JAUFFRED.
Totta on se.
KUNINGAS (muistelIen).
Ja tekohan se täällä kerran tänään
Jo olitten?
TRISTAN.
Niin, minä, kuninkaani!
Mun saatti tänne sattumus, ei hurjuus.
En luullut teitä paikan haltiaksi.
KUNINGAS.
Ja nyt, — mik' uudestaan tuo teidät tänne?
TRISTAN.
Sen tiedätten.
KUNINGAS.
En tiedä. Puhukaa!
TRISTAN.
Ivaatte; sillä kukkalaakso tää,
Niin kumma kaikin puolin, tallettaapi,
Parhaana ihmeenänsä, kaunokaisen,
Jot' arvoisesti laulull' ylistää
Ei voi Provence'n kaikki trubadurit.
KUNINGAS.
Ja tämä kauno? Jatkakaa!
TRISTAN.
Mun mieltän
Niin liikutti, ett' en voi hallita
Sit' enää.
KUNINGAS.
Tiedättenkö, ken hän on?
TRISTAN.
En, mutta sanansa ja kasvons' suurta
Sukua, jaloutta kuvastaa.
KUNINGAS.
Ettenkä huomannehet, että, vaikka
Kyll¹ luonto hänt' on muuten suositellut,
Hall' yks on puute —
TRISTAN.
Sokea hän on!
Mut sieluhuns' on sytytetty valo,
Mi kirkkaamp' on kuin tuo, mi hältä puuttuu!
KUNINGAS.
Tiedätte hänet sokeaks' ja sentään —?
TRISTAN.
Ja sentään kultaisen mä kreivin-kruunun
Ilolla lasken hänen jalkains' juureen.
KUNINGAS.
No, kautta kuvan pyhäisen Clairvaux'ssa!
Te suurin ihme täällä laaksoss' ootte.
Aseissa käsin tänne tungetten
Te tuota voittamaan, jok' ol' jo teidän,
Mut jonka ylpeästi hylkäsitte.
TRISTAN.
Mitenkä, kuninkaani?
KUNINGAS.
No, tuo kauno,
Mi teidät viehätti, on — tyttäreni.
TRISTAN.
On tyttärenne?
KUNINGAS.
Niinpä, nuori kreivi!
On sama, josta kirjeess' ilmotatte,
Ett' ette millään muotoa voi ottaa
Avioksenne: sama, jota niin te
Kamootte, että melkein heitätten
Lothringin, hänestä vaan päästäksenne;
Ja vielä sama, jonka lumonneet
Niin ootte, jotta pelkään, ett' ei voi
Hän raukka teitä heittää.
TRISTAN.
Kuninkaani!
Tuo onko totta? Sananne, ne hurmaa —
KUNINGAS.
Niin on, kuin sanoin.
TRISTAN.
Mut mist' on hän syystä —?
KUNINGAS.
Tääll' laaksossa! Sen saatte kohta tietää.
Te ette arvaa, herra kreivi, että
Juur' kummaisella hetkell' ootte tulleet.
Jolantha, armas lapsen', alituiseen
Pimeyteen, kentiesi, tällä haavaa
On heitetty, tai valon ihanuuteen
Hän ehkä heräjääpi.
TRISTAN.
Kuninkaani!
Oi, mitä sanotten?
KUNINGAS.
Juur¹ tällä haavaa
Cordovalainen lääkär', Ebn Jahia,
On koettaa päättänyt —
(Lähenee ovea.)
Oi hiljaa! kuulen
Sisällä liikuttavan. Kuunnelkaamme!
Hän puhuu… Tristan! mun Jolanthan' puhuu!
Oi, riemun sanojako, vaiko huolen
Nyt hiipii hurskahilta huuliltaan?
— Nyt joku tulee —