TEHTAANTYTÖN LAULU.
Sinä nouset mun henkeni koito, oi hetkenä huolen ja työn ja uneksit lentoa loitos pois vallasta erheen ja yön.
Sinä kuvailet kultamaita,
kun luonasi nälkää on.
Vaikk' kohtalo sulle on saita,
on hehkusi murtumaton.
Kun aamua seuraa ilta,
ja rattahat raksaten käy,
niin kasvaa haaveitten silta,
ei kaiholle rajoja näy.
Sä kaihoja kauniita kannat,
pöly vaikka se kasvoja lyö.
Sä soutelet laivojen rannat,
kun raajoja runtelee työ.
Tuo ratasten rakseko tumma sai kaihoni syntymään? En tiedä, mut mieli kumma se mulla on yhtenään.