SISÄLLYS:
Alkulause.
Kvintus Horatius Flakkuksen lyhyt elämäkerta.
Lyhennyksiä.
I. Oodit.
Ensimmäinen Kirja.
1. K. Cilnius Maecenaalle. 2. Caesar Augustukselle. 3. Laivalle, jolla Vergilius matkusti Athenaan. 4. Lucius Sextiukselle. 5. Pyrrhalle. 6. M. Vipsanius Agrippalle. 7. Munatius Plankukselle. 8. Lydialle. 9. Thaliarkhukselle. 10. Merkuriukselle. 11. Leukonoëlle. 12. Caesar Augustukselle. 13. Lydialle. 14. Valtiolle. 15. Nereuksen ennustus Trojan häviöstä. 16. Ystävättärelle. 17. Tyndarikselle. 18. P. Kvintilius Varukselle. 19. Glykeralle. 20. K. Cilnius Maecenaalle. 21. Dianalle ja Apollolle. 22. Aristius Fuskukselle. 23. Khloëlle. 24. P. Vergilius Marolle. 25. Lydialle. 26. Aelius Lamialle. 27. Juomatovereille. 28. Merimies ja Tarentilaisen Arkhytaan haahmu. 29. Iksiukselle. 30. Venukselle. 31. Apollolle. 32. Lyyrylle. 33. Albius Tibullukselle. 34. "Itsellensä" (ad se ipsum). 35. Antiumin Onnettarelle. 36. Plotius Numidalle. 37. Tovereille. 38. Palvelijallensa.
Toinen Kirja.
1. K. Asinius Polliolle.
2. K. Sallustius Krispukselle.
3. Kvintus Delliukselle.
4. Xanthias Fokeukselle.
5. Lalagen rakastajalle.
6. Septimiukselle.
7. Pompejus Varukselle.
8. Barinelle.
9. Valgiukselle.
10. Licinius Murenalle.
11. Kvintius Hirpinukselle.
12. K. Cilnius Maecenaalle.
13. Puulle, jonka iskusta hän oli kuolemaisillansa.
14. Posthumukselle.
15. Aikakautensa ylellisyydelle.
16. Pompejus Grosfukselle.
17. K. Cilnius Maecenaalle.
18. Ahnaalle.
19. Bakkhukselle.
20. K. Cilnius Maecenaalle.
Kolmas Kirja.
1. Ihmisten erilaisista riennoista.
2. Roman nuorisolle.
3. Caesar Augustukselle.
4. Kalliopelle.
5. Caesar Augustuksen kunniaksi.
6. Roman kansalle.
7. Asterielle.
8. K. Cilnius Maecenaalle.
9. Lydialle.
10. Lycelle.
11. Lydelle.
12. Neobulelle.
13. Bandusian lähteelle.
14. Roman kansalle.
15. Khlorikselle.
16. K. Cilnius Maecenaalle.
17. Aelius Lamialle.
18. Faunukselle.
19. Telefukselle.
20. Pyrrhukselle.
21. Viini-astialle.
22. Dianalle.
23. Fidylelle.
24. Ahnaille.
25. Bakkhukselle.
26. Venukselle.
27. Galatealle.
28. Lydelle.
29. K. Cilnius Maecenaalle.
30. Melpomenelle.
Neljäs Kirja.
1. Venukselle.
2. Julus Antoniukselle.
3. Melpomenelle.
4. Klaudius Drusus Nerolle.
5. Caesar Augustukselle.
6. Apollolle.
7. Torkvatukselle.
8. K. Marcius Censorinukselle.
9. M. Lolliukselle.
10. Ligurinukselle.
11. Fyllikselle.
12. Vergiliukselle.
13. Lycelle.
14. Caesar Augustukselle.
15. Caesar Augustukselle.
II. Karmen-Seekulaare eli Vuosisataislaulu.
III. Epoodit.
1. K. Cilnius Maecenaalle.
2. Koronkiskoja Alfiukselle.
3. K. Cilnius Maecenaalle.
4. Kohtuuttomasta kohoamisesta.
5. Velhotar Kanidialle.
6. Kassius Severukselle.
7. Roman kansalle.
8. Hekumalliselle akalle.
9. K. Cilnius Maecenaalle.
10. Runoilija Maeviukselle.
11. Pettiukselle.
12. Hekumalliselle akalle.
13. Ystäville.
14. K. Cilnius Maecenaalle.
15. Neaeralle.
16. Roman kansalle.
17. Kanidialle.
Alkulause.
"Quisque suorum verborum interpres."
Kun nyt tässä julkaisen tämän pienen tutkimukseni tuloksen, olen täysin vakuutettu siitä, ett'en ole saavuttava läheskään kaikkein vanhan klassillisuuden ihailijain yksimielistä hyväksymistä. Ainakin ahdasmielisemmät heistä katselevat karsain silmin tällaisen teoksen ilmestymistä, koska muka tämän kautta alkukieltä opiskelevain hieno kieli-aisti ja itseensäluottamus voivat pilaantua. Minä puolestani, yhtyen muutaman entisen etevän opettajani mielipiteisin ja perustuen omaan pieneen kokemukseeni, uskallan asiasta arvella päinvastoin ja luulen siis tällä pienellä teoksellani saavani alkukielen tutkijan ainakin perinpohjaisemmin asiaa ajattelemaan sekä siitä ehkä enempi innostumaan, kuin kuivan sanakirjan selailemisesta.
Sen vaikeuden helpoittamiseksi, joka sen ajan oloja, Roman historiaa ja muinaistiedettä tarkemmin tuntemattomalle tällaisen teoksen käyttämisestä luonnollisesti voi syntyä, olen varustanut tekstin selityksillä. Nämä olen koettanut saada niin monipuolisiksi, kuin suinkin mahdollista, tietysti siitä syystä, että jokainen muukin, paitsi juuri tämän aineen varsinainen harrastaja, viljellessänsä näitä harvinaisen viehättäviä ja opettavia runotuotteita, ehkä suorasanaisessa asussa, saisi luettavastansa niin selvän kuvan, kuin mahdollista. Ikäväkseni vaan, ehkä liian myöhään, olen nyt, teosta lopullisesti valmistaessani, huomannut sen epäkohdan, että toiset selityksistä ovat tulleet liian laveiksi, toiset taas jääneet ehkä liian niukoiksi. Vieläpä on sattunut niinkin, että helposti-ymmärrettäviä kohtia on selitetty, vaikeita taas jäänyt selittämättä.
Mitä itse teoksen suomalaiseen asuun tulee, niin olen sitä koettanut saada niin umpisuomalaiseksi, kuin suinkin mahdollista. Siinä tarkoituksessa olen muutamia kohtia suomentanut jotenkin vapaasti, jos ehkä johonkin kohtaan taas liiallinen alkukielen noudattaminen on saattanut tehdä kielivirheenkin. Ominaisnimien oikeinkirjoittamisessa en ole seurannut mitään erityistä teosta — koska tähänastiset tutkimukset sillä alalla ovat vielä jotenkin häilyväisiä — vaan olen siinä suoraan käyttänyt omaa, osaksi korvakuulooni perustuvaa menetystapaa.
Mutta missä määrin minun on onnistunut päästä tarkoitusteni perille, sitä en saata itse arvostella, se jääköön asiantuntijain tarkemmin punnittavaksi. Etukättä tunnustan kuitenkin ujostelematta sen, ett'en parhaimmalla taidollanikaan ole voinut teokseeni saada sitä viehättävää maukkaisuutta, joka alkuperäisessä on ihailtavana tahi toisin sanoen, en ole voinut luoda sellaista mestariteosta, jossa
"Ei tunnu vasaran jälki,
Eikä pihtien pitimet."
Suomennoksen olen parhaasta päästä tehnyt C. H. Weisen (Leipzigissä 1873) stereotypeeratun painoksen mukaan. Apulähteinäni olen, mainitsematta muita, käyttänyt seuraavia arvokkaita teoksia, nimittäin:
Bojesen, C. F., Handbok i Romerska Antiqviteterna.
Fjerde upplagan. Örebro, 1868.
Broman, A. Th., Handbok i Romerska Litteraturens Historia.
Andra upplagan. Stockholm (Falun), 1871.
Freund, Schüler-Bibliothek. Präparation zu Horaz' Werken.
Dritte Auflage. I. Oden, Säculargesang, Epoden.
Kumlin, L. F., Horatii Oden, Epoder och Sekularsång.
Andra, öfversedda upplagan. Stockholm, 1865.
Mellin, R., Q. Horatius Flaccon Valittuja Lauluja.
Oulussa, 1866.
Nauck, C. W., Des Q. Horatius Flaccus Oden und Epoden.
Zwölfte Auflage. Leipzig, 1885.
Rothsten, F. W., Latinais-Suomalainen Sanakirja.
Toinen painos. Helsingissä, 1884.
Stoll, H. W., Fornromerska Bilder.
Stockholm, 1882.
Weber, G., Yleinen Ihmiskunnan Historia. Vanha aika.
Porvoossa, 1883.
Lopuksi pyydän saada lausua kiitokseni kaikille niille, jotka tavalla tahi toisella ovat olleet minulle avuksi työssäni. Näiden joukossa olen kiitollisuuden velassa erittäinkin professoreille A.O.G. Genetz'ille ja O.E. Tudeer'ille, jotka hyväntahtoisesti käsikirjoituksena silmäilivät teostani ja tekivät siinä tarpeellisia huomautuksia, samoin, enkä suinkaan vähimmässä, kustantajalle, h:ra K. E. Holm'ille, jonka ansio on teoksen painosta ilmestyminen.
Muistaessani, että intoa ja ahkeruutta ei suinkaan ole puuttunut, vaan että työ on ollut paljoa vaikeampi, kuin mihin voimani oikeastansa ovat riittäneet, voin nyt jättää teokseni yleisön käytettäväksi, siinä toivossa, ett'ei työni ole aivan turhaan mennyt.
Helsingissä Marraskuulla 1891.
A. Leino.
Kvintus Horatius Flakkuksen lyhyt elämäkerta.
Kvintus Horatius Flakkus oli erään vapautetun orjan poika Apulian Venusia-nimisestä pikkukaupungista, joka oli eräs Romalaisten uudisasutuksia lähellä Lukanian rajaa. Hän oli syntynyt 8 p:nä Joulukuuta v. 65 e.Kr. Lucius Manlius Torkvatuksen ja Aurelius Kottan konsuleina ollessa. Venusiassa oli hänen isällänsä, joka viraltansa oli huutokauppa-kassööri, pieni maatila, ja siellä sitten runoilijakin lapsuutensa herttaiset hetket vietti. Perheen varallisuus näyttää muuten olleen kohtalaisen hyvä, joten siis pikku Horatiuksellakin oli jo pienokaisesta tilaisuus saada kyllin kaikenlaista sen ajan hienompaa koti-opetusta. Muun muassa todistaa hänen kotinsa kunnollista asemaa sekin seikka, että hän jo pienuudesta näkyy osanneen Kreikan kieltä, jota siihen aikaan pidettiin Roman ylimysperheiden hienomman sivistyksen merkkinä.
Koulu-ikään tultuansa lähetettiin hän Roman hienosti-sivistyneihin piireihin. Siellä hän kävi sen ajan kuuluisimman opettajan, Orbilius Pupilluksen, koulua ja sai kunnollisen kasvatuksen. Opin tietä kulkiessansa mielistyi hän erittäinkin runouteen ja filosofiaan. Pitkittääksensä näitä harrastuksiansa lähti hän, kahdenkymmenen vuoden isässä, Kreikanmaalle Athenaan, kuten sen ajan ylhäisempäin romalaisten nuorukaisten tapa oli, siellä kuunnellaksensa Kreikan kuuluisimpain filosoofein, Theomnestuksen ja Kratippuksen, mainioita luennoita. Mutta täällä hän ei saanut rauhassa työskennellä kauempaa, kuin vuoden ajan, ennenkun hän v. 44 e.Kr. tasavaltalaisten johtajan, Markus Junius Brutuksen, kehoituksesta palasi jälleen isänmaahansa, jossa silloin oli tapahtunut huomattavia seikkailuja (Caesarin murha y.m.) tasavaltalaisten ja yksinvallan-puolustajain metelöivissä riveissä. Horatius nimitettiin nyt sotatribuuniksi ja hän taisteli urhollisesti tasavaltalaisten johtajana isänmaansa vapauden puolesta tuossa Filippin kuuluisassa tappelussa v. 42 e.Kr. Mutta kun tasavaltalaiset joutuivat tässä tappiolle, ja heidän etevimmät johtajansa (Brutus ja Kassius) kaatuivat, hylkäsi Horatiuskin kilpensä, kuten hän itse leikillisesti sanoo, sai voittajalta armon ja läksi Romaan.
Aineellisessa suhteessa oli Horatius nyt joutunut milt'ei täydelliseen rappiotilaan. Hänen isänsä oli tällä välin kuollut ja tämän perinnöksi jättämä maatila omaisuuksinensa oli maanjaossa joutunut sotilasten eli veteraanein haltuun. Varattomuus pakoitti Horatiusta etsimään jotakin sopivaa tointa henkensä elättämiseksi. Sen hän saikin, kun hän rupesi erään kvaestorin kirjuriksi. Mutta tämä virka ei häntä miellyttänyt, ja senvuoksi hän jonkun ajan kuluttua otti eron siitä. Senjälkeen sai hän viran valtionrahastossa, mutta tämäkään ei ollut hänen mieleisensä, eikä hän siinäkään kauan ollut. Hän päätti vihdoin heittää koko virkamiesuran.
Samaan aikaan oli Horatius herättänyt yleistä huomiota, julkaisemalla muutamia runotuotteitansa. Nämä saattoivat hänet piankin silloisten runoilijain, P. Vergilius Maron ja L. Variuksen, tuttavuuteen ja suosioon. Vergilius esitti hänet v. 39 e.Kr. tuolle suurelle seuramiehelle, tiedetten ja taidetten innokkaalle suosijalle, Maecenaalle. Jonkun ajan kuluttua tuli Horatiuksesta ja Maecenaasta eriämättömät ystävät. Maecenaan luona Horatius tutustui aikakautensa etevimpien miesten kanssa, mainitsematta muita, myöskin Roman mahtavan hallitsijan, Augustuksen. Sittemmin kun Horatius, luultavasti Maecenaan välityksestä, oli täydellisesti luopunut tasavaltalaisista mielipiteistänsä, pääsi hän Augustuksen sisimpään suosioon. Tämä, joka tahtoi Horatiuksen erottamattomasti yhdistää omaan persoonaansa, aikoi tehdä hänet käsikirjuriksensa; mutta Horatius ei siihen suostunut. Hän halusi mieluummin yksinäisyydessä viettää elämänsä hetkiä ja muista erillänsä harjoitella lempityötänsä, runoilemista. Hänen jalo ystävänsä Maecenas teki sen vuoksi hänelle mieluisan työn, kun hän lahjoitti hänelle pienen maatilan Sabinilaisten maassa, Tiburin läheisyydessä.[1] Täällä hän hiljaisuudessa sai kehittää neronsa tuotteita ja täälläpä hän useimmat teoksensa valmistikin.
Luonteeltansa oli Horatius erittäin vilkas, iloinen ja leikkisä mies, jonka huulilta usein hieno iva ja pistävä pilkkakin pujahtivat. Hänen periaatteensa oli: "ihmisen pitää olla iloinen ja kohtuudella käyttää hyväksensä kaikkea, mitä Onnetar antaa, niin kauan kun se on hänelle luvallista." Hän eli yksinkertaista elämää ja rakasti ahkeruutta, paheksui taas ylellisyyttä ja velttoutta. Suoralla ja rehellisellä käytöksellänsä hankki hän itsellensä useita ystäviä, joitten seurassa vietti sitten monta hupaista hetkeä, keskustellen tärkeistä ihmiselämää koskevista asioista. — Uskonnosta Horatius ei juuri välittänyt. Ensiksi suosi hän epikurolaista oppia, mutta vieraantui siitä vähitellen, kääntyen Stoalaisten puoleen.
Vähän jälkeen ystävänsä Maecenaan kuoleman muutti runoilijakin Marraskuun 25 p:nä v. 8 e.Kr., lyhyen taudin sairastettuansa, Manalan majoille, viidenkymmenen seitsemän vuoden iässä, ja koska hän oli naimaton, eikä hänellä ollut rintaperillisiä, määräsi hän Augustuksen perilliseksensä. Hänen ruumiinsa haudattiin Eskvilian kummun kupeesen, Maecenaan hautakummun viereen, siis sen maan poveen, jota hän sydämestänsä rakasti ja josta hän lauloi:
"Dulce et decorum est pro patria mori."
* * * * *
Runoilija Horatiuksen teokset ovat seuraavat:
I. Oodit, joista tiedemiehet käyttävät tavallisesti nimeä Carmina. Näistä ilmestyi kolme ensimmäistä kirjaa vv. 41-24 e.Kr. ja neljäs vv. 18-13 e.Kr. Oodinsa Horatius on kirjoittanut kokonansa kreikkalaiselle pohjalle. Mestarimaisesti kuvaa hän niissä perinpohjaisiin tutkimuksiin perustuvaa kreikkalaista elämänviisautta ja runoutta, ehkä se tapahtuu puhtaasti romalaisessa puvussa.
II. Karmen-Seekulaare eli Vuosisataislaulu, kirjoitettu v. 17 e.Kr. pidettävää, Roman seitsemättä Vuosisatais- eli sovitus- ja kiitosjuhlaa varten.
III. Epoodit, joita Horatius itse kutsui nimellä Iambi, mutta joille myöhemmin tiedemiehet antoivat nimen Epodi (εποδοι), sepitettiin vv. 41-30 e.Kr. Nämä, samoin kuin Ooditkin, ovat hedelmiä Kreikan kirjallisuuden perinpohjaisesta tutkimisesta.
IV. Satiirat, joita myös kutsutaan nimellä Sermones, ovat sepitetyt vv. 41-30 e.Kr. Satiirat ovat kirjoitetut puhtaasti romalaiselle pohjalle. Niitä on kaksi kirjaa, jotka kumpikin sisältävät hauskoja kuvauksia sen ajan tapauksista, opetuksia ihmiselämästä, luonteista y.m. Satiireissa on huomattava varsinkin se iloinen, leikillinen esitystapa, jolla Horatius suorittaa tehtävänsä, tahi, käyttääksemme runoilijan omia sanoja: "ridendo dicere verum."
V. Epistolat eli Runokirjeet, joista ensimmäinen kirja on nähtävästi sepitetty vv. 24-20 e.Kr. ja toinen vv. 17-10 e.Kr., ovat sekä kirjoitustavaltansa että sisällykseltänsä jotenkin samaa laatua, kuin Satiiratkin.
VI. Ars-Poetika eli Runousoppi on jonkunlainen kirje Lucius Pison pojille. Tässä runoilija lausuu mielipiteensä sekä runousopista ylipäänsä että erittäinkin draamallisesta runoudesta. Sepitysvuotta ei tarkemmin tunneta.
Lyhennyksiä.
C. l. Carm. I = Ensimmäinen | C. l. Carm. II = Toinen | Kirja Oodeja. C. l. Carm. III = Kolmas | C. l. Carm. IV = Neljäs | C. S. l. Carm. S. = Karmen-Seekulaare (Vuosisataislaulu). E.Kr. = Ennen Kristuksen syntymää. Ep. = Epoodi. Eritt. = Erittäinkin. J.Kr. = Jälkeen Kristuksen syntymän. Kts. l. ks. = Katso. N.k. = Niin kutsuttu. Nim. = Nimittäin. S.o. = Se on. V. = vuonna. Vrt. = Vertaa. VV. = Vuosina l. vuosien välillä. Ylim. = Ylimalkaan.