LIPUN JUUREEN.
(Ensimäisiä nostatusrunojamme.)
Eikö tällä kansalla ole selkärankaa?
Kuinka kauan se hankaa ja hankaa?
Kuinka kauan me kärsimme tätä:
Kavaltajain kaunaa ja möyrinätä,
Pohjolan raakaliston räiskinätä,
Venäläisvaltaa ja häpeätä?
— Kuinka kauan?
Tälläinenkö siis valtio vapaa?
Täynnänsä täristystä, henkistä rapaa?
Suomi? — Runojen kultaama kansa?
Tahallaan tallaten aarteitansa?
Yhäti yrmien heikkouttansa?
Väärin viljellen vapauttansa?
— Kuinka kauan?
Koko maailma myrskynä ympäri riehuu.
Koko Europa etsii, kaatuu ja kiehuu.
Titaanit taivaita jyristävät.
Kääpiöt nyrkkejä heristävät —
Suomen sydäntä puristavat, kuristavat
Omat "ohranat" — päättömät lavat!
— Kuinka kauan?
Missä on nuoriso, urhojen usko?
Eikö jo leimahda leppäinen rusko?
Aamuko meillä? vai ilta? vai yö?
Turhako tuhanten kansallistyö?
Miksi ei sydämet hurjemmin lyö?
Missä on Kalevan kalpa ja vyö?
— Missä ne on?
Pois teko-orjuus! Korusanain rieska!
Nouskoon kerrankin keltainen lieska!
Nouskoon kaartimme katveesta maan,
Jääkärit jäisistä kahleistaan:
Hallitsemaan! Halkaisemaan!
Kotiamme koirista kirvoittamaan.
— Nouskoot nyt vaan!
Muuta ei meill' ole pelastusta
Jumala on suuri. Murhe on musta.
Laumojen merehen yksilöt vaipuu,
Ryhditön hän, ken ryönähän taipuu,
Rinnassa riutumus, rangaton kaipuu,
Haamu se on, joka haamuksi haipuu.
— Nouskaa!
Nouskaa te nuoret, kun vielä on aika!
Lentävi hetki — ja poissa on taika.
Jumalatar Suomen historian
Vaativi uhrin ja kunnian:
Voittavan — kostavan — puhdistajan —
Raakojen voimien rankaisijan —
— Nouskaa!
Nouskoon se maa, joka kerran näki unta:
"Keisari vanki — Suomi valtakunta!"
Ah! eikö uni ole toteutunutkaan?
Eikö talonväki — ole koteutunutkaan?
Nouskoon Suomen talonpoika kautta maan
Nuijasotaansa lopettamaan!
— Nouskoon jo vaan!
Tammikuulla 1918.