EPÄTOIVO.
Sydän mykkä… Järki vaikenee…
Mit' elänyt oon — kaikki on kuin usvaa…
Ja sulo, minkä mulle annoit, on kuin valhe,
— En ymmärtää nyt taida enää mitään…
Ah armas! miks mua lemmitkään?
Miks mulle hyvä olet ollut ensinkään?
Ja miksi meidät kaksi, kohtalo
Lie yhteen saattanut, kun näin nyt jo — …?