TOINEN KIRJA.
1. Kyroksen kuoltua sai kuninkuuden Kambyses, Kyroksen ja Kassandanen, Farnaspeen tyttären, poika saman kuningattaren, jonka aikaisemmin tapahtuneen kuoleman johdosta Kyros itse osoitti suurta surua ja käski myös kaikkien alamaistensa tehdä samoin. Mainitun naisen ja Kyroksen poika siis oli Kambyses, joka katsoi ioonilaisia ja aiolilaisia isältä perityiksi orjikseen, teki sotaretken Egyptiä vastaan ja otti muiden hallitsemiensa kansojen ohella mukaansa myös ne helleenit, joita vallitsi.
2. Ennenkuin Psammetikhos hallitsi egyptiläisiä, nämä pitivät itseään ensimäisinä kaikista ihmisistä. Mutta siitä perin kun Psammetikhos, tultuaan kuninkaaksi, tahtoi tietää, ketkä olivat ensimäiset ihmiset, he pitävät fryygialaisia itseään vanhempina, mutta itseään muita vanhempina. Kun nimittäin Psammetikhos ei tiedustelemalla voinut keksiä mitään keinoa sen kysymyksen selvittämiseksi, ketkä ovat olleet ensimäiset ihmiset, niin hän ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän otti kaksi halpaa syntyperää olevaa, vastasyntynyttä lasta ja antoi ne muutamalle paimenelle kasvatettavaksi laumojensa joukossa sillä tavalla, että kielsi ketään lasten kuullen ääntämästä mitään, vaan tuli niiden yksikseen maata autiossa majassa. Ajallansa tuli paimenen viedä heidän luokseen vuohia, ruokkia heitä maidolla ja toimittaa muut askareet. Tämän Psammetikhos teki ja määräsi senvuoksi, että tahtoi kuulla, minkä äänen lapset, epäselvästä sopertamisesta päästyään ensin lausuivat. Ja niin tapahtuikin. Kun nimittäin paimen kahden vuoden ajan siten tehtyään kerran avasi oven ja astui sisään, niin molemmat lapset ryntäsivät häntä vastaan ja ojentaen käsiään lausuivat: "bekos". Aluksi paimen sen kuultuaan pysyi hiljaa. Mutta kun tämä sana tavallisesti uudistui joka kerta kun hän kävi niitä katsomassa, niin hän ilmaisi sen herralleen ja vei lapset tämän käskystä hänen nähtäväkseen. Kuultuaan itsekin sen Psammetikhos tiedusteli, ketkä ihmiset käyttävät nimitystä "bekos" jostakin esineestä, ja tiedustellessaan sai hän tietää, että fryygialaiset siten nimittävät leipää. Siten egyptiläiset myönsivät ja siitä tapauksesta he päättivät, että fryygialaiset ovat heitä vanhemmat. Että niin tapahtui, sen kuulin Hefaistoksen papeilta Memfiissä. Helleenit sitävastoin kertovat paljon muun joutavan ohella, että Psammetikhos leikkasi muutamilta naisilta pois kielet ja antoi lasten sitten elää näiden naisten luona.
3. Lasten hoidon suhteen he siis kertoivat näin. Ja minä kuulin myös muuta Memfiissä, jouduttuani puheisiin Hefaistoksen pappien kanssa. Minä käännyin myös Teebaan ja Heliopoliiseen, siitä syystä että tahdoin tietää, pitivätkö sieltä saamani tiedot yhtä sen kanssa, mitä Memfiissä kerrottiin. Sillä Heliopoliin asukkaiden sanotaan egyptiläisten joukosta paraiten tuntevan historiaa. Siellä kuulemistani kertomuksista, mikäli ne koskevat jumalia, en ole halukas kertomaan muuta kuin vain niiden nimet, koska arvelen, että kaikilla ihmisillä on yhtä vähän tietoa niistä. Ja sen, minkä minä niistä olen mainitseva, tulen muun yhteyden pakoittamana mainitsemaan.
4. Mitä inhimillisiin asioihin tulee, niin mainitut papit keskenään yhtäpitäväisesti sanoivat, että egyptiläiset ensiksi kaikista ihmisistä keksivät vuoden, jakamalla sen vuodenaikojen mukaan kahteentoista osaan. Sen he sanovat keksineensä tähdistä. He laskevat minun nähdäkseni siinä kohden viisaammin kuin helleenit, että helleenit vuodenaikojen vuoksi joka toinen vuosi asettavat väliin kuukauden, jota vastoin egyptiläiset laskevat kaikki kaksitoista kuukautta kolmeksikymmeneksi päiväksi ja lisäävät sitten joka vuosi viisi päivää ulkopuolelle laskua, jotenka vuodenaikojen kehä kierrossaan aina sattuu samaan aikaan. He sanoivat, että egyptiläiset ensiksi ovat ottaneet käytäntöön kahdentoista jumalan nimitykset, jotka helleenit heiltä ovat saaneet, ja että he ensiksi omistivat alttareita, kuvia, patsaita ja temppeleitä jumalille sekä kaiversivat kuvia kiviin.
Ja että enin osa tästä on tapahtunut sillä lailla, sen he tosiasioilla näyttivät toteen. Ensimäinen ihminen, joka hallitsi Egyptiä heidän mukaansa, oli Min. Hänen aikanaan oli muka koko Egypti, paitsi Teeban piiriä, suona, eikä veden yläpuolelle kohonnut mitään siitä maasta, mikä nyt on tällä puolella Moiris-järveä, johon mereltä on seitsemän päivän laivamatka ylävirtaan.
5. Ja mielestäni he puhuivat oikein maan suhteen. Onhan ennalta kuulemattakin selvää sille, joka näkee ja jolla on ymmärrystä, että se osa Egyptiä, johon helleenit purjehtivat, on vesijättömaata ja joen lahja, jopa että vielä sekin, mikä on tämän järven tuolla puolen aina kolmen päivän laivamatkaan saakka, ja josta he eivät enää kertoneet mitään sellaista, on toinen samanlainen voittomaa. Egyptinmaan luonne on nimittäin tämmöinen. Ensiksikin, jos vielä lähestyessään sitä ja ollessaan päivämatkan päässä maasta, laskee luodin pohjaan, saadaan sieltä mutaa jopa yhdentoista sylen syvyydeltäkin. Tämä osoittaa, että tulvamaata ulottuu näin kauas.
6. Egyptin pituus pitkin merta on kuusikymmentä skhoinia, niinkuin me määrittelemme Egyptiä, Plinthinen mutkasta aina Serbonis-järveen saakka, jonka luona Kasion-vuori on. Siitä lukien siis on kuusikymmentä skhoinia. Sillä kaikki ihmiset, joilla on puute maasta, mittaavat sylillä maataan, joilla on vähemmän puutetta, stadioneilla, joilla on paljon maata, parasangeilla, ja joilla on hyvin runsaasti, skhoineilla. Parasangi tekee kolmekymmentä stadionia, kukin skhoini, joka on egyptiläinen mitta, kuusikymmentä stadionia. Siten olisi se osa Egyptiä, joka on meren luona, kolmetuhattakuusisataa stadionia.
7. Sieltä aina Heliopoliiseen saakka, joka sijaitsee keskiosassa maata, Egypti on leveä, kokonaan lakea, vesiperäinen ja liejuinen. Matka mereltä sisämaahan, Heliopoliiseen, on pituudelleen jotenkin sama kuin matka Atenasta, kahdentoista jumalan alttarilta, Pisaan, Zeus Olympolaisen temppelin tykö. Jos nimittäin laskisi, huomaisi näiden matkojen erotuksen olevan vallan vähäisen, ei enempää kuin viisitoista stadionia. Sillä matka Pisasta Atenaan on viisitoista stadionia vailla tuhattaviittäsataa, mutta matka mereltä Heliopoliiseen on täyteen tämä määrä.
8. Mutta Heliopoliista ylöspäin Egypti on kapea. Toisella puolen näet pitkittyy Arabian vuorijono, kulkien pohjoisesta etelään ja suvea kohti ja ulottuen aina niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Siinä ovat ne kivilouhokset, joita on louhittu Memfiin pyramideja varten. Siinä vuorijono kääntyy ja päättyy sitten mainittuihin paikkoihin. Mutta missä se on leveimmillään, siinä se, kuten kuulin, on kahden kuukauden matkan pituinen idästä länteen, ja sen äärimäiset seudut itäänpäin tuottavat suitsutusta. Semmoinen siis se vuori on. Libyaan päin olevassa Egyptin osassa kulkee toinen kallioinen vuorijono, jossa pyramidit ovat; se on hiekan peittämä, samoinkuin se osa Arabian vuorta, joka kulkee eteläänpäin. Heliopoliista alkaen siis maa, sikäli kuin se kuuluu Egyptiin, ei enää ole laaja, vaan Egypti on ainoastaan noin neljäntoista päivän laivamatkan levyinen. Maa on tasankoa, ja siitä kohtaa, mistä se on kapein, minun nähdäkseni ei enempää kuin noin kahdensadan stadionin levyinen Arabian vuoresta niinkutsuttuun Libyan vuoreen.
9. Siten tämä maa on muodostunut. — Heliopoliista Teebaan on yhdeksän päivän laivamatka ylävirtaan, neljätuhattakahdeksansataakuusikymmentä stadionia matkaa, mikä tekee kahdeksankymmentäyksi skhoinia. Jos laskee yhteen nämä stadionit, niin on se osa Egyptiä, joka on meren luona, niinkuin jo ennenkin olen osoittanut, kolmetuhattakuusisataa stadionia. Mutta minkä verran on mereltä keskimaahan, Teebaan saakka, tahdon ilmoittaa. Sitä on kuusituhattakaksikymmentä stadionia. Teebasta taas Elefantine nimiseen kaupunkiin on tuhatkahdeksansataa stadionia.
10. Enin osa tätä yllämainittua maata näytti minusta itsestänikin, aivan niinkuin papitkin sanoivat, olevan egyptiläisille myöhemmin tullutta vesijättömaata. Sillä mainittujen, Memfiin yläpuolella sijaitsevien vuorten välinen maa näytti minusta kerran olleen meren lahti, samoinkuin Monin, Teuthranian ja Efesoksen seudut sekä Maiandroksen tasanko, sikäli kuin on lupa verrata näitä vähäisiä seikkoja suuriin. Sillä niistä joista, jotka ovat maaduttaneet mainitut seudut, ei yhtä ainoatakaan kannata laajuudeltaan verrata yhteenkään Niilin viidestä suuhaarasta. On olemassa muitakin jokia, jotka suuruudelleen eivät tule Niilin rinnalle, mutta silti ovat saaneet suuria töitä aikaan. Niitä saatan mainita nimeltä useitakin, ja varsinkin Akhelooksen, joka virtaa Akarnanian kautta sekä laskee mereen ja on tehnyt puolet Ekhinadien saarista mannermaaksi.
11. Arabianmaassa on, lähellä Egyptiä, merenlahti, joka tunkee niinkutsutusta Punaisesta merestä maahan ja on niin pitkä ja kapea, kuin juuri käyn ilmoittamaan. Se on niin pitkä, että jos alkamalla sisimmästä sopukasta purjehtii väljälle merelle, siihen matkaan menee soudettaessa neljäkymmentä päivää. Leveydeltään lahti on siitä kohtaa, mistä se on leveimmillään, puolen päivän laivamatkan mittainen. Siinä on joka päivä vuoksi ja luode. Toinen samanlainen lahti näyttää minusta Egyptikin kerran olleen, joten toinen lahti pohjoisesta merestä tunki Etiopiaa kohti, Arabianlahti taas etelästä kulki Syyriaa kohti, niin että molemmat melkein tunkivat sopukoillaan toisiinsa kiinni ja poikkesivat toistensa suunnasta vain sen verran, että jäi väliin maakaistale. Jos siis Niili tulee kääntämään uomansa mainittuun Arabianlahteen, niin mikä estää tätä kahdessakymmenessä tuhannessa vuodessa maatumasta, kun joki yhä siihen virtaa. Luulenpa, että se kymmenessäkin tuhannessa vuodessa täyttyisi. Kuinka ei sillä ajalla, joka on kulunut ennen minun syntymääni, vielä paljoa tätä suurempikin lahti olisi täyttynyt niin suuren ja niin toimeliaan joen vaikutuksesta?
12. Mitä siis Egyptiin tulee, niin minä sekä uskon niitä, jotka tämän väittävät, että itse luulen asianlaidan olevan aivan sillä lailla, katsoen siihen, että Egypti pistäytyy ulommaksi kuin siihen rajoittuva maa, että vuorilla tavataan näkinkenkiä, että suolavettä tihkuu esiin, jotta se vahingoittaa pyramidejakin, ja että Egyptissä ainoastaan Memfiin yläpuolella olevalla vuorella on hiekkaa. Lisäksi Egypti ei ole samankaltainen kuin sen rajamaa Arabia tai Libya tai edes Syyria; Arabian rannikolla asuu näet syyrialaisia. Egypti on nimittäin mustaa ja möyheätä maaperää, se kun on virran Etiopiasta tuomaa liejua ja tulvamaata. Libya sitävastoin on, niinkuin tiedämme, punaisempaa ja jonkun verran hiekkaisempaa, ja Arabia sekä Syyria savisemmat ja kiviperäiset.
13. Myös seuraavan suuren ihmeen tämän maan suhteen papit kertoivat, että nimittäin aina kun joki Moiris-kuninkaan aikana nousi vähintäin kahdeksan kyynärää, se kasteli Memfiin alapuolella olevaa Egyptiä. Eikä Moiris vielä ollut yhdeksääsataa vuotta ollut kuolleena, silloin kun minä tämän kuulin papeilta. Mutta nykyään joki ei kohoa yli maan, jollei se nouse vähintäin kuusitoista tai viisitoista kyynärää. Ja jos tämä maa samassa suhteessa kasvaa korkeudelleen ja yhtäpaljon karttuu laajuudelleen, niin tulevat luullakseni Moiris-järven alapuolella ja niinkutsutussa Deltassa (s.o. suistamossa) asuvat egyptiläiset ikipäiviksi kärsimään samaa haittaa kuin mitä sanovat helleenien kärsivän, koska Niili ei enää tulvi yli maan. Sillä saatuaan tietää, että sataa yli koko helleenien maan, ja että sitä eivät kastele joet, niinkuin heidän omaa maataan, egyptiläiset sanoivat, että jos helleenit joskus pettyvät toiveessaan, he tulevat kurjasti näkemään nälkää. Se lausunto tiesi, että jos jumala ei tahdo helleeneille suoda sadetta, vaan antaa kuivuuden jatkua, niin helleenit tulevat kuolemaan nälkään. Sillä eihän heillä ole muuta keinoa saada vettä kuin Zeulta yksinään.
14. Ja siinä egyptiläiset puhuvat oikein mitä helleeneihin tulee. Mutta annappas, kun ilmoitan, miten on laita egyptiläisten itsensä. Jos, kuten ennenkin olen maininnut, Memfiin alapuolella oleva maa — sehän se on, joka kasvaa — kasvaisi korkeudelleen suhteessa kuluneeseen aikaan, mikä muu olisi siitä seurauksena, kuin että siellä asuvat egyptiläiset tulisivat näkemään nälkää, jos heidän maassaan ei sada, eikä joki kykene kohoomaan vainioille? Mutta, niinkuin nyt on asiain tila, niin he korjaavat viljan maasta vähemmällä vaivalla kuin ketkään muut ihmiset, vieläpä kuin toiset egyptiläiset. Heidän nimittäin ei tarvitse nähdä vaivaa vakojen kyntämisestä auralla tai kuokkimisesta, eikä heidän ole tarvis toimittaa mitään muutakaan, mitä ihmiset viljansa saamiseksi puuhaavat. Vaan sittenkuin joki itsestään on tullut ja kastellut heidän vainioitaan, ja kastettuaan jälleen poistunut, silloin jokainen kylvää vainionsa ja laskee siihen sikoja; ja annettuaan sikojen tallata siemenen maahan, hän odottaa leikkuuaikaa, jolloin sioilla puittaa viljan ja vihdoin korjaa sen talteen.
15. Jos nyt siis tahtoisimme noudattaa ioonilaisten mielipiteitä Egyptistä, jotka sanovat, että Egyptin muodostaa ainoastaan suistamo, jolloin he lukevat siihen kuuluvaksi rannikon niinkutsutusta Perseuksen vartiotornista Pelusionin kalankuivauspaikoille saakka, minne on neljäkymmentä skhoinia, ja sanovat sen ulottuvan mereltä sisämaahan Kerkasoros-kaupunkiin saakka, jonka kohdalla Niili haarautuu, virraten Pelusioniin ja Kanobokseen, mutta väittävät, että muut osat Egyptiä kuuluvat osaksi Libyaan, osaksi Arabiaan — jos siis tätä mielipidettä noudattaisimme, voisimme sen nojalla näyttää toteen, että egyptiläisillä aikaisemmin ei ollut mitään maata. Sillä, niinkuin egyptiläiset itse sanovat ja minusta näyttää, on suistamo tulvamaata ja vasta äskettäin niin sanoakseni tullut päivän valoon. Jos heillä nyt ei ole ollut mitään maata, miksi he sitten suotta häärivät otaksumalla olevansa ensimäiset ihmiset? Eikä heidän olisi ollut tarvis ruveta tutkimaan, mitä kieltä lapset ensiksi puhuisivat. Enpä luule egyptiläisten syntyneen samalla kertaa kuin se maa, jota ioonilaiset sanovat Deltaksi, vaan luulen heidän aina olleen olemassa siitä saakka, jolloin ihmiskunta syntyi; ja maan edetessä ovat monet heistä jääneet jälelle, mutta monet vähitellen vetäytyneet virtaa myöten alas. Muinaisajalla ainakin kutsuttiin Egyptiksi Teebaa, ja sen alueen ympärys oli kuusituhattasatakaksikymmentä stadionia.
16. Jos siis meidän mielipiteemme näistä seikoista pitää paikkansa, niin ioonilaisilla ei ole oikeata käsitystä Egyptistä. Jos taas ioonilaisten mielipide on oikea, niin minä näytän toteen, että helleenit ja ioonilaiset itse eivät osaa laskea lukua, väittäessään, että on kaikkiaan kolme maanosaa, Europpa, Aasia ja Libya. Neljänneksihän heidän täytyy lukea Egyptin suistamo, jos nimittäin se ei ole Aasiata eikä Libyaa. Sillä tämän käsityksen mukaan ei Niili ole se, joka erottaa Aasian Libyasta; ja koska Niili jakaantuu mainitun suistamon kärjen kohdalla, niin viimemainittu tulisi olemaan Aasian ja Libyan välillä.
17. Niinpä me heitämme sikseen ioonilaisten mielipiteen ja itse puolestamme sanomme tämän seikan suhteen näin. Egyptin muodostaa koko tämä egyptiläisten asuma maa, samoin kuin Kilikian kilikialaisten ja Assyrian assyrialaisten asuma maa, emmekä oikeudenmukaisesti tunne muuta rajaa Aasialle ja Libyalle kuin Egyptin rajat. Jos sitävastoin hyväksymme helleenien otaksuman rajan, täytyy meidän olettaa, että koko Egypti, alkaen Katadupa-putouksesta ja Elefantine-kaupungista on jaettu kahteen osaan, joista toinen kuuluu Libyaan, toinen Aasiaan. Sillä Niili alkaa Katadupa-putouksesta ja virtaa mereen, halkaisten Egyptin keskeltä. Aina Kerkasoros-kaupunkiin saakka Niili virtaa yhtenä jokena, mutta siitä kaupungista alkaen se jakaantuu kolmeen reittiin. Sitä, joka kääntyy itään päin, sanotaan Pelusionin suuhaaraksi. Toinen reiteistä antaa länteenpäin ja sen nimenä on Kanoboksen suuhaara. Niilin suora reitti taas on tämmöinen. Kulkiessaan ylämaista päin se saapuu suistamon kärjen luo, mutta siitä alkaen se, halkaisten suistamon keskeltä, laskee mereen, eikä se tuo vähintä vesimäärää tai ole vähimmin kuuluisa. Sitä kutsutaan Sebennytoksen suuhaaraksi. On olemassa myös kaksi muuta suuhaaraa, jotka erottautuvat Sebennytoksen haarasta ja kulkevat mereen. Niitten nimet ovat, toisen Saiin, toinen Mendeen suuhaara. Sitävastoin bolbitinen ja bukolinen suuhaara eivät ole luontaisia, vaan kaivetut.
18. Sen mielipiteeni puolesta, että Egypti on niin suuri kuin minä järkiperusteella olen näyttänyt, puhuu myös Ammonin oraakelin antama vastaus. Sen minä sain tietää vasta senjälkeen kuin jo olin muodostanut mielipiteeni. Sillä kun Mareia ja Apis nimisten kaupunkien asukkaat, jotka asuivat Libyaa vastaan rajoittuvassa osassa Egyptiä ja itse pitivät itseään libyalaisina eivätkä egyptiläisinä, olivat vaivatut jumalanpalvelukseen kuuluvista menoista eivätkä tahtoneet kieltäytyä syömästä lehmänlihaa, he lähettivät Ammonin luo sanomaan, ettei heillä ollut mitään yhteistä egyptiläisten kanssa. He asuivat muka suistamon ulkopuolella eivätkä tapojensa puolesta pitäneet yhtä egyptiläisten kanssa ja tahtoivat, että heidän olisi lupa syödä kaikkia ruokia. Mutta jumala ei sallinut heidän tehdä tätä, vaan sanoi, että Egypti on se maa, jota Niili saapuessaan kastelee ja egyptiläisiä ne, jotka asuvat Elefantine-kaupungin alapuolella ja juovat siitä joesta. Semmoinen oraakelinvastaus heille annettiin.
19. Senjälkeen kuin Niili on paisunut, se ei tulvi ainoastaan yli suistamon, vaan myös monin paikoin niin sanotun Libyan ja Arabian yli, kahden päivämatkan pituudelle kummallekin puolelle, välistä kuitenkin enemmän, välistä vähemmän.
Mitä joen luontoon tulee, en voinut saada siitä mitään tietoa en papeilta enkä keneltäkään muulta. Olin kuitenkin halukas saamaan heiltä tietää, minkä vuoksi Niili paisuu ja on tulvillaan sata päivää, alkaen kesäpäivän seisauksesta, mutta saavutettuaan tämän päiväluvun, jälleen vetäytyy takaisin ja vähenee uomassaan, niin että se pysyy matalana koko talven aina seuraavaan kesäpäivänseisaukseen saakka. Kaiken tämän suhteen en pystynyt saamaan keltään egyptiläiseltä mitään tietoa, tutkiskellessani heiltä, mikä kyky Niilillä on olla päinvastaista luontoa kuin muut joet. Näitä seikkoja tahdoin tietää ja tutkiskelin niitä, kuin myös minkä vuoksi Niili yksin kaikista joista ei aikaansaa tuulenpuuskia.
20. Muutamat helleeneistä, jotka ovat tahtoneet tulla kuuluisiksi viisaudestaan, ovat tämän veden suhteen esittäneet kolmea eri mahdollisuutta, joista kuitenkin kaksi ovat semmoiset, etten katso tarvittavan niistä sen enempää puhua, kuin vain sen verran, että olen tahtonut mainita ne. Niistä toinen väittää asuntatuulten olevan syynä siihen, että joki paisuu, koska estävät Niiliä virtaamasta mereen. Mutta useinpa asuntatuulet eivät puhalla, ja Niili tekee kuitenkin samalla tavalla. Lisäksi, jos asuntatuulet olisivat siihen syynä, pitäisi kaikkien muidenkin jokien, jotka virtaavat asuntatuulia vastaan, käydä samalla tavoin kuin Niilin, ja sitä enemmänkin, kuta pienempiä ovat, ja kuta heikompi virta niissä on. Mutta monta jokea on Syyriassa, monta Libyassa, joitten suhteen ei mitään semmoista tapahdu kuin Niilin.
21. Toinen selitys on ymmärtämättömämpi äskenmainittua ja samalla jo sanomattakin ihmeellisempi. Se väittää, että Niili virtaa Okeanoksesta ja sen kautta aikaansaa puheenaolevan ilmiön, ja että Okeanos taas virtaa koko maan ympäri.
22. Kolmas selityksistä on kyllä kaikkein todennäköisin, mutta itse asiassa enimmin väärässä. Sillä sekään ei sano mitään, väittäessään, että Niili saa vetensä sulavasta lumesta. Sehän virtaa Libyasta Etiopian keskitse ja laskee Egyptiin. Kuinka sitten se voisi saada vetensä lumesta, se kun enimmäkseen virtaa mitä lämpimimmistä maista kylmempiin maihin? Miehelle, joka pystyy harkitsemaan tämmöisiä seikkoja, tarjoovat näistä maista puhaltavat lämpimät tuulet ensimäisen ja tärkeimmän todistuksen siihen, että ei ole luultavaa, jotta Niili lumesta saisi vetensä. Toinen todistus on se seikka, että tuo maa alati on sateettomana ja jäättömänä; ja lumentulon jälkeen täytyy pakostakin seurata sadetta viisi päivää, niin että jos näissä tienoissa tulisi lunta, niissä myös sataisi. Kolmanneksi ovat ihmiset kuumuudesta mustia. Ja ilmahaukat sekä pääskyset pysyvät siellä vuoden umpeensa eivätkä sieltä poistu; kurjet taas, jotka pakenevat, kun talvi tulee Skyytian maahan, matkaavat niihin paikkoihin talvehtimaan. Jos siis sataisi lunta vaikka kuinkakin vähän siinä maassa, jonka kautta Niili virtaa ja mistä se alkaa virrata, niin ei mikään näistä tosiasioista tapahtuisi, kuten välttämättömyys todistaa.
23. Sen mielipidettä, joka puhui Okeanoksesta, ei edes tarvitse näyttää vääräksi, koska hän liittää puheensa johonkin, joka on tuntematonta. En näet minä ainakaan tiedä minkään Okeanos-joen olemassaolosta, vaan luulen Homeroksen tai jonkun aikaisemmista runoilijoista keksineen sen nimen ja tuoneen sen runouteen.
24. Jos nyt minun itseni täytyy, moitittuani esilläolevia mielipiteitä, esittää oma kantani näistä hämäristä seikoista, niin tahdon ilmaista, minkä vuoksi minusta Niili kesäisin paisuu. Talvisin ajavat talvimyrskyt auringon pois sen vanhalta radalta, ja se saapuu Libyan yläosiin. Ja osoittaakseni aivan lyhyesti asian, niin sillä on kaikki sanottu. Sillä on luonnollista, että se maa, jota lähimpänä ja jossa juuri tämä jumala [s.o. Aurinko] oleskelee, enimmin janoo vettä, ja että siinä jokien omaperäiset vuolteet ehtyvät.
25. Osoittaakseni sen laveammalti, on asianlaita tämmöinen. Silloin kun aurinko kulkee etelä-Libyan yli, se aikaansaa seuraavan ilmiön. Koska ilma näillä seuduin alati on selkeä ja maa lämmin, siellä kun ei ole kylmiä tuulia, niin aurinko kulkiessaan vaikuttaa saman kuin sillä on tapana tehdä kesällä kulkiessaan keskitaivaalla. Se vetää nimittäin puoleensa vettä ja sen tehtyään se työntää veden pois pohjoisiin seutuihin, jolloin tuulet ottavat vastaan, hajoittavat ja sulattavat sen. Ja luonnollisesti tästä maasta puhaltavat tuulet, etelä ja lounas, ovat kaikista tuulista ne, jotka ovat sateisimmat. Mutta minusta näyttää siltä, että aurinko ei joka kerta laske luotaan kaikkea sitä vettä, minkä se vuotuisesti Niilistä saa, vaan että se myös jättää ympärilleen osan. Vaan talven lauhtuessa aurinko jälleen poistuu keskelle taivasta ja siitä perin se taas vetää kaikista joista samalla tapaa vettä. Siihen saakka toiset joet virtaavat suurina, niihin kun yhtyy paljon rankkasadevettä, ja koko maa on sateiden ja tulvapurojen vallassa; mutta kesällä, jolloin rankkasateet lakkaavat vuotamasta jokiin, ja aurinko vetää vettä niistä, ne ovat voimattomat. Niili taas, joka ei saa rankkasadetta, mutta jota aurinko vetää puoleensa, on luonnollisesti ainoa joki, joka talvella virtaa paljoa matalampana kuin kesällä. Sillä kesällä sitä vedetään yhtä paljon kuin kaikkia muitakin vesiä, mutta talvella sitä yksin ahdistetaan. Sillä lailla luulen auringon olevan syypäänä mainittuun ilmiöön.
26. Aurinko on niinikään minun mielipiteeni mukaan syynä myös siihen, että ilma siellä päin on kuivaa, se kun radallaan polttaa kaiken. Siten Libyan etäisimmässä osassa alati vallitsee kesä. Jos nyt vuodenaikojen asema muuttuisi, ja siinä osassa taivasta, missä nyt pohjoinen ja talvi sijaitsevat, olisi etelätuulen ja suven asema, ja pohjoinen sijaitsisi siinä, missä nyt etelä on, — jos niin olisi laita niin aurinko, talvimyrskyn ja pohjatuulen karkoittamana keskitaivaalta, menisi Europan etäisimpiin osiin, samoinkuin se meni Libyaan, ja kulkiessaan koko Europan läpi, se luullakseni vaikuttaisi Istroksen suhteen sen, minkä se nyt tekee Niilin suhteen.
27. Mitä siihen tulee, että Niilin luona ei puhalla tuulia, on minulla tämä mielipide: ei ole ollenkaan todennäköistä, että tuuli puhaltaa kovin lämpimistä seuduista, koska se tavallisesti puhaltaa jostain kylmästä.
28. Olkoon nyt tämän asian laita miten on ja miten se alunpitäen on ollut. Mutta Niilin lähteitä ei kukaan minun puheilleni tulleista egyptiläisistä, libyalaisista tai helleeneistä voinut vakuuttaa tuntevansa, paitsi Atenen temppelirahaston kirjuria Egyptin Sais-kaupungissa. Vaan hän tuntui ainakin minusta laskevan leikkiä, väittäessään tietävänsä sen niin varmasti. Hän sanoi nimittäin näin: "on olemassa kaksi vuorta, jotka päättyvät suippoon huippuun ja sijaitsevat Tebaiksessa olevan Syenen kaupungin ja Elefantinen välillä; niitten nimet ovat, toisen Krofi ja toisen Mofi. Näitten vuorten keskeltä pulppuavat Niilin lähteet, jotka ovat pohjattomat; toinen puoli vettä virtaa Egyptiin ja pohjatuulta kohti, toinen puoli Etiopiaan ja etelätuulta kohti." Ja että lähteet ovat pohjattomat, sen hän sanoi Egyptin kuninkaan Psammetikhoksen kokeen avulla saaneen selville. Hän punoi nimittäin monen tuhannen sylen pituisen köyden ja laski sen alas veteen, mutta ei päässyt pohjaan. Näin siis rahastonkirjuri selitti, jos nimittäin todella niin on asianlaita; mutta minun ymmärtääkseni joessa on joitakin voimakkaita pyörteitä ja vastavuolle, jotka viskaavat veden vuoria vastaan, niin että laskettu luoti ei voi päästä pohjaan. Mutta keltään muulta en voinut saada mitään tietoa.
29. Mutta mitä minä sitäpaitsi sain tietää, kun läksin Elefantine-kaupunkiin saakka omin silmin näkemään, ja mitä siitä alkaen kuulustelemalla muilta olen saanut tietää, se on seuraava. Jos menee Elefantine-kaupungista virtaa ylöspäin, niin maa kohoaa. Siinä täytyy siis sitoa kiinni laiva kummaltakin puolen ja vetää sitä kuin härkää ja kulkea siten. Ja jos köysi katkee, niin laiva lähtee menemään virran vuolteen voimasta. Tämä väli on neljän päivän laivamatka, ja Niili on tältä kohtaa yhtä mutkikas kuin Maiandros. Sillä tavoin täytyy matkustaa kaksitoista skhoinia. Sitten saavutaan lakealle tasangolle, missä Niili virtaa erään saaren ympäri. Sen nimi on Takhompso. Elefantinen takaisessa maassa, samoinkuin toisessa puolessa saarta, asuu jo etiopilaisia, mutta toisessa puolessa egyptiläisiä. Saareen rajoittuu suuri järvi, jonka ympärillä asuu paimentolais-etiopeja. Sen yli purjehdittua tullaan jälleen Niilin uomaan, joka laskee tähän järveen. Sitten täytyy astua maihin ja jokea pitkin tehdä neljänkymmenen päivän matka. Sillä Niilistä kohoaa teräviä kiviä ja siinä on paljon kallioita, joitten välitse ei käy purjehtiminen. Nuo neljäkymmentä päivää mainitun maan läpi kuljettua, astutaan taas toiseen laivaan ja purjehditaan kaksitoista päivää, jonka jälkeen saavutaan suureen kaupunkiin, jonka nimi on Meroe. Tämän kaupungin sanotaan olevan muiden etiopilaisten emäkaupunki. Sen asukkaat kunnioittavat jumalista ainoastaan Zeusta ja Dionysosta, ja niitä he pitävät suuressa arvossa, ja heillä on olemassa Zeun ennuspaikka. He lähtevät sotaretkelle, silloin kun tämä jumala oraakelineuvojensa kautta heitä siihen käskee, ja sinne, mihin hän vain käskee.
30. Viimemainitusta kaupungista purjehdittaessa tullaan, jälleen yhtä pitkässä ajassa kuin Elefantinestä tultiin etiopilaisten emäkaupunkiin, automolien (s.o. karkulaisten) luo. Näitten karkulaisten nimi on Asmakh, mikä sana helleenien kielellä merkitsee: kuninkaan vasemmalla kädellä seisovat. Nämä kaksikymmentäneljätuhatta sotilassäätyyn kuuluvaa egyptiläistä olivat luopuneet etiopilaisten puolelle seuraavasta syystä. Psammetikhos-kuninkaan aikana oli vartiojoukkoja asetettuina sekä Elefantine-kaupunkiin, etiopilaisia vastaan, että Pelusionin Dafnaihin, arabialaisia ja syyrialaisia vastaan, ja vielä Mareiaan, Libyaa vastaan. Vielä minun aikanani on olemassa persialaisten vartiojoukkoja aivan niinkuin Psammetikhoksen aikana, sillä persialaiset pitävät vahtia Elefantinessä ja Dafnaissa. Kun nyt egyptiläiset olivat kolme vuotta pitäneet vahtia, eikä kukaan heitä vahdinpidosta vapauttanut, niin he neuvottelivat keskenään ja luopuivat kaikki yhteisestä päätöksestä Psammetikhoksesta sekä menivät Etiopiaan. Saatuaan sen tietää, Psammetikhos ajoi heitä takaa. Ja niin pian kuin hän heidät yllätti, hän pyysi hartaasti ja kehoitti, etteivät hylkäisi isiltä perittyjä jumaliaan, vaimojaan ja lapsiaan. Silloin oli, kuten kerrotaan, muuan heistä osoittanut kaluaan ja sanonut, että missä se on, siellä tulevat heidän sekä vaimonsa että lapsensa olemaan. — Sen jälkeen kuin he olivat saapuneet Etiopiaan, he antautuivat Etiopian kuninkaan valtaan. Ja tämä antoi heille seuraavan vastalahjan. Muutamat etiopilaisista olivat joutuneet hänen kanssaan riitaan. Nämä hän käski heidän karkoittaa ja sitten asettua heidän maahansa. Ja siitä perin kun he ovat asettuneet asumaan etiopien keskuuteen, etiopit, opittuaan egyptiläisiä tapoja, ovat tulleet sivistyneemmiksi.
31. Neljän kuukauden vesi- ja maamatkan pituudelta siis Niili on tunnettu, lukuunottamatta sitä matkaa, minkä se virtaa Egyptin läpi. Sillä jos laskee yhteen, niin huomataan, että tarvitaan niin monta kuukautta kulkeakseen Elefantinestä mainittujen automolien luo. Mutta siitä perin ei kukaan saata selvästi ilmoittaa mitään, sillä tämä maa on kuumuuden vuoksi autio.
32. Mutta seuraavan minä kuulin kyreneläisiltä miehiltä, jotka sanoivat tulleensa Ammonin oraakelin luo ja joutuneensa puheisiin ammonilaisten kuninkaan Etearkhoksen kanssa. He olivat muista puheaineista johtuneet juttelemaan Niilistä, ja siitä, kuinka ei kukaan tunne sen lähteitä. Silloin Etearkhos oli sanonut hänen luokseen kerran tulleen nasamonilaisia miehiä. Mainittu kansa on libyalainen ja asuu Syrtin luona sekä Syrtin itäpuolella olevassa maassa, ei kuitenkaan kauas itään. Kun nasamonit olivat saapuneet, ja heiltä kysyttiin, oliko heillä mitään enempää kerrottavana Libyan erämaista, he kertoivat näin. Heidän mahtavilla miehillään oli ollut ylimielisiä poikia, jotka miehiksi vartuttuaan olivat muiden toimeenpanemiensa vallattomuuksien muassa kerran arvalla määränneet viisi joukostaan lähtemään Libyan erämaihin, katsomaan voisivatko he mahdollisesti nähdä jotain enempää kuin mitä oli nähty, silloin kun oli pisimmälle päästy. Sillä pitkin sitä osaa Libyaa, joka koskettaa pohjoista merta, Egyptistä alkaen aina Soloeisniemeen saakka, missä Libyan rannikko päättyy, asuu libyalaisia ja näitä useita eri kansoja, paitsi missä helleenit ja foinikialaiset asuvat. Mutta ylempänä, loitompana merestä ja meren ääressä asuvista ihmisistä, Libya on täynnä petoeläimiä. Ja tuolla puolen petoeläinten alueen on hiekkaa ja kauhean vedetöntä ja vallan autiota maata. Sittenkuin siis nuorukaiset ikätoveriensa lähettäminä olivat lähteneet liikkeelle, he hyvin varustettuaan itseään vedellä ja ruokavaroilla ensin kulkivat asutun seudun kautta, sen tehtyään he saapuivat petoeläinten alueeseen, siitä he menivät erämaan halki, matkaten länsituulta kohti; tultuaan sitten laajan, hiekkaisen maan läpi, he vihdoin näkivät tasangolla kasvavia puita, joita he lähestyivät ja joiden hedelmiä he poimivat. Mutta heidän poimiessaan ilmestyi pieniä, keskikokoa vähäisempiä miehiä, jotka ottivat ja veivät heidät pois. Ja nasamonit ymmärsivät yhtä vähän viejien kieltä kuin nämä nasamonien. Mutta he veivät viimemainitut mitä suurimpien soiden halki, ja tultuaan niiden läpi nämä saapuivat kaupunkiin, jossa kaikki olivat samankokoiset kuin viejät ja iholtaan mustat. Ja kaupungin ohi virtasi suuri joki, ja se virtasi lännestä auringonnousua kohti, ja siinä näkyi krokotiilejä.
33. Ammonilaisen Etearkhoksen kertomuksesta olkoon sen verran mainittuna, ja sitäpaitsi, että hän, niinkuin kyreneläiset sanoivat, väitti nasamonien palanneen takaisin, ja kaikkien ihmisten, joiden luo vain saapuivat, olevan noitia. Siispä tuon paikan ohi virtaavan joen Etearkhos päätti olevan Niilin, ja niinpä terve järkikin neuvoo. Virtaahan Niili Libyasta ja halkoo Libyan keskeltä. Ja, niinkuin minä arvaan päättämällä ilmeisistä asioista tuntemattomiin, niin se lähtee yhtä pitkien välimatkojen takaa kuin Istros. Sillä Istros-joki alkaa keltien maasta ja Pyrenen kaupungin luota sekä virtaa niin, että se halkaisee Europan. Keltit taas asuvat ulkopuolella Herakleen patsaiden ja rajoittuvat kynesiläisiin, jotka Europan asujaimista asuvat viimeisinä länttä kohti. Virraten koko Europan kautta Istros päättyy Pontos Euxeinokseen, siihen paikkaan, missä miletolaisten lähettämät siirtolaiset, istrolaiset, asuvat.
34. Istros puolestaan on yleisesti tunnettu, se kun virtaa asutun seudun läpi, mutta Niilin lähteistä ei kukaan voi sanoa mitään. Sillä Libya, jonka läpi se virtaa, on asumaton ja autio. Ja kuinka pitkälle tiedustellessa sen juoksua saattoi päästä, olen maininnut. Se laskee Egyptiin; mutta Egypti on jotenkin suoraan vastapäätä vuorista Kilikiaa. Sieltä on suoraa tietä Sinopeen, Pontos Euxeinoksen rannalle, viiden päivän matka nopeakulkuiselle miehelle; Sinope taas sijaitsee vastapäätä sitä kohtaa, missä Istros laskee mereen. Siten luulen, että Niili, kulkiessaan koko Libyan läpi, on yhtä pitkä kuin Istros.
35. Olkoon tämä Niilin suhteen sanottu. Lähden nyt pitemmältä puhumaan Egyptistä, koska se omistaa enimmät ihmeet ja tarjoaa suurempia muistomerkkejä kuin koko muu maa. Siitä syystä tulee siitä enemmän puhuttavaksi.
Samoinkuin egyptiläisillä taivas on toisenlainen, ja heidän jokensa osoittaa toisenlaista luonnetta kuin muut joet, samoin heillä kaikkein useimmissa suhteissa on päinvastaiset tottumukset ja tavat kuin muilla ihmisillä. Heidän keskuudessaan naiset käyvät torilla tekemässä kauppoja, mutta miehet ovat kotona kutomassa. Toiset kutovat työntämällä kuteen ylöspäin, egyptiläiset alaspäin. Taakkoja miehet kantavat päänsä päällä, naiset hartioillaan. Naiset heittävät vetensä seisaaltaan, miehet istualtaan. Tarpeella he ovat sisällä, mutta syövät ulkona kaduilla, jolloin selittävät, että mikä on häpeällistä, mutta välttämätöntä, on tehtävä salassa, mutta sitä, mikä ei ole häpeällistä, julkisesti. Ei yksikään nainen ole mies- tai naisjumalan pappina, mutta miehet kaikkien jumalten ja jumalatarten pappeina. Poikien ei ole ollenkaan pakko elättää vanhempiaan, jolleivät tahdo, mutta tytärten on ehdoton pakko, vaikka eivät tahtoisikaan.
36. Muualla jumalten papit käyttävät pitkää tukkaa, Egyptissä taas he ajavat hiuksensa. Muilla ihmisillä on surun aikana tapana, että lähimmät sukulaiset leikkaavat tukkansa lyhyeksi, egyptiläiset taas antavat kuolemantapauksissa sekä hiustensa että leukapartansa kasvaa, vaikka sillävälin ajavat ne. Muitten ihmisten elämä on erotettu eläimistä, egyptiläiset viettävät elämänsä yhdessä eläinten kanssa. Toiset elävät vehnästä ja ohrista, egyptiläisistä saa se joka niistä valmistaa elatuksensa, osakseen suurinta häpeätä; egyptiläiset nimittäin laittavat ravintonsa speltistä, jota muutamat kutsuvat maissiksi. He sotkevat taikinan jaloillaan, mutta saven käsillään, ja nostavat käsin myös lannan. Kalunsa toiset antavat olla niinkuin ovat, paitsi kaikkia niitä, jotka egyptiläisiltä ovat oppineet ympärileikkaamisen; viimemainitut nimittäin käyttävät tätä tapaa. Jokainen mies pitää kahta vaatekappaletta, jokainen nainen yhtä. Purjeiden renkaita ja köysiä toiset kiinnittävät ulkopuolelta, egyptiläiset sisäpuolelta. Helleenit kirjoittavat kirjaimensa ja laskevat lukua laskukivillään viemällä kätensä vasemmalta oikealle, egyptiläiset oikealta vasemmalle. Mutta vaikka tekevät niin, he väittävät itse vievänsä kätensä oikealle, helleenien taas vasemmalle. He käyttävät kahtalaista kirjoitusta, joista toista kutsutaan pyhäksi, toista kansanomaiseksi.
37. He ovat erinomaisen jumaliset, vieläpä enimmin kaikista ihmisistä, ja heillä on tämmöiset tavat. He juovat vaskipikareista, joita huuhtovat joka päivä eikä vain silloin tällöin. Heillä on aina yllään vastapestyt liinavaatteet ja ovat siinä hyvin tarkkoja. He ympärileikkaavat itsensä puhtauden vuoksi, pitäen tärkeämpänä olla puhtaat kuin komeat. Papit ajavat koko ruumiinsa joka toinen päivä, jottei täitä tai jotain muuta likaista olisi heidän päällään heidän palvellessaan jumalia. Papeilla on ainoastaan liinainen puku ja bybloksesta tehdyt jalkineet, eikä heidän ole lupa ottaa muuta pukua tai muita jalkineita. Kahdesti joka päivä ja kahdesti joka yö he pesevät itseään kylmällä vedellä. He vaarinottavat sitäpaitsi sanalla sanoen lukemattomia muita menoja. Mutta toiselta puolen he nauttivat melkoisia etuja. Yksityisomaisuudestaan näet eivät he käytä tai kuluta mitään, vaan heillä on pyhät leipänsä leivottuina ja jokainen saa suuren määrän naudan- ja hanhenlihaa joka päivä, annetaanpa heille rypäleviiniäkin. Vaan kalaa ei heidän ole lupa maistaa. Papuja eivät egyptiläiset ollenkaan kylvä eivätkä syö raa'altaan tai keitettyinä niitä, joita siellä mahdollisesti kasvaa. Mutta papit eivät edes siedä nähdä niitä, koska pitävät palkohedelmiä epäpuhtaina. Jokaisella jumalalla on useita pappeja, eikä vain yksi, ja niistä on yksi ylimäinen pappi. Ja kun joku semmoinen on kuollut, asetetaan hänen poikansa hänen sijalleen.
38. Sonneja egyptiläiset pitävät Epafokselle pyhitettyinä ja siitä syystä he tutkivat niitä seuraavalla tavalla. Jos eläimessä nähdään vaikkapa vain yksi musta karva, niin sitä ei pidetä puhtaana. Tätä tarkastaa vartavasten siihen määrätty pappi, elukan sekä seistessä että selällään ollessa, ja vetää ulos kielen katsoakseen, onko se puhdas niistä säädetyistä merkeistä, jotka minä toisessa osassa historiaani olen mainitseva. Hän katselee myös, ovatko häntäkarvat sillä luonnollisesti kasvaneet. Jos se on vapaa kaikesta tästä, niin hän merkitsee sen käärimällä byblos-niintä sarvien ympäri, sivelee senjälkeen sinettisavea päälle ja painaa siihen sormuksensa. Ja sitten he vievät sen pois. Mutta sille, joka uhraa merkitsemättömän sonnin, on määrätty kuolemanrangaistus.
39. Semmoisellapa tavalla elukkaa tutkitaan. Mutta uhraaminen tapahtuu seuraavalla lailla. Vietyään merkityn elukan alttarin luo, missä aikovat uhrata sen, uhraajat sytyttävät tulen. Sitten he alttarilla olevan teuraan päälle valavat viiniä, kutsuvat avuksi jumalaa ja teurastavat eläimen. Ja teurastettuaan he leikkaavat poikki pään. Sitten he nylkevät elukan ruumiin ja vievät pois pään, monin kerroin sitä ensin kirottuaan. Ne, joilla on toripaikka, ja joiden keskuudessa asuu helleeniläisiä kauppiaita, vievät pään torille ja myyvät sen siellä pois, mutta ne, joilla ei ole saatavissa helleenejä, viskaavat sen jokeen. Ja he kiroovat päätä näillä sanoilla: "jos jonkun onnettomuuden pitää sattuman joko näille uhraajille tai koko Egyptille, niin se kääntyköön tähän päähän." Mitä nyt tulee uhrattujen eläinten päihin ja viiniuhriin, niin kaikki egyptiläiset noudattavat yhtäläisiä tapoja samalla lailla kaikissa uhritoimituksissa, ja tästä tavasta johtuu, ettei kukaan egyptiläinen maista minkään elollisen olennon päätä.
40. Mutta uhriteurasten sisälmysten poisottamiseen ja niiden polttamiseen katsoen on heillä säädettynä mikä tapa minkin uhrieläimen suhteen… [Tässä paikassa on tekstissä aukko.] Lähden niinmuodoin mainitsemaan, ketä jumalatarta he katsovat mahtavimmaksi ja kenenkä kunniaksi he viettävät suurinta juhlaa. Sittenkuin he rukoillen ovat nylkeneet härän, he ottavat pois koko vatsaontelon, jättävät muut sisälmykset ynnä rasvan paikoilleen, mutta leikkaavat poikki reisiluut, häntäluun, lapaluut ja kaulan. Sen tehtyään he täyttävät härän muun ruumiin puhtailla leivillä, medellä, rusinoilla, viikunoilla, suitsutuksilla, mirhamilla ja muilla hyvänhajuisilla aineilla. Ja täytettyään sen näillä sekä valettuaan päälle runsaasti öljyä he polttavat sen. Sitten he uhraavat, sitä ennen paastottuaan. Ja sillaikaa kuin uhriteuraat palavat, lyövät kaikki rintoihinsa. Senjälkeen kuin he ovat lyöneet itseään, he asettavat esille syötäväksi sen, mikä on jäänyt jälelle uhriteuraista.
41. Kaikki egyptiläiset siis uhraavat puhtaita sonneja ja vasikoita, mutta lehmiä heidän ei ole lupa uhrata, vaan ovat ne Isiille pyhitetyt. Sillä Isis kuvataan lehmänsarvisena naisena, niinkuin helleenit esittävät Ioa, ja kaikki egyptiläiset kunnioittavat lehmiä enimmin kaikista elukoista. Siitä syystä ei egyptiläinen mies eikä nainen suutelisi helleeniläistä miestä suulle, eikä käytä helleeniläisen miehen veistä, paistinvartaita tai kattilaa, eipä edes maista helleeniläisellä veitsellä leikattua puhtaan härän lihaa. Kuolleet naudat he hautaavat seuraavalla tavalla. Lehmät he viskaavat jokeen, mutta härät he kaivavat maahan, kukin etukaupunkiinsa, niin että toinen tai molemmat sarvet pistävät esiin merkiksi. Ja kun ne ovat mädänneet, ja määrätty aika lähestyy, saapuu joka kaupunkiin vene niinkutsutusta Prosopitis-saaresta. Se on suistamossa, ja ympärimitaltaan se on yhdeksän skhoinia. Mainitussa Prosopitis-saaressa on lukuisten muiden kaupunkien ohella myös se, josta veneet saapuvat korjaamaan härkien luut; sen kaupungin nimi on Atarbekhis, ja siinä on olemassa Afroditen pyhä temppeli. Tästä kaupungista hajaantuu paljon väkeä, mikä mihinkin kaupunkiin, ja kaivettuaan ylös luut he vievät ja hautaavat kaikki yhteen paikkaan. Samalla tapaa kuin nautoja he myös hautaavat muita elukoita, kun nämä kuolevat. Semmoinen tapa heillä on niiden suhteen käytännössä. He eivät näet tapa niitäkään.
42. Kaikki, joilla on perustettuina teebalaisen Zeun pyhättöjä tai jotka kuuluvat teebalaiseen piirikuntaan, pidättyvät lampaista, mutta uhraavat vuohia. Mutta kaikki egyptiläiset eivät yhtäläisesti kunnioita samoja jumalia, paitsi Isistä ja Osirista, jota jälkimäistä he väittävät Dionysokseksi. Näitä kaikki yhtäläisesti kunnioittavat. Kaikki ne taas, jotka omistavat Mendeen pyhätön tai kuuluvat mendeeläiseen piiriin, pidättyvät vuohista ja uhraavat lampaita. Teebalaiset puolestaan ja kaikki, jotka näiden vaikutuksesta pidättyvät lampaista, sanovat sen tavan tulleen heille säädetyksi seuraavasta aiheesta. Herakles tahtoi kaikin mokomin nähdä Zeun, mutta jumala ei tahtonut, että hän näkisi hänet. Lopulta kun Herakles hellittämättä pyysi, Zeus ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän nylki oinaan, hakkasi poikki sen pään ja piti tätä edessään sekä pukeutui sen nahkaan ja näytti siten itseään. Siitä pitäen egyptiläiset tekevät Zeun kuvan oinaanpäiseksi, egyptiläisiltä taas ovat sen oppineet ammonilaiset, jotka ovat egyptiläisten ja etiopilaisten siirtolaisia ja käyttävät kieltä, joka on näiden molempien kielten välillä. Ja minun nähdäkseni ammonilaiset siitä myös ottivat nimensä. Egyptiläiset kutsuvat nimittäin Zeusta Amuniksi. Oinaita eivät teebalaiset uhraa, vaan ne ovat heillä pyhät mainitusta syystä. Mutta yhtenä päivänä vuodessa, Zeun juhlassa, he tappavat oinaan, nylkevät, pukevat sen nahan samalla tapaa Zeun kuvan ylle ja vievät sitten sen luo toisen, nimittäin Herakleen kuvan. Sen tehtyään surevat oinasta kaikki pyhätön ympärillä olevat ja hautaavat sen sitten pyhään hautaan.
43. Mitä Herakleeseen tulee, niin kuulin, että hän muka kuului kahdentoista jumalan joukkoon. Mutta toisesta Herakleesta, hänestä, jonka helleenit tuntevat, en voinut missään osassa Egyptiä kuulla mitään. Ja että egyptiläiset todella eivät ole ottaneet Herakleen nimeä helleeneiltä, vaan helleenit pikemmin egyptiläisiltä, ja helleeneistä juuri ne, jotka antoivat Amfitryonin pojalle nimeksi Herakles, — että niin on asianlaita, siihen on minulla useiden muiden todistusten joukossa todistuksena myös se, että tämän Herakleen molemmat vanhemmat, Amfitryon ja Alkmene, alkujaan polveutuivat Egyptistä, ja että egyptiläiset eivät sano tuntevansa Poseidonin tai dioskurien nimiä eivätkä ole ottaneet näitä toisten jumalien joukkoon. Ja tosiaan, jos he helleeneiltä olisivat ottaneet jonkun jumaluuden nimen, niin heidän ei vähimmin, vaan päinvastoin enimmin, olisi pitänyt muisteleman viimemainittuja, koskapa he jo siihen aikaan harjoittivat merenkulkua, ja jo silloin muutamat helleeneistä minun luullakseni ja käsittääkseni olivat merimiehiä. Niin ollen egyptiläiset ennemminkin olisivat oppineet tuntemaan näiden jumalien nimet kuin Herakleen. Vaan Herakles on egyptiläisillä ikivanha jumala. Ja niinkuin he itse sanovat, on seitsemäntoistatuhatta vuotta kulunut Amasiin hallitusaikaan siitä, jolloin kahdeksasta jumalasta muodostui kaksitoista jumalaa.
44. Koska tahdoin näitten seikkojen suhteen saada, mikäli mahdollista, jotain selvää, purjehdin myös Foinikian Tyrokseen, saatuani tietää, että siellä oli Herakleelle pyhitetty temppeli. Ja minä näinkin, kuinka äveriäästi se oli koristettu useilla vihkilahjoilla; ja muiden muassa oli siinä kaksi pylvästä, toinen pelkästä kullasta, toinen smaragdikivestä, joka öisin suuresti hohti. Minä jouduin puheisiin jumalan pappien kanssa ja kysyin, kuinka pitkä aika oli siitä, kun pyhättö perustettiin. Ja huomasin silloin, etteivät hekään pitäneet yhtä helleenien kanssa. He sanoivat näet, että jumalan pyhättö perustettiin samalla kertaa kuin Tyros rakennettiin, ja Tyroksen rakentamisesta oli kaksituhattakolmesataa vuotta. Tyroksessa näin toisenkin Herakleen pyhätön, ja tämä oli liikanimeltään thasolainen. Minä saavuin myös Thasokseen, jossa löysin foinikialaisten perustaman Herakleen pyhätön. He olivat nimittäin purjehtineet etsimään Europaa ja perustaneet Thasoksen. Ja tämä tapahtui jopa viisi miespolvea, ennenkuin Amfitryonin poika Herakles syntyi Hellaassa. Nämä tutkimukset siis osoittavat selvästi, että Herakles on vanha jumala. Ja minusta näyttävät ne helleeneistä menettelevän oikeimmin, jotka ovat perustaneet kahdenlaatuisia Herakleen temppeleitä ja uhraavat toiselle ikäänkuin kuolemattomalle, ja hänen liikanimensä on "olympolainen", mutta toisen kunniaksi he toimittavat kuolinuhreja, kuten puolijumalalle ainakin.
45. Helleenit kertovat myös paljon muuta ajattelemattomasti, ja yksinkertainen on myös se heidän Herakleesta kertomansa tarina, kuinka tämä muka saapui Egyptiin, ja kuinka egyptiläiset seppelöivät ja veivät hänet juhlasaatossa uhrattavaksi Zeulle. Aluksi Herakles tällöin pysyi alallaan, mutta kun he alttarin luona vihkivät hänet uhrattavaksi, niin hän kääntyi puolustautumaan ja surmasi heidät kaikki. Näin kertoessaan helleenit minusta näyttävät olevan kokonaan tietämättömät egyptiläisten luonteesta ja tavoista. Sillä kuinka ne, joista on jumalatonta teurastaa elukoita, paitsi sikoja ja semmoisia sonneja ja vasikoita, jotka ovat puhtaat, sekä hanhia, uhraisivat ihmisiä? Ja edelleen, koska Herakles on yksi, vieläpä ihminen, kuten sanovat, kuinka hänessä oli kykyä murhaamaan monia kymmeniä tuhansia? Mutta olkoot sekä jumalat että puolijumalat armolliset meille, kun näistä seikoista niin paljon puhumme!
46. Mutta vuohia ja pukkeja yllämainitut egyptiläiset seuraavasta syystä eivät uhraa. Mendeeläiset lukevat Panin kahdeksan jumalan joukkoon, ja sanovat näiden kahdeksan jumalan olleen ennen kahtatoista jumalaa. Maalarit maalaavat ja kuvanveistäjät veistävät Panin kuvan, niinkuin helleenit, vuohenkasvoiseksi ja pukinjalkaiseksi, vaikka itse asiassa eivät katso hänen olevan semmoisen, vaan samanmuotoisen kuin muutkin jumalat. Minkä vuoksi he kuvaavat häntä semmoiseksi, ei minun juuri tee mieli sanoa. Mendeeläiset kunnioittavat kaikkia vuohielukoita, ja enemmän pukkeja kuin vuohia, ja edellisien paimenet nauttivat suurempaa kunniaa. Ja niistä he varsinkin kunnioittavat yhtä, ja kun se kuolee, tuottaa se suurta surua mendeeläiselle piirille. Egyptin kielellä kuuluu sekä pukki että Pan: "Mendes". Ja minun ollessani tässä piirissä tapahtui seuraava ihme: pukki piti julkisesti yhteyttä naisen kanssa. Tämä tuli ihmisten tiettäväksi.
47. Mutta sikaa egyptiläiset pitävät saastaisena eläimenä. Niinpä, jos joku heistä ohikulkiessaan tulee koskettaneeksi sikaa, niin hän vaatteineen päivineen heti astuu ja sukeltaa jokeen.
Edelleen sikopaimenet, vaikka ovat syntyperäisiä egyptiläisiä, ovat ainoat, jotka eivät saa mennä sisälle mihinkään pyhättöön Egyptissä, eikä kukaan tahdo naittaa tytärtään heille eikä heidän joukostaan ottaa vaimoa, vaan sikopaimenet naittavat ja ottavat vaimonsa omasta keskuudestaan. Muille jumalille egyptiläiset pitävät vääränä uhrata sikoja; ainoastaan Selenelle ja Dionysokselle he samaan aikaan, nimittäin täysikuulla, sen tekevät ja syövät niiden lihaa. Minkä vuoksi he muissa juhlissa inhoovat sikojen uhraamista, tässä juhlassa sitävastoin uhraavat niitä, siitä asiasta on olemassa egyptiläisten kertoma tarina; mutta vaikka minä sen tunnen, ei sitä oikein sovi kertoa. Sikojen uhraaminen Selenelle toimitetaan täten. Kun pappi on teurastanut, hän asettaa hännänpään, pernan ja mahapaidan yhteen läjään, peittää ne koko sillä rasvalla, joka on vatsan ympärillä, ja polttaa ne sitten tulella. Mutta muun lihan egyptiläiset syövät täysikuulla, jolloin he uhraavat uhriteuraat. Vaan jonakin muuna päivänä eivät he enää maistaisi. Ja köyhät heidän joukossaan muodostavat varattomuutensa vuoksi taikinasta sikoja sekä paistavat ja uhraavat ne.
48. Juhlan aattona jokainen teurastaa Dionysoksen kunniaksi ovensa edessä porsaan ja antaa sen poisvietäväksi sille sikopaimenelle, joka sen on myynyt. Mutta muun osan Dionysos-juhlaa egyptiläiset viettävät melkein kokonaan samalla tavalla kuin helleenit, lukuunottamatta kuorotansseja. Fallosten sijasta he ovat keksineet muita, noin kyynäränpituisia nuoralla vedettäviä kuvia, joita naiset kantavat ympäri pitkin kyliä; niissä on nuokkuva miehenkalu, joka ei ole paljoa pienempi muuta ruumista. Etunenässä kulkee huilunsoittaja, ja naiset seuraavat laulellen Dionysosta. Mutta minkä vuoksi sillä kuvalla on niin suuri kalu ja liikuttaa vain sitä ruumiinosaa, siitä kerrotaan pyhä tarina.
49. Näyttääpä minusta siltä, kuin nämä uhrimenot eivät olisi olleet tuntemattomat Amytheonin pojalle Melampukselle, vaan että hän on ollut niihin hyvinkin perehtynyt. Melampus on nimittäin se, joka on tuonut helleeneille Dionysoksen sekä nimen että uhrimenot ynnä fallos-kulkueen. Mutta koska hän ei ymmärtänyt kaikkea, ei hän tarkoin ilmoittanut tarinaa, vaan hänen jälkeensä elävät viisaat ovat enemmän sitä ilmaisseet. Falloksen kuljettamisen Dionysoksen kunniaksi on siis Melampus ensiksi ottanut käytäntöön, ja häneltä ovat helleenit oppineet tekemään sen, minkä tekevät. Minäpä nyt väitän, että Melampus, joka oli viisas mies, hankki itselleen ennustustaidon, ja paljon muun ohella, minkä hän oppi tuntemaan Egyptissä ja sieltä toi helleeneille, hän myös toi maahan Dionysos-palveluksen menot, vähän niitä muuttamalla. En näet voi väittää, että tämän jumalan menot Egyptissä sattumalta pitävät yhtä helleenien kesken vallitsevien menojen kanssa. Silloin ne olisivat keskenään yhtäläiset helleeneillä, eikä niitä olisi vasta äsken maahan tuotu. En minä myöskään saata väittää, että egyptiläiset ovat ottaneet helleeneiltä joko tämän tai jonkun muun tavan. Vaan minusta näyttää enimmin siltä, että Melampus on oppinut Dionysos-palveluksen tyrolaiselta Kadmokselta ja niiltä, jotka hänen kanssaan saapuivat Foinikiasta nyt niinkutsuttuun Boiotiaan.
50. Myös melkein kaikkien jumalien nimet ovat Egyptistä tulleet Hellaaseen. Että ne nimittäin ovat tulleet barbarein luota, sen minä tiedustelemalla olen saanut selville. Ja minä luulen siis, että ne ovat saapuneet Egyptistä. Sillä lukuunottamatta Poseidonia ja dioskureja, niinkuin jo ennenkin olen maininnut, sekä Heraa, Hestiaa, Themistä, khariteja ja nereidejä, ovat muiden jumalien nimet ammoisista ajoista olleet egyptiläisillä tunnetut tässä maassa. Tässä minä kerron mitä egyptiläiset itse kertovat. Mutta ne jumalat, joiden nimiä he eivät sano tuntevansa, näyttävät minusta saaneen nimensä pelasgeilta, paitsi Poseidonia. Tämän jumalan viimemainitut oppivat tuntemaan libyalaisilta, sillä alkujaan olivat libyalaiset ainoat, joilla oli Poseidonin nimi. Mutta puolijumalain palvelusta egyptiläiset eivät käytä.
51. Tämän ja sen lisäksi muuta, mitä tulen mainitsemaan, helleenit ovat egyptiläisiltä omaksuneet. Mutta tapaa tehdä pystykaluisia Hermeen kuvapatsaita he eivät ole oppineet egyptiläisiltä, vaan sen ovat pelasgeilta kaikista helleeneistä ensiksi ottaneet atenalaiset, heiltä taas muut. Sillä pelasgit asettuivat asumaan yhteen atenalaisten kanssa, jotka siihen aikaan jo luettiin helleeneiksi, näiden maahan, jonka johdosta ensinmainittujakin ruvettiin katsomaan helleeneiksi. Joka mies, joka on vihitty kabirien salaismenoihin, tietää, mitä minä tarkoitan. Sillä Samothrakessa asuivat nämä pelasgit, jotka asettuivat asumaan yhteen atenalaisten kanssa. Atenalaiset ovat siis ensimäisinä helleeneistä pelasgeilta oppineet tekemään itselleen pystykaluisia Hermeen kuvapatsaita. Pelasgit kertoivat siitä pyhän tarinan.
52. Aikaisemmin pelasgit toimittivat kaikki uhrit rukoilemalla jumalia ylimalkaan, kuten tiedän sen nojalla, mitä minä kuulin Dodonassa, mutta nimitystä tai nimeä eivät he antaneet kellekään niistä. He eivät näet vielä olleet kuulleet mitään nimiä. Vaan he kutsuivat niitä jumaliksi siitä syystä, että nämä olivat asettaneet järjestykseen kaikki asiat, ja niillä oli vallassaan kaikkien antimien jakaminen. Sitten pelasgit pitkän ajan kuluttua saivat tietää muiden jumalien nimet, jotka Egyptistä tulivat tunnetuiksi, mutta paljoa myöhemmin Dionysoksen nimen. Ja jonkun ajan kuluttua he kysyivät Dodonan oraakelilta neuvoa nimien suhteen; sitä ennuspaikkaa on näet pidetty vanhimpana helleenien keskuudessa, ja se oli siihen aikaan ainoa. Kun siis pelasgit kysyivät Dodonassa neuvoa, tuliko heidän ottaa barbareilta saamansa nimet, niin oraakeli käski käyttämään niitä. Siitä ajasta alkaen he uhrasivat ja käyttivät jumalien nimiä. Ja pelasgeilta helleenit myöhemmin perivät ne.
53. Mutta mistä mikin jumala on syntyisin, ovatko kaikki aina olleet olemassa, ja millaiset ne ovat ulkomuodoltaan, sitä eivät he niin sanoakseni aina viime päiviin saakka ole tienneet. Sillä minä luulen, että Hesiodos ja Homeros eivät ole eläneet enempää kuin neljäsataa vuotta ennen minua. Ja nämä ne juuri ovat, jotka helleeneille ovat sepittäneet jumalten synnyn, antaneet jumalille nimitykset, jakaneet niille arvoasteet ja ammatit ja kuvailleet niiden ulkomuotoa. Mutta ne runoilijat, joiden sanotaan eläneen ennen näitä miehiä, elivät minun nähdäkseni myöhemmin. Edellisen puolen tästä sanovat Dodonan papittaret, mutta jälkimäisen, nimittäin sen, joka koskee Hesiodosta ja Homerosta, sanon minä.
54. Mutta kahdesta oraakelista, joista toinen on helleenien keskuudessa, toinen Libyassa, egyptiläiset kertovat seuraavan tarinan. Teebalaisen Zeun papit väittivät, että foinikialaiset olivat vieneet pois Teebasta kaksi papitarta, joista he saivat tietää, että toinen oli myyty Libyaan, toinen helleenien maahan; nämä naiset muka olivat ne, jotka ensiksi olivat perustaneet ennuspaikkoja mainittujen kansojen keskuuteen. Kysyessäni, mistä he niin varmasti tiesivät kertoa tämän, he väittivät varta vasten laajalti etsineensä näitä naisia: voimatta kuitenkaan löytää niitä; mutta myöhemmin he olivat niitten suhteen kuulleet sen, minkä juuri kerroin.
55. Tämän siis minä kuulin Teeban papeilta. Dodonan ennuspapittaret taas väittävät, että kaksi mustaa kyyhkystä lensi Egyptin Teebasta ja saapui, toinen Libyaan, toinen heidän luokseen; jälkimäinen oli istuutunut ruokatammeen ja ihmisäänellä julistanut, että piti laitettaman sinne Zeun ennuspaikka. He olivat otaksuneet tätä jumalalliseksi ilmoitukseksi ja tehneet sen mukaan. Mutta Libyaan lähtenyt kyyhkynen oli, kuten he kertovat, käskenyt libyalaisten perustaa Ammonin oraakelin. Tämäkin on Zeun oma. Niin kertoivat Dodonan papittaret, joista vanhimman nimi oli Promeneia, toisen Timarete, ja nuorimman Nikandra. Heidän kanssaan pitivät yhtä myös muut pyhätön ympärillä asuvat dodonalaiset.
56. Minulta on tämän seikan suhteen seuraava mielipide. Jos foinikialaiset todella ryöstivät pyhät naiset ja möivät toisen niistä Libyaan, toisen Hellaaseen, niin minusta jälkimäinen nainen näyttää joutuneen myydyksi thesprotilaisten luo, nyt niinkutsuttuun Hellaaseen, jota ennen sanottiin Pelasgiaksi. Ja sitten hän, ollessaan siellä orjana, on luontaisen ruokatammen alle laittanut Zeun pyhätön; olihan luonnollista, että hän, joka Teebassa hoiti Zeun pyhättöä, muisteli jumalaa sielläkin, minne oli saapunut. Senjälkeen hän perusti oraakelin, sittenkuin oli oppinut helleenien kielen. Ja hän väitti, että samat foinikialaiset, jotka olivat hänet itsensä myyneet, olivat myyneet hänen sisarensakin Libyaan.
57. Kyyhkysiksi näyttävät dodonalaiset kutsuneen naisia siitä syystä, että koska nämä olivat barbareja, ne tuntuivat heistä ääntelevän lintujen lailla. Mutta jonkun ajan kuluttua he sanoivat kyyhkysen puhuneen ihmiskielellä, sittenkuin nimittäin nainen puhui niin, että he ymmärsivät; vaan niinkauan kuin hän käytti barbarikieltä, hän tuntui heistä ääntelevän linnun tavoin. Sillä kuinka kyyhkynen olisi ihmisäänellä puhunut? Sanoessaan taas kyyhkystä mustaksi, he viittaavat siihen, että nainen oli egyptiläinen.
58. Mutta ennus-tavat Egyptin Teebassa ja Dodonassa ovat keskenään jotenkin samankaltaiset. Myös uhriteuraista ennustaminen on Egyptistä tullut.
Kaikissa tapauksissa egyptiläiset ovat ensimäiset ihmiset, jotka ovat panneet toimeen juhlakokouksia, -kulkueita ja -saattoja, ja heiltä ovat helleenit ne oppineet. Sen todistuksena on minusta seuraava seikka. Egyptiläiset ovat ilmeisesti jo ammoisista ajoista toimittaneet niitä, jota vastoin helleenein keskuudessa vasta äskettäin on ruvettu panemaan niitä toimeen.
59. Juhlakokouksia eivät egyptiläiset yhtä kertaa vuodessa pane toimeen, vaan heillä on niitä useita, mutta ennen kaikkea ja hartaimmin semmoisia vietetään Bubastis-kaupungissa Artemiin kunniaksi, ja toiseksi Busiris-kaupungissa Isiin kunniaksi. Tässä kaupungissa näet on Isiin suurin pyhättö, ja kaupunki sijaitsee keskellä Egyptin suistamoa. Isis on kreikankielellä Demeter. Kolmanneksi he panevat toimeen juhlakokouksen Sais-kaupungissa Atenen kunniaksi, neljänneksi Heliopoliissa Helioksen kunniaksi, viidenneksi Buton kaupungissa Letolle, kuudenneksi Papremis-kaupungissa Areelle.
60. Kun he nyt lähtevät Bubastis-kaupunkiin, he tekevät seuraavalla tavalla. He purjehtivat, miehet ja naiset yhdessä, suuri joukko kumpaakin sukupuolta kussakin veneessä. Muutamilla naisista on kalistimet, joilla kalistavat, jotkut miehet puhaltavat huilua koko purjehduksen kestäessä, ja muut miehet sekä naiset laulavat ja paukuttavat käsiään. Mutta kun he purjehtiessaan joutuvat johonkin toiseen kaupunkiin, he työntävät veneensä lähelle rantaa ja tekevät seuraavalla tavalla. Muutamat naisista tekevät sen, minkä juuri olen maininnut, toiset huutaen pilkkaavat kaupungissa olevia naisia, toiset tanssivat, toiset seisovat ja vetävät ylös vaatteitansa. Sen he tekevät jokaisen virran varrella olevan kaupungin kohdalla. Mutta sittenkuin he saapuvat Bubastiiseen, he juhlivat panemalla toimeen suuria uhreja, ja siinä juhlassa kuluu enemmän rypäleviiniä kuin muuten koko vuotena. Siinä tulee kokoon miestä ja naista, aina seitsemäänsataantuhanteen henkeen, paitsi lapsia, niinkuin maan asukkaat kertovat. Niin siellä tehdään.
61. Mutta kuinka Busiris-kaupungissa vietetään juhlaa Isiin kunniaksi, sen olen aikaisemmin maininnut. Uhrijuhlan jälkeen kaikki miehet ja naiset, hyvin monet tuhannet ihmiset, lyövät rintoihinsa. Kenenkä kunniaksi he lyövät rintoihinsa, sitä on minun synti sanoa. Mutta kaikki kaarilaiset, jotka asuvat Egyptissä, tekevät vielä enemmän kuin nämä, he kun puukoilla iskevät otsaansa; ja sen kautta he ilmaisevat olevansa ulkomaalaisia eivätkä egyptiläisiä.
62. Mutta sittenkuin ihmiset ovat kokoontuneet Sais-kaupunkiin uhrijuhlallisuuksia varten, niin kaikki jonakin yönä sytyttävät useita lamppuja taivasalla piiriin talojensa ympäri. Lamput ovat kulppeja, täynnä suolavettä ja öljyä. Pinnalla kelluu lampunsydän. Tämä palaa koko yön, ja juhlan nimenä on lampunsytyttäjäiset. Ja ne egyptiläiset, jotka mahdollisesti eivät tule tähän kansanjuhlaan, ottavat vaaria uhrijuhlan yöstä ja sytyttävät nekin kaikki lamppunsa, ja siten ei pala ainoastaan Saiissa, vaan kautta koko Egyptinkin. Mutta minkä vuoksi tämä yö on saanut osakseen valaistusta sekä kunniata, siitä kerrotaan pyhä tarina.
63. Heliopoliiseen ja Butoon egyptiläiset menevät ainoastaan uhraamaan. Papremiissa sitävastoin he toimittavat sekä uhrejaan että muita pyhiä menojaan aivan niinkuin muuallakin. Kun aurinko menee mailleen, puuhaavat vain muutamat harvat papeista jumalankuvan ympärillä, mutta useimmat heistä, käsissään puiset nuijat, seisovat pyhätön sisäänkäytävän luona. Ja toisia, enemmän kuin tuhatta miestä, seisoo toisella puolella taajassa joukossa, kullakin heistäkin kädessään karttu, täyttäen siten erään lupauksen. Mutta jumalankuvan, joka on pienessä, kullatussa puutemppelissä, he edellisenä päivänä toimittavat toiseen pyhään asumukseen. Ja harvat kuvan ympärille jääneet vetävät nelipyöräisiä vaunuja, jotka kuljettavat temppeliä sekä temppelissä olevaa kuvaa. Mutta etupihoissa seisojat eivät salli heidän tulla sisälle. Silloin lupauksen tehneet puolustavat jumalaa ja lyövät edellisiä, jotka taas puolestaan torjuvat heitä. Siinä syntyy ankara karttukahakka, missä he lyövät toistensa päät halki, ja missä moni minun luullakseni kuoleekin vammoistaan. Egyptiläiset itse kuitenkin väittivät, ettei kukaan kuole.
Maan asukkaat väittävät seuraavasta aiheesta ottaneensa tämän kansanjuhlan käytäntöön. Pyhätössä asui muka Areen äiti; Ares taas, joka oli kasvatettu poissa, tuli mieheksi vartuttuaan sinne ja tahtoi seurustella äitinsä kanssa. Mutta koska äidin palvelijat eivät olleet häntä ennen nähneet, niin he eivät sallineet hänen tulla luo, vaan torjuivat häntä. Silloin hän toi muassaan toisesta kaupungista väkeä, piteli palvelijoita pahoin ja meni sisälle äitinsä luo. Tämän johdosta he väittävät ottaneensa tavaksi tuon tappelun Areen juhlassa.
64. Egyptiläiset ovat ensimäiset, jotka ovat säätäneet sen lain, ettei pyhätöissä saa pitää yhteyttä naisten kanssa eikä pesemätönnä mennä naisen luota pyhättöön. Sillä melkein kaikki muut ihmiset, paitsi egyptiläisiä ja helleenejä, pitävät yhteyttä pyhätöissä ja menevät vaimojensa luota pesemättöminä pyhättöön, koska katsovat ihmisten olevan samanlaisia kuin muut elukat. Näkeväthän he, miten muut elukat ja lintujen heimot yhtyvät toisiinsa sekä jumalten temppeleissä että pyhitetyissä alueissa; jos siis tämä ei olisi jumalalle otollista, eivät elukatkaan niin tekisi.
65. Sillä tavoin selitellen he tekevät semmoista, joka minusta ainakin on vastenmielistä. Mutta egyptiläiset noudattavat liiallisestikin pyhiä asioita koskevia säännöksiä, muiden muassa varsinkin seuraavia. Vaikka Egypti rajoittuu Libyaan, ei siinä ole erittäin runsaasti eläimiä. Mutta kaikkia niitä, joita siellä on, pidetään pyhinä, ja toiset niistä elävät yhdessä ihmisten itsensä kanssa, toiset eivät. Jos minä sanoisin, minkä vuoksi eläimet ovat pyhitetyt jumalille, joutuisin puhumaan jumalallisista asioista, joista minä mieluimmin olen kertomatta. Senkin, minkä vain sivumennen olen niistä maininnut, olen pakosta puhunut. Eläimiin nähden on olemassa seuraava tapa. Kunkin eläimen ruokkoa varten on erikseen määrätty egyptiläisten keskuudesta hoitaja, mies- tai naispuolinen, jolloin poika isältään perii arvon. Kaikki, jotka kaupungissa ovat tehneet jumalalle jonkun lupauksen, täyttävät sen seuraavalla tavalla. Rukoillen sitä jumalaa, jonka oma eläin on, he ajavat lastensa joko koko pään tai puolen tai kolmannen osan päätä ja punnitsevat hiukset hopeassa. Ja sen, mitä ne painavat, he antavat eläinten hoitajattarelle, joka sen edestä ostaa kaloja, leikkaa ne kappaleiksi ja tarjoaa ne syötäväksi eläimille. Semmoinen ruokko siis on niille säädetty. Jos joku tappaa jonkun näistä eläimistä ja tekee sen tahallaan, on rangaistuksena siitä kuolema; jos hän tekee sen vasten tahtoaan, niin hän kärsii sen rangaistuksen, minkä papit määräävät. Mutta sen, joka tappaa ibiksen tai haukan — teki hän sen sitten tahallaan tai vasten tahtoaan —, on pakko kuolla.
66. Vaikka niitä eläimiä, jotka elävät yhdessä ihmisten kanssa, on niin paljon, tulisi niitä vielä paljoa enemmän, ellei kissojen kävisi seuraavalla tavalla. Senjälkeen kuin naaraat ovat poikineet, eivät ne enää juoksentele koirasten jälestä. Ja kun nämä pyytävät yhtyä, naaraat eivät laske niitä luokseen. Tällöin koirakset keksivät seuraavan tempun. Ne ryöstävät ja sieppaavat pois naarakselta poikaset sekä tappavat ne, mutta tapettuaan eivät kuitenkaan niitä syö. Kun nyt naarakset ovat kadottaneet poikansa, tekee niiden mieli toisia, ja tulevat silloin koirasten tykö; sillä se eläin rakastaa suuresti poikasiaan. Mutta tulipalon sattuessa tapahtuu kissojen suhteen kumma asia. Egyptiläiset näet asettuvat matkan päähän toisistaan vartioimaan kissoja eivätkä huoli sammuttaa paloa; mutta kissat pujahtavat ihmisten välitse tai hyppäävät niiden yli ja heittäytyvät tuleen. Jos tämä tapahtuu, valtaa suuri suru egyptiläiset. Niissä taloissa, joissa itsestään kuolee kissa, kaikki asujaimet ajavat ainoastaan kulmakarvansa, mutta missä kuolee koira, koko ruumiinsa ja päänsä.
67. Kuolleet kissat viedään pyhiin huoneisiin, mihin ne palsamoituina haudataan Bubastis-kaupungissa. Koirat sitävastoin jokainen hautaa omassa kaupungissaan pyhiin hautoihin. Samalla tapaa kuin koirat, haudataan farao-rotat. Mutta päästäiset ja haukat viedään Buto-kaupunkiin, ja ibikset Hermupoliiseen. Vaan karhut, jotka ovat harvinaiset, ja sudet, jotka eivät ole sanottavasti suuremmat kettuja, haudataan siihen paikkaan, mistä ne tavataan makaamassa.
68. Krokotiilien luonto taas on tämmöinen. Neljänä sydäntalvi-kuukautena krokotiili ei syö mitään. Se on nelijalkainen, mutta on kuitenkin samalla maa- ja järvieläin. Se munii ja hautoo munansa maalla, ja enimmän osan päivää se viettää kuivalla, mutta koko yön joessa. Sillä vesi on lämpimämpi kuin ilma ja kaste. Kaikista elävistä olennoista, joita me tunnemme, se tulee pienimmästä suurimmaksi. Sillä sen munat eivät ole paljoa suuremmat hanhien munia, ja poikanen on kooltaan munaa myöten, mutta kasvaessaan se tulee seitsemänkintoista kyynärän pituiseksi, vieläpä sitäkin suuremmaksi. Sillä on siansilmät ja suuret hampaat sekä torahampaat suuruudeltaan ruumista myöten. Se on ainoa eläin, joka ei ole saanut kieltä. Ei se myöskään liikuta alaleukaansa, vaan se on siinäkin kohden ainoa eläin, että se laskee yläleukansa vasten alaleukaansa. Sillä on myös vahvat kynnet ja suomuinen nahka, joka selästä on läpitunkematon. Vedessä se on sokea, mutta ilmassa mitä tarkkanäköisin. Koska se elelee vedessä, se tulee sieltä, suu täynnä iilimatoja. Muut linnut ja eläimet pakenevat sitä, mutta trokhilos-lintu [s.o. niinkutsuttu "krokotiilinvartija">[ saa siltä olla rauhassa, tämä kun tekee sille hyötyä. Sillä aina kun krokotiili nousee vedestä maalle ja avaa kitansa — niin se ylimalkaan tapaa tehdä länsituulen vallitessa —, trokhilos hiipii sen suuhun ja ahmii iilimadot. Toinen on siitä palveluksesta hyvillään eikä tee mitään pahaa.
69. Toisille egyptiläisille krokotiilit ovat pyhiä, toisille eivät, vaan jälkimäiset kohtelevat niitä vihollisinaan. Mutta Teeban ja Moiris-jarven seuduilla asuvat pitävät niitä erittäinkin pyhinä. Ja molemmissa paikoissa he elättävät yhtä kaikkien joukosta valittua krokotiiliä, joka on kesytetty; sen korviin he pistävät lasisia ja kultaisia korvarenkaita sekä käätyjä sen etukäpälien ympäri ja antavat sille erityisiä ruokia ja uhrieläimiä. Ja he vaalivat krokotiilejä mitä paraiten niitten eläessä, ja niitten kuoltua he palsamoivat ja hautaavat ne pyhiin hautoihin. Mutta Elefantine-kaupungin seuduilla asuvat syövätkin niitä eivätkä niinmuodoin pidä niitä pyhinä. Eikä näitä eläimiä kutsutakaan nimellä "krokotiili", vaan "khampsa". Mutta ioonilaiset nimittävät niitä krokotiileiksi, koska ne heidän mielestään ulkomuodoltaan muistuttavat niitä sisiliskoja, joita heidän luonaan tavataan pensasaitauksissa [sisilisko on ioonianmurteella "krokodeilos">[.
70. Niitä pyydetään monella eri tavalla. — Mutta sitä tapaa, joka minusta näyttää enimmin ansaitsevan kertomista, tahdon tässä kuvata. Pyydystäjä kiinnittää ensin koukkuun syötiksi sianselän ja viskaa sen sitten keskelle jokea, mutta itse hän joen äyräällä pitelee elävää porsasta ja lyö sitä. Kuullessaan äänen krokotiili pyrkii ääntä kohti ja tavattuaan sianselän se nielee sen suuhunsa. Mutta pyydystäjät vetävät krokotiiliä. Senjälkeen kuin se on vedetty maihin, pyydystäjä kaikkein ensiksi heti sivelee sen silmät kiinni savella. Sen tehtyään hän aivan huokeasti saa sen täydellisesti valtaansa, mutta ellei hän sitä tee, hänen täytyy nähdä siitä vaivaa.
71. Virtahevot ovat Papremiin piirin asukkaille pyhät, mutta muille egyptiläisille ne eivät ole pyhiä. Niitten ulkomuoto on tämänluontoinen. Virtahepo on nelijalkainen, kaksoiskavioinen, tylppäkuonoinen, sillä on hevosenharja, torahampaat, hevosenhäntä ja -ääni, ja kooltaan se on kuin suurin härkä. Ja sen nahka on niin paksua, että kun se on tullut kuivaksi, niin siitä tehdään keihäänvarsia.
72. Joessa on myös saukkoja, joita pidetään pyhinä. Myös kaloista egyptiläiset pitävät niinkutsuttua suomukalaa ja ankeriasta pyhinä; näiden he sanovat olevan pyhitetyt Niilille, samoinkuin linnuista ristisorsan.
73. On myös toinen pyhä lintu, jonka nimi on foinix. Minä tosin en ole sitä nähnyt muuta kuin kuvassa. Sillä se käy harvoin siellä — joka viidessadas vuosi, kuten Heliopoliin asukkaat sanovat. Ja väitetään sen käyvän siellä silloin, kun sen isä on kuollut. Jos se on kuvan kaltainen, niin se on tämän kokoinen ja tämmöinen. Toiset sen sulista ovat kullankarvaiset, toiset punaiset. Enimmin se on rakenteeltaan ja kooltaan kotkan kaltainen. He kertovat sen tekevän seuraavalla tavalla, mitä minä puolestani en kuitenkaan voi uskoa. Se lähtee liikkeelle Arabiasta, kätkee isänsä mirhamiin ja tuo sen Helioksen pyhättöön sekä hautaa sen siihen. Ja tuominen tapahtuu seuraavalla tavalla. Ensiksi lintu muodostaa mirhamista muuan, niin suuren kuin se jaksaa kantaa, ja sitten se koettaa kantaa sitä. Ja kylliksi koeteltuaan, se kovertaa munan, panee isänsä siihen ja sivelee uudestaan mirhamilla sitä kohtaa munasta, jonka se koversi ja johon pani isänsä; kun nyt isä on sisällä, tulee paino olemaan sama kuin se oli ensin. Ja siveltyään munaa lintu tuo isän Egyptiin Helioksen pyhättöön. Näin he väittävät tämän linnun tekevän.
74. Teeban seudulla on pyhiä käärmeitä, jotka eivät ensinkään ole vahingollisia ihmisille. Ne ovat kooltaan pienet, niillä on kaksi sarvea, jotka kasvavat päälaelta, ja kuoltuaan ne haudataan Zeun pyhättöön, sillä niiden väitetään olevan tälle jumalalle pyhitetyt.
75. Arabiassa on paikka, joka sijaitsee melkein aivan Buton kohdalla, ja siihen paikkaan minä tulin saadakseni tietoa siivekkäistä käärmeistä. Sinne saavuttuani näin käärmeiden luita ja selkärankoja niin suuret joukot, ettei niitä voi kuvailla. Siinä oli selkärangoista muodostuneita läjiä, sekä suuria että vähempiä ja vieläkin pienempiä, ja niitä oli paljon. Se paikka, missä selkärangat makaavat hajallaan, on tämäntapainen: se on ahdas, suurelle tasangolle johtava vuorensola, mikä tasanko taas on yhteydessä Egyptin tasangon kanssa. On olemassa semmoinen tarina, että siivekkäät käärmeet kevään tullen lentävät Arabiasta Egyptiä kohti, mutta että ibislinnut menevät niitä vastaan siinä maassa olevaan solaan, eivätkä salli käärmeiden siitä kulkea läpi, vaan tappavat ne. Sen työn vuoksi sanovat arabialaiset egyptiläisten pitävän ibistä suuressa kunniassa, ja egyptiläiset myöntävät itsekin siitä syystä kunnioittavansa näitä lintuja.
76. Ibiksen ulkomuoto on tämmöinen. Se on kokonaan sysimusta, sillä on kurjen jalat, erittäin käyrä nokka, ja kooltaan se on jotenkin krex-linnun [eräs kahlaaja, jota ei ole voitu tarkemmin määritellä] suuruinen. Semmoinen siis on käärmeitä vastaan taistelevien, mustien ibiksien ulkonäkö, mutta enemmän ihmisten jaloissa juoksentelevilla — ibiksiä on nimittäin kahta laatua — ovat pää ja kaula kokonaan paljaat, höyhenet valkeat, paitsi päässä, niskassa, siiven- ja pyrstönpäässä; kaikki tämä, minkä mainitsin, on nimittäin sysimustaa. Jalat sekä piirteet muuten ovat samanlaiset kuin toisellakin. Käärmeen ulkomuoto taas on aivan niinkuin vesikyiden. Sillä ei ole höyhensiipiä, vaan sen siivet ovat jokseenkin yökön siipien kaltaiset. Sen verran olkoon mainittu pyhistä eläimistä.
77. Itse egyptiläisistä ne, jotka asuvat viljellyssä osassa Egyptiä, harjoittavat kaikista ihmisistä enimmin muistiaan ja tuntevatkin historiaa paraiten kaikista ihmisistä, joita minä tiedän. Heidän elintapansa on tämmöinen. Kolme päivää peräkkäin joka kuukausi he puhdistavat vatsansa ja tavoittelevat terveyttä oksennuslääkkeillä ynnä vatsanhuuhtomisilla, he kun arvelevat kaikkien tautien ihmisille tulevan elantoaineista. Ja muutenkin egyptiläiset libyalaisten jälkeen ovat kaikista ihmisistä terveimmät, — minun nähdäkseni vuodenaikojen vuoksi, koska vuodenajat eivät vaihtele. Sillä vaihteista, niin hyvin kaikilla muilla aloilla kuin erittäin vuodenaikojen vaihteista, syntyvät enimmäkseen taudit ihmisille. Egyptiläiset syövät speltistä laittamiaan leipiä, joita he kutsuvat "kyllestis"-nimellä. He käyttävät ohrista valmistettua viiniä, sillä heidän maassaan ei ole viiniköynnöksiä. Kaloista he paahtavat päivänpaisteessa ja syövät raa'altaan toisia, toisia he liuvottavat suolavedessä ja kuivaavat sitten. Linnuista he syövät viiriäiset, ankat ja pikkulinnut raakoina, sitä ennen suolattuaan ne. Mutta kaikki muut lintu- tai kalalajit, paitsi niitä, jotka heillä ovat määrätyt pyhiksi, he syövät paistettuina tai keitettyinä.
78. Heidän varakkaittensa seuroissa kantaa eräs mies aterialta päästyä ympäri puusta tehtyä kirstussaan olevaa kuollutta, joka sekä maalaamalla että veistämällä on tehty niin luonnonmukaiseksi kuin suinkin ja kooltaan joka puolelle on noin kyynärän tai kahden pituinen. Näyttäen sitä kullekin juomaveikolle mies lausuu: "katso tähän, juo ja nauti! Sillä kuoltuasi sinusta tulee tällainen."
79. Niin he tekevät juomingeissaan. Muuten he noudattaen isiltä perittyjä tapojaan eivät omaksu mitään vierasta. Muiden mainitsemista ansaitsevien tapojen joukossa on myös erään laulun, Linos-laulun, esittäminen, jota lauletaan sekä Foinikiassa että Kyproksessa ja muuallakin, ja vaikka sillä kunkin kansan mukaan on oma nimensä, niin se kuitenkin on sama kuin se, jota helleenit laulavat Linoksen nimellä. Senvuoksi minä useiden muiden seikkojen ohella, jota Egyptissä ihmettelin, kummastelin myös sitä, mistä olivat saaneet Linos-laulun. Mutta he näyttävät alusta alkaen laulaneen sitä. Egyptinkielellä kutsutaan Linosta Manerokseksi. Egyptiläiset väittävät hänen olleen Egyptin ensimäisen kuninkaan ainokaisen pojan, jota, hänen ennen aikojaan kuoltuaan, egyptiläiset olivat kunnioittaneet valituslauluilla; ja se oli heidän ensimäinen ja ainoa laulunsa.
80. Myös seuraavassa toisessa kohden egyptiläiset pitävät yhtä helleenien kanssa, joskin heistä ainoastaan lakedaimonilaisten kanssa. Kohdatessaan vanhempia antavat nuoremmat tietä sekä väistyvät syrjään ja nousevat istuimeltaan niiden lähestyessä. Mutta eräässä toisessa kohden eivät he kuitenkaan pidä yhtä keidenkään helleenien kanssa: sensijaan että tiellä puhuttelemalla tervehtisivät toisiaan, he ilmaisevat kunnioitustaan laskemalla kätensä alas polveen saakka.
81. He pukeutuvat liinaisiin mekkoihin, joissa säärien ympärillä on heltut ja joita he kutsuvat nimellä "kalasiris". Niitten ylle he heittävät valkoiset villavaatteet. Kuitenkaan eivät he mene pyhättöön, yllään villavaatteita, eikä heitä haudata niissä, sillä se on syntiä. Siinä he pitävät yhtä niinkutsuttujen ortilaisten ja pythagorealaisten kanssa. Sillä myös sen, joka on näistä salamenoista osallinen, on synti tulla haudatuksi villavaatteissa. Siitä kerrotaan pyhä tarina.
82. Myös seuraavat toiset seikat egyptiläiset ovat keksineet: kellekä jumalista mikin kuukausi ja päivä on pyhitetty, ja mikä tulee minkin kohtaloksi sen mukaan, minä päivänä hän on syntynyt, minkä lopun hän on saapa ja millainen ihminen hänestä tulee. Ja näitä keksintöjä ovat käyttäneet ne helleeneistä, jotka ovat liikkuneet runouden alalla. Enteitä egyptiläiset ovat keksineet enemmän kuin ketkään muut ihmiset. Sillä kun joku enne on tapahtunut, he pitävät silmällä ja merkitsevät muistiin, miten asia päättyy, ja jos joskus myöhemmin tapahtuu jotain tämän kaltaista, niin he luulevat, että päätös tulee olemaan sama.
83. Heidän ennustaitonsa laita on semmoinen, ettei se ammatti ole kenenkään ihmisen asiana, vaan muutamien jumalien. Niinpä siellä on Herakleen, Apollon, Atenen, Artemiin, Areen ja Zeun ennuspaikat; ja se, jota he kaikista ennuspaikoista enimmin pitävät arvossa, on Leton, Buto-kaupungissa oleva. Heidän ennustapansa eivät kuitenkaan ole keskenään samanlaiset, vaan erilaiset.
84. Lääketaito on heillä täten jaettuna: jokainen on yhden taudin lääkäri eikä useampien. Joka paikka on täynnään lääkäreitä. Toiset ovat silmälääkäreitä, toiset pää-, toiset hammas-, toiset vatsalääkäreitä ja vielä toiset ovat näkymättömiä tauteja [s. o. sisätauteja] varten.
85. Heidän surumenonsa ja hautajaisensa ovat tämmöiset. Siinä talossa, missä on kuollut jonkun verran huomattava henkilö, sivelee kaikki talon naisväki heti päänsä tai myös kasvonsa savella, ja sitten he, jätettyään vainajan kotiin, itse juoksentelevat pitkin kaupunkia ja lyövät paljastettuihin rintoihinsa, joitten alapuolelle ovat vyöttäneet vaatteensa. Ja heidän seurassaan ovat kaikki naissukulaiset. Miehet puolestaan lyövät myös rintaansa, hekin vyötettyinä samalla tapaa. Ja sittenkuin he näin ovat tehneet, he vievät ruumiin palsamoitavaksi.
86. On olemassa semmoisia, jotka vartavasten ovat lyöttäytyneet palsamoimistoimeen ja omistavat sen taidon. Aina kun heille tuodaan ruumis, he näyttävät tuojille puisia vainajien malleja, jotka maalaamalla on tehty luonnonmukaisiksi. Ja kalliimman lajin niistä he sanovat olevan sen oma, jonka nimen mainitsemista tämmöisessä tilaisuudessa minä pidän syntinä. Sitten he näyttelevät toista lajia, joka on halvempi ja huokeampi edellistä, ja vihdoin kolmatta, joka on huokein. Ja selitellessään he kyselevät tuojilta, minkä mallin mukaan tahtovat vainajaansa käsiteltävän. Sukulaiset sopivat silloin heidän kanssaan hinnasta ja menevät sitten tiehensä, mutta toiset jäävät asuntoihinsa ja palsamoivat. Ja sen he tekevät seuraavalla tavalla, jos kalliinta tapaa noudatetaan. Ensiksi he rautakoukulla ajavat sierainten kautta ulos aivoja; sillä tavoin he ottavat ulos osan niitä, mutta toisen osan valamalla sisään lääkkeitä. Sitten he terävällä etiopilaisella kivellä tekevät leikkauksen pitkin kupeita ja ottavat sieltä ulos koko vatsaontelon; puhdistettuaan ja huuhdottuaan sitä palmuviinillä he uudestaan huuhtovat sitä survotuilla suitsutusaineilla. Kun he sitten ovat täyttäneet vatsaontelon puhtaalla survotulla mirhamilla, kasialla ja muilla suitsutusaineilla, paitsi libanotos-nimisellä, he jälleen ompelevat sen kiinni. Sen tehtyään he asettavat ruumiin lipeäsuolaan ja säilyttävät sitä niin seitsemänkymmentä päivää. Sen kauemmin ei ole lupa säilyttää ruumista tällä tavoin. Vaan sittenkuin nuo seitsemänkymmentä päivää ovat kuluneet, he pesevät vainajan, käärivät ruumiin kokonaan byssos-liinasta leikattuihin kaistaleisiin ja sivelevät sitä hiukan kummilla, jota egyptiläiset enimmäkseen käyttävät liiman sijasta. Sitten sukulaiset ottavat vastaan vainajan ja teettävät itselleen puisen ihmisen näköisen kuvan, jonka jälkeen he siihen sulkevat vainajan ja sen tehtyään panevat sen säilöön hautakammioon, asettaen sen seisomaan pystyyn seinää vasten.
87. Sillä tavoin he käsittelevät vainajia kalliimmalla tavalla. Mutta niitten vainajia, jotka haluavat keskimäistä tapaa ja karttavat kalleutta, he käsittelevät täten. Täytettyään peräruiskuja seeteripuusta saadulla öljyllä he ajavat vatsaontelon täyteen öljyä, leikkaamatta kuitenkaan auki tai ottamatta ulos vatsaa, vaan ainoastaan huuhtomalla ruiskuilla takapuolen kohdalta ja estämällä huuhdetta vuotamasta takaisin ulos. Sitten he kuivaavat ruumiit säädetyt päivät, mutta viimeisenä päivänä he laskevat vatsaontelosta ulos sen seeteriöljyn, jonka aikaisemmin ovat laskeneet sisään. Ja öljyllä on semmoinen voima, että se työntää matkassaan ulos samalla sekä vatsan että sisälmykset, jotka sillävälin ovat liuenneet. Mutta lipeäsuola sulattaa lihat, niin että ruumiista jää jälelle ainoastaan nahka ja luut. Senjälkeen kuin ovat niin tehneet, he antavat pois vainajan, tekemättä sille mitään sen koommin.
88. Kolmas palsamoimistapa, jonka mukaan käsitellään vähemmän varakkaita, on seuraava. Huuhdottuaan vatsaonteloa retikkaöljyllä he kuivaavat sitä seitsemänkymmenen päivän kuluessa ja antavat sen sitten poisvietäväksi.
89. Mutta kun ylhäisten miesten vaimot ovat kuolleet, ei niitä heti anneta palsamoitavaksi, samoinkuin ei myöskään erinomaisen kauniita tai huomattavampia naisia, vaan vasta sittenkuin ovat olleet kuolleina kolme tai neljä päivää, ne annetaan palsamoitavaksi. Sen he tekevät siinä tarkoituksessa, etteivät palsamoitsijat raiskaisi niitä. He kertovat näet, että muuan niistä tavattiin raiskaamasta äsken kuollutta naista, ja että hänen ammattiveljensä antoi hänet ilmi.
90. Mutta jos käy ilmi, että kuka tahansa joko egyptiläisistä itsestään tai muukalaisista on joutunut krokotiilin hampaisiin tai itse virtaan hukkunut, niin täytyy sen kaupungin asukasten, johon ruumis on ajautunut, välttämättömästi palsamoida se ja koristeltuaan sitä mitä kauniimmin haudata se pyhiin hautakammioihin. Mutta ei kukaan muu saa edes kajotakaan siihen, ei sukulaisista eikä ystävistä, vaan itse Niilin papit hautaavat sen omin käsin, ikäänkuin se olisi jotain enemmän kuin ihmisruumis.
91. He karttavat noudattamasta helleeniläisiä tapoja ja, lyhyesti sanoen, kaikkien muidenkin ihmisten tapoja. Sitä nyt muut egyptiläiset varovat, mutta lähellä Neapolista on teebalaisessa piirissä Khemmis-niminen kaupunki, missä on Danaen pojan, Perseuksen, pyhättö. Se on neliskulmainen, ja sen ympärillä kasvaa palmuja. Pyhätön eteispylvästöt ovat erittäin suuret ja niiden edessä on kaksi suurta kivistä ihmisenkuvaa. Mutta siinä ympäryksessä on temppeli ja siinä on Perseuksen kuva. Nämät kliemmiläiset sanovat, että Perseus monasti ilmestyy heidän maassaan temppelin sisällä, ja että on olemassa anturakenkä, jota hän muka on käyttänyt; se on kooltaan kahden kyynärän pituinen, ja joka kerta kun se ilmestyy, käy koko Egyptin hyvin. Niin he kertovat ja viettävät seuraavanlaista helleeniläistä juhlaa Perseuksen kunniaksi. He ovat säätäneet voimistelukilpailun, joka käsittää kaikki kilpailulajit, ja jossa asettavat palkinnoksi elukoita, vaippoja ja nahkoja. Ja kysyessäni, minkä vuoksi Perseus tapasi ilmestyä ainoastaan heille, ja minkä vuoksi he erosivat muista egyptiläisistä säätämällä voimistelukilpailut, niin he väittivät, että Perseus polveusi heidän kaupungistaan. Sillä Danaos ja Lynkeus, jotka purjehtivat Hellaaseen, olivat muka khemmiläisiä, ja seuraten sukujohtoa näistä alkaen he johtuivat Perseukseen saakka. Kun viimemainittu oli saapunut Egyptiin siinä tarkoituksessa, minkä myös helleenit mainitsevat, nimittäin tuodakseen Libyasta Gorgon pään, niin hän, kuten he väittävät, myös oli tullut heidän luokseen ja hyvin tuntenut kaikki heimolaisensa. Niinpä hän jo tullessaan Egyptiin tunsi Khemmiin nimen, jonka äidiltään oli oppinut. Mutta voimisteluleikit he hänen käskystään panivat toimeen.
92. Kaikki nämä tavat ovat käytännössä suomaiden yläpuolella asuvien egyptiläisten keskuudessa. Suomaissa asuvat taas noudattavat samoja tapoja kuin muutkin egyptiläiset, muun muassa siinä, että jokaisella heistä on yksi vaimo, kuten helleeneilläkin. Mutta huojistaakseen elintarpeitaan he sitäpaitsi ovat keksineet seuraavan. Aina kun joki tulee täyteen ja tulvii yli ketojen, kasvaa vedessä paljon liljoja, joita egyptiläiset kutsuvat lotokseksi. Nämä he poimivat ynnä kuivaavat päivänpaisteessa; sitten he rouhentavat lotoksen unikukankaltaisen keskustan ja valmistavat siitä tulella paahdettuja leipiä. Myös mainitun lotoksen juuri on syötävä ja jotenkin makea; se on pyöreähkö sekä omenan kokoinen. On myös olemassa muita liljoja, jotka ovat ruusujen kaltaiset ja kasvavat nekin joessa; niitten hedelmä on toisessa, juuresta kasvavassa suojuksessa, ja on näöltään enimmin mehiläisleivän kaltainen. Sen sisässä on laajasti syötäviä hedelmiä, jotka ovat yhtä suuret kuin öljymarjansiemen, ja niitä syödään sekä tuoreina että kuivina. Vuosittain versovan bybloksen taas he kiskovat soista ylös, ja leikkaavat poikki sen yläosan, jota käyttävät johonkin muuhun tarkoitukseen, mutta alapuolelle jätetyn, noin kyynärän pituisen osan, he syövät. Mutta jos he tahtovat tehdä bybloksen erittäin maukkaaksi, he kuumentavat sitä hehkuvassa uunissa ja syövät sen sitten. Vaan muutamat heistä elävät ainoastaan kaloista, joita pyytävät ja joista ottavat ulos vatsaontelon, jonka jälkeen kuivaavat niitä päivänpaisteessa ja sitten syövät kuivattuina.
93. Muuttokaloja ei juuri tavata virroissa, vaan ne oleskelevat järvissä ja tekevät seuraavalla tavalla. Aina kun niiden tekee mieli kutea, ne uivat parvittain mereen. Etunenässä kulkevat koirakset ja pirskoittavat maitiansa, naarakset taas seuraavat ja hotaisevat sen suuhunsa sekä hedelmöityvät siitä. Mutta sittenkuin ne ovat meressä tulleet raskaiksi, ne uivat kukin takaisin omille asuinsijoilleen. Silloin kuitenkaan eivät enää koirakset kulje etunenässä, vaan johto on naaraksilla. Parvessa edellä kulkiessaan ne tekevät aivan niinkuin koiraksetkin tekivät. Ne pirskoittavat pienissä erissä mätijyväsiä, vaan koirakset seuraavat jälestä ja nielevät ne. Mutta niistä jyväsistä, jotka jäävät jälelle ja joita ei niellä, kasvaa ja tulee kaloja. Niiden, jotka mereen uidessaan pyydystetään, huomataan olevan hangattuja pään vasemmalta puolelta, ne taas, jotka takaisin uidessaan pyydetään, ovat hangatut oikealta puolelta. Siten niiden käy seuraavasta syystä. Uidessaan alas merelle ne pysyttelevät vasemmalla puolella lähellä maata, mutta uidessaan takaisin ne pysyttelevät päinvastaisella puolella, työntäytyen rantaa vastaan ja koskettaen sitä niin läheltä kuin suinkin, tietenkin jotteivät virran vuolteen vuoksi eksyisi suunnastaan. Mutta aina kun Niili alkaa paisua, alkavat ensin maakuopat ja pitkin jokea olevat lätäköt täyttyä, sitä myöten kuin joesta niihin tihkuu vettä. Ja kohta kun ne tulevat täyteen, vilisee heti paikalla kaikkialla pikkukaloja. Ja luulen päässeeni selville siitä, mistä nämä todennäköisesti tulevat. Kun Niili edellisenä vuonna vetäytyy pois, laskevat kalat mätinsä liejuun ja lähtevät sitten viimeisen veden mukana tiehensä. Mutta kun jonkun ajan kuluttua vesi jälleen tulee sinne, syntyy tästä mädistä heti kaloja. Niin on laita kalojen.
94. Sen öljyn, jota suomaassa asuvat egyptiläiset käyttävät, he saavat risinikasvin hedelmästä, jota egyptiläiset kutsuvat nimellä "kiki". Ja he valmistavat sen seuraavalla tavalla. He kylvävät jokien ja järvien varsille risinikasvia, joka Hellaassa kasvaa itsestään viljelemättä. Tätä siis kylvetään Egyptissä, ja se kantaa runsasta, mutta pahanhajuista hedelmää. Sittenkuin he ovat koonneet hedelmät, niin toiset kolhimalla pusertavat ulos öljyn, toiset myös paahtamalla keittävät ja keräävät yhteen sen, mikä niistä vuotaa pois. Öljy on rasvaista ja kelpaa yhtä hyvin kuin puuöljy valaistukseksi, mutta siitä lähtee ilkeä haju.
95. Hyttysten varalta, joita on runsaasti, egyptiläiset ovat keksineet seuraavat suojeluskeinot. Niitä, jotka asuvat yläpuolella suomaita, suojaavat tornit, joihin he nousevat makaamaan. Sillä hyttyset eivät voi tuulilta lentää korkealle. Ne taas, jotka asuvat suoseuduilla, ovat tornien sijasta keksineet nämä toiset varokeinot. Joka mies heidän joukossaan omistaa verkon, jolla päivin pyytää kaloja, mutta jota öisin käyttää seuraavasti. Sen vuoteen ympäri, missä hän lepää, hän virittää verkon, ja sitten hän ryömii sen alle ja nukkuu siinä. Jos sitävastoin nukkuu kääriytyneenä vaippaan tai liinavaatteeseen, niin hyttyset purevat niitten läpi, vaan verkon läpi eivät ollenkaan koetakaan sitä tehdä.
96. Ne alukset, joilla egyptiläiset kuljettavat tavaroita, ovat tehdyt orjantappurasta, jonka ulkomuoto on enimmin kyreneläisen lotoksen kaltainen, ja jonka pihkana on kummi. Tästä orjantappurasta siis he hakkaavat noin kahden kyynärän pituisia lautoja ja asettavat ne yhteen tiilien tapaan sekä rakentavat laivat seuraavalla lailla. He kiinnittävät kahden kyynärän pituisia lautoja lujaan iskettyjen, pitkien vaarnojen ympäri ja senjälkeen kuin he tällä tavoin ovat rakentaneet laivat, he levittävät niitten päälle poikkilautoja. Mutta kaaripuita he eivät käytä. Vaan sisältä he tilkitsevät liitepaikat byblosniinellä. Edelleen he laittavat itselleen peräsimen, joka pistetään laivan pohjan läpi. He käyttävät orjantappurapuista mastoa ja bybloksesta tehtyjä purjeita. Nämä laivat eivät voi kulkea ylävirtaan, ellei vallitse ripeä tuuli, vaan niitä hinataan maasta käsin. Mutta myötävirtaan niitä kuljetetaan näin. On tamariskipensaasta tehty oventapainen lautta, joka on yhteenliitetty kaislapunouksilla, sekä jokseenkin kaksi talenttia painava kivi, missä on läpi. Näistä antaa laivuri lautan, sidottuna köyteen, kulkea aluksen edellä, ja kiven, toiseen köyteen sidottuna, tulla jälestä. Kun nyt virta tarttuu lauttaan, niin viimemainittu kulkee nopeaan ja vetää "baris'ta" — se näet on näitten veneiden nimi —, mutta kivi, joka laahaa perässä ja pysyttelee pohjassa, pitää laivaa suunnassaan. Näitä aluksia heillä on suuri joukko ja muutamilla on monen tuhannen talentin kantavuus.
97. Mutta kun Niili tulvii yli maan, näkyvät ainoastaan vedestä ylenevät kaupungit, jotka jokseenkin muistuttavat Aigeian meressä olevia saaria. Sillä muu osa Egyptiä tulee mereksi, ja vain kaupungit kohoavat vedestä. Aina milloin tämä tapahtuu, asukkaat eivät enää kulje pitkin joen uomaa, vaan tasangon keskitse. Niinpä sen matka, joka Naukratiista purjehtii ylös Memfiiseen, kulkee aivan pyramidien sivu. Tavallinen reitti ei nimittäin käy tästä, vaan suistamon kärjen ja Kerkasoros-kaupungin sivu.
98. Mereltä sekä Kanoboksesta taas päästään tasangon halki Naukratiiseen Anthyllan kaupungin ja niinkutsutun Arkhandroksen kaupungin kohdalta. Näistä on Anthylla huomattava kaupunki ja se on vartavasten määrätty kustantamaan sen hallitsijan puolison jalkineita, joka kulloinkin Egyptiä hallitsee. Niin on ollut laita siitä saakka, jolloin Egypti joutui persialaisten vallan alle. Toinen kaupunki taas näyttää minusta saaneen nimensä Danaoksen vävyn, Arkhandroksen, Fthioksen pojan mukaan, joka taas oli Akhaioksen poika. Sitä kutsutaan nimittäin Arkhandroksen kaupungiksi. Saattaahan tuo olla joku toinenkin Arkhandros, mutta egyptiläinen ainakaan nimi ei ole.
99. Tähän asti ovat minun omat havaintoni, arvosteluni ja tutkimukseni puhuneet, mutta tästä perin tulen kertomaan egyptiläisten historiaa sen mukaan, miten olen kuullut. Jotain semmoistakin, mitä omin silmin olen nähnyt, tulee myös siihen liitettäväksi.
Papit kertoivat, että Egyptin ensimäinen hallitsija, Min, oli padonnut Niilin sekä perustanut Memfiin. Koko joki virtasi näet pitkin Libyanpuolista hiekkavuorta, mutta luomalla vastapadon noin sata stadionia yläpuolelle Memfistä Min aikaansai eteläänpäin olevan polven ja kuivasi vanhan uoman sekä johdatti joen uuteen uomaan vuorten keskitse. Vielä nytkin persialaiset suuresti pitävät huolta tästä Niilin erotetusta polvesta ja padottavat sen joka vuosi, öillä jos joki ottaa murtaaksensa padot ja tulviakseen tältä kohtaa yli reunojensa, on koko Memfis vaarassa joutua veden alle. Niin pian kuin mainittu Min, joka oli ensimäinen kuningas, oli tehnyt padolla erotetun maan kiinteäksi, niin hän perusti siihen sen kaupungin, jota nyt kutsutaan Memfiiksi. Sillä Memfiskin sijaitsee Egyptin kapeassa laaksossa. Mutta kaupungin pohjois- ja länsipuolelle hän kaivoi sen ympäri järven, jonka johdatti joesta — sillä idässä rajoittaa kaupungin Niili itse —, ja sitten hän perusti siihen Hefaistoksen pyhätön, joka oli suuri ja mitä mainittavin.
100. Hänen jälkeensä papit luettelivat kirjastaan kolmensadankolmenkymmenen muun kuninkaan nimet. Ne hallitsivat yhtä monta polvea ja niitten joukossa oli kahdeksantoista etiopilaista, yksi kotimainen nainen, mutta muut olivat egyptiläisiä miehiä. Ja tämän kuningattarena olleen naisen nimi oli sama kuin erään babylonilaisen kuningattaren, nimittäin Nitokris. Hänestä he kertoivat, että hän kosti veljensä puolesta, joka oli ollut egyptiläisten hallitsijana, mutta jonka nämä olivat tappaneet ja antaneet sisarelle kuninkuuden. Veljensä puolesta siis kostaen Nitokris petoksella tuhosi useita egyptiläisiä. Hän teetti nimittäin itselleen laajan maanalaisen huoneen ja väitti aikovansa vihkiä sen. Sitten hän kutsui suuren joukon egyptiläisiä pitoihin, niiden joukossa ne, joiden tiesi olleen enimmin osalliset murhaan, mutta laski heidän aterioidessaan joen heidän päälleen suuren salaisen kanavan kautta. Sen verran papit hänestä kertoivat, ja sitäpaitsi että hän, niin pian kuin teko oli suoritettu, viskautui huoneeseen, joka oli täynnä tuhkaa, pelastuakseen rangaistuksesta.
101. Mutta muut kuninkaat eivät ole suorittaneet mitään urotöitä tai mitään loistavata tekoa, lukuunottamatta yhtä ja samalla viimeistä heistä, Moirista. Tämä on jättänyt muistoksi jälkeensä Hefaistoksen temppelin pohjoiseen päin antavat esikartanot ja kaivauttanut järven, jonka ympäryksen laajuuden stadioneissa myöhemmin aion osoittaa, sekä rakentanut siihen pyramideja, joiden suuruudesta tulen mainitsemaan samalla kertaa kuin itse järvestä. Sen verran hän suoritti, mutta muista ei kukaan ole tehnyt mitään.
102. Tahdon siis sivuuttaa nämä ja mainita eräästä, joka niitten jälkeen oli kuninkaana, nimittäin Sesostriista. Hänestä papit kertoivat, että hän ensiksi sotalaivoilla läksi liikkeelle Arabianlahdesta ja laski valtansa alle Punaisen meren luona asuvat kansat, kunnes kulkien eteenpäin saapui mereen, jossa matalikkojen vuoksi ei enää voitu purjehtia. Ja niin pian kuin hän sieltä oli tullut takaisin Egyptiin, niin hän, pappien kertomuksen mukaan, otti mukaansa suuren sotajoukon ja marssi mannermaan halki, laskien valtansa alle joka kansan, joka hänen tielleen joutui. Ja missä hän vain tapasi uljaita ja vapautensa puolesta kiivaasti kamppailevia kansoja, sinne hän pystytti maahan patsaita, jotka kirjoituksilla ilmaisivat sekä hänen omansa että isänmaansa nimen, ja että hän omalla voimallaan oli laskenut heidät valtansa alle. Niitten maassa taas, joitten kaupungit taistelutta ja huokeasti oli ottanut haltuunsa, hän patsaisiin kirjoitti samaa kuin niitten kansojen maassa, jotka olivat esiintyneet miehuullisesti, mutta sen lisäksi hän niihin piirsi naisenhävyn, tahtoen siten ilmaista, että ne olivat olleet pelkureita.
103. Näin tehden hän kulki kautta mannermaan, kunnes käymällä Aasiasta Europan puolelle laski valtansa alle skyytit ja trakialaiset. Nämä ovat etäisimmät kansat, joiden luo egyptiläinen sotajoukko minusta näyttää edenneen. Heidän maassaan näet näkyy pystytettyjä patsaita, mutta sen edempänä niitä ei enää näy. Sieltä Sesostris kuningas kääntyi ja kulki takaisin, mutta senjälkeen kuin hän oli joutunut Fasis-joelle, en saata varmasti sanoa, erottiko hän sotajoukostaan osan ja jätti sen sinne maan asujaimiksi, vai jäivätkö muutamat sotamiehistä, kyllästyneinä hänen harhailuunsa, itsestään Fasis-joen seuduille.
104. Sillä kolkhilaiset ovat ilmeisesti egyptiläisiä, ja sen minä olin huomannut jo ennenkuin olin sen muilta kuullut. Kun minä mietiskelin tätä seikkaa, kysyin minä siitä molemmilta, ja kolkhilaiset muistelivat enemmän egyptiläisiä kuin egyptiläiset kolkhilaisia. Kuitenkin egyptiläiset sanoivat luulevansa, että kolkhilaiset olivat Sesostriin sotajoukkoa. Itse minä päätin sen siitä, että molemmat ovat mustaihoiset ja vanutukkaiset. Se tosin ei vielä merkitse mitään, sillä onhan olemassa muitakin samanlaisia kansoja. Mutta sitä enemmän minä päätin sen siitä asianhaarasta, että kaikista ihmisistä ainoastaan kolkhilaiset, egyptiläiset ja etiopilaiset alunpitäen ovat antaneet ympärileikata itseään. Foinikialaiset ja Palestinassa asuvat syyrialaiset myöntävät nimittäin itse oppineensa sen egyptiläisiltä, ja Thermodon- sekä Parthenios-jokien seuduilla asuvat syyrialaiset ynnä näiden naapurit, makronilaiset, sanovat vasta äskettäin oppineensa sen kolkhilaisilta. Nämä ovat ainoat ihmiset, jotka ympärileikkaavat itseään, ja niin he tekevät ilmeisesti egyptiläisten mukaan. Itse egyptiläisistä ja etiopilaisista taas en saata sanoa, kummatko ovat toisiltaan sen oppineet. Se on ilmeisesti hyvinkin vanha tapa. Mutta että he ovat sen oppineet ollessaan yhteydessä Egyptin kanssa, siihen on myös seuraava seikka tärkeänä todistuksena. Kaikki ne foinikialaiset, jotka ovat kanssakäymisessä Hellaan kanssa, eivät enää jäljittele egyptiläisiä tässä kohden, vaan jättävät lapsensa ympärileikkaamatta.
105. Nytpä minä tahdon mainita kolkhilaisista toisenkin seikan, joka osoittaa, kuinka suuresti egyptiläisten kaltaiset he ovat. Ainoastaan he ynnä egyptiläiset valmistavat pellavansa samalla tavalla, ja molempien kansojen koko elintapa sekä kieli ovat toistensa kaltaiset. Kolkhilaista pellavaa tosin helleenit kutsuvat sardonilaiseksi, Egyptistä tulevaa kutsutaan kuitenkin egyptiläiseksi.
106. Ne patsaat, jotka Egyptin kuningas Sesostris pystytti eri maihin, suuremmaksi osaksi eivät enää ole jälellä, mutta Palestinan Syyriassa näin niitä itse sekä niissä olevat yllämainitut kirjoitukset ynnä naisenhävyn. Myös Iooniassa on kaksi kallioihin koverrettua kuvaa tästä miehestä, toinen siinä, mistä kuljetaan Efesoksen alueelta Fokaiaan, toinen Sardeesta Smyrnaan vievän tien varrella. Kumpaisessakin paikassa on kaiverrettuna neljän ja puolen puoli-kyynärän korkuinen mies, oikeassa kädessä keihäs, vasemmassa jousi ja muut tamineet samalla tapaa; hänellä on nimittäin sekä egyptiläiset että etiopilaiset varustukset. Ja toisesta olkapäästä toiseen kulki yli rinnan egyptiläinen hieroglyfikirjoitus, joka kuului näin: "tämän maan olen minä omilla käsivarsillani hankkinut." Kuka ja mistä hän on, ei hän tässä ilmoita, mutta toisessa paikassa hän on sen tehnyt. Muutamat niistä, jotka ovat tämän kuvan nähneet, arvelevat sitä Memnonin kuvaksi, mutta ovat siinä kohden kaukana totuudesta.
107. Kun nyt siis mainittu Sesostris kääntyi takaisin ja toi mukanaan useita ihmisiä niistä kansoista, joiden maat oli laskenut valtansa alle, niin sattui, kuten papit kertoivat, seuraava tapaus. Sesostriin jouduttua paluumatkalla pelusionilaiseen Dafnaihin, niin hänen veljensä, jonka huostaan hän oli uskonut Egyptin, kutsui pitoihin hänet itsensä ynnä hänen lapsensa. Mutta rakennuksen ulkopuolelle veli pinoi yltympäri halkoja ja pinottuaan hän sytytti ne tuleen. Niin pian kuin Sesostris huomasi tämän, hän heti neuvotteli vaimonsa kanssa, sillä hänellä oli vaimonsa mukanaan. Tämä antoi sen neuvon hänelle, että koska heillä oli kuusi lasta, hän, asettamalla roviolle pitkäkseen kaksi niistä, muodostaisi sillan yli tulen, astuisi sitten itse niitä myöten ja pelastuisi siten. Niin Sesostris tekikin, ja kaksi lapsista tosin paloi sillä tavoin, mutta muut pelastuivat yhdessä isän kanssa.
108. Palattuaan Egyptiin ja kostettuaan veljelleen Sesostris käytti sitä väkijoukkoa, jonka hän oli tuonut mukanaan niistä kansoista, joiden maat oli laskenut valtansa alle, seuraavalla tavalla. Kaikki ne kivet, jotka tämän kuninkaan aikana tuotiin Hefaistoksen pyhättöön ja jotka kooltaan ovat erinomaisen suuret, vetivät mainitut ihmiset sinne, ja kaikki Egyptissä nyt olevat kanavat heidät pakoitettiin kaivamaan; ja siten he tekivät Egyptin, joka ennen oli kokonaan ollut kuljettavissa ratsain ja vaunuin, tähän kelpaamattomaksi, vaikka eivät olleet sitä tarkoittaneet. Sillä siitä ajasta perin Egypti, vaikka onkin kokonaan tasankoa, tuli mahdottomaksi kulkea hevosin ja vaunuin. Syynä siihen ovat nuo monet joka suuntaan kulkevat kanavat. Ja kuningas kaivautti kanavat halki maan seuraavasta syystä. Kaikki ne egyptiläiset, joitten kaupungit eivät olleet joen varrella, vaan keskellä maata, olivat, joka kerta kun joki vetäytyi pois ja maa kuivi, veden puutteessa ja saivat käyttää jotenkin suolaista juomaa, jota ottivat kaivoista.
109. Tämän vuoksi siis Egyptin halki kaivettiin kanavia. Ja he kertoivat, että mainittu kuningas jakoi maan kaikkien egyptiläisten kesken, antamalla jokaiselle yhtä suuren neliskulmaisen palstan, ja että hän siitä hankki itselleen tuloja käskemällä suorittamaan veroa vuosittain. Mutta jos joki tempasi pois maata jonkun palstasta, niin omistaja tuli kuninkaan luo ja ilmoitti mitä oli tapahtunut. Silloin kuningas lähetti miehiä tarkastamaan ja mittaamaan, kuinka paljoa pienemmäksi maa oli tullut, jotta omistaja vastaisuudessa suorittaisi veronsa oikeassa suhteessa alkujaan säädettyyn veroon. Ja minusta näyttää siltä kuin maanmittaustiede siitä olisi saanut alkunsa ja sitten Egyptistä tuotu Hellaaseen. Sillä auringonlaskijan ja -osoittajan sekä päivän kaksitoista osaa ovat helleenit oppineet tuntemaan babylonilaisilta.
110. Sesostris oli ainoa egyptiläinen kuningas, joka hallitsi Etiopiaa, ja hän jätti jälkeensä muistomerkiksi Hefaistoksen temppelin eteen kaksi kivistä, kolmenkymmenen kyynärän korkuista kuvapatsasta, jotka esittävät häntä itseään, hänen vaimoaan sekä neljää lastaan, kukin kahdenkymmenen kyynärän korkuinen. Nämä ne olivat, joiden eteen Hefaistoksen pappi paljoa myöhemmin ei sallinut persialaisen Dareioksen asettaa omaa kuvapatsastaan, sanoen että hän ei ollut toimittanut samanlaisia tekoja kuin egyptiläinen Sesostris. Sillä Sesostris ei ollut laskenut valtansa alle vähemmän kansoja kuin hänkään, ja sitäpaitsi skyytit, mutta Dareios ei ollut kyennyt kukistamaan skyytejä. Ei siis ollut oikein, että Dareios asetti kuvapatsaansa Sesostriin kuvien eteen, ennenkuin hän töissä oli tämän voittanut. Ja kerrotaan, että Dareios alistui siihen.
111. Sesostriin kuoltua kerrotaan, että kuninkuuden peri hänen poikansa Feros. Hän ei suorittanut mitään sotaretkeä, mutta hänelle sattui se onnettomuus, että hän joutui sokeaksi seuraavasta syystä. Kun joki kerran kovasti nousi — aina kahdeksaantoista kyynärään saakka — ja tulvi yli vainioiden, alkoi tuulla, ja joki rupesi lainehtimaan. Silloin kerrotaan, että mainittu kuningas esiintyi siihen määrään röyhkeästi, että tempasi keihään ja viskasi sen keskelle virran pyörteitä; mutta kohta senjälkeen hän sai silmätaudin ja tuli sokeaksi. Kymmenen vuotta hän oli sokeana, mutta kymmenentenä vuotena tuli Buto-kaupungista niin kuuluva oraakelinlause, että hänen rangaistuksensa aika oli kulunut loppuun ja että hän saisi näkönsä jälleen, jos pesisi silmiään naisen vedellä, joka oli käynyt ainoastaan oman miehensä luona eikä ollut ollut tekemisissä muiden miesten kanssa. Feros koetteli nyt ensiksi omaa vaimoaan, mutta kun ei saanut näköään takaisin, järjestänsä sitten kaikkia muitakin naisia. Ja kun hän jälleen alkoi nähdä, hän ajoi kokoon kaikki ne naiset, joita oli koetellut, paitsi sitä, jonka vedellä peseytymällä oli saanut näkönsä, yhteen kaupunkiin, jota nyt kutsutaan nimellä Erythrebolos. Ja haalittuaan heidät siihen kokoon hän poltti heidät kaupunkineen päivineen. Mutta sen, jonka vedellä peseytymällä oli saanut näkönsä, hän itse otti vaimokseen. Parannuttuaan silmätaudistaan hän pystytti kaikkiin pyhättöihin huomattavia vihkilahjoja, mutta varsinkin ansaitsevat mainitsemista ne, mitkä hän asetti Helioksen pyhättöön, nimittäin kaksi kivistä obeliskia, joista kumpikin on tehty yhdestä ainoasta kivestä ja on sata kyynärää korkea ja kahdeksan kyynärää leveä.
112. Häntä seurasi, kuten he kertoivat, hallituksessa memfiiläinen mies, jonka nimi helleenien kielellä on Proteus. Memfiissä on vielä nyt olemassa hänen temppelialueensa, joka on erinomaisen kaunis ja somasti laitettu sekä sijaitsee Hefaistoksen pyhätöstä eteläänpäin. Tämän temppelialueen ympärillä asuvat tyrolaiset foinikialaiset, ja koko sitä paikkaa kutsutaan tyrolaisten kortteeriksi. Proteuksen temppelialueessa on pyhättö, jota kutsutaan "vieraan Afroditen" pyhätöksi. Nytpä minä teen sen johtopäätöksen, että puheenaoleva pyhättö on Tyndareoksen tyttären, Helenan, oma, ja sen minä teen sen kuulemani kertomuksen nojalla, että Helena eleli Proteuksen luona, samoinkuin myös siitä, että pyhättö on liikanimeltään "vieraan Afroditen". Sillä ei missään muualla, missä Afroditella on pyhättöjä, niitä kutsuta "vieraan Afroditen" pyhätöiksi.
113. Ja kun minä kyselin Helenasta, niin papit kertoivat, että asianlaita oli seuraava. Alexandros oli ryöstänyt Helenan ja purjehtinut Spartasta pois kotiin päin. Mutta niin pian kuin hän oli joutunut Aigeian mereen, viskasivat vastatuulet hänet syrjään Egyptin mereen ja sieltä — myrsky näet ei hellittänyt — Egyptiin sekä Egyptissä sen Niilin suuhaaran luo, jota nyt kutsutaan Kanoboksen suuhaaraksi, ja Tarikheiaihin. Rannalla oli Herakleen pyhättö, joka vieläkin on olemassa; ja jos siihen kenenkä kotiorja hyvänsä pakenee ja painattaa ihoonsa pyhät merkit, antautuen siten jumalan huomaan, ei häneen ole lupa koskea. Tämä tapa on yhä ollut voimassa minun aikoihini saakka samanlaisena kuin se oli alusta alkaen. Saatuaan tietää pyhätön yhteydessä olevan tavan, Alexandroksen palvelijat, jotka tahtoivat vahingoittaa häntä, istuutuivat jumalan turvananojina temppeliin ja syyttivät Alexandrosta sekä kertoivat koko jutun Helenasta ynnä Menelaosta kohdanneesta vääryydestä. Ja syytöksensä he esittivät sekä papeille että tämän suuhaaran päällysmiehelle, Thoniille.
114. Sen kuultuaan Thonis pikimmiten lähetti Memfiiseen Proteuksen luo näin kuuluvan viestin: "tänne on tullut vieras, sukuperältään teukrolainen, joka Hellaassa on tehnyt jumalattoman teon. Hän on nimittäin vietellyt oman kestiystävänsä vaimon ja on tuulten ajamana tullut tähän maahan, tuoden muassaan naisen ynnä hyvin paljon tavaraa. Tuleeko meidän siis antaa hänen purjehtia pois vahingoittumatonna, vai otammeko häneltä pois mitä hän on tänne tuonut?" Proteus lähettää näin kuuluvan vastaviestin: "olipa tämä mies, joka on tehnyt jumalattoman teon kestiystäväänsä kohtaan, kuka tahansa, niin ottakaa kiinni ja tuokaa hänet pois minun luokseni, jotta saisin tietää, mitähän hänelläkin on sanottavanaan."
115. Kuultuaan tämän Thonis ottaa kiinni Alexandroksen, pidättää hänen laivansa, ja vie sitten hänet itsensä, Helenan ynnä tavarat sekä lisäksi vielä turvananojat Memfiiseen. Ja kun kaikki olivat saapuneet perille, kysyi Proteus Alexandrokselta, kuka hän oli ja mistä hän purjehti. Alexandros luetteli sekä esi-isänsä että mainitsi isänmaansa nimen ja kertoi myös matkastaan sekä mistä päin hän purjehti. Sitten Proteus kysyi häneltä, mistä hän oli ottanut Helenan. Kun Alexandros puheli kiertäen kaartaen eikä sanonut totuutta, kumosivat turvananojat hänen väitteensä kertomalla hänen rikoksensa jutun juurta jaksaen. Lopuksi Proteus julistaa seuraavan päätöksen sanoen: "Jollen minä katsoisi velvollisuudekseni olla tappamatta ketään vierasta, joka tuulen tempaamana on minun maahani tullut, niin kostaisin helleeniläisen miehen puolesta sinulle, joka, oi miehistä kurjin, olet niin jumalattoman teon tehnyt häntä kohtaan, jonka puolelta olet nauttinut kestiystävyyttä. Olethan mennyt oman kestiystäväsi vaimon tykö. Eikä sekään sinulle riittänyt, vaan kiihoittavilla houkutuksillasi olet hänet vietellyt mukaasi, senkin varas. Eikä yksin sekään riittänyt, vaan olet ryöstänyt kestiystäväsi talonkin. Nyt siis, vaikka pidän velvollisuutenani olla surmaamatta vieraita, en aio sallia sinun viedä pois tätä vaimoa enkä rahoja, vaan tulen säilyttämään ne helleeniläisen kestiystävän varalle, kunnes hän itse tulee viemään ne mukanansa pois. Mutta sinua itseäsi ja matkatovereitasi minä käsken kolmen päivän sisässä lähtemään minun maastani johonkin toiseen maahan; muussa tapauksessa tullaan teitä kohtelemaan vihollisina."
116. Siten oli Helena, pappien kertomuksen mukaan, tullut Proteuksen luo. Näyttääpä minusta myös Homeros tunteneen tämän kertomuksen. Mutta koska se ei yhtä hyvästi soveltunut hänen runoelmaansa kuin se toinen, jota hän todella käytti, niin hän tahallaan heitti sen sikseen, osoittamalla kuitenkin tuntevansa mainitunkin toisinnon. Käy nimittäin ilmi siitä, miten hän Iliadissa — eikä hän missään muualla ole samaan aineeseen palannut — on kuvaillut Alexandrokseen harhamatkoja, että tämä harhaillessaan, mukanaan Helena, ajelehti muun muassa myös Foinikian Siidoniin. Siitä hän mainitsee "Diomedeen urotöissä", ja sanat kuuluvat näin:
"Siinäpä säilössä on koruompelu-vaippoja hällä, Siidonin naisten töitä, mi itse on Siidonin maasta tuonut Alexandros jumalainen, laajoa merta kulkien, matkassaan Helenaa jalosyntyä vieden."
Näissä säkeissä Homeros osoittaa tuntevansa Alexandroksen harhamatkan Egyptiin. Syyria rajoittuu näet Egyptiin, ja foinikialaiset, joitten oma Siidon on, asuvat Syyriassa.
117. Näiden säkeiden nojalla käy myös vallan ilmeiseksi, että "Kypria"-runoelma ei ole Homeroksen, vaan jonkun muun tekemä. Sillä Kypriassa mainitaan, että Alexandros kolmessa päivässä saapui Spartasta Ilioniin muassaan Helena, suotuisan tuulen vallitessa ja meren ollessa tyvenenä. Mutta Iliadissa sanotaan, että hän harhaili sinne tänne vieden Helenaa muassaan.
118. Mutta jääkööt nyt Homeros ja Kypria-runoelma sikseen! Kysyessäni papeilta, puhuvatko helleenit joutavia siinä kohden, minkä kertovat Ilionin suhteen tapahtuneen, vai eivätkö, he kertoivat siihen seuraavaa, väittäen kyselemällä saaneensa tietää sen Menelaokselta itseltään. Helenan ryöstön jälkeen tuli teukrolaisten maahan helleenien suuri sotajoukko auttamaan Menelaosta. Kun sotajoukko oli astunut maihin ja asettunut paikoilleen, niin he lähettivät sanansaattajia Ilioniin, ja niiden mukana meni myös Menelaos itse. Tultuaan muurin sisäpuolelle he pyysivät pois Helenaa ynnä niitä rahoja, jotka Alexandros varkain oli vienyt Menelaokselta, ja vaativat rangaistusta hänen väärästä teostaan. Mutta teukrolaiset vakuuttivat silloin ja jälestäpäinkin, sekä vannoen että vannomatta, samaa, että nimittäin heillä ei ollut Helenaa eikä niitä tavaroita, joista helleenit valittivat, vaan että ne kaikki olivat Egyptissä; niinmuodoin ei ollut oikein, että heidän tuli antaa hyvitystä siitä, mitä egyptiläisellä Proteuksella oli hallussaan. Mutta helleenit, jotka luulivat teukrolaisten pilkkaavan heitä, saartoivat kaupungin ja valloittivat viimein sen. Kun helleenien vallattua linnan Helenaa ei näkynytkään, vaan he taas kuulivat saman jutun, niin he vihdoin uskoivat ja lähettivät Menelaoksen itsensä Proteuksen luo.
119. Tultuaan Egyptiin ja purjehdittuaan Memfiiseen Menelaos ilmaisi asian todellisen laidan, sai osakseen suuria kestilahjoja ja otti vastaan Helenan vahingoittumatonna ynnä lisäksi vielä kaikki omat tavaransa. Mutta vaikka Menelaos saikin ne, niin hän kuitenkin esiintyi väärämielisenä miehenä egyptiläisiä kohtaan. Kun hän nimittäin suoriutui lähteäkseen matkalle, pidättivät häntä vastatuulet. Koska tätä kesti pitemmän ajan, niin hän keksi seuraavan jumalattoman keinon. Hän otti nimittäin kaksi maanasukasten lasta ja teurasti ne uhriksi. Kun sitten tuli kuuluviin, että hän oli sen tehnyt, niin hän vihattuna ja takaa-ajettuna läksi laivoillaan pakoon Libyaan päin. Mutta minne hän siitä sitten kääntyi, sitä eivät egyptiläiset saattaneet sanoa. Tämän kaiken he sanoivat osaksi tuntevansa kyselyjensä nojalla, osaksi he sanoivat varmasti tietävänsä sen siitä syystä, että se oli tapahtunut heidän omassa keskuudessaan.
120. Niin kertoivat egyptiläisten papit. Itse minä puolestani yhdyn tähän yllämainittuun kertomukseen Helenasta ja lisään siihen vielä sen, että jos Helena olisi ollut Ilionissa, olisi hänet kyllä annettu pois helleeneille, joko sitten Alexandroksen suostumuksella tai vasten hänen tahtoaan. Sillä eiväthän toki Priamos ja hänen läheisensä olleet siihen määrään mielettömiä, että olisivat panneet omat henkensä, lapsensa ja kaupunkinsa vaaraan vain siksi, että Alexandros saisi elellä yhdessä Helenan kanssa. Ja vaikka he ensi aikoina olisivatkin olleet sillä kannalla, niin ainakin minä puolestani luulen, että kun sitten, heidän joutuessaan käsikähmään helleenien kanssa, useiden muiden troialaisten ohella joka kerta myös kaatui kaksi tai kolme tai vielä useampiakin itse Priamoksen lapsista — jos nimittäin saa jossain kohden uskoa runoniekkoja —, niin Priamos, vaikkapa hän itsekin olisi elänyt yhdessä Helenan kanssa, olisi antanut tämän pois akhaialaisille vapautuakseen sillosesta onnettomuudestaan. Sitäpaitsi ei myöskään kuninkuus olisi joutunut Alexandrokselle, niin että Priamoksen vanhetessa hallitus olisi hänestä riippunut. Vaan Hektor, joka oli sekä vanhempi että enemmän mies puolestaan kuin Alexandras, oli Priamoksen kuoltua ottava vastaan hallituksen, eikä hänen olisi sopinut sallia veljensä harjoittaa vääryyttä, varsinkin kun Alexandroksen kautta olisi koitunut suuria onnettomuuksia sekä hänelle itselleen että kaikille muillekin troialaisille. Niinpä troialaiset eivät voineet antaa Helenaa pois. Toiselta puolen taas eivät helleenit uskoneet heitä, kun he sanoivat totuuden. Ja jos minä saan mielipiteeni lausua, niin tämä tapahtui jumaluuden toimesta, jotta teukrolaiset kokonaan turmioon syöksymällä tekisivät ihmisille ilmeiseksi, että suuria vääryyksiä myös seuraavat jumalien puolelta suuret rangaistukset. Ja tämän minä olen maininnut, niinkuin asianlaita minusta näyttää olevan.
121. Proteuksen jälkeen seurasi, niinkuin egyptiläiset kertoivat, hallituksessa Rampsinitos, joka jätti jälkeensä muistomerkeiksi Hefaistoksen temppelin länteen päin antavat esikartanot, ja asetti vastapäähän esikartanoita kaksi kuvapatsasta, suuruudeltaan viidenkolmatta kyynärän korkuiset, joista egyptiläiset kutsuvat toista, pohjoiseen päin seisovata kesäksi, mutta etelään päin olevata talveksi. Ja sen eteen, jota he kutsuvat kesäksi, he nöyrästi heittäytyvät ja kohtelevat sitä hyvin, mutta sille, jota kutsuvat talveksi, he tekevät päinvastoin. Mainitulla kuninkaalla oli niin suuret raharikkaudet, ettei kukaan myöhemmistä kuninkaista voinut häntä siinä voittaa tai edes tulla lähellekään. Koska hän nyt tahtoi turvassa säilyttää aarteitaan, niin hän rakensi kivisen huoneen, jonka seinistä yksi oli linnan ulkoseinänä. Mutta se, joka työn suoritti, punoi salakavalassa aikeessa seuraavan juonen. Hän laittoi niin, että yhden kiven helposti saattoi ottaa pois seinästä joko kaksi miestä tahi yksi mies. Niin pian kuin huone oli valmis, pani kuningas aarteensa siihen talteen. Kun jonkun ajan kuluttua rakennusmestari oli kuolemaisillaan, kutsui hän luokseen poikansa, joita hänellä oli kaksi, ja kertoi heille, että hän oli pitänyt huolta siitä, että heillä olisi runsas toimeentulo, ja niinmuodoin oli rakentaessaan kuninkaan aarreaitan erityisellä tavalla sen valmistanut. Selitettyään pojilleen selvästi kaikki, mikä koski kiven ulosottamista, rakennusmestari mainitsi heille tarvittavat mitat ja sanoi, että jos he niistä ottavat vaarin, niin he pääsevät kuninkaan rahojen hoitajiksi. Sitten hän päätti päivänsä. Mutta pojat kävivät viipymättä käsiksi työhön, tulivat yöllä kuninkaanlinnalle, löysivät rakennuksesta kiven, jota helposti saattoivat käsitellä, ja veivät huoneesta ulos suuren joukon aarteita.
Niin pian kuin sitten kuningas sattui avaamaan huoneen, niin hän ihmetteli nähdessään, että rahoja puuttui astioista. Mutta hänellä ei ollut, ketä syyttäisi, koska sinetit olivat eheät ja huone suljettu. Kun hänen kaksi tai kolme kertaa avatessaan huoneensa rahat aina ilmeisesti olivat vähentyneet — varkaat näet eivät herenneet ryöstämästä —, niin hän teki seuraavalla tavalla. Hän käski näet tekemään ansoja ja virittämään ne niiden astioiden ympäri, joissa rahat olivat. Varkaat tulivat niinkuin ennenkin, ja toinen heistä hiipii sisälle. Mutta heti kun hän oli lähestynyt astiaa, niin hän tarttui ansaan. Niin pian kuin hän huomasi, millaisessa onnettomuudessa oli, hän heti kutsui veljensä, osoitti hänelle tilansa ja käski häntä pikimmiten hiipimään sisään ja leikkaamaan poikki hänen päänsä, jottei hän syöksisi toistakin turmioon, kun hänet nähtäisiin ja tunnettaisiin. Toisen mielestä veli puhui hyvin, hän suostui ehdotukseen ja teki niin. Sitten hän sovitti kiven paikoilleen ja meni kotiinsa, muassaan veljensä pää.
Niin pian kuin tuli päivä, astui kuningas sisälle huoneeseen, mutta hämmästyi suuresti nähdessään ansassa varkaan päättömän ruumiin, vaan huoneen vahingoittumattomana, siinä kun ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sisään tai ulos. Kun hänellä ei ollut muuta neuvoa, niin hän teki näin. Hän ripusti varkaan ruumiin muurille ja asetti sinne vartijoita sekä käski näitä ottamaan kiinni ja tuomaan hänen luokseen sen, jonka näkisivät itkevän ja vaikeroivan.
Kun nyt ruumis oli sinne ripustettu, koski se kovasti vainajan äitiin. Niinpä hän puhutteli henkiin jäänyttä poikaansa ja antoi tälle toimeksi, millä tavalla vain saattoi, laittamaan niin, että ottaisi pois veljen ruumiin ja toimittaisi sen hänelle. Mutta jos hän sen laiminlyö, niin äiti uhkasi itse mennä kuninkaan luo antamaan ilmi hänet siksi, jolla oli rahat hallussaan. Kun äiti kovasti ahdisti eloon jäänyttä poikaansa, eikä tämä, vaikka paljon äidilleen puheli, voinut häntä taivuttaa lakkaamaan siitä, niin hän vielä keksi seuraavan juonen. Hän sälytti aasinsa, täytti joukon säkkejä viinillä, asetti ne aasien selkään ja ajoi ne edelleen. Niin pian kuin hän oli tullut niiden kohdalle, jotka vartioivat muurilla riippuvaa ruumista, hän nykäisi paria, kolmea säkinnippua ja aukaisi ne sitten itse solmuistaan. Kun nyt viini alkoi vuotaa, hän löi päätään huutaen ääneen, ikäänkuin ei olisi tiennyt, minkä aasin puoleen hänen ensin piti kääntymän. Nähdessään viljalti vuotavan viinin, vartijat juoksivat miehissä tielle mukanaan astiat, joihin ammensivat maahan valuneen viinin, itse siitä nauttiakseen. Teeskennellen suuttumusta mies soimasi heitä kaikkia, milloin mitäkin, mutta kun vartijat koettivat rauhoittaa häntä, hän aikaa myöten oli lauhtuvinaan ja antoi muka suuttumuksensa laueta. Vihdoin hän ajoi aasit pois tieltä ja sälytti ne uudestaan. Kun puhelua jatkui, ja joku myös teki ilvettä hänestä ja houkutteli häntä nauramaan, niin hän antoi heille säkeistään vielä yhden. Silloin he päättivät ilman muuta laskeutua maahan siihen paikkaan juomaan, ottaa hänet mukaansa ja käskeä häntä jäämään heidän kanssaan juomaan. Hän suostuikin siihen ja jäi sinne. Kun he nyt juodessaan kohtelivat häntä ystävällisesti, niin hän antoi heille vieläkin yhden säkin. Vartijat joivat ylenmäärin, niin että kokonaan päihtyivät ja nukkuivat unen valtaamina siihen paikkaan, missä ryyppäsivät. Mutta kun yötä oli kulunut pitkälle, irroitti mies veljensä ruumiin ja häväistäkseen vartijoita hän leikkasi pois parran heidän kaikkien oikealta poskelta, asetti ruumiin aasien selkään ja ajoi ne kotiin. Ja siten hän täytti äidin antaman tehtävän.
Mutta kun kuninkaalle ilmoitettiin, että varkaan ruumis oli varastettu, niin hän suuttui kovasti. Koska hän kaikin mokomin tahtoi, että tulisi ilmi, kuka se oli, joka tämän kaiken oli pannut toimeen, hän teki seuraavalla tavalla, jota minä tosin en saata uskoa. Hän sijoitti tyttärensä porttolaan ja käski hänen erotuksetta ottaa vastaan kaikki, mutta ennenkuin kukaan häneen rupeisi, tuli hänen pakoittaa tätä sanomaan hänelle, mikä oli viisain ja mikä jumalattomin teko, minkä hän eläessään oli suorittanut. Se, joka silloin kertoo sen, mikä varkaan suhteen tapahtui, täytyy hänen ottaa kiinni eikä hän saa laskea häntä ulos. Ja tytär teki niinkuin isä käski. Mutta varas, joka huomasi, minkä vuoksi tämä pantiin toimeen, tahtoi neuvokkuudessa viedä voiton kuninkaasta ja teki senvuoksi seuraavasti. Hän leikkasi vereksestä ruumiista pois käsivarren olkapään kohdalta ja läksi menemään, käsivarsi viittansa alla. Kun hän tuli kuninkaantyttären tykö, ja häneltä kysyttiin samaa kuin muiltakin, niin hän kertoi, että hänen jumalattomin tekonsa oli se, jolloin hän kuninkaan aarreaitassa ansaan joutuneelta veljeltään oli leikannut poikki pään, viisain taas kun hän päihdyttämällä vartijat oli ottanut pois veljensä muurilla riippuvan ruumiin. Sen kuultuaan kuninkaantytär tarttui varkaaseen, mutta tämä ojensikin hänelle pimeässä ruumiin käden. Sen nainen otti ja jäi sitä pitämään arvellen pitävänsä kiinni varkaan kädestä. Mutta varas antoi sen mennä menojaan ja läksi oven kautta pakoon.
Niin pian kuin asia ilmoitettiin kuninkaalle, niin tämä ihmetteli miehen neuvokkuutta ja rohkeutta; mutta lopulta hän lähetti sanan kaikkiin kaupunkeihin ja kuulutti jättävänsä varkaan rankaisematta ja ottavansa suuremmoisesti hänet vastaan, jos hän tulisi kuninkaan eteen. Tähän luottaen varas tulikin kuninkaan luo, ja Rampsinitos ihmetteli suuresti häntä sekä antoi hänelle tyttärensä vaimoksi, koska hän muka oli ymmärtäväisin ihminen maailmassa. Sillä egyptiläisiä kuningas piti viekkaudessa etevämpinä muita ihmisiä, egyptiläisistä taas etevimpänä hän piti tätä miestä.
122. He kertoivat mainitun kuninkaan senjälkeen elävänä astuneen alas siihen paikkaan, jota helleenit luulevat Hadekseksi, ja siellä pelanneen noppapeliä Demeterin kanssa, jolloin oli milloin voittanut, milloin joutunut tappiolle; ja sitten hän oli tullut takaisin, mukanaan Demeteriltä saamanaan lahjana kultainen pyyheliina. Rampsinitoksen manalaanmenon johdosta he väittivät egyptiläisten viettävän juhlaa Demeterin kunniaksi, siitä ajasta alkaen, jolloin Rampsinitos tuli takaisin. Ja minä tiedän, että he ovat viettäneet tuota juhlaa aina minun aikoihini saakka, mutta en kuitenkaan saata sanoa, viettävätkö he sitä mainitusta syystä. Samana päivänä papit kutovat päällysvaipan ja sitovat nauhan erään papin silmille joukostaan, vievät hänet päällysvaippaan puettuna Demeterin pyhättöön ja lähtevät sitten itse takaisin. Mutta sen papin, jonka silmät on sidottu, vie, kuten he sanovat, kaksi sutta Demeterin pyhättöön, mikä sijaitsee kahdenkymmenen stadionin päässä kaupungista, ja sitten sudet vievät hänet takaisin pyhätöstä samaan paikkaan.
123. Näitä egyptiläisten juttuja hyväksyköön se, joka pitää niitä uskottavina. Minulla on koko kertomukseni kestäessä edellytyksenä, että kirjoitan mitä jokainen on sanonut ja niinkuin olen kuullut. Nytpä egyptiläiset sanovat, että Demeter ja Dionysos hallitsevat manalaa. Egyptiläiset ovat myös ensimäiset, jotka ovat esittäneet sen opin, että ihmisen sielu on kuolematon, ja että se ruumiin hävitessä menee toiseen, kulloinkin syntyvään olentoon ja sittenkuin se on kiertänyt kautta kaikkien maa- ja merieläinten sekä lintujen, menee se uudestaan kulloinkin syntyvään ihmisruumiiseen. Ja sen kiertoaika on kolmetuhatta vuotta. Tätä oppia ovat muutamat helleeneistä, toiset aikaisemmin, toiset myöhemmin, esittäneet omanaan; mutta vaikka minä tiedän niiden nimet, en minä niitä kirjoita tähän.
124. Rampsinitoksen hallitusaikaan saakka he sanoivat, että Egyptissä vallitsi mitä paras järjestys, ja että Egypti suuresti menestyi. Mutta hänen jälkeensä tuli egyptiläisten hallitsijaksi Kheops, joka syöksi maan täydelliseen kurjuuteen. Hän sulki näet kaikki pyhätöt ja esti ensiksi asukkaita uhraamasta niissä sekä käski sitten kaikkia egyptiläisiä tekemään häntä itseään varten työtä. Toisia hän käski ottamaan kiviä Arabian vuoressa olevista louhoksista ja sieltä vetämään niitä Niiliin saakka. Ja kun kivet oli kuljetettu laivoilla joen yli, niin hän määräsi toisia ottamaan ne vastaan ja vetämään ne niinkutsutun Libyan vuoren luo. Noin satatuhatta ihmistä teki työtä, kukin ryhmä aina kolme kuukautta kerrallaan. Kymmenen vuotta kului rasitetulle kansalle sen tien rakentamiseen, jota myöten he vetivät kiviä — työ, joka minun nähdäkseni ei juuri ole paljoa pienempi kuin pyramidin teko. Sillä tien pituus on viisi stadionia, leveys kymmenen syltä ja korkeus, siinä missä se on korkeimmillaan, kahdeksan syltä; se on tehty hiotuista kivistä, joihin on kaiverrettu kuvioita. Siihen kului siis kymmenen vuotta, samoinkuin niiden maanalaisten kammioiden tekoon, jotka ovat sillä ylängöllä, missä pyramidit sijaitsevat. Nämä kammiot hän teki itselleen hautapaikaksi saaressa, jonka hän muodosti johdattamalla sinne kanavan Niilistä. Mutta itse pyramidin tekoon kului kahdenkymmenen vuoden aika. Jokainen sen neljästä sivusta on kahdeksan pletronia ja korkeus sama, ja se on tehty hiotuista ja mitä tarkimmin toisiinsa sovelletuista kivistä. Ei mikään kivistä ole pienempi kolmeakymmentä jalkaa.
125. Ja tämä pyramidi rakennettiin seuraavalla tavalla. Se tehtiin ensin niin, että siinä oli ikäänkuin astuimet, joita toiset sanovat portaiksi, toiset taas rappusiksi. Sen jälkeen nostettiin muut kivet, kohottamalla niitä maasta ensimäiseen porraskertaan lyhyistä hirsistä tehdyillä vivuilla. Aina milloin kivi nousi ensimäiseen kertaan, niin se asetettiin toiseen vipuun, joka sijaitsi ensimäisessä kerrassa, ja sieltä se vedettiin toiseen kertaan ja toiselle vivulle. Sillä niin monta kuin oli porraskertaa, niin monta oli myös vipua; tahi sitten oli yksi helposti kannettava vipu, jonka he siirsivät toisesta kerrasta toiseen, aina kun he olivat ottaneet pois kiven. Sillä minä tahdon mainita kummankin tavan, niinkuin todella kerrotaan. Ensiksi siis valmistettiin pyramidin ylin osa, sitten tehtiin se, mikä oli tätä lähinnä, ja lopuksi tehtiin se osa siitä, mikä oli lähinnä maata. Egyptiläisillä kirjaimilla on pyramidissa ilmoitettu, kuinka paljon rahaa kului työmiesten retikkaan, sipuliin ja laukkaan. Minä muistan hyvin, kuinka tulkki lukiessaan kirjoitukset minulle sanoi, ja kaikki se maksoi tuhatkuusisataa talenttia. Ja jos tämän asian laita on näin, niin kuinka suuria muita kulunkeja on täytynyt tehdä rautaa työkaluiksi valmistettaessa ynnä työmiesten ruokaan ja vaatteisiin, kun he yllämainitun ajan käyttivät rakennustöihin ja sitten vielä kuluttivat toisen ajan kivien hakkuuseen ja kuljetukseen sekä maanalaisen kaivannon tekemiseen, mikä minun luullakseni ei ollut mikään vähäinen aika?
126. Ja Kheops meni niin pitkälle häijyydessä, että kun hän tarvitsi rahoja, niin hän sijoitti oman tyttärensä porttolaan ja käski hänen ansaita määrätyn rahasumman — kuinka suuren, sitä he eivät sanoneet. Ja tytär ansaitsikin sen, minkä isä määräsi, mutta sitäpaitsi hän myös omastakin puolestaan päätti jättää jälkeensä muistomerkin; siksi hän pyysi jokaista, joka hänen luoksensa tuli, lahjoittamaan hänelle yhden kiven. Näistä kivistä he väittivät olevan rakennetun sen pyramidin, joka on keskimäinen kolmesta pyramidista ja sijaitsee suuren pyramidin edessä; sen kukin sivu on puolitoista pletronia.
127. Egyptiläiset sanoivat, että mainittu Kheops hallitsi viisikymmentä vuotta, ja että hänen kuoltuaan hallituksessa seurasi hänen veljensä Khefren. Tämä menetteli samalla tapaa kuin ensinmainittu, muun muassa siinä, että teki pyramidin, jonka mittasuhteet eivät kuitenkaan vedä vertoja Kheopsin pyramidille. Sillä minä olen itse mitannut sen. Ei näet siinä ole maanalaisia kammioita, eikä siihen virtaa haaraa Niilistä, niinkuin toiseen pyramidiin, missä joki rakennetun kanavan kautta virtaa sisään ja kulkee ympäri sen saaren, jossa itse Kheopsin sanotaan lepäävän. Sitävastoin Khefren rakensi ensimäisen kerroksen kirjavasta etiopilaisesta kivestä; itse pyramidin sitävastoin hän teki neljäkymmentä jalkaa matalammaksi, mutta muuten yhtä suureksi kuin toinen oli. Molemmat sijaitsevat samalla ylängöllä, joka on jokseenkin sadan jalan korkuinen.
128. He kertoivat, että Khefren hallitsi viisikymmentäkuusi vuotta. Nämä satakuusi vuotta olivat egyptiläisten laskun mukaan ne, jolloin heillä vallitsi kaikki kurjuus. Ja koko tuon pitkän ajan kuluessa olivat pyhätöt suljettuina eikä niitä avattu. Vihasta näitä kuninkaita kohtaan eivät egyptiläiset ollenkaan tahdo mainita niitä nimeltäkään, vaan pyramidejakin he kutsuvat Filitis-paimenen nimellä, joka siihen aikaan kaitsi karjaa niillä seuduin.
129. Kheopsin jälkeen he sanoivat, että Egyptiä hallitsi hänen poikansa Mykerinos. Häntä eivät miellyttäneet isän teot, vaan hän avasi pyhätöt ja antoi äärimäiseen kurjuuteen rasitetun kansan palata töihinsä ja uhreihinsa sekä oli se, joka kaikista kuninkaista langetti heille oikeimmat tuomiot. Siitä syystä kiitetään häntä enimmin kaikista, jotka tähän saakka ovat olleet egyptiläisten kuninkaina. Eikä hän ainoastaan tuominnut oikein, vaan jos joku oli tyytymätön tuomioon, niin hän lepytti häntä antamalla hänelle jotain omaisuudestaan. Sillaikaa kun Mykerinos esiintyi näin lempeänä kansalaisiansa kohtaan ja semmoista puuhasi, alkoivat hänen onnettomuutensa sillä, että hänen tyttärensä, ainoa lapsi, joka hänellä kodissaan oli, kuoli. Tapauksen johdosta hän murehti kovasti ja koska hän tahtoi haudata tyttärensä komeammin kuin muut, niin hän teetti itselleen onton puisen lehmän, jonka jälkeen kultasi sen ja hautasi siihen mainitun kuolleen tyttärensä.
130. Tätä lehmää ei kätketty maahan, vaan vielä minun aikoihini saakka se on ollut nähtävänä Sais-kaupungissa, missä se sijaitsee kuninkaanlinnassa, taitehikkaasti koristetussa huoneessa. Pitkin koko päivää uhrataan sen ääressä kaikenmoisia suitsutuksia, ja joka yö siellä palaa lamppu kaiken aikaa. Lähellä tätä lehmää seisovat toisessa huoneessa Mykerinoksen jalkavaimojen kuvat, niinkuin Sais-kaupungin papit sanoivat. Siellä seisoo nimittäin puisia jättiläis-kuvapatsaita, luvultaan noin kaksikymmentä, jotka ovat tehdyt alastomiksi. Mutta keitä ne kuvaavat, siitä en kuitenkaan saata sanoa muuta kuin mitä niistä kerrotaan.
131. Muutamat kertovat nimittäin lehmästä ja kuvapatsaista sellaisen jutun, että Mykerinos rakastui omaan tyttäreensä ja yhtyi sitten vasten tämän tahtoa häneen. Sittemmin tytär, kuten he kertoivat, surusta hirttäytyi, jonka jälkeen isä hautasi hänet lehmään. Mutta hänen äitinsä hakkautti niiltä palvelijattarilta, jotka olivat kavaltaneet tyttären isälle, kädet poikki, ja nyt ovat heidän kuvansa samassa tilassa kuin he itse eläessään olivat. Tämä on kuitenkin minun luullakseni tyhjää puhetta, varsinkin mitä tulee puukuvien käsiin. Sillä minä näin itsekin, että kuvat ajan kulutuksesta olivat kadottaneet kätensä, jotka vielä minun aikoihini saakka olivat nähtävinä niitten jalkojen edessä.
132. Lehmä on muuten peitetty purppuravaatteella, mutta kaula ja pää ovat sillä paljaat ja hyvin paksulla kultakerroksella kullatut. Ja sarvien välissä on kullasta mukailtu auringon kehä. Lehmä ei ole pystyssä, vaan polvillaan, ja kooltaan se on kuin iso elävä lehmä. Se viedään ulos huoneesta joka vuosi, ja silloin egyptiläiset lyövät rintoihinsa surren sitä jumalaa, jota en tahdo nimeltä mainita tämmöisessä tilaisuudessa. Silloin he siis vievät ulos lehmän päivänvaloon. Kerrotaan näet tyttären kuollessaan pyytäneen isältään Mykerinokselta kerran vuodessa saada nähdä auringon.
133. Tyttärensä onnettoman kohtalon jälkeen sattui samalle kuninkaalle seuraava tapaus. Hänelle tuli Buto-kaupungista sellainen oraakelinlause, että hän tulisi enään elämään ainoastaan kuusi vuotta ja seitsemäntenä kuolemaan. Pahoillaan siitä hän lähetti oraakelin luo moitelauseen jumalalle, jossa soimasi tätä siitä, että hänen isänsä ja setänsä, jotka olivat sulkeneet pyhätöt sekä unohtaneet jumalat ja olivat syösseet ihmisetkin turmioon, olivat eläneet kauan aikaa, kun sitävastoin hänen, joka oli hurskas, täytyi niin pian kuolla. Oraakelilta tuli hänelle toinen, niin kuuluva vastaus, että hän itse juuri sen kautta joudutti elämänsä loppua, ettei tehnyt sitä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Sataviisikymmentä vuotta täytyi nimittäin Egyptin olla ahdinkotilassa, ja ne kaksi kuningasta, jotka olivat olleet ennen häntä, olivat sen älynneet, mutta hän ei. Kuultuaan, että semmoinen tuomio hänestä oli langetettu, Mykerinos teetti suuren joukon lamppuja, ja aina milloin tuli yö, hän sytytti ne, joi ja piti hyviä päiviä, herkeämättä päivällä tai yöllä, sekä kuljeskeli suomaissa, lehdoissa ja missä vain kuuli olevan hauskimmat huvipaikat. Sen hän keksi, koska tahtoi tehdä oraakelin valehtelijaksi sen kautta, että hänelle tuli kaksitoista vuotta kuuden sijasta, kun yöt oli tehty päiviksi.
134. Hän jätti jälkeensä pyramidin, joka oli paljoa pienempi kuin hänen isänsä rakentama, ja jonka neljästä sivusta jokainen on kaksikymmentä jalkaa vailla kolmea pletronia, ja se on tehty etiopilaisesta kivestä. Muutamat helleeneistä väittävät tosin, että se on hetaira-naisen Rodopiin oma, mutta eivät puhu siinä oikein. Niinpä he ilmeisesti eivät edes tiedä, kuka Rodopis olikaan. Sillä eivät he olisi väittäneet hänen rakentaneen semmoista pyramidia, johon sanalla sanoen on kulunut lukemattomia tuhansia talentteja. Lisäksi tulee, että Rodopis kukoisti Amasiin hallitessa eikä Mykerinoksen aikana. Sillä Rodopis eli hyvin monta vuotta näiden kuningasten jälkeen, jotka jättivät jälkeensä mainitut pyramidit, ja oli syntyisin Trakiasta sekä samoslaisen Iadmonin, Hefaistopoliin pojan, orjatar ja satukertojan Aisopoksen orjatoveri. Sillä viimemainittukin oli ollut Iadmonin orja, kuten etenkin seuraavasta kävi ilmi. Senjälkeen kuin nimittäin Aisopos oli Delfoissa saanut surmansa, ja delfoilaiset oraakelin neuvon johdosta monasti kuuluttamalla kyselivät, tahtoiko joku suorittaa sakot Aisopoksen hengestä, niin ei ilmestynyt ketään muuta kuin Iadmonin pojanpoika, toinen Iadmon, joka ne suoritti. Sillä tavoin oli Aisoposkin kuulunut Iadmonille.
135. Rodopis saapui Egyptiin samoslaisen Xantheuksen mukana ansaitakseen rahaa. — Mutta hänen saavuttuaan sinne osti hänet suuresta rahasummasta mytileneläinen Kharaxos, Skamandronymoksen poika, joka oli lauluntekijättären Sapfon veli. Sillä tavoin Rodopis joutui vapaaksi, jäi Egyptiin ja hankki, erinomaisen viehättävä kun oli, itselleen suuria summia ollakseen Rodopis, mutta ei kuitenkaan niin suuria, että ne olisivat riittäneet semmoisen pyramidin rakentamiseen. Ja koska jokainen, joka sitä tahtoo, vielä meidän aikoinamme on tilaisuudessa näkemään kymmenennen osan hänen rahoistaan, niin ei pidä omistaa hänelle varsin suuria summia. Rodopis halusi näet teettää itselleen sellaisen teoksen, jota ei kukaan muu ollut keksinyt tai vihkinyt pyhättöön, ja asettaa sen vihkilahjaksi Delfoihin muistomerkiksi itsestään. Hän teetti niinmuodoin kymmenyksillä rahoistaan useita rautaisia paistinvartaita, niin suuria, että niillä saattoi paistaa kokonaisen härän, ja niin monta kuin kymmenyksillä saatiin, sekä lähetti ne Delfoihin. Ne ovat yhä vieläkin siellä, pinottuina sen alttarin taakse, jonka khiolaiset vihkivät, ja vastapäätä itse temppeliä. Ylimalkaan ovat Naukratiin hetairat viehättäviä. Mutta eipä ainoastaan se, josta puheenaoleva juttu kerrotaan, tullut niin kuuluisaksi, että kaikki helleenit tunsivat Rodopiin nimen, vaan hänen jälkeensä myös toinen, jonka nimi oli Arkhidike, tuli laulun aiheeksi kautta koko Hellaan, joskin hänestä vähemmän juteltiin kuin ensinmainitusta. Mutta niin pian kuin Kharaxos lunastettuaan Rodopiin palasi Mytileneen ivasi Sapfo veljeään kovasti eräässä runossa.
136. Mitä Rodopiiseen tulee, lopetan tähän. Mykerinoksen jälkeen oli, niinkuin papit kertoivat. Egyptin kuninkaana Asykhis, joka teki Hefaistoksen temppelin itäänpäin antavat esikartanot, mitkä ovat kaikista kauniimmat ja suurimmat. Sillä kaikissa esikartanoissa on tosin kaiverrettuja kuvioita ja kaikennäköisiä muita rakennelmia, mutta näissä on semmoisia kaikista enimmin. He kertoivat, että kun Mykerinoksen hallitessa vallitsi suuri luotonpuute, säädettiin egyptiläisille semmoinen laki, että jättämällä pantiksi isänsä ruumiin, saattoi saada velan. Siihen pantiin vielä lisäksi semmoinen määräys, että velan antaja sai valtaansa velallisen koko hautakammionkin, ja että jos pantin antaja ei suostunut maksamaan velkaansa, häntä kohtasi se rangaistus, ettei hän itse kuoltuaan päässyt hautaamisesta osalliseksi, ei isältä perityssä haudassaan eikä missään muussakaan, ja ettei hän saanut haudata ketään omaisistaan tämän kuoltua. Ja koska mainittu kuningas tahtoi voittaa ne, jotka ennen häntä olivat olleet Egyptin kuninkaina, niin hän jätti muistomerkeiksi jälkeensä tilleistä tekemänsä pyramidin, jossa on näin kuuluva kiveen piirretty kirjoitus: "Älä halveksi minua kivisten pyramidien rinnalla! Minä olen näet niin paljon niiden edellä kuin Zeus on edellä muita jumalia. Sillä järveen iskettiin kanki ja se savi, mikä kangen mukana seurasi, koottiin ja siitä tehtiin tiilejä; ja sillä tavalla minut rakennettiin."
137. Semmoisia tekoja Asykhis suoritti. Hänen jälkeensä hallitsi Anysis-niminen sokea mies Anysis-kaupungista. Hänen hallitessaan hyökkäsivät suurella sotavoimalla Egyptiin etiopilaiset ja etiopilaisten kuningas Sabakos. Sokea lähti pakoon suomaihin, mutta etiopilainen hallitsi Egyptiä viisikymmentä vuotta, joiden kestäessä hän menetteli seuraavalla tavalla. Kun joku egyptiläisistä teki jonkun rikoksen, hän ei milloinkaan tahtonut tappaa ketään, vaan tuomitsi jokaisen hänen rikoksensa suuruuden mukaan siten, että määräsi kunkin luomaan valleja sen kaupungin luo, mistä kukin pahantekijä oli kotoisin. Siten tulivat kaupungit vieläkin korkeammiksi. Sillä ensi kerran olivat valleja luoneet ne, jotka Sesostris-kuninkaan aikana olivat kaivaneet vallihautoja, toisen kerran ne nyt etiopilaisen aikana tulivat erinomaisen korkeiksi. Minun luullakseni ovat muutkin Egyptin kaupungit kohonneet, mutta varsinkin on maa Bubastis-kaupungissa luomalla korotettu. Siellä on myös Bubastiin pyhättö, joka erittäin ansaitsee mainitsemista. Sillä on kyllä olemassa muitakin suurempia ja kallisarvoisempia pyhättöjä, mutta ei ole mitään, joka olisi suloisemman näköinen kuin tämä. Mutta Bubastis on hellaankielellä Artemis.
138. Bubastiin pyhättö on seuraavalla tavalla järjestetty. Lukuunottamatta sisäänkäytävää, on kaikki muu saarena. Sillä Niilistä kulkee kaksi kanavaa, jotka eivät yhdy toisiinsa, vaan joista kumpikin ulottuu pyhätön sisäänkäytävään, toinen virraten ympäri tältä, toinen tuolta puolen, ja kumpikin on sadan jalan levyinen sekä puiden varjostama. Esikartanot ovat kymmenen sylen korkuiset ja koristetut kuuden kyynärän korkuisilla kuvilla, jotka ansaitsevat mainitsemista. Koska pyhättö sijaitsee keskellä kaupunkia, näkee kaikkialta sinne alas, kun kulkee sen ympäri. Pyhättö tulee nimittäin olemaan näkyvissä sen johdosta, että kun kaupunkia on ylennetty, se itse on jäänyt liikuttamatta ja semmoiseksi, miksi se alunpitäen tehtiin. Sen ympäri kiertää aitaus, johon on kaiverrettu kuvioita ja sisällä on hyvin korkeita puita kasvava suuri lehto, missä jumalankuva sijaitsee. Pyhätön leveys ja pituus on joka puolelta yksi stadioni. Sisäänkäytävään johtaa kivillä katettu, noin kolmen stadionin pituinen tie, joka kulkee kaupungin torin kautta itäänpäin ja on leveydelleen noin neljä pletronia. Puolella sekä toisella tietä kasvaa pilviäpitäviä puita, ja se vie Hermeen pyhättöön.
139. Etiopilaisen lähtö tapahtui vihdoin, niinkuin he kertoivat, täten. Hän näki nukkuessaan seuraavan unennäön, jonka jälkeen hän läksi pakoon. Hänestä näytti ikäänkuin hänen viereensä olisi asettunut mies, joka neuvoi häntä kokoomaan yhteen kaikki Egyptissä olevat papit ja sitten hakkaamaan ne keskeltä kahtia. Sen näön nähtyään hän sanoi, että hänestä tuntui siltä kuin jumalat olisivat osoittaneet hänelle tämän enteen, jotta hän rikkomalla pyhiä säännöksiä, kärsisi jonkun onnettomuuden jumalien tai ihmisten puolelta. Ei hän siis tulisi niin tekemään, vaan oli nyt kulunut umpeen se aika, jonka kestäessä hänen, oraakelin mukaan, piti hallita Egyptiä ja sitten lähteä pois. Sillä hänen ollessaan Egyptissä julisti se ennuspaikka, jolta etiopilaiset kysyvät neuvoa, että hänen tuli hallita Egyptiä viisikymmentä vuotta. Koska siis tämä aika oli kulunut loppuun, ja unennäkö Sabakosta järkytti, niin hän vapaaehtoisesti läksi pois Egyptistä.
140. Niin pian kuin etiopilainen siis oli poistunut Egyptistä, saapui sokea suomaistaan, missä hän asuskeli viisikymmentä vuotta saaressa, jonka oli luonut tuhasta ja maasta. Sillä joka kerta kun egyptiläiset, etiopilaisen tietämättä, tulivat ja, niinkuin jokaista oli käsketty, toivat hänelle elatusta lahjaksi, niin hän käski heitä tuomaan myös tuhkaa. Tätä saarta ei kukaan ennen Amyrtaiosta voinut löytää, vaan enemmän kuin seitsemänsadan vuoden kuluessa eivät sitä kyenneet keksimään ne, jotka olivat kuninkaina ennen Amyrtaiosta. Tämän saaren nimi on Elbo ja suuruudeltaan se on joka puolelta kymmenen stadionia.
141. Anysiin jälkeen hallitsi muuan Hefaistoksen pappi, jonka nimi oli Sethos. Hän halveksi ja vähäksyi egyptiläisten sotureita, koska ei ollenkaan luullut tulevansa tarvitsemaan heitä, josta syystä sekä muuten kohteli heitä häpäisevästi että riisti heiltä vainiot. Edellisten kuningasten aikana oli nimittäin erotettu heille kaksitoista vainiota joka miehelle. Siksipä kun arabialaisten ja assyrialaisten kuningas Sanakharibos sittemmin marssitti suuren sotajoukon Egyptiä vastaan, niin eivät egyptiläisten soturit tahtoneet tulla Sethokselle avuksi. Tällöin pulaan joutunut pappi astui temppelin sisään ja valitti jumalankuvan edessä, että häntä uhkasi semmoinen vaara. Hänen siinä vaikeroidessaan yllätti hänet uni, ja siinä hänestä näytti, ikäänkuin jumala olisi asettunut hänen viereensä ja rohkaissut häntä; ei hän mennessään arabialaisten sotajoukkoa vastaan tulisi kärsimään mitään ikävyyttä. Itse näet jumala tulisi hänelle lähettämään apumiehiä. Tähän unennäköön luottaen Sethos otti myötänsä ne egyptiläisistä, jotka tahtoivat häntä seurata, ja asettui leiriin Pelusioniin. Siinä on nimittäin pääsypaikka Egyptiin. Mutta häntä ei seurannut yksikään sotureista, vaan sensijaan kaupustelijoita, käsityöläisiä ja toriväkeä. Heidän saavuttuaan sinne, tulvi yöllä vihollisten ylitse peltohiiriä, jotka söivät suuhunsa heidän viinensä, söivät heidän jousensa ja lisäksi vielä kilpien pitimet, niin että kun he seuraavana päivänä pakenivat ja olivat ilman kilpiä, heitä kaatui useita. Ja nyt tämä kuningas, kivestä tehtynä, seisoo Hefaistoksen pyhätössä, kädessä hiiri, ja lausuu kirjoituksen kautta näin: "katsoos minuun ja ollos hurskas!"
142. Näin pitkälle historiassani kertoivat egyptiläiset ja papit, osoittaen että ensimäisestä kuninkaasta tähän viimeksi hallinneeseen Hefaistoksen pappiin oli kulunut kolmesataaneljäkymmentäyksi miespolvea, ja että niiden kuluessa oli ollut ylimäisiä pappeja ja kuninkaita, molempia yhtä monta kuin polvea. Mutta nyt tekee kolmesataa miespolvea kymmenentuhatta vuotta. Sillä kolme miespolvea on sata vuotta. Kun vielä oli neljäkymmentäyksi miespolvea yli kolmensadan, niin tämä tekee tuhatneljäsataakolmekymmentä vuotta. He sanoivat niinmuodoin, että yhteentoistatuhanteenkolmeensataanneljäänkymmeneen vuoteen ei yksikään jumala ole ihmiseumuotoisena ilmestynyt. Eivät he myöskään sanoneet semmoista tapahtuneen entisten tai myöhempien Egyptin kuningasten kesken. Mainitun ajan kuluessa oli, kuten he kertoivat, aurinko neljä kertaa noussut tavallisesta olinpaikastaan, kahdesti se taas oli noussut siltä kohdalta, mihin se nyt laskee ja kahdesti se oli laskenut sinne, mistä se nyt nousee; mutta niiden tapausten kestäessä ei mikään seikka Egyptissä ollut toiseksi muuttunut, ei mikään semmoinen, mikä egyptiläisille johtui maasta tai joesta, eikä myöskään mitä tauteihin tai kuolemanlajeihin tulee.
143. Samoinkuin aikaisemmin historiankirjoittaja Hekataiokselle, joka Teebassa oli esittänyt sukujohtonsa ja liittänyt syntyperänsä kuudennessatoista polvessa jumalaan, samoin tekivät Zeun papit myös minulle, vaikka en esittänyt sukujohtoani. He veivät minut sisään suureen saliin ja näyttivät sekä luettelivat juuri niin monta puista jättiläis-kuvapatsasta kuin mainitsin. Sillä jokainen ylimäinen pappi pystyttää eläessään sinne kuvansa. Luetellessaan ja näyttäessään niitä papit osoittivat, että jokainen niistä oli seurannut isäänsä, jolloin he, alkaen viimeksi kuolleen kuvasta, kävivät läpi kaikki. Kun Hekataios oli esittänyt sukujohtonsa ja kuudennessatoista polvessa liittänyt sen jumalaan, niin he esittivät vastakkaisen sukujohdon eivätkä hyväksyneet sitä hänen väitettään, että ihminen oli syntyisin jumalasta. Ja he esittivät semmoisen vastakkaisen sukujohdon, että kuvapatsaat polveutuivat, kukin "piromis" toisesta "piromiista", kunnes osoittivat sen kaikkien kolmensadanneljänkymmenenviiden kuvapatsaan suhteen eivätkä liittäneet niitä mihinkään jumalaan tai puolijumalaan. Mutta "piromis" on hellaankielellä "kelpo mies".
144. Siispä he osoittivat, että ne, joiden kuvat siinä olivat, olivat kaikki sellaiset kuin kuvat osoittivat ja kaikkea muuta kuin jumalia. Mutta ennen näitä ihmisiä olivat jumalat ne, jotka hallitsivat Egyptissä; he asuivat yhdessä ihmisten kanssa, ja niistä vallitsi aina yksi. Viimeisenä hallitsi maata Osiriin poika Horos jota helleenit kutsuvat Apolloksi. Tämä syöksi Tyfonin vallasta ja hallitsi viimeiseksi Egyptiä. Osiris taas on hellaankielellä Dionysos.
145. Helleenien kesken pidetään nuorimpina jumalina Heraklesta, Dionysosta ja Pania, mutta egyptiläisten kesken on Pan vanhin ja kuuluu niinkutsuttujen kahdeksan ensimäisen jumalan joukkoon. Herakles taas kuuluu niinkutsuttujen kahdentoista toisen jumalan joukkoon, ja Dionysos kolmanteen jumalaryhmään. Kuinka monta vuotta egyptiläiset itse sanovat kuluneen Herakleesta Amasis-kuninkaaseen saakka, sen olen ennen osoittanut. Panista sanotaan kuluneen vieläkin enemmän aikaa, Dionysoksesta taas vähemmän, ja kuitenkin he laskevat kuluneen viimemainitusta Amasis-kuninkaaseen viisitoistatuhatta vuotta. Sen egyptiläiset väittävät varmasti tietävänsä, koska aina laskevat ja kirjoittavat muistiin vuodet. Siitä Dionysoksesta, jota sanotaan Kadmoksen ja Semelen pojaksi, on minun aikoihini saakka kulunut korkeintain noin tuhatkuusisataa vuotta, Herakleesta, Alkmenen pojasta, noin yhdeksänsataa vuotta. Panista, Penelopen pojasta taas, — hänestä ynnä Hermeestä näet helleenit kertovat Panin syntyneen — on minun aikoihini kulunut vähemmän vuosia kuin Troian sodasta, korkeintain noin kahdeksansataa vuotta.
146. Mitä näihin molempiin, nimittäin Dionysokseen ja Paniin, tulee, on kunkin lupa noudattaa sitä tarua, jota hän enemmän uskoo. Itse puolestani olen niitten suhteen lausunut mielipiteeni [vrt. ylempänä luk. 49 ss]. Sillä jos nämätkin olisivat ilmestyneet ja vanhenneet Hellaassa, niinkuin todella Amfitryonin poika Herakles teki, saattaisi joku sanoa, että hekin ovat olleet ihmisiä, jotka ovat saaneet nimensä noista aikaisemmin esiintyneistä jumalista. Mutta nytpä helleenit kertovat, että heti Dionysoksen synnyttyä ompeli Zeus reiteensä ja kantoi hänet Etiopiassa sijaitsevaan, Egyptin tuolla puolen olevaan Nysaan. Mitä taas Paniin tulee, eivät he edes saata sanoa, mihin hän syntymänsä jälkeen läksi. Minusta on siis selvää, että helleenit myöhemmin saivat tietää puheenaolevien jumalien nimet kuin muiden jumalien. Ja siitä ajasta, jolloin he saivat tietää heistä, he myös lukevat heidän syntynsä.
147. Sitenpä itse egyptiläiset kertovat. Mutta mitä muut ihmiset ja muiden kanssa yhtäpitävästi egyptiläiset kertovat tässä maassa tapahtuneen, sitä minä nyt tahdon ilmaista. Siihen tulee myös lisättäväksi semmoista, jota itse olen nähnyt.
Senjälkeen kuin egyptiläiset Hefaistoksen papin hallituksen jälkeen olivat tulleet vapaiksi, niin he jakoivat koko Egyptin kahteentoista osaan ja asettivat itselleen kaksitoista kuningasta. Nämä solmivat keskenään naimisliittoja ja hallitsivat noudattamalla semmoisia sopimuksia, etteivät kukistaisi toisiaan eivätkä pyytäisi omistaa toinen enempää kuin toinenkaan, vaan olisivat erittäin hyviä ystäviä keskenään. Nämä säännökset he sääsivät itselleen ja valvoivat ankarasti toisiaan siitä syystä, että heille heti alussa heidän hallitukseen astuessaan, oli ennustettu, että se heistä, joka vaskimaljasta vuodattaisi viiniuhrin Hefaistoksen pyhätössä, tulisi koko Egyptin kuninkaaksi. Heillä oli näet tapana kokoontua kaikkiin pyhättöihin.
148. He päättivät yhteisesti jättää jälkeensä muistomerkin ja sen päätettyään he rakensivat labyrintin, joka sijaitsee vähän yläpuolella Moiris-järveä, jotenkin niin kutsutun "krokotiilien kaupungin" kohdalla. Sen minä todella olen nähnyt, ja se voittaa kaikki kertomukset. Sillä jos laskettaisiin yhteen helleenien tekemät rakennukset ja aikaansaamat työt, niin kävisi ilmi, että ne ovat maksaneet vähemmän vaivaa ja kulunkeja kuin tämä labyrintti. Ja kuitenkin ansaitsevat mainitsemista sekä Efesoksessa että Samoksessa olevat temppelit. Tosin jo pyramidit voittivat kaikki kertomukset, ja jokainen niistä vastaa useita suuriakin helleeniläisiä rakennustöitä, mutta labyrintti vie voiton pyramideistakin. Siinä on kaksitoista katettua pihaa, joitten portit ovat toisiansa vastassa, kuusi pohjoiseen, kuusi eteläänpäin kääntyneinä kaikki rivittäin. Sama muuri ympäröi niitä ulkoapäin. Siinä on kahdenlaiset huoneet, toiset maan alla, toiset ylhäällä näiden päällä, luvultaan kolmetuhatta, kumpaakin lajia tuhatviisisataa. Ylhäällä olevat huoneet olen itse kulkiessani niiden läpi nähnyt, mutta maanalaiset tunnen vain kertomusten nojalla. Sillä egyptiläiset esimiehet eivät mitenkään tahtoneet niitä näyttää, väittäen että siinä oli niiden kuningasten haudat, jotka alussa olivat tämän labyrintin rakentaneet, sekä pyhien krokotiilien haudat. Niin ollen puhun alhaalla olevista huoneista ainoastaan mitä kuulopuheen kautta olen saanut tietää, mutta ylhäällä olevat näin itse ja ne ovat yli-inhimillistä tekoa. Sillä suojien kautta kulkevat läpikäytävät ja pihojen halki vievät kiertotiet, erinomaisen kirjavia kun olivat, antoivat lukemattomia aiheita katseluun, kun kulki pihasta huoneisiin, huoneista pylväskäytäviin, pylväskäytävistä toisiin suojiin ja huoneista toisiin pihoihin. Kaikkien näiden päällä on katto, joka, samoinkuin muurit on kivinen; muurit ovat täynnä kaiverrettuja kuvioita, ja jokainen piha on pylväskäytävän ympäröimä sekä laadittu valkeista kivistä, jotka erinomaisen hyvin ovat toisiinsa liitetyt. Sen kulman vieressä, missä labyrintti päättyy, on neljänkymmenen sylen korkuinen pyramidi, johon on kaiverrettu suuria kuvioita. Ja siihen on tehty maanalainen tie.
149. Vielä ihmeellisempi tätä labyrinttiä, joka jo on niin merkillinen, on niinkutsuttu Moiris-järvi, jonka viereen mainittu labyrintti on rakennettu. Sen ympärys yltympäriinsä on kolmetuhattakuusisataa stadionia, s.o. kuusikymmentä skhoinia eli yhtä paljon kuin itse Egyptin merenranta. Järven pituussuunta on pohjoisesta etelään ja, missä se on syvinnä, on se viidenkymmenen sylen syvyinen. Ja että se on käsin kaivettu, sen se itse osoittaa. Sillä jotenkin keskellä järveä seisoo kaksi pyramidia, kumpikin kohoten vedestä viisikymmentä syltä; saman verran ne ulottuvat veden alle, ja molempien päällä on kivinen, valtaistuimellaan istuva jättiläis-kuvapatsas. Niinmuodoin pyramidit ovat sadan sylen korkuiset, ja sata syltä taas tekee täsmälleen kuusipletronisen stadionin, kun syli lasketaan kuudeksi jalaksi ja neljäksi kyynäräksi, jalka neljäksi kämmenenleveydeksi, sekä kyynärä kuudeksi kämmenenleveydeksi. Järvessä oleva vesi ei ole omaperäinen — maa näet on siltä kohtaa kovin vedetöntä —, vaan se johdetaan siihen kanavan kautta Niilistä; kuutena kuukautena vesi virtaa sisään järveen, kuutena kuukautena se taas virtaa ulos Niiliin. Ja silloin kun se virtaa ulos, niin se noina kuutena kuukautena kaloista tuottaa kuninkaalliseen rahastoon joka päivä hopeatalentin, mutta kun vesi tulee siihen sisälle, kaksikymmentä minaa.
150. Maan asukkaat kertoivat myös, että tämä järvi laskee maan alitse Libyassa olevaan Syrtiin, se kun kääntyy länteen päin sisämaahan Memfiin yläpuolella olevaa vuorta pitkin. Mutta koska en missään nähnyt tästä kaivaustyöstä jäänyttä maata, ja se herätti huomiotani, niin minä kysyin niiltä, jotka asuivat lähinnä järveä, missä kaivettaessa luotu maa oli. He ilmoittivat minulle, mihin se oli viety, ja vakuuttivat minua siitä helposti. Kertomuksesta näet tiesin, että samanlaista oli tapahtunut assyrialaisten kaupungissa, Ninoksessa. Ninoksen kuninkaalla, Sardanapalloksella, oli näet suuria aarteita, joita säilytettiin maanalaisissa aitoissa. Ne päättivät varkaat viedä pois. Niinpä he alottivat kaivaa omista taloistaan ja kaivoivat, mittaamalla ja laskemalla, maan alitse kuninkaanlinnan luo, mutta kaivauksesta luomansa maan he aina yön tullen veivät Tigris-jokeen, joka virtaa Ninoksen ohi, kunnes saivat suoritetuksi mitä tahtoivat. — Samalla lailla kuulin nyt tapahtuneen myöskin Egyptissä olevan järven suhteen, sillä erotuksella, että työtä ei tehty yöllä, vaan päivällä. Kaivaessaan näet egyptiläiset veivät luomansa maan Niiliin, jonka luonnollisesti täytyi, ottaessaan sen vastaan, huuhtoa se mukanansa pois.
151. Ja yllämainitut kaksitoista kuningasta käyttivät oikeutta. Mutta kun he jonkun ajan kuluttua uhrasivat Hefaistoksen pyhätössä, ja heidän juhlan viimeisenä päivänä piti valaa juomauhri, niin pääpappi, tuodessaan heille ne kultamaljat, joista he tapasivat valaa, erehtyi luvusta ja toi yksitoista maljaa, vaikka heitä olikin kaksitoista. Kun tällöin Psammetikhoksella, joka seisoi viimeisenä heistä, ei ollut maljaa, niin hän otti päästään kypäränsä, joka oli vaskesta, ojensi sen esiin ja valoi juomauhrin. Mutta kaikki muutkin kuninkaat kantoivat kypärää ja heillä sattui juuri silloin olemaan ne päässään. Psammetikhos tosin ei ollut missään vilpillisessä mielessä ojentanut kypäräänsä esiin, mutta muut ottivat samalla huomioon, mitä Psammetikhos oli tehnyt, sekä oraakelinlauseen, joka sanoi, että se heistä, joka vaskimaljasta valaisi juomauhrin, tulisi yksin Egyptin kuninkaaksi. Muistaen oraakelinvastausta he kyllä eivät katsoneet oikeaksi tappaa Psammetikhosta, koska tutkiessaan keksivät, ettei hän ollut tuota tehnyt missään tahallisessa tarkoituksessa, mutta he päättivät riistää häneltä suurimman osan hänen valtaansa ja karkoittaa hänet suomaihin, joista hänen ei pitänyt saada lähteä eikä saanut olla missään yhteydessä muun Egyptin kanssa.
152. Tämä sama Psammetikhos oli aikaisemmin paennut Syyriaan etiopilaisen Sabakoksen edestä, joka oli surmannut hänen isänsä Nekoksen. Mutta kun etiopilainen unennäkönsä johdosta oli lähtenyt pois, toivat Saiin piiristä olevat egyptiläiset Psammetikhoksen takaisin. Sittemmin kohtasi häntä, hänen ollessaan kuninkaana, muiden kuningasten puolelta kypärän vuoksi uudestaan se onnettomuus, että hänen täytyi paeta suomaihin. Mutta koska hän tunsi kärsineensä suurta loukkausta niiden puolelta, jotka olivat hänet karkoittaneet, niin hän päätti kostaa heille. Hän lähetti niinmuodoin Buto-kaupunkiin kysymään neuvoa sikäläiseltä Leton oraakelilta, missä juuri egyptiläisillä on luotettavin ennuspaikkansa. Ja sieltä tuli hänelle se vastaus, että kosto on tuleva mereltä, silloin kun sieltä ilmestyy vaskimiehiä. Psammetikhos tosin silloin suuresti epäili, että hänelle koskaan kulisi vaskimiehiä avuksi. Mutta vähän ajan kuluttua sattui, että muutamat ioonilaiset ja kaarilaiset, jotka olivat lähteneet merille rosvoilemaan, ajautuivat Egyptiin. Heidän astuttuaan maihin vaskivarustuksissaan, tuli muuan egyptiläinen suomaihin ja, kun ei aikaisemmin ollut nähnyt vaskivarustuksisia miehiä, niin hän ilmoitti Psammetikhokselle, että mereltä oli tullut vaskimiehiä, jotka ryöstelivät ketoa. Älyten, että oraakelinlause oli käynyt täytäntöön, Psammetikhos teki ioonilaiset ja kaarilaiset ystävikseen ja sai suuria lupauksia antamalla heidät jäämään luokseen.
Ja taivutettuaan heidät siihen hän yhdessä niiden egyptiläisten kanssa, jotka pitivät hänen puoltaan, sekä mainittujen apujoukkojensa kanssa kukisti kuninkaat.
153. Saatuaan koko Egyptin valtaansa Psammetikhos teetti Memfiissä olevan Hefaistoksen-temppelin eteläänpäin antavat esikartanot sekä Apista varten pihan, missä sitä hoidetaan, aina milloin se ilmestyy. Hän rakensi sen vastapäähän esikartanoita, ja se on kokonaan pylvästen ympäröimä ja täynnänsä kuvia. Mutta pylvästen sijasta seisoo pihalla kahdentoista kyynärän korkuisia kuvapatsaita. Ja Apis on helleenien kielellä Epafos.
154. Mutta ioonilaisille ja kaarilaisille, jotka olivat Psammetikhosta auttaneet, hän antoi maa-alueita asuttavaksi, vastapäätä toisiaan ja molemmin puolin Niiliä. Niille annettiin nimeksi "Leirit". Nämä maat hän siis antoi heille sekä täytti myös kaikki muut lupauksensa, uskoipa myös heidän huostaansa egyptiläisiä lapsia, jotta oppisivat hellaankielen. Ja ne oppivatkin sen täydellisesti, ja heistä polveutuvat egyptiläisten nykyiset tulkit. Mutta ioonilaiset ja kaarilaiset asuivat näillä alueilla kauan aikaa. Puheenaolevat alueet sijaitsevat merelle päin vähän alapuolella Bubastis-kaupunkia Niilin niinkutsutun pelusionilaisen suuhaaran luona. Jonkun aikaa myöhemmin Amasis-kuningas siirsi heidät sieltä ja asetti heidät asumaan Memfiiseen sekä teki heidät henkivartijoikseen egyptiläisiä vastaan. Sittenkuin he olivat asettuneet asumaan Egyptiin, ja helleenit siten joutuneet kanssakäymisiin egyptiläisten kanssa, niin me Psammetikhos-kuninkaasta alkaen tunnemme Egyptin olot tarkoin. Mainitut ioonilaiset ja kaarilaiset olivat nimittäin ensimäiset vieraskieliset, jotka asettuivat asumaan Egyptiin. Mutta niissä paikoissa, joista ne siirtyivät, on vielä minun aikoihini saakka ollut laivateloja ja rakennusten jätteitä.
155. Siten Psammetikhos sai Egyptin. — Buton oraakelista olen jo maininnut paljon, mutta minä tahdon puhua siitä vielä enemmän, sillä sitä se ansaitsee. Se on Leton pyhättö ja perustettu suuren kaupungin luo, Niilin niinkutsutun sebennytiläisen suuhaaran varrelle, ja sijaitsee oikealla kädellä, kun purjehtii mereltä ylös sisämaahan. Nimenä on sillä kaupungilla, missä oraakeli sijaitsee, Buto, niinkuin ennenkin olen maininnut. Tässä Butossa on Apollon ja Artemiin pyhättö sekä Leton temppeli, missä juuri oraakeli on; se on itse suuri ja sillä on kymmenen sylen korkuiset esikartanot. Mutta minä tahdon ilmaista sen, mikä näkyvistä esineistä herätti suurimman ihmettelyni. Mainitussa Leton temppelialueessa on yhdestä ainoasta kivestä tehty temppeli, korkeudelleen ja pituudelleen neljäkymmentä kyynärää, ja katon peitteenä on päällä toinen kivi, jonka ulkoneva reuna on neljän kyynärän pituinen.
156. Mainittu temppeli on niiden seikkain joukossa, jotka puheenalaisen pyhätön luona näin, ihmeellisin. Mutta toisessa sijassa mainittava on niinkutsuttu Khemmis-saari. Se sijaitsee syvässä ja leveässä järvessä, Butossa olevan pyhätön ääressä, ja egyptiläiset sanovat, että tämä saari uiskentelee veden pinnalla. Itse puolestani en minä nähnyt sen uivan enkä liikkuvan, ja kuullessani ihmettelin, tokko saari todella ui. Siinä on suuri Apollon temppeli, siihen on pystytetty kolmenlaatuiset alttarit ja siinä kasvaa taajaan palmuja ynnä paljon muita sekä hedelmiä kantavia että kantamattomia puita. Samalla kuin egyptiläiset sanovat, että saari ui, he kertovat vielä seuraavan tarinan. Aikaisemmin ei muka tämä saari uinut, mutta Leto, joka kuului kahdeksan ensimäisen jumalan joukkoon ja asui Buto-kaupungissa, missä juuri tämä hänen oraakelinsa oli, otti Isiiltä huostaansa Apollon ja pelasti hänet, kätkemällä hänet siihen saareen, jota nyt kutsutaan "uivaksi", silloin kun Tyfon tuli ja etsi kaikkialla löytääkseen Osiriin lapsen. He sanovat nimittäin, että Apollo ja Artemis ovat Dionysoksen ja Demeterin lapsia ja että Leto oli heidän hoitajattarensa. Egyptinkielellä on Apollo Horos, Demeter Isis ja Artemis Bubastis. Tästä tarinasta, eikä mistään muusta, on Aiskhylos, Euforionin poika, ottanut sen, minkä heti olen mainitseva, ollen siinä ainoa vanhempien runoilijain joukossa. Hän tekee nimittäin Artemiin Demeterin tyttäreksi. — Yllämainitun tapauksen johdosta oli siis saari alkanut uida. Niin he siitä kertovat.
157. Psammetikhos hallitsi Egyptiä viisikymmentäneljä vuotta, joista hän yhdeksänäkolmatta vuotena piti Syyrian suurta kaupunkia Azotosta piiritystilassa, kunnes sen valloitti. Tämä Azotos on kaikista kaupungeista, joita minä tunnen, kestänyt pitkällisimmän piirityksen.
158. Psammetikhoksen poika oli Nekos ja hän tuli Egyptin hallitsijaksi. Hän ensiksi ryhtyi rakentamaan Punaiseen mereen vievää kanavaa, jonka persialainen Dareios sitten kaivoi. Sen pituus on neljän päivän laivamatkaa, ja se kaivettiin niin leveäksi, että kaksi kolmisoutulaivaa saattaa yhtaikaa kulkea rinnan soutamalla; se on johdettu Niilistä vähän yläpuolella Bubastis-kaupunkia, lähellä Patumos-nimistä Arabian kaupunkia, ja se ulottuu Punaiseen mereen. Ensiksi kaivettiin se osa Egyptin tasankoa, joka on lähellä Arabiaa. Tasangon eteläpuolella alkaa Memfiin kohdalla kulkeva vuorenharjanne, missä kivilouhokset ovat. Pitkin tämän vuoren juurta on kanava johdettu pitkinpäin lännestä itään, ja sitten se jatkuu kallionhalkeamiin, kulkien vuorelta etelää ja suvea kohti Arabianlahteen. Siltä kohtaa, mistä on vähin ja lyhyin matka pohjoisesta merestä eteläiseen ja niinkutsuttuun Punaiseen mereen, nimittäin Kasion-vuoresta, joka erottaa Egyptin ja Syyrian, on tasan tuhat stadionia Arabianlahteen. Tämä on lyhyin väli, mutta kanava on saman verran pitempi kuin se on mutkikkaampi. Niistä egyptiläisistä, jotka sen kaivoivat, kuoli satakaksikymmentätuhatta. Mutta Nekos lakkasi kesken kaivamistaan, koska tuli väliin semmoinen oraakelin ilmoitus, että hän työskenteli barbarin hyväksi. Barbareiksi nimittäin egyptiläiset kutsuvat kaikkia, jotka eivät puhu samaa kieltä kuin he itse.
159. Lakattuaan kanavaa kaivamasta Nekos ryhtyi sotaretkiin. Niinpä tehtiin kolmisoutuja, toiset pohjoisessa meressä, toiset Arabianlahdessa Punaista merta varten, ja niiden telat ovat vieläkin näkyvissä. Ja niitä hän käytti tarpeen tullen. Maajoukoillaan taas hän iski yhteen syyrialaisten kanssa sekä voitti heidät Magdoloksen luona, ja taistelun jälkeen hän valloitti Kadytiin, joka on suuri kaupunki Syyriassa. Sen puvun, mikä hänellä oli päällään suorittaessaan nämä teot, hän lähetti vihittäväksi Apollolle Brankhidaihin Miletoksen alueella. Sitten hän hallittuaan kaikkiaan kuusitoista vuotta kuoli, sittenkuin oli jättänyt hallituksen pojalleen Psammiille.
160. Mainitun Psammiin hallitessa Egyptiä saapuivat eliläisten sanansaattajat ja kehuivat oikeudenmukaisimmalla ja kauniimmalla tavalla maailmassa säätäneensä kilpaleikit Olympiassa sekä arvelivat, etteivät egyptiläiset, vaikka olivat viisaimmat kaikista ihmisistä, olleet keksineet mitään, joka heidän säännöksilleen vetäisi vertoja. Niin pian kuin eliläiset olivat saapuneet Egyptiin ja kertoivat minkä vuoksi he olivat saapuneet, niin kuningas kutsui kokoon ne egyptiläiset, joita sanottiin viisaimmiksi. Tultuaan kokoon egyptiläiset tiedustelivat eliläisiltä kaikkea, mitä heidän tuli tehdä kilpaleikkeihinsä nähden. Kerrottuaan kaiken eliläiset sanoivat tulevansa oppimaan, olivatko egyptiläiset keksineet jotain, joka olisi oikeudenmukaisempaa kuin heidän säännöksensä. Egyptiläiset neuvottelivat ja kysyivät vielä eliläisiltä, ottavatko heidän maanmiehensä osaa kilpaleikkeihin. Nämä sanoivat, että kuka vain joko heistä tai muista helleeneistä tahtoi, sai kilpailla. Silloin egyptiläiset sanoivat, että kun he niin olivat säätäneet, he olivat kerrassaan erehtyneet oikeasta. Sillä ei ollut muuta mahdollista kuin että puolustaisivat kilpailuun osaaottavaa kansalaistaan, tekemällä väärin muukalaiselle. Mutta jos he todella tahtoivat säätää kaikki oikeudenmukaisesti ja siitä syystä olivat tulleet Egyptiin, tuli heidän — niin egyptiläiset heitä neuvoivat — säätää kilpaleikit ainoastaan vieraita kilpailijoita varten eikä antaa kenenkään eliläisen ottaa niihin osaa. Sen neuvon egyptiläiset antoivat eliläisille.
161. Psammiin hallittua ainoastaan kuusi vuotta Egyptiä ja lähdettyä sotaretkelle Etiopiaan, mutta kohta senjälkeen kuoltua, seurasi hallituksessa Psammiin poika Apries. Lukuunottamatta esi-isäänsä Psammetikhosta hän oli onnellisempi aikaisempia kuninkaita ja hallitsi viisikolmatta vuotta. Niiden kestäessä hän marssitti sotajoukkonsa Siidonia vastaan ja taisteli meritse Tyroksen kuningasta vastaan. Mutta koska kerran oli niin määrätty, että hänen täytyi käydä huonosti, niin onnettomuus tapahtui aiheesta, josta libyalais-historiassani aion laveammin kertoa, mutta vähemmän laajasti tässä tilaisuudessa. Kun näet Apries oli lähettänyt sotajoukon kyreneläisiä vastaan, mutta kärsinyt suuren tappion, niin egyptiläiset, suuttuneina siitä, luopuivat hänestä, arvellen, että Apries tahallaan oli lähettänyt heidät pois ilmeiseen perikatoon, jotta he saisivat tuhonsa, mutta itse sitä turvallisemmin hallitsisi muita egyptiläisiä. Pahoillaan tästä sekä kotiin palanneet että hukkuneitten ystävät julkisesti luopuivat hänestä.
162. Saatuaan sen tietää Apries lähetti heidän luokseen Amasiin puhuttelemalla tyynnyttämään heitä. Saavuttuaan perille viimemainittu koetti estää egyptiläisiä panemasta aiettaan täytäntöön, mutta hänen parhaillaan puhuessaan muuan takana seisova egyptiläinen asetti hänen päähänsä kypärän ja sen tehdessään sanoi panevansa sen kuninkaan päähän. Eikä se teko juuri ollutkaan Amasiille vastenmielinen, kuten myöhemmin osoittautui. Sillä kun ne egyptiläiset, jotka olivat luopuneet, olivat asettaneet hänet kuninkaaksi, hän varustautui marssimaan Apriesta vastaan. Saatuaan sen tietää Apries lähetti Amasista vastaan erään ympäristössään olevien egyptiläisten joukossa arvossapidetyn miehen, jonka nimi oli Patarbemis, ja käski hänen tuoda luokseen Amasiin elävänä. Mutta kun Patarbemis saapui ja kutsui Amasista tulemaan, niin Amasis, joka juuri sattui istumaan hevosen selässä, kohottautui ja teki säädyttömän tempun sekä käski hänen viedä sen mukanaan Aprieelle. Siitä huolimatta kuuluu Patarbemis pyytäneen Amasista noudattamaan kuninkaan käskyä ja lähtemään tämän luo. Jälkimäinen vastasi hänelle, että hän jo kauan sitten hankki lähtöä, ja että Aprieen ei tarvitsisi häntä moittia. Hän tulisi näet sekä itse saapumaan että tuomaan muassaan muitakin. Patarbemis ymmärsi kyllä sanotun nojalla Amasiin tarkoituksen ja nähdessään hänen valmistuksensa hän kiireesti lähti pois, niin pian kuin suinkin ilmoittaakseen kuninkaalle mitä oli tekeillä. Mutta kun hän saapui Aprieen luo tuomatta muassaan Amasista, sanotaan Aprieen vihastuneen niin silmittömästi, että sen enempää harkitsematta käski leikata häneltä sekä korvat että nenän. Silloin muut egyptiläiset, jotka vielä pitivät Aprieen puolta, nähdessään kuinka erästä heidän joukossaan arvossapidetyintä miestä niin häpeällisesti oli kohdeltu, hetkeäkään vitkastelematta luopuivat toisten puolelle ja antautuivat Amasiille.
163. Saatuaan siitäkin tiedon Apries asesti apujoukot ja marssi egyptiläisiä vastaan; hänellä oli näet ympärillään kaarilaisia apujoukkoja, kolmekymmentätuhatta miestä. Hänen kuninkaanlinnansa oli Sais-kaupungissa; se on suuri ja ansaitsee katsomista. Ja Apries puoluelaisineen kävi egyptiläisiä vastaan, ja Amasis miehineen muukalaisia vastaan. Molemmat tulivat Momemfiin kaupunkiin, missä heidän kohta tuli keskenään mitellä voimiaan.
164. Egyptiläisillä on seitsemän luokkaa, joista yhtä kutsutaan papeiksi, yhtä sotureiksi, yhtä karjapaimeniksi, yhtä sikopaimeniksi, yhtä kaupustelijoiksi, yhtä tulkeiksi, yhtä perämiehiksi. Niin monet ovat egyptiläisten luokat ja nimensä ne ovat saaneet ammateistaan. Sotureita kutsutaan kalasireiksi ja hermotybeiksi ja ne ovat allamainituista piireistä; koko Egypti on nimittäin jaettu piireihin.
165. Hermotybien piirit ovat seuraavat: Busiriin, Saiin, Khemmiin ja Papremiin piirit, niinkutsuttu Prosopitis-saari, ja toinen puoli Nathoa. Näistä piireistä ovat hermotybit, ja niiden luku teki, silloin kun ne olivat lukuisimmat, satakuusikymmentätuhatta. Ei kukaan heistä ole opetellut mitään käsityötä, vaan he ovat kokonaan antautuneet sotilasalalle.
166. Kalasirien piirit taas ovat seuraavat: Teeban, Bubastiin, Afthiin, Taniin, Mendeen, Sebennytoksen, Athribiin, Thmuiin, Onufiin, Anysiin ja Myekforiin piirit; viimeksimainittu piiri on saarella, vastapäätä Bubastis-kaupunkia. Nämä ovat kalasirien piirit ja niiden luku teki, silloin kun ne olivat lukuisimmat, kaksisataaviisikymmentätuhatta miestä. Ei näidenkään ole lupa hoitaa mitään ammattia, vaan ne harjoittavat ainoastaan sotataitoa, jossa poika saa opetusta isältään.
167. Ovatko helleenit oppineet tämänkin egyptiläisiltä, sitä en saata varmuudella ratkaista, sillä minä näen, että trakialaiset, skyytit, persialaiset, lyydialaiset ja melkein kaikki barbarit pitävät niitä, jotka oppivat ammatteja, ja heidän jälkeläisiään vähemmässä arvossa kuin muita kansalaisia, ja että niitä, jotka ovat vetäytyneet pois käsitöistä, katsotaan jaloiksi, sekä varsinkin niitä, jotka ovat antautuneet sota-alalle. Sen ovat oppineet kaikki helleenit ja varsinkin lakedaimonilaiset. Vähimmin halveksivat käsityöläisiä korintolaiset.
168. Sotureilla yksin oli, lukuunottamatta pappeja, erikoisena kunniaetuutena kaksitoista verotonta valiovainiota kullakin. Vainio on joka puolelta sata kyynärää, ja egyptiläinen kyynärä on yhtä pitkä kuin samoslainen. Tämä oli kaikilla erikoisoikeutena. Mutta seuraavasta edusta he nauttivat vuoron perään, eivätkä milloinkaan samat henkilöt aina. Tuhat kalasiria ja yhtä monta hermotybiä palveli kuninkaan henkivartijoina, vuoden ajan kumpikin ryhmä. Silloin annettiin heille, paitsi vainioita, joka päiväksi seuraavat etuudet: leipää, painoltaan viisi minaa, kaksi minaa häränlihaa ja neljä arysteriä viiniä. Se määrä annettiin niille, jotka kulloinkin olivat henkivartijoina.
169. Sittenkuin Apries, mukanaan apujoukkonsa, ja Amasis, mukanaan kaikki egyptiläiset, saapuivat Momemfis-kaupunkiin, he iskivät yhteen. Muukalaiset taistelivat kyllä urhoollisesti, mutta joutuivat alakynteen, koska miesluvultaan olivat paljoa harvemmat. Aprieella kerrotaan olleen semmoinen vakaumus, ettei muka mikään jumalakaan voisi ottaa häneltä kuninkuutta: niin lujassa hän luuli valtaistuimellaan istuvansa. Mutta silloin hän joutuikin käsikähmässä tappiolle ja vietiin vangittuna Sais-kaupunkiin, joka ennen oli ollut hänen asuinpaikkanaan, mutta silloin jo oli Amasiin hovina. Siellä häntä elätettiin kuninkaanlinnassa, ja Amasis piteli häntä hyvin. Mutta lopulta, kun egyptiläiset moittivat Amasista sanoen, ettei hän tehnyt oikein elättäessään heidän ja omaa pahinta vihollistaan, niin hän jätti Aprieen egyptiläisten valtaan. Nämä kuristivat hänet ja hautasivat hänet sitten hänen isänsä hautaan, joka on Alenen pyhättöalueella, aivan temppelisalin vieressä, vasemmalla kädellä sisäänastuessa. Saiilaiset hautasivat nimittäin kaikki tästä piiristä olevat kuninkaat pyhätön sisäpuolelle. Amasiin hautapaikka taas on kauempana temppelisalista kuin Aprieen ja tämän esi-isien, mutta kuitenkin sekin on pyhätön pihassa. Se on suuri kivinen pylväsrakennus, jota kaunistavat palmupuita jäljittelevät patsaat ynnä muut kallisarvoiset koristeet. Pylväsrakennuksen sisällä on kaksi ovea ja ovien sisäpuolella on hautapaikka.
170. Onpa myös hänen hautansa, jonka nimen mainitsemista tämmöisessä tilaisuudessa katson synniksi, Saiissa, Atenen pyhätön perällä, ulottuen pitkin temppelin koko takaseinää. Temppelialueella seisoo suuria kiviobeliskeja, ja sen laidassa on järvi, joka on koristettu kauniilla, ympyriäisellä kivireunalla, ja on minun luullakseni laajuudeltaan yhtä suuri kuin niinkutsuttu ympyriäinen järvi Deloksessa.
171. Mainitussa järvessä esitetään öiseen aikaan näytöksiä hänen [vrt. edellistä lukua!] kärsimyshistoriastaan, ja niitä egyptiläiset kutsuvat mysterioiksi. Mutta näiden seikkojen suhteen tahdon noudattaa vaiteliaisuutta, vaikka tiedän enemmänkin, kuinka kaikki siellä tapahtuu. Myös Demeterin salaismenoihin nähden, joita helleenit kutsuvat thesmoforia-juhlaksi, tahdon noudattaa vaiteliaisuutta, paitsi mikäli siitä on luvallista puhua. Danaoksen tyttäret olivat nimittäin ne, jotka toivat mainitut menot Egyptistä ja opettivat ne pelasgilais-naisille. Mutta sittemmin, kun Peloponnesoksen väestön täytyi lähteä pois kotoaan doorilaisten tieltä, joutuivat menot hukkaan, ja ainoastaan jälellejääneet peloponnesolaiset sekä arkadilaiset, jotka eivät olleet jättäneet kotoaan, säilyttivät ne.
172. Sittenkuin Apries yllämainitulla tavalla oli tullut kukistetuksi, tuli Amasis kuninkaaksi. Hän oli kotoisin Saiin piiristä ja siitä kaupungista, jonka nimi on Siuf. Alussa egyptiläiset halveksivat eivätkä pitäneet häntä missään erityisessä arvossa, koskapa hän ennen oli ollut rahvaan mies eikä kuulunut mihinkään huomattavaan huoneeseen. Mutta myöhemmin Amasis sai heidät puolelleen viisaudellaan ja viekkaudellaan. Muiden lukemattomien kalleuksien joukossa Amasiilla myös oli kultainen jalkainpesuastia, jota hän itse ja kaikki hänen pöytäkumppaninsa käyttivät, kun pesivät jalkojaan. Sen hän löi rikki, teetti siitä jumalankuvan ja pystytti sen siihen sopivimpaan paikkaan kaupunkia. Ja egyptiläiset kulkivat kuvapatsaan luona ja kunnioittivat sitä suuresti. Mutta kun Amasis sai tietää mitä kaupunkilaiset tekivät, niin hän kutsui kokoon egyptiläiset sekä ilmaisi asian ja sanoi, että kuvapatsas oli syntynyt jalkainpesuastiasta, ja että egyptiläiset nyt suuresti kunnioittivat sitä astiaa, johon ennen olivat sylkeneet sekä heittäneet vetensä ja jossa olivat huuhtoneet jalkansa. Aivan samoinkuin pesuastian — sanoi Amasis — oli hänen itsensäkin käynyt. Sillä joskin hän ennen oli ollut rahvaan mies, niin hän kuitenkin sillä haavaa oli heidän kuninkaansa. Ja hän käski kunnioittamaan ja pitämään itseään arvossa.
173. Sillä tavoin hän sai puolelleen egyptiläiset, niin että ne mielellään palvelivat häntä. Ja tehtävänsä hän järjesti seuraavalla tavalla. Aamupäivän aina toriaikaan saakka hän uutterasti työskenteli esilläolevien asioiden ääressä, mutta siitä perin hän joi, laski pilaa juomaveikoistaan ja oli rivo ja leikillinen. Pahoillaan siitä hänen ystävänsä nuhtelivat häntä näillä sanoin: "Oi kuningas, et sinä oikein huolehdi itsestäsi, kun liiaksi antaudut joutavuuksiin. Sinunhan tulisi juhlallisesti istua valtaistuimella päivät päästänsä toimittaen tehtäviäsi; silloin egyptiläiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsee suuri mies, ja sinä olisit paremmassa huudossa. Mutta nyt sinä esiinnyt kaikkea muuta kuin kuninkaallisesti." Mutta hän vastasi heille näin: "Ne, joilla on jousi, jännittävät sitä aina milloin heidän on tarvis sitä käyttää. Sillä jos se kaiken aikaa olisi vireissä, murtuisi se, niin että sitä tarvittaessa ei voitaisi käyttää. Niin on myös ihmisen laita. Jos hän ottaisi alati puuhatakseen vakavia asioita eikä toisinaan heittäytyisi leikkisäksi, niin hän huomaamattaan tulisi joko raivohulluksi tai tylsämieliseksi. Tämän kun käsitän, annan kummallekin sen, mikä sille kuuluu." Niin hän vastasi ystävilleen.
174. Kerrotaan, että silloin kun Amasis vielä oli yksityisenä miehenä, hän mielellään joi ja laski pilaa eikä suinkaan ollut mikään vakavia asioita harrastava mies. Niinpä aina kun häneltä puuttui varoja juominkeihinsa ja mässäämiseensä, hän kulki ympäri varastamassa. Ja kun ihmiset väittivät, että hänellä oli heidän tavaroitaan, ja hän kielsi, niin he veivät hänet sen oraakelin luo, mikä milläkin oli käytettävänään. Usein oraakelit kyllä langettivatkin hänet, mutta usein hän myös vapautettiin. Niitten jumalien pyhätöistä, jotka olivat vapauttaneet hänet varkauden syytöksestä, ei hän välittänyt eikä antanut niitten ylläpitoon mitään. Eikä hän myöskään käynyt niiden luona uhraamassa, koska ne jumalat eivät olleet minkään arvoisia, niillä kun oli valheelliset oraakelit. Mutta kaikista niistä, jotka olivat hänet tuominneet varkaudesta, hän erittäin huolehti, koska olivat totisia jumalia, joilla oli pettämättömät oraakelit.
175. Niinpä Amasis Saiissa valmisti Atenelle kerrassaan ihmeellisiä esikartanoita, jotka paljon voittivat kaikki muut sekä korkeudessa että suuruudessa; niin isot ja semmoiset ovat siinä kivet. Edelleen hän pystytti sinne jättiläis-kuvapatsaita ja erittäin isoja mies-sfinksejä ja toimitti sinne rakennusta varten muitakin tavattoman suuria kiviä. Osan niistä hän tuotti Memfiin kohdalla olevista kivilouhoksista, mutta ylen suuret Elefantine-kaupungista, joka on kokonaista kahdenkymmenen päivän laivamatkan päässä Saiista. Ja se seikka, jota en ihmettele vähimmin, vaan päinvastoin enimmin, on seuraava. Amasis toimitti Elefantinestä yhdestä ainoasta kivestä tehdyn rakennuksen, jota kuletettiin kolmen vuoden ajan; kaksituhatta miestä oli saanut käskyn sitä kuljettaa, ja nämä olivat kaikki perämiehiä. Rakennuksen pituus ulkoapäin on kaksikymmentäyksi kyynärää, leveys neljätoista ja korkeus kahdeksan. Nämä ovat yhdestä kivestä tehdyn talon mitat ulkopuolelta, mutta sisäpuolelta on pituus kahdeksantoista ja neljä viidesosaa kyynärää, ja korkeus viisi kyynärää. Se sijaitsee pyhätön sisäänkäytävän vieressä. Kerrotaan, että sitä seuraavasta syystä ei vedetty sisälle pyhättöön. Kun rakennusmestari oli huonetta vedettäessä huoahtanut ja valittanut, että niin paljon aikaa oli kulunut, ja oli ollut kyllästynyt koko työhön, oli Amasis pitänyt tätä seikkaa arveluttavana eikä sallinut rakennusta vedettävän edemmäs. Jotkut taas sanovat, että muuan niistä, jotka vivulla kohottivat rakennusta, murskautui sen alle, jonka johdosta rakennusta ei vedetty sisälle.
176. Myös kaikkiin muihinkin huomattaviin pyhättöihin Amasis vihki suuruutensa puolesta merkillisiä teoksia. Niinpä hän muun muassa Memfiiseen teetti Hefaistoksen temppelin edessä maassa makaavan jättiläiskuvapatsaan, jonka jalat ovat pituudeltaan seitsemänkymmentäviisi jalkaa. Samalla jalustalla, joka on yhdestä ja samasta kivestä tehty, seisoo kaksi muuta jättiläiskuvapatsasta, kumpikin suuruudeltaan kaksikymmentä jalkaa, toinen toisella ja toinen toisella puolen isoa kuvapatsasta. Toinen samankokoinen kivinen kuva on myös Saiissa ja makaa maassa samalla tapaa kuin Memfiissä oleva. Amasis on myös se, joka on rakentanut Memfiissä olevan Isiin temppelin, mikä on suuri ja erittäin katsottava.
177. Amasiin hallitessa kerrotaan Egyptin olleen erinomaisen onnellisen sekä siinä kohden, mikä joesta koituu maalle että siinä, mikä maasta tulee ihmisille. Ja Egyptissä oli silloin kaikkiaan kaksikymmentätuhatta asuttua kaupunkia. Amasis oli se, joka sääsi egyptiläisille semmoisen lain, että jokaisen egyptiläisen täytyi joka vuosi piirin päämiehelle ilmoittaa, mistä hän oli elänyt, mutta jos hän ei sitä tehnyt eikä ilmoittanut rehellistä elinkeinoa, niin hänet rangaistiin kuolemalla. Sen lain omaksui atenalainen Solon ja sääsi sen atenalaisille. Ja sitä he noudattavat aina näihin aikoihin asti, se kun on moitteeton laki.
178. Amasis oli helleeniläis-ystävä ja osoitti sitä sekä yksityisiä helleenejä kohtaan että antoi niille, jotka olivat saapuneet Egyptiin, Naukratis-kaupungin asuttavaksi. Mutta niille heistä, jotka eivät tahtoneet siellä asua, vaan ainoastaan purjehtivat sinne, hän antoi paikkoja, minne saivat perustaa alttareita ja temppelialueita jumalille. Suurimman helleenien temppelialueista, joka samalla on kuuluisin ja enimmin käytetty ja jota kutsutaan Hellenioniksi, ovat seuraavat kaupungit yhteisesti perustaneet: ioonilaisista kaupungeista: Khios, Teos, Fokaia ja Klazomenai, doorilaisista: Rodos, Knidos, Halikarnassos ja Faselis, aiolilaisista ainoastaan Mytilene-kaupunki. Näiden oma on mainittu temppelialue, ja nämä kaupungit ne ovat, jotka asettavat kauppapaikan päällysmiehet. Kaikki muut kaupungit, jotka vaativat osallisuutta temppelialueeseen, vaativat sitä, vaikkei heillä ole mitään oikeutta siihen. Erikseen ovat aiginalaiset perustaneet temppelialueen Zeulle, samoslaiset toisen Heralle, ja vielä miletolaiset yhden Apollolle.
179. Ainoastaan Naukratis oli vanhastaan kauppapaikkana, eikä mitään muuta semmoista ollut Egyptissä. Jos joku saapui johonkin Niilin muista suuhaaroista, niin hänen täytyi vannoa, ettei hän vapaaehtoisesti ollut sinne tullut, ja sen vannottuaan hänen täytyi purjehtia Kanoboksen suuhaaraan, tai, jos vastatuulilta ei käynyt purjehtia, piti veneissä kuljettaa lasti suistamon ympäri, kunnes ne saapuivat Naukratiiseen. Semmoisessa arvossa pidettiin Naukratista.
180. Kun amfiktyonit olivat kolmestasadasta talentista antaneet nykyjään Delfoissa olevan temppelin rakentamisen urakalle, syystä että ennen siinä ollut itsestään oli palanut poroksi, tuli delfolaisten osaltaan suorittaa neljäs osa urakkasummasta. Delfolaiset matkustelivat niinmuodoin ympäri kaupunkeja kokoomassa antimia, eikä se määrä, minkä he tällöin saivat Egyptistä, ollut vähin. Amasis näet antoi heille tuhat talenttia alunia, ja Egyptissä asuvat helleenit kaksikymmentä minaa rahaa.
181. Kyreneläisten kanssa Amasis teki molemminpuolisen ystävyysliiton ja päätti myöskin naida sieltä, joko sitten koska halusi helleeniläistä vaimoa, tai muuten ystävyydestä kyreneläisiä kohtaan. Hän nai siis — toiset sanovat Battoksen, toiset Arkhesilaoksen, ja vielä kolmannet erään kaupunkilaisten kesken arvossapidetyn miehen tyttären, jonka nimi oli Ladike. Mutta kun Amasis tämän vieressä lepäsi, ei hän voinut häneen yhtyä, niinkuin muihin naisiin. Ja kun tavallisesti näin kävi, niin Amasis kutsui luokseen mainitun Ladiken ja sanoi hänelle: "Nainen, sinä olet loihtinut minut, eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta pelastua kurjimmasta perikadosta, mihin mikään nainen milloinkaan on joutunut." Ladike kyllä kielsi sen tehneensä, mutta kun Amasis siitä huolimatta ei lauhtunut, niin nainen ajatuksissaan rukoili Afroditea ja lupasi lähettää hänelle kuvapatsaan Kyreneen, jos Amasis sinä yönä voisi häneen yhtyä — siinä nimittäin oli hänellä ainoa keino pelastua turmiosta. — Heti rukouksen jälkeen Amasis yhtyi häneen. Ja siitä pitäen, aina milloin Amasis tuli hänen luokseen, hän saattoi häneen yhtyä; ja tämän jälkeen hän erinomaisesti mielistyi puolisoonsa. Ja Ladike täytti lupauksensa jumalattarelle. Hän teetti nimittäin ja lähetti Kyreneen kuvapatsaan, joka vielä minun aikoihini saakka on säilynyt ja sijaitsee ulkopuolella Kyrenen kaupunkia. Kun sitten Kambyses sai valtaansa Egyptin ja kuuli samaiselta Ladikelta, kuka hän oli, niin hän lähetti hänet vahingoittumatonna Kyreneen.
182. Ja Amasis lähetti vihkilahjoja myös Hellaaseen, nimittäin Kyreneen kultaisen Atenen kuvan ynnä oman muotokuvansa maalattuna, edelleen Lindoksessa olevalle Atenelle kaksi kivistä kuvapatsasta ja liinahaarniskan, joka ansaitsee katsomista, sitten Heralle Samokseen kaksi puista omaa muotokuvaansa, jotka vielä minun aikoihini saakka ovat sijainneet suuressa temppelissä, oven takana. Samokseen hän lähetti vihkilahjoja kestiystävyys-suhteen vuoksi, joka hänellä oli Aiakeen pojan, Polykrateen kanssa, Lindokseen taas hän ei lähettänyt minkään kestiystävyys-suhteen nojalla, vaan siitä syystä, että Lindoksessa olevan Atenen pyhätön tarinan mukaan olivat perustaneet Danaoksen tyttäret, laskettuaan sinne maihin, silloin kun pakenivat Aigyptoksen poikia. Nämä lahjat Amasis vihki. Ja hän oli kaikista ensimäinen, joka valloitti Kyproksen ja teki sen veronalaiseksi.
End of Project Gutenberg's Herodotoksen historia-teos I-II, by Herodotus