SINNE TIENI KÄY.
Sinne missä varjot yön synkeänä kattaa maan, missä palkkana on työn puute, nälkä vaan, — sinne tieni käy.
Siellä kova kohtalo säälimätön, julma on, niinkuin luola asunto, tyhjä, valoton.
Hymy siell' on vainaja,
mieliä soi tuskan koi.
Kuuluu itku, voihkina,
kivun huudot — oi!
Epätoivo pettymys,
vallan saa, on musta yö.
Kasvaa hätä, hämmennys.
Köyhyys iskut lyö.
Haavat ah ne kirvelee,
kiroust' on elo tää! —
Siteet orjan vangitsee. —
Vapautt' ei nää.
Sinne yöhön synkeään
kalma vain luo varjojaan.
Ihmiset kuin aaveet nään
käyvän tuskissaan. —
Sinne kalman majoille, missä toivo sammui pois, miss' ei päivyt valkene — ah — ken hoivaa taas? — Sinne tieni käy?