V
Tytti, ma lemmin sua, kuin kuningashonkia korven
tuulen humina tuo, jonka sa kuulet nyt!
Tytti, ma lemmin sua, kuin lakkapäälaineita järven
vihuri aavan veen, virma ja vallaton!
Tytti, ma lemmin sua, kuin pellon kultaista viljaa
paahde auringon tähkiä kypsyttäin,
tai suven henkäys lempeä lehviä valkean koivun
kuullossa kesäisen yön, tuoksuissa pihlajien!
Tytti, ma lemmin sua, sinä elämäni korkea päivä,
kun kesäkirkkainnaan kaartuu se ylläni mun,
ennenkuin ehtoon puoleen se verkkaan kääntyen painuu,
huomaamattamme pois vaipuen varjohon yön!
Nyt on kukkien aika ja lemmenleikin ja kylvön,
vuoromme tullut on, käykäämme karkelohon!
Metsän vehreät puut hääsaattomme äänetön olkoon,
pappimme aurinko on, siunaus hiljaisuus!
Virren leivonen tuo kera metsän laulajakuoron
riemulla kaiuttaa kunniaks juhlamme tään.
Soihtunsa sammuttaa hymyhuulin hehkuva päivä,
onnesta punastuin silmänsä sulkee yö.
Kainona lyhtyineen häävuoteelle lempivät ohjaa
lehtoon kukkaisaan Hyymen, ruusuinen kuu.
VI
Muut jumalia palvelkoot,
mun omani sa oot!
Sun pyhän tules, rakkaus,
sa mailman valo, vapahdus,
ma tunnen sielussain.
Sun luonas yksin, armahain,
ma onnellinen oon.
Muu mailma hukkukoon,
sa mulle hengen taikamaat
ja taivaat avaat autuaat!
Sun suloisilta huuliltas
ma jumaluutta juon,
sun ruusuisella poskellas
on mailmanhengen kehto,
sa olet mulle onnen ehto,
sun rinnoillas ma maailmoita luon.
Ah, onnellinen, kenen rintaan on
sun katsees sytyttänyt auringon!
Ah, kuinka onkaan onnellinen hän,
ken tuntee kaiken kaipuun täyttyvän,
ken kesäyönä rakkauteesi saa
ja syleilyysi mailman unhoittaa!
VII
Rannalla järven on helonurmella jumalten juhla
armossa auringon, hehkuvan helteisen.
Säihkeessä sen suloilmestys jumalattaren nuoren
hohtaa kauneuttaan, kuin rusoliljana maan.
Jumalan nuoren on hänen rinnoillaan sydän täynnä
riemua hurmion sen, onnea rakkauden,
kuolematonten luo joka nostaa ihmisen kurjan,
luojaksi kaikkeuden, verraksi taivaisten.
Niinkuin unta on vain tämä onnen huuma ja hurma,
niinkuin maailmaa toivon ja haaveiden!
Kaikki se täyttynyt on, johon kaipaus ihmisen syttyy,
auringon lapsen ja maan, auringon lemmityn!
Täyttynyt vaatimus on sukupolvien syntymätönten,
täyttynyt luomistyö, luotujen tarkoitus.
Turhaan tuhlannut ei kesä hellettään ole heille,
tyhjinä kohtaa ei tähkiä tarhuri-syys.