LIKELLÄ HELSINKIÄ.
(Junatunnelma.)
Ihmiset oi, oi ihmiset
Rahan orjat ja raukat
Mihinkä olette eksyneet,
Halujen halpain haukat?
Luonnon olette hyljänneet,
Ylimmän ystävänne,
"Huviloihinne" tuhlanneet
Voimanne, elämänne.
Miksikä ette edemmäs
Rientäneet rahoinenne?
Tuonne suojahan salojen
Suurine summinenne.
Miksikä aivankuin kärpäset
Yhteen iskitte paikkaan.
Toinen toistenne kiusaksi,
Hyljäten vapauden raikkaan.
Houkkia kaikki te lienette,
Muodista humaltuneita!
Sokeina synnytte — kuolette —
Inhoten ihanteita!
Huviloitanne huomaten
Aattelen apinoita:
Kaikki ne puihin kiipeilevät,
Toinen ei toistaan voita.
Maalaisrauhaa te etsitte
Sieltä miss' ei sitä kohtaa.
Tornejanne ma halveksin,
Ylpeys niistä vain hohtaa.
Menkää kerrankin korpehen
Suurine summinenne,
Tuonne hoimahan honkien
Nostakaa huonehenne!
Siellä teillä on tilaisuus
Jotakin kaunista luomaan —
Kansan kärsivän keskehen
Valoa varoilla tuomaan!
Ei! Te ettehän ymmärrä
Mikä on maalaisrauha…!
Teillä on mielessä mukavuus vaan
Siellä miss' sivistys pauhaa…
Elämäänne en kadehdi:
Sääliä vain se sietää.
Palatseitanne paheksin —
Köyhä ne parhaiten tietää.
Kustannuksella kurjien
Herruus Suomessa loistaa.
Kuka teistä lie yrittänyt
Köyhyyttä koskaan poistaa.
Kuka teistä lie koettanut
Veljenä ihmistä auttaa?
Kuka koskaan lie tahtonut — — —
Toimia sydämen kautta?
Ihmiset oi, oi ihmiset
Rahan orjat ja raukat
Mihinkä olette eksyneet
Halujen halpain haukat.
Alberga 15.X.1907.