SEITSEMÄS RUNO.
Odysseun siten rukoillessa saapui Nausikaa kuninkaan palatsille. Hänen uljaat veljensä riensivät häntä vastaan ja veivät muulit talliin sekä kantoivat puhtaat vaatteet sisään. Vanha hoitajatar Eurymedusa valmisti kuninkaan tyttärelle tulen takkaan ja asetti aterian pöydälle.
Rukoiltuaan läksi Odysseus astumaan kohti kaupunkia. Atene verhosi hänet pilveen, jotteivät fajakit häntä huomaisi, ja kun hän saapui kaupungin portille, läheni Atene häntä nuoren tytön muodossa.
"Lapseni, voitko minulle tien kuninkaan kartanoon neuvoa, olen täällä vieras, enkä paikkoja tunne?" kysyi Odysseus.
Mielellään lupasi tyttönen opastaa muukalaista, jolle hän lausui:
"Kulkiessasi on sinun oltava aivan vaiti, sillä fajakit eivät ole ystävällisiä vieraille. Tämä kansa on merenkulkija-kansaa, merenjumala on antanut heille siihen erikoiset lahjat ja heidän laivansa kiitävät nopeasti kuin tuuli tai kuni ajatus."
Matkalla oli Odysseulla aikaa ihailla fajakien satamia ja laivoja sekä kokouspaikkoja ja oivallisia muureja. Saavuttuaan perille virkkoi opas:
"Tässä on se, mitä etsit. Kuningas viettää siellä par'aikaa suuria juhlia, ja sinne ovat kokoontuneet maan mahtavimmat. Mutta astu sinä reippaasti ja ujostelematta sisään. Rohkea mies onnistuu aina paremmin, vaikka hän olisikin muukalainen. Kaikkein ensin on sinun astuttava tervehtimään kuningatar Aretea. Hän on Alkinoon, puolisonsa, läheinen sukulainen. Poseidon, mahtava maanjäristäjä, rakastui gigantien kuninkaan Eurymedonin tyttäreen Periboiaan, maailman kauneimpaan naiseen. Heidän poikansa Nausitoos hallitsi fajakeja. Hänellä oli kaksi poikaa, Alkinoos ja Rexenor, mutta Apollon hopeakaarinen jousi surmasi vastanaineen Rexenorin. Tältä jäi yksi ainoa lapsi, tytär, Arete, jonka Alkinoos valitsi puolisokseen; eikä maailmassa löydy ainoatakaan naista, jota hänen miehensä pitäisi suuremmassa arvossa, kuin Alkinoos Aretea. Samoin kunnioittavat häntä hänen lapsensa ja koko kansa. Jos hän missä liikkuu, kohdellaan häntä kuin jumalatarta konsaan. Hän onkin harvinaisen lahjakas nainen ja usein jättävät miehet riitansa hänen ratkaistavakseen. Jos hänen suosionsa saavutat, on menestyksesi varma."
Sen sanottuaan poistui Atene, läksi Maratoniin ja sieltä Atenaan. Odysseus läksi astumaan kohti Alkinoon palatsia, mutta täällä hän pysähtyi hämmästyneenä nähdessään sen loiston ja komeuden. Seinät olivat lattiasta kattoon kuparista, patsaat siniteräksestä. Ovien kamanat olivat kultaa ja pihtipielet hopeaa, kynnykset kuparia. Hopeasta olivat ovien kukkakoristeet ja kullasta raskaat rengasrivat. Kahden puolen ovia oli itse Hefaiston takomat kulta- ja hopeakoirat, jotka eivät milloinkaan väsyneet vartiatoimessaan. Mukavia istuimia oli seinävierillä ja niitä verhosivat arvokkaat, naisten kutomat matot. Näillä istuivat kansan ruhtinaat juhlien aikana. Salissa oli kultaisia poikain kuvia, kaikilla käsissä palavat soihdut, jotka pimeän tullen juhlivia valaisivat. Viisikymmentä naista oli aina työssä viljaa jauhamassa, toiset viisikymmentä istuivat kuin poppelin lehdet oksallaan vier'vierekkäin kankaita kutomassa tai rihmaa kehräämässä. Palatsin ympärillä oli mitä ihanin puutarha, jossa oli hedelmiä ympäri vuoden, kesin talvin. Sen vieressä levisi suuri viinitarha ja ylt'ympärillä aukenivat iäti kukkivat niityt.
Ihailtuaan kaikkea tätä ihmeellistä loistoa ja rikkautta astui Odysseus sisään. Salissa valmistivat vieraat viimeistä uhria, joka tavallisesti kuului Hermeelle. Kukaan heistä ei huomannut sisään astuvaa vierasta, yhä verhosi Atenen näkymättömäksi tekevä utuvaippa hänet. Vasta polvistuttuaan Areten eteen haihtui verho ja salissa kaikki katsoivat hämmästyneinä polvistuvaa vierasta. Mutta Odysseus lausui:
"Arete, Rexenorin ihailtu tytär, sekä sinun että puolisosi ja myös kaikkien vieraittenne edessä polvistuu onneton mies apua ja turvaa anoen. Suokoot jumalat teille kaikille runsaasti onnea ja teidän lapsenne eläkööt rikkaina ja kunnioitettuina. Kuulkaa, minua poloista auttakaa ja kotimaalleni ohjatkaa!"
Sen sanottuaan nousi Odysseus ja istuutui lieden tuhkaan vastausta odottaen. Kotvan aikaa istuivat kaikki hiljaa, kunnes vanhin joukosta, viisas ja jalosydäminen Ekheneos puhkesi puhumaan:
"Alkinoos, ei ole sopivaa antaa vieraan tuolla istua. Me tässä kaikki odotamme, että kohtelisit häntä ystävällisesti, tarjoaisit hopeakoristeisen tuolin ja käskisit vierasta ruualla itseään virkistämään."
Heti täyttikin Alkinoos vanhuksen toivomuksen ja johdatti Odysseun istumaan viereensä lempipoikansa, miehekkään Laodamaan paikalle ja kehoitti tuomaan uhriviinejä, sillä nyt oli uhrit suoritettava Zeulle, vieraitten suojelijalle. Sen päätyttyä virkkoi hän vieraille:
"Kuulkaa, te fajakien ruhtinaat, mitä ajattelen! Lopetamme nyt juhlamme täksi illaksi, mutta huomenna saapukaa jälleen. Silloin pidämme suuret juhlat ja neuvottelemme, miten saamme vieraamme onnellisesti kotiinsa. Sinne kun on saapunut, olkoot Osattaret, elonlangan kehrääjät, hänen kohtalonsa määrääjinä, me emme silloin enää hänen elämäänsä puutu. Kenties hän on joku jumalista, joka on luoksemme vierailulle saapunut. Ovathan jumalat ennenkin luonamme vierailleet, koska olemme kuten kyklopit ja gigantit sukua jumalille."
Odysseus vastasi siihen:
"Karkoittakaa moiset aatokset mielestänne! Kuolevaisten ihmislasten joukkoon kuulun ja aniharva heistä on niin paljon tuskia kärsinyt kuin minä. Mutta huolimatta monista kärsimyksistä pyydän sinulta ravintoa ja sitten anon teitä johtamaan minut kotimaalleni."
Vieraat läksivät kukin kotiinsa, Odysseus jäi saliin istumaan Alkinoon ja Areten pariin. Valkohipiäinen Arete oli huomannut Odysseun puvun tutuksi ja ihmetellen hän kysyi, mistä Odysseus oli hänen valmistamansa vaatteet saanut. Silloin Odysseus kertoi, miten hän haaksirikkoisena oli Ogygiaan Kalypson vieraaksi joutunut ja miten hän vihdoin, seitsemän pitkää vuotta siellä ikävöityään, oli monien tuskien jälkeen joutunut vieraan virran rannalle ja siellä kohdannut jalon Nausikaan.
"Muukalainen, väärin teki tyttäreni sinut tielle jättäessään, miksei hän tuonut sinua kotiin asti?" puhui Alkinoos.
"Ällös tytärtäsi soimaa, kuningas, hänessä ei syytä ole. En sallinut hänen neitojensakaan perille asti minua opastaa, arvelin sinun saattavan siitä pahastua", virkkoi Odysseus.
"Niin pikavihainen en ole, ystäväni. Mutta jospa Zeus ja muut suuret jumalat sallisivat sinun jäädä tänne, tyttäreni sinulle puolisoksi antaisin ja rikkauksia niin paljon kuin tarvitsisit. Vasten tahtoasi en sinua kuitenkaan pidättää tahdo, vaan huomenna lähetän sinut kotiisi. Huoletta saat nukkua laivassamme koko matkan, perille sinut mieheni saattavat, vaikkakin kotisi olisi kaukana kuin Euboea, jonka sanotaan olevan kaukaisimman maan. Sielläkin ovat mieheni olleet Radamantoa sinne saattaessaan. Mennen tullen heiltä kului vain yksi päivä, se jo osoittanee sinulle sekä laivojeni että miesteni kykeneväisyyden."
Riemu valtasi Odysseun kuninkaan lupauksen kuultuaan ja rukoukseen taipui hänen sydämensä:
"Suuri Zeus, salli Alkinoon lupauksen täyttyä ja suo hänelle palkaksi runsaasti kunniaa!"
Arete kääntyi neitojensa puoleen kehoittaen heitä valmistamaan vieraalle purppurapeitteisen vuoteen. Neidot läksivät heti soihdut käsissä täyttämään kuningattarensa käskyä ja palasivat hetken kuluttua takaisin, kehoittaen:
"Nouse, vieras, vuoteesi odottaa sinua!"
Mielellään läksikin uupunut Odysseus levolle ja Alkinoos poistui Areten kera palatsin sisäsuojiin.