IHMISMERI.
Ihmismeri myllertää kuohuu, kiehuu, vyöryää. Syvyys kätköjään tuo esiin, taas ne uppoo pohjavesiin.
Kevyt vaahto pinnalla
hajoo ilmaan kuplina.
Muta musta, loka, ryönä
kiertää pintaa saastavyönä.
Heittää aalto toisinaan
ylös helmen piilostaan,
harvoillepa helmet siintyy,
valhekupliin katseet kiintyy.
Ihmismeri myllertää, kuohuu, kiehuu, vyöryää. — Kuulen kohinata tuimaa, katson siihen, päätä huimaa.