ALKULAUSE.
»Halikon Hakoniskat» kaivannee nyt ilmestyessään painetussa asussa esittelykseen joitakin selittäviä tiedonantoja.
Teos on syntynyt sen kotiseutuharrastuksen hedelmänä, mikä ylioppilasosakunnissa ja varsinkin Varsinaissuomalaisessa osakunnassa heräsi vuoden 1907 seuduilla, mikä harrastus seuraavan puolivuosikymmenen kuluessa kehittyi monipuoliseksi kansamme e lämää valaisevan aineiston, erittäinkin kansanrunouden keräystyöksi.
Teoksessa esitetyt juhlatapakuvaukset, joista I niteessä julkaistaan joulunviettoa käsittelevä osa, on kertonut puusepän emäntä Ida Heinonen (synt. 1869) Uskelan pitäjän Isostakylästä. Hän kertoo niissä, mitenkä tärkeimmät kirkolliset juhlat sekä talkoot vietettiin hänen syntymätalossaan Halikon pitäjän Talolan kylän Keskitalossa vuoden 1880 seuduilla.
Kertojalla on mainio muisti. Hän muistaa yksityiskohdittain tapaukset, jotka ovat sattuneet hänen nuoruudenpäivinään. Niinpä »Halikon Hakoniskoissakin» kerrotut kohtaukset ovat useimmat suoraan elämän ja tosiolojen mukaan esitettyjä. Kertojan todella ihmeteltävää muistia kuvaa m.m. seuraava tapaus:
Kerran yhdessä sisarensa kanssa pienentäessään istutusperunoita löi hän vetoa tämän kanssa siitä, kumpi heistä osaisi enemmän lauluja. He alkoivatkin laulaa. Vuoroin aina säkeistön esittivät. Jo tuli ilta, ja työ täytyi keskeyttää, mutta kummaltakaan eivät vielä olleet laulut loppuneet. Sopivaa tilaisuutta ei taas sattunutkaan lähimmässä tulevaisuudessa, ja niin jäi asia ratkaisematta. Vanhempi sisar on nyt jo unohtanut melkein kaikki laulunsa, mutta kertojaltamme on viime vuosina kirjoitettu muistiin lähes 300 säkeistöä. Muutakin kansanrunoutta on hän runsaasti sanellut, esim, sananlaskuja noin 6000 kpl, mikä lienee suurin määrä sananlaskuja, jonka joku suomalainen on esittänyt.
Tarkoitukseni ryhtyessäni tiedustelemaan entisiä joulunviettotapoja oli kirjoittaa aluksi ainoastaan lyhyt asiallinen selostus niistä. Vähitellen alkoi kertojani käyttää kuitenkin yhä mehevämpää ja sanarikkaampaa kieltä. Pidin tällöin parhaana kirjoittaa kertojan esityksen muistiin hänen sanelemassaan muodossa. Myöskin joulukuvauksen alkuosa muutettiin myöhemmin muun osan tyyliin. Näin muodostunutta esitystä on seuraavassa käytetty. Muistiinkirjoittamistavasta johtuvat epäjohdonmukaisuudet ja kankeudet on kuitenkin koetettu poistaa Muutamia rivoja tai juonen kehitykseen kuulumattomia kohtauksia on jätetty lisäksi pois.
Murteen kirjoitustavan suhteen huomattakoon, että heittomerkki sanan lopussa tarkoittaa, että siinä silloin ääntyy seuraavan sanan alkukonsonantti: noi' pläkkastja' tualt = noip pläkkastjat tualt.
Tässä yhteydessä tahdon kiitollisena mainita maisteri E.A. Saarimaan, joka on antanut teoksen murreasua koskevia neuvoja, sekä taiteilija Matti E. Warénin, joka on teoksen kuvituksesta huolehtinut.
Porvoossa marraskuun 13. pnä 1919.
Niilo Kallio.