MUINAISUUTTA TUTKIESSA.
I.
Mä tutkin kansojen muinais-aikaa ja haamuja katselen vuossatojen. Ja hautojen yöstä ääniä kaikaa, ne kertovat riennoista ihmisien, miten taisteli, kesti ne aattehen urhot, nuo sankarit tapparan taivahisen, eest' oikean, toden ne vertansa vuosi, ol' uhrina aikansa pimeyden.
He luottivat tietoon ja tutkimukseen mut' »sokeaan uskohon» koskaan ei. Ja paavit nousivat kauhistukseen, mut vihdoin tieto se voiton vei. He tahtoi katkoa kahlehet orjain, »te houritte» arveli tuhannet. — Mut' ryhti se nousi jo selkien norjain ja laukesi kurjilta kahlehet.
Mä tutkin kansojen muinais-aikaa, verimuistoja mustia murheisna. Mä tutkin ja mielessä toivon taikaa tuot' tunnen suurta ja armasta, Mä luotan lujasti tiedon valtaan, joka raivaten tietänsä taistelee, Kaikk' esteet väistävi kerta se altaan ja valolle väyliä aukaisee.
II.
Vanhat tapahtumat uudistuu ah, se nähdään joka hetki, taantumusta puoltaa moni suu, työläst' eespäin ompi retki.
Taikaluulo, tyhjä jaaritus
huulilla on naisen, miehen.
Harvoilla on tahto, innostus
tähystellä valon tiehen.
Harvat tietää, ett' on tehtävän
saanut kukin sukupolvi,
poistaa kurjuuden ja pimeän,
muutoin maa on hautaholvi.
Muutoin valo sammuu kokonaan,
mieliin hiipii surman peikko.
Tuot' ei mietitä, se nukkuu vaan
enemmistö veltto, heikko.
Ah se koskeepi niin kipeään nähdä tiedottomat joukot! — Milloin, milloin päivä säteillään kirkastaapi kaikki loukot?
III.
Työkansa nouse jo sun hetkes lyö, nyt sua kutsuu suuri sankartyö.
Työkansa, miehet, rautakourat vankat teit' onhan rivit valtavat ja sankat, te miksi haparoitte hajallanne ja vierastatte toinen toisianne, kun tukenne ois yhteenliittymys ja veljeys.
Työläiset ihanteita etsikää ja päivää kohti ponnistelkaa. Niin paljon elämä on teille velkaa, niin moni teistä osattomaks' jää, te nouskaa tukemahan toisianne.
Työkansa jäntevä ja voimakas myös ponnistaos hengen voimias sä alta kärsimyksen, puutteen nouse.
Työkansa nouse jo, sun hetkes' lyö nyt sua kutsuu suuri sankartyö!