II
On talo autio, — yön äänet hiljaa puissa soi.
Niin ahdistava tuska rintaa kalvaa, niin ikävähän nääntyvä on syön, kun juhlan muistot mieleen kohoaa, — muistot kaipaavien katseitten, jotka tylyyn uhmaan kilpistyi, vaikka ivallisen hymyn alla sydän toivotonta orpouttaan itki.
1912.