I
»Isiensä vikojen suureen joukkoon he lisäsivät sen, mistä heidän esi-lsänsä eivät tienneet — epäröinnän ja pelon — ja tapahtui, että he kahmivat maan pinnan päältä ja suuri äänettömyys vain jäi heistä.»
Nimetön.
»To be or not to be, that is the question.»
Hamlet.
Pääsi ympärillä tähdet — jalkaisi alla meren aallot — meren aalloilla ajaa sateenkaari hajoittaen sumut edestäsi — mitä näet, on sinun rannat, kaupungit ja kansat ovat sinun — taivas on sinun niinkuin ei kunniallasi olisi mitään vertaa.
Sinä soitat vieraille korville käsittämätöntä ihanuutta. Sinä punot yhteen sydämiä ja irroitat kuin seppelettä, sormiesi leikiksi — puserrat kyyneleitä — kuivaat ne hymylläsi, ja uudestaan ajat huulilta hymyn hetkeksi — muutamiksi hetkiksi — väliin ainiaaksi. — Vaan mitä tunnet itse? — Mitä teet itse? — Mitä ajattelet? — Sinun kauttasi virtaa kauneuden vuo, vaan sinä et ole kauneus. — Voi sinua — voi. — Lapsi, joka itkee imettäjänsä sylissä — kedon kukka, joka ei tiedä tuoksunsa suloudesta, on arvokkaampi Herran edessä kuin sinä.
* * * * *
Mistä olet noussut sinä katoava varjo, joka kerrot valosta vaikka et tunne valoa, et ole nähnyt etkä näe! Kuka on vihassaan tai ivanhalussaan sinut luonut? — Kuka on antanut sinulle tuon kurjan ja niin pettävän elämän, että osaat näytellä enkeliä juuri ennen kuin vajoat likaan, ennen kuin lähdet matelijana ryömimään ja tukehdut liejuun? — Sinun ja naisen on alkuperä yksi.
* * * * *
Mutta sinäkin kärsit, vaikka sinun tuskasi ei mitään luo eikä mihinkään kelpaa. — Kurjimmankin vaivaisen vaierrus liittyy taivaan harppujen sävelten sekaan, sinun epätoivosi ja huokauksesi vajoavat syvyyteen, ja saatana mielissään kokoaa ne, lisäten omiin valheisiinsa ja petoksiinsa — mutta Herra on kerran ne kieltävä niinkuin ne ovat kieltäneet Herran.
* * * * *
En kuitenkaan tuomitse sinua, Runous, Kauneuden ja Vapautuksen äiti. Se vain on onneton, jonka täytyy eloon syttyneissä, katoamaan tuomituissa maailmoissa muistella sinua tahi aavistaa — sillä sinä viet vain ne turmioon, jotka ovat omistaneet itsensä sinulle, jotka ovat tulleet sinun kunniasi eläviksi ääniksi.
* * * * *
Siunattu se, jossa olet ottanut asuntosi niinkuin Jumala maailmassa, näkymättömänä, kuulumattomana, hänen kaikissa osissaan majestettisena valtiaana, Herrana, jonka edessä luodut nöyrtyvät ja sanovat: »Hän on tässä». — Sellainen on kantava sinua kuin tähteä otsallaan, eikä anna sanan kuilun eroittaa itseään sinun hyvyydestäsi. Hän on rakastava ihmisiä ja kulkeva miehenä veljiensä parissa. — Vaan ken ei sinua vaali, ken pettää sinut uskottomuudellaan ja jättää ihmisten turhaksi nautinnoksi, sen päähän sinä sirotat muutaman kukan, ja käännät selkäsi, ja hän leikkii kuihtunein kukin ja punoo itselleen hautaseppeltä kautta koko elämänsä. Hänen ja naisen on alkuperä yksi.