VIII
Ko mes sitt olim bess ja kambann itten ja ruakonn vähä vaatteitan siällk kestkeevris, ni mnää rupesim buhelema, ett keitosruakaki maistuis oodoksest taas hyväld, kon doist voorkautt o oltt vallan guivallp provjandill.
— Nii se ongi, meinasiva net toise ja Vilkk sanos, ett hän viä meijä oikkem barhamppan drahtöörihin, gon Durus o.
Matkalls sinn mes sai yhden gambraati lissä. Se ol Kuapukse isänd Eorast, ko mek kaikk hyvin dunsi. Äij tul meit vasta majavanahkasep pälsy yli, ja huus jo kaukka. "Kattokast vaa Raumam boikki, olettak tekkin Durus!" — Ole oikke ja ny mennäm bualpäevä syämä johonkkin drahtöörihi.
— No, mutt sitt mnää tleengi fölis. Kyll mnää tänäpä jo kerra ole syännp pualpäevä, mutt näi reisus on gaksikki aterja peräsim baikallas.
Ei meill mittä stää vasta oli ja sitt lähdetti. Ko me olin gulgennk kapple matka, ni met tlii semssen dregoolindapasse aittauksehe. Keskells stää tregooli ol äijän guva hirmuse ison givem bääll ja tregoolim beräll ol piäm, bahambäevänen dorprakenus. Sinn mes sitt meni sisäll, vaikk Kuapaukse isänd eppäl, ettei semses talos ruakka saadais, ko niin göyhäld näytt ulkkopäin gattoingi. Mutt Vilkk pit pääs ja sisäll me meni ja pyysi ruakka yhdeld herrald, kon dul meit vasta. Mutt ei se mihinkkän doimeihi ruvennk kon gattel vauhkottel vaa meit niingo me olsi jottam bahandekkjöit oli. Vilkk meinas, ett se o vissin guuro ja men stää oikke liki ja huus sen gorvaha: "Toimittakkast meill ruakka ja vähä liukkast!"
Mutt se paha suutus siit ja rupes haukkuma meit ja tuuppima ulospäi.
Mutt em mep paikaldan liikattann.
— Ollek hän niin goohot, ettei tua vaevane oss suami, tuumal Vilkk viime.
— On gyll vaa, sanosi mnää, ko huamasi, ett se ol ruattlaine.
Koetast engelskat sen gans.
Vilkk pist engelskaks, mutt ei siitäkkä mittä appu oli.
— Mahdaisiks se raukk saksa osat? meinas Iiro.
Mutt sillo siihen duliki yks flikk, kon dais suami ja se käsk meijä menns sisällt toisist trapuist ja nii me joudusi jongungaldassen göökk-kamarihi ja siäll ol yht ruakotond, ko siällt toisellp puall ol fiini ja komjat. Kuapukse isänd ol vähä kovast suuttunn, ett mes semssem borssan goppim bistetti, vaikk me raha ruastan maksa niingo muukki. Mutt met toise meinasi, ett sama se o, misä syädän, go vaa hyvä ruakka saada. Ja kyll mnuu se sannot täyty, ett niill ruakka ol montta laij pait leippä, stää ei oll. Taikk kyll stää ol, mutt se ol semmost ohkast klettu, ett Kuapukse isänd sanos koht, ettei sen dähde viit hamppaitas ruveta vaevama. Ja met tykkäsi juur niingon Guapukse isändäki.
Juur ko meijä sitt pit ruppema syämä, niin dlee se herr sisällk, kon ei puhhu taitann meijän gansan ja sano jotta sillf flikallk, ko meit pasas. Flikk muutus vähä nolonäköseks, mutt viime hän dul meijäm böydä viäre ja sanos, ett meijän däyty maksa edeldkätt ruakan. Se mar meit vast suututt ja Vilkk huus kiukuisas: "Mitäst tämä nys sitt maksa?"
— Markk viiskymmend penni miäst pääll.
— Ei se pali olekka, sanos Vilkk ja löi kuus markka pöyttähä.
Mutt Kuapukse isänd talutt se ruattlaise herram böydä viäre, ott sada marka sedeli flombuukistas, kääre sem biff-steeki ymbärs, leikkas palasiks ja söi kronttmenttines piff-steeki ja sedeli. Sitt hän joi olutt pääll ja kysys sild ruattlaiseld herrald: "Ymmärräks?"
Ja kyll se näys se ymmärtäväs. — Iiro ja mnää tykkäsi, ett se ol sendä vähä liialoist ylppelemiseks ja liian dyyrist opetukseks, mutt Vilkk sanos, ettei semssi herroj paranet sanoillk kon deoill.
Ja sitt mes söi oikke miähen davall, vaikkei niill vaevasill ollk kyrsleippä meill antta. Se heijä ohkanen glettus ei maistunn hongald eik haavald, mutt ko stää pan kuus pala päälisi ja voit rakko, ni men se sendäm piäneks. Ja nii mes sitt pani sem böydä niim buhtaks, ett tuski siin enä kärväsell aterja olis ollk, ko me lakasin doimeistan. Se flikk, ko meit pasas, rupes saama slaagin, go se näk, ett kaikk astja oliva niingon guivamast otetu, ja ko se ruattlaine herr näk se hävityksen, go me olim bannt toime hänem brovjantvaroisas, ni se rupes jäll äkseerama ja vaades kuutt markka lissä. Mutt Vilkk selitt, ett kaupp ol teht, ennengo syämä ruvettinga, ja jos hän o hävjöllt tuli, ni se o häne asjas, ja sitt me läksi. — Mutt oves se flikk tul meild kysymä, ett mist Jumala nimes me olengan, go me niin gauhjoit syämä ole.
— Raumald olla, mes sanosi ja meni menoijan.
Ny olis kaikk oli hyvi, jos ei se Kuapuksem baha olis ruvenns synnindunnustuksill. Se sanos, ett siällp pöydäll ol olis semmost kala, ettei hän sem baremppa ollp piänell ijälläs syänn. Hän sanos, ett ne olivas semssi piäni kaloi pläkk-toosas ja nii rasvassi, ett ne uisiva rasvasas. Ja sitt hän sanos, ett hän olis andann meijängi niit maista, mutt ko niit ol oli nii hiuka siint toosas, ni ei hän malttannp puhhu mittän, gom bist yksnäs kaikk liiveihi. "Ne oliva vissi niit muikuj, mnää olen guull, ett ne o nii äärest hyvi kaloj."
Ja niingaua hän niist kaloistas puhel, ett vesi rupes meill heruma suuhu ja Vilkk sanos: "Mikäst täsä nys sitt muu autta, pojak, ko mennän dakasi ja kysytä, ong heil enemä niit Kuapukse muikuj, ja jos niit o, nii syädä heit toosalinen daikk pari miäst pääll."
Se ol meijä miälestän viisas puhe ja nii mes sitt käänsin dakasi sinnt trahtöörihi. Kyll me nyt toisemi vasta otetti ja ko mek kysysi sild flikald, ong heili niit rasvassi kaloj pläkktoosis enemppä ko nek, kon Guapus ol syänn, ni se sanos niit olevas vaikk kuip pali.
— No, tuastas niit sitt tännt toos miäst pääll, sanos Vilkk.
— Kyll mnää ota heit sendäm bari toossa osallen, vaikkan jo olen gaks pualpäevä syänn, sanos Kuapus.
Eik oli aikkaka, ennengo me istusin gaiki neljän doos noka ali ja Kuapuksellk kaks ja söi niit muikuj. Ja hyvi kaloj ne olivakki; oikke raarej kaloj ne oliva. Ja ko se flikk sitt viäl toi meill siihe lissä semmost engelska olutt, ko ol mustis korttlim botuis ja potu suu hoppjoitt ja rautlangallk korkk kiis sidott, ni me joi stää ai joukko ja oli niingon dregoolis.
— Eiköst ol hyvi muikuj, poja? kysys Kuapus ai joukko.
— Ei ne mittä muikuj ol, sanos viime se flikk, kon guul Kuapuksem buhe.
— Vai ei ol muikuj, mitäst hes sitt ova nimeldäs?
— Sardiinej.
— Vai saradiinej; no, olkko nimi mikä hyvänäs, kalas ei ol muut vikka, ko se, ettei niit koska olt tuli mnuu onkkehen, tuumal Iiro.
— Hyvä on gala, sanos Vilkk, ja huamattak poja, ettei niis ol ruadoj lainkka; ova vissi nahkjaise sukku.
Mutt tuski hän ol se sanonn, ni ruppe Kuapukse isänd yskimä ja krakistama vähä kamalast ja hyppämäm bisi laattjat eik tahtonn millän davalls saad henkkiäs takka. Jaa-a, se ol vähä surkkja näköne se Kuapukse isänd sillo. Kasvo oliva vallam bunase ja silmäs seisosiva ulkonp pääst niingon grau. Viime se sai sendä se verra sanotuks, ett hänell ol menn ruat kurkkuhu. Mutt sitt hän rupes krakistama jäll nii gauhjast, ett me ymmärsi, ett ny ei aut muu ko lähti viämän Guapust tohtrin dyyijö. Ja mnuu ja Vilku siihen doimehen däydys ruvet. Iiro söi rauhas sardiineijas ja sanos: "Nii, menkkän dep poja vaan, de olett vähä niingon dottunns semssi reisuihi, mnää en jät aterjatan keske."
Mitäs täst, me läksi sitt aika kyytti tohtrill. Ei se asunn, jumalan giitos, kaukan ja kotons se kans osas oli. Mutt ei se oli niin dalonpoikkane miäs, ko meijä oma tohtor siäll Raumall. Ko Vilkk men sisäll ja sanos, ett meill o fölisän yks kambraatt ko o saanns sardiini ruadon gurkkuhus, ni se suutus ja rupes huanolls suamen giälells sanoma, ettei hänestä saat tullp pilkka tekemän goskanga ja viäl vähemä semsell aikka, ko ei ol vastaotoaik. Mutt em mes siit hualinnk, kon duuppasin Guapukse isänän dohtri noka all, ja kyll hän sillo huamas, ett miäs ol kualeman giälis. Hän ott sitt semsem bitkän deräksisen grääki ja rupes sillk kronaman Guapuksen gurkurustingeit. Ja ko hän aikas siin ol kronann, ni sai niingo saiki se poik siäld mutkase rautlangam balase ulos ja Kuapus ol paikall niingon doine ihmne. Tohtor ol ittekki jo paremallp pääll ja nauro oikke makkjast, ko hän anno se rautlangan Guapuksell ja sanos: "Tosa on deijä sardiini ruaton."
— No, mutt o hän nys sendän glookku, mistäst mnää rautlangoj olen gurkkuhun saann?
— Kylläs sen diädä, mnää sanosi, snää olep pudottanns semse rautlangan, go olupotun gorki ymbärs ol, klassihis ja juann olu ja rautlanga, niingos piff-steeki ja sadamarka sedelingi niäli.
— Jaa, mutt nii se on gäynykki, meinas Kuapus ja kysys tohtorild, mitä hän ol velkka.
— Viis markka, vastas tohtor.
Sillo mnää suutusin, gon diäsi valla hyvi, ett meijä oma tohtor olis sen dehnk kahdell markka, ja mnää sanosingi: "Kuulkkast ny, hyvä tohtor, eiköst siins sendä olis vähä tinkkamise vara; meijä oma tohtor teke semsen dyän gahdell markall, ja itt mnää ole mond kertta oli melkke samangaldases tyäs, ko ole joutunn laevam bumppu perkkama, eng mnää ols saannk koskam bäällk kahde ja viidengymmene, vaikkan olen goko päevä vähdänn."
Ei tohtori sendä mnuum buhettan ottannk kuulevin gorvis, katos luinauttel mnuu vaam bahaste. Mutt Kuapukse isänd suutus ja sanos: "Tiäds se, Anundilam boik, ett snuum bumbuillas ja mnuun gurkuillan ongim biän ero ja josas olsip pääss semsest tuskast ko mnää, niis maksaisi miälelläs kymmnengi markka ja se mnää teengi. — Täsä on, dohtor hyvä, ja pali kiitoksi. Se ruattlaine herr tämä viäl maksas saa; pahustak hänen darvitte sitto rautlangkrääkei olupotutten gurkuihi."
Ko mep pääsi ulos, ni Vilkk anno sitte viäl mnuull aika pyhkes siit, ett mnää olin dinkkama ruvenn, mutt mnää sanosi, ettem mnää olekka mikkän duhlajapoik, ko heittle rahoj hukkaha niingon Guapus ja hänen galdases. — Ja kyll Vilkk se vaa ymmärs, ett mnää Kuapuksen galdasill meinasi händ.
Em mes siins sendän gauva nokk norollas viitinn ollk, ko meni juaman gaffett yhte semssem buadihi, misä stää sai, ja istutti siällk kummingin doist tiima ja praakkaskeltti muinassi. Kuapukse isänd selitt meille vähä nuugast, mimseld tundu, ko ihmsell o mutkane rautlang kurkus, ja Vilkk sanos, ett hän o oikke ilone, ettei sardiin olekka ruadottes pualest nii vaaralinen gala, ko hän jo o luull.
Ko siins sitt istutti ja juteltti, ni Vilkk hyppä yhtäkkim bystöhö ja sano: "Helkkris sendäm boja, me ole unhottann Iiro!"
— Kyll mar se siäld kotti löytä, sanos Kuapus, — ole mnää häne muistann, mutt ole ajatell, ettei häne ole hätä eik mikkä.
— Hätä! Om mar häne olos vissi vähä nii ja näi, mnää sanosi. — Ajatelkkast vaa, ettei hänell ol raha ko joku markk, ja kyll meijä sardiiniaterjan sendä enemä maksa.
No niin, gyll Kuapuski se siit jo ymmärs ett meijä ol kiiru Iirot pelastama, eik siink kauva viivyttykkän, go maksettin gaffe ja nisuse ja lähdetti sinn vanhan drahtöörihi.
Ko mep pääsi sinn, nii Iiro ruppe meit toruma vähä aikatavall.
— Pahukse junkkrik, ko jätätt mnuun dänn raham bandiks, mutt kyll nys saatt maksak kans, mitä mnää olen dilann! Luulettak, ett mnää täsä kuivi sui ole istunn? Ei maarem, bojak; kon dua ruattlainen dosa o ruvenn eppälemä, ett mnuu o rahan lopp, ni mnää ole ai vähä ylppjäst käskenn hänen duad jotta uutt sortti pöydäll ja sendähde näit potuj ja klasej on garttunnukkin dähän dämne roukki. Olsim, bahus soikko, jo lykänn liässuhungi, mutt kyll tua ruattlaine siit o murhem bitänn, etten olp pääss. Se o seorann mnuu juur jämt niingo villkoer isänttätäs.
Ja kyll se tosi oliki, ett Iiro ol pöydän gorjaks panns sillaikka, ko hän raham banttin ol istunn. Mutt ei Vilkk eik Kuapus tiättos pistännk, ko hep pualiks maksovak koko lysti. — Eik Kuapus muistannk kaikeks onneks vettäs stää tohtrimbalkkaka räkningist pois. Mnää sanon gaikeks onneks, sill ett mnää tiädä, ett siit vast upra olis tuli. Ruattlaine hiäros kässiäs ja ol tytyväinen, go hän ott raha vasta, ja kyll ol syytäkki olit tyytyväine, sill ett kyll hän ny ott makso viäl kerra siit edelisest ateijastakki.
Ko mes sitt oli saann Iiro ulos lunastetuks, ni mep pääti menn vähän huilaman gestkeevrihi ja Kuapus läks kortteerihis. Mutt Kuapukse miälest häne ol oli nii hyvä meijä seorasan, ett häm byys pääst meijäm bareihin, jos me ehtost läksisi johonkkin gaupunkki kattlema. Ja sillo mep pääti, ett mennän deaattrihi. Vilkk ja Iiro, ko semsi lysteis oliva ennengi oli, sanosiva, ett se o hauskimppa, mitä he oliva reissuillas nähn, ja sendähde Vilkk oliki ottanns selgo, ett olik Turus teaattri. Ja hänell ol sanott, ett o oikken Durus semnengi ja ett se aika keli kahdeksa ehtost. Sinn mes sitt pääti menn ja asi sovitti nii, ett mek kokkonuisi hiuka ennen gahdeksa teaattri ove ette.