LOPPU
Kapteeni Glenin ja tohtori Claryn leirissä vallitsi rajaton ilo. Mutta englantilaisten uteliaisuus joutui kovalle koetukselle. Oli jo kyllin vaikea käsittää, että lapset saattaisivat omin neuvoin kulkea suunnattomien erämaiden ja aarniometsäin halki Fashodasta näille seuduille, mutta aivan mahdotonta oli tajuta, millä ihmeen tavalla nuori puolalainen, jota sanottiin Stasiksi, oli suorittanut tämän matkan, ja päälle päätteeksi johti eurooppalaisesti aseistettua karavaania, johon kuului aurinkokatosta kantava elefantti, hevosia, telttoja ja runsaat ruokavarat. Kapteeni levitteli ihmetyksestä käsiään ja toisti tuon tuostakin:
— Clary, paljon minä olen nähnyt, mutta tuollaista poikaa en ikinä!
Ja hyväntahtoinen tohtori lisäsi yhtä suuresti ihmetellen:
— Ja hän on vapauttanut pikku tytön vankeudesta ja pelastanut hänet!
Sitten he kiiruhtivat telttoihin katsomaan, mitä lapsille kuului ja nukkuivatko he hyvin.
Kun lapset olivat saaneet juoda ja syödä, he kävivät levolle ja nukkuivat koko seuraavan päivän kuin kuolleet; heidän miehistönsä samoin. Kapteeni Glen koetti saada Kalilta tietoja matkasta ja Stasin teoista, mutta nuori neekeri raotti unisena vain toista silmäänsä ja sanoi: "Suuri herra voi mitä hyvänsä…" Ja nukkui uudelleen.
Heidän täytyi, niin uteliaita kuin olivatkin, odottaa vielä seuraavaan päivään.
Sillä välin kapteeni ja hänen ystävänsä neuvottelivat paluumatkasta Mombasaan. He olivat kulkeneet kauemmaksi ja tutkineet suuremman alueen kuin mitä olivat alkujaan ajatelleet ja päättivät siksi palata heti takaisin. Kapteeni olisi mielellään tutkinut sen tuntemattoman järven, josta Stas oli kirjoittanut leijaan, mutta lasten terveyden tähden ja siksi, että lapset mahdollisimman pian voitaisiin viedä kotiin, hän luopui aikeestaan. Lääkäri arveli, että täytyi vielä levätä jollakin korkealla paikalla joko Kenialla tai Kilimandsharolla. He päättivät lähettää vasta sieltä sanoman isille ja kehoittaa heitä matkustamaan Mombasaan.
Kun he olivat levänneet tarpeeksi, he läksivät kolmantena päivänä paluumatkalle.
Sinä päivänä lasten piti erota Kalista. Stas selitti Nelille, kuinka itsekästä olisi viedä Kali Egyptiin. Hän sanoi tytölle, että Egyptissä tai vaikkapa Englannissa Kalista tulisi vain palvelija, jota vastoin hän kuninkaana kotimaassaan voisi levittää kristinuskoa alamaistensa keskuuteen, poistaa wa-himalaisista pahat tavat ja tehdä heistä kunnon ihmisiä. Melkein saman hän sanoi Kalille.
Erotessa he vuodattivat runsaasti kyyneleitä. Stas ei hävennyt sitä, sillä olivathan he eläneet yhdessä niin monta hauskaa ja surullista hetkeä. Stas ja Nel eivät ainoastaan pitäneet arvossa Kalin hyvää sydäntä, vaan he rakastivat häntä vilpittömästi. Nuori neekeri oli pitkän aikaa polvillaan "Bwana Kubwansa" ja hyvän "Mzimunsa" edessä. Hän kääntyi kaksi kertaa takaisin saadakseen nähdä heidät vielä viimeisen kerran, mutta sitten löi eron hetki, ja kaksi karavaania läksi kumpikin omalle suunnalleen.
* * * * *
Paluumatkalla Stas ja Nel kertoivat matkansa vaiheista. Stas oli ennen Port Saidissa hiukan kerskailevainen, mutta nyt hänessä ei huomannut sellaista. Hän oli kokenut ja kehittynyt niin paljon, että ymmärsi tekojen aina olevan sanoja suurempia. Ja hänen tekonsa olivat sitä paitsi kyllin suuret vaatimattomastikin kerrottuina. Lasten kertoessa ystävykset näkivät hengessä ryöstön Medinet-el-Fajumista, kauhean matkan kameleilla erämaan halki, Khartumin, Omdurmanin, joka oli kuin helvetti, ja pahansuovan Mahdin. Kun Stas kertoi, mitä oli sanonut Mahdille, kun ei tahtonut kieltää uskoaan, niin molemmat ystävät nousivat ja puristivat Stasin kättä. Sitten kapteeni sanoi:
— Mahdi ei elä enää!
— Eikö Mahdi elä? kysyi Stas ihmetellen.
— Ei elä, selitti tohtori. — Hän on kuollut lihavuuteensa eli toisin sanoen sydänhalvaukseen. Abdullah on astunut hänen sijaansa.
Seurasi pitkä vaitiolo.
— Mahdi ei suinkaan ajatellut lähettäessään meidät Fashodaan kuolemaan, että kuolema korjaisi hänet ennen meitä… sanoi Stas. — Mutta Abdullah on vielä julmempi kuin Mahdi.
— Kapinat ja kahakat profeettaa vastaan ovatkin jo alkaneet, kertoi kapteeni. — Ennemmin tai myöhemmin romahtaa Mahdin pystyttämä rakennus.
Myöhemmin Stas kertoi matkasta Fashodaan, vanhan Dinahin kuolemasta, lähdöstä Fashodasta asumattomille seuduille ja Smainin etsimisestä. Kun hän kertoi, kuinka hän oli ampunut leijonan ja heti sen jälkeen Gebrin, Chamiksen ja molemmat beduiinit, niin kapteeni keskeytti hänet huudahtaen: hyvä, ja puristi lujasti pojan kättä. Sitten englantilaiset saivat kuulla, kuinka vaeltajat kesyttivät Kingin, kuinka he asuivat ontossa puussa, sitten Nelin sairaudesta, Lindestä, leijoista. Tohtori Clary, joka päivä päivältä kiintyi yhä lujemmin pikku Neliin, kiihtyi niin kovasti kaikesta siitä, mikä oli uhannut pikku tyttöä, että hänen tuon tuostakin täytyi vahvistaa itseään rohtoryypyllä. Kun Stas sitten kertoi, kuinka Nel oli joutua julman "wobon" tai "abasanton" uhriksi, niin tohtori otti tytön syliinsä eikä pitkään aikaan päästänyt häntä ikään kuin olisi pelännyt jonkun pedon vielä väijyvän tyttöä.
Mitä hän ja kapteeni ajattelivat Stasista, näkyy kahdesta sähkösanomasta, jotka he Kilimandsharon juurelle saavuttuaan toimittivat parin ratsastajan mukana Mombasaan sieltä edelleen lähetettäviksi lasten isille. Toinen oli kirjoitettu varovasti, jottei se herättäisi liiallista mielenliikutusta, ja osoitettu Port Saidiin. Se kuului: "Lapsista hyviä tietoja; kiitos Stasin. Matkustakaa Mombasaan." Toinen Adeniin osoitettu kuului: "Lapset luonamme — terveinä. Stas on sankari."
* * * * *
He viipyivät viileillä ylängöillä Kilimandsharon juurella pari viikkoa, sillä lääkäri oli määrännyt niin, jotta Nel ja Staskin ennättäisivät täysin voimistua. Lapset ihmettelivät taivasta tavoittelevaa Kilimandsharoa, jolla on kaikki maailman eri ilmanalat. Ilta-auringon punertavassa valossa, kun alhaalla oli jo pimeä, hohti ikuinen lumi vielä vuoren huipulla, ja koko vuori muistutti suuren suurta alttaria. Tätä suurenmoista näkyä katsellessa lasten kädet painuivat ristiin ja mielet kohosivat rukoukseen.
* * * * *
Stasin huolet ja vaivat olivat olleet ja menneet. Mombasaan oli vielä kuukauden matka. Tie kulki kauniin, mutta epäterveellisen taweto-metsän läpi. Kuinka paljon helpompaa olikaan matkustaa hyvin varustetussa karavaanissa tunnettua tietä pitkin kuin harhailla oudossa erämaassa Kalin ja Mean kanssa! Kapteeni Glen oli nyt vastuussa matkasta. Stas lepäsi tai metsästeli huvikseen.
* * * * *
Niin varovaisesti kuin Port Saidiin lähetetty sähkösanoma olikin kirjoitettu, se vaikutti niin tärisyttävästi, että Nelin isä oli kuolla ilosta. Mutta myöskin Tarkowski, joka oli karaistunut mies, lankesi polvilleen ja rukoili Jumalaa, ettei sanoma olisi petosta. Kuinka paljon vaivaa molemmat isät olivatkaan nähneet saadakseen edes tietää, olivatko lapset elossa! Rawlison oli lähettänyt kokonaisia karavaaneja Sudaniin, ja Tarkowski oli arabialaiseksi pukeutuneena henkensä uhalla tunkeutunut aina Khartumiin saakka — turhaan. Ihmiset, jotka mahdollisesti olisivat voineet antaa heille jonkinlaisia tietoja lapsista, olivat kuolleet rokkoon, nälkään tai saaneet surmansa verisissä kahakoissa — ja lapset olivat kadonneet kuin maan alle! Vihdoin isät olivat menettäneet viimeisenkin toivonsa ja elivät vain muistoista, varmoina, etteivät voineet elämältä enää mitään odottaa ja että kuolema vasta yhdistäisi heidät rakastettuihin lapsiin.
Ilo kävi yli voimien.
Mutta he olivat rauhattomia eivätkä voineet heti ymmärtää, miksi sanoma tuli siltä puolelta Afrikkaa, nimittäin Mombasasta. He olivat kuitenkin varmoja siitä, että tiedot lapsista olivat todella hyviä, sillä muussa tapauksessa kapteeni ja tohtori eivät olisi rohjenneet herättää heissä toivoa, vielä vähemmän käskeä heitä matkustamaan Mombasaan.
Matkavalmistelut oli nopeasti suoritettu. Seuraavana päivänä molemmat insinöörit ja Nelin opettajatar matkustivat jo Punaista merta pitkin höyrylaivalla, joka kulki Adeniin, Mombasaan ja Sansibariin. Adenissa he saivat toisen sähkösanoman: "Lapset ovat luonamme — terveinä. Stas on sankari."
Kun Rawlison oli lukenut tämän sähkösanoman, hän oli tulla hulluksi ilosta. Hän puristi Tarkowskin käsiä ja sanoi: "Näetkö, Stas on pelastanut tyttäreni. Häntä minä saan kiittää Nelin elämästä."
Tarkowski, joka ei tahtonut näyttää heikkouttaan, virkkoi vain: "Niin, poika on käyttäytynyt miehuullisesti." Mutta kun hän oli päässyt kajuuttaansa, hän rupesi itkemään ilosta.
* * * * *
Löi vihdoin se hetki, jolloin lapset juoksivat isiensä syliin. Rawlison nosti aarteensa käsivarrelleen, ja Tarkowski painoi pitkän aikaa sankarillista poikaansa rintaansa vasten. Onnettomuudet olivat nyt ohi — kuin erämaan myrsky. Heidän elämänsä oli taas oleva pilvetön ja onnekas. Suru ja ero kohottivat nyt iloa. Lapset ihmettelivät, että isien hiukset olivat eron aikana harmaantuneet niin paljon.
He palasivat erään ranskalaisen yhtiön komealla höyrylaivalla takaisin Sueziin. Kun tieto lasten seikkailuista oli levinnyt matkustajien keskuuteen, tuli Stasista kaikkien ihmettelyn ja uteliaisuuden kohde.
Onnelliset isät ja lapset viihtyivät parhaiten suuressa kajuutassa, jonka laivan kapteeni oli heille luovuttanut ja jossa lapset yökylmällä yhä saivat kertoa matkastaan. Nel viserteli kuin pikkulintu, ja kaikkien iloksi hän alkoi joka lauseensa sanalla "ja". Isänsä polvella istuen tyttö puhui tähän tapaan: "— — Ja isä kulta! Ja he varastivat meidät ja veivät kameleilla pois — ja Gebr löi minua — ja Stas puolusti minua — ja sitten me saavuimme Khartumiin — ja siellä kuoli niin paljon ihmisiä nälkään — ja Stas teki työtä saadakseen minulle taateleita — ja sitten me olimme Mahdin luona — ja Stas kieltäytyi luopumasta uskostaan — ja Mahdi lähetti meidät Fashodaan — ja sitten Stas ampui leijonan ja kaikki me asuimme ontossa puussa — ja King oli meidän kanssamme — ja minussa oli kuumetta — ja Stas paransi minut — ja hän tappoi wobon — ja hän voitti samburulaiset — ja hän oli aina niin hyvä minulle, isä kulta!"
Samalla tavalla Nel kertoi Kalista. Measta, Kingistä, Sabasta,
Linde-vuoresta, leijoista ja loppumatkasta.
Stas kertoi kaikesta asiallisesti. Kun hän tuli siihen kohtaan, jossa kertoi Gebrin ja hänen matkakumppaniensa tuhosta, putosi raskas taakka hänen sydämeltään. Poika arasteli ja katsoi levottomasti isäänsä, mutta isä rypisti kulmakarvojaan, ajatteli hetken ja sanoi päättävästi:
— Ihminen ei ole kuoleman herra, mutta jos joku uhkaa sinun isänmaatasi tai naisen henkeä, niin ammu kuula hänen kalloonsa äläkä välitä siitä sen enempää.
* * * * *
Jonkin ajan kuluttua Rawlison muutti Nelin kanssa Englantiin ja asettui sinne asumaan. Tarkowski lähetti Stasin Aleksandriaan kouluun, sillä siellä tiedettiin vähemmän hänen seikkailuistaan ja teoistaan. Lapset kirjoittivat usein toisilleen, mutta kävi niin, että kymmeneen vuoteen he eivät nähneet toisiaan. Päätettyään koulunsa Stas kirjoittautui Zürichin teknilliseen korkeakouluun ja oli suoritettuaan diplomi-insinööritutkinnon tunnelitöissä Sveitsissä.
Vasta kymmenen vuoden kuluttua, kun Tarkowski oli eronnut virastaan kanavalla, hän ja Stas matkustivat Englantiin tervehtimään ystäviään. Rawlison pyysi heitä viettämään kesän kanssaan talossaan lähellä Hampton-Courtia. Nel oli täyttänyt kahdeksantoista vuotta ja oli nyt kaunis nainen. Stas ajatteli niin paljon viehättävää Neliä, että rupesi vihdoin etsimään yksinäisyyttä.
Mutta silloin setä Rawlison eräänä päivänä laski kätensä nuoren insinöörin olkapäille ja katsoen syvälle hänen silmiinsä sanoi lämpimästi:
— Sano minulle itse, Stas, onko maailmassa toista miestä, jolle luottavaisemmin voisin luovuttaa aarteeni?
* * * * *
Tarkowskit — nuori aviopari — viipyivät setä Rawlisonin kuolemaan saakka Englannissa. Vuotta myöhemmin he läksivät pitkälle matkalle. He matkustivat ensin Egyptiin. Mahdin ja Abdullahin valtakunta oli hävinnyt. Kairosta Khartumiin oli rautatie. Niilin yläjuoksun "suddit" oli perattu, niin että nuori pari pääsi mukavasti höyrylaivoilla ei ainoastaan Fashodaan, vaan vieläpä aina suurelle Viktoria-järvelle asti. Florence-nimisestä pikku kaupungista, joka sijaitsee Viktorian rannalla, he ajoivat rautateitse Mombasaan. Kapteeni Glen ja tohtori Clary olivat muuttaneet Nataliin, mutta King eli vielä Mombasassa, jonka englantilaiset viranomaiset pitivät siitä hyvää huolta. King tunsi heti vanhat ystävänsä ja tervehti etenkin Neliä niin kovasti möristen, että lähimmät mangrovepuut vapisivat kuin tuulessa. Se tunsi myöskin vanhan Saban, joka seurasi Neliä ja Stasia kaikkialle.
Stas sai matkalla tietää, että Kali voi hyvin ja hallitsi Englannin yliherruuden alaisena Rudolf-järven — se on nyt Bassa Narokin nimi — eteläpuolella olevia alueita ja että hän oli kutsunut maahansa lähetyssaarnaajia levittämään kristinuskoa villien heimojen keskuuteen.
* * * * *
Tämän matkan suoritettuaan nuoret palasivat Eurooppaan ja elivät yhdessä Stasin vanhan isän kanssa kotonaan Puolassa.