IHMEELLINEN, MUTTA TOSI KERTOMUS KOLMESTA AHKERASTA KOMMUNISTISTA
Meidän kunnianhimomme päämääränä on löytää kaikenlaisia ihmeellisiä, outoja, eriskummallisia, hämmästyttäviä ja ällistyttäviä tositapahtumia Suomen kansan jokapäiväisestä elämästä ja rientää toitottamaan niitä ympäri maailmaa. Mehiläisen ahkeruudella me etsimme hunajaa kaikenlaisista luonnollisista, jopa joskus erehdyksessä tekokukistakin, onnistuen pyrkimyksissämme milloin paremmin, milloin huonommin, mutta tällä kertaa on meillä syytä ylpeillä löydöstä, joka merkillisyydessään ja harvinaisuudessaan kilpailee faarao Tutankhamenin vanhan huonekaluston kanssa, ja joka toivottavasti täyttää kateudella kaikki virkaveljemme Amerikassa ja Austraaliassa asti. Me olemme nimittäin löytäneet kolme kommunistia, jotka ovat siinä määrin innostuneet työntekoon, että eivät syömäänkään jouda, ja siis ainakin siinä suhteessa kelpaavat esikuvaksi porvareillekin, jotka kyllä muistavat katsoa kelloaan silloin, kun päivällisen aika lähestyy.
Koko tämä juttu olisi vain jonkinlaista kaunokirjallisuutta, vieläpä kaikkein köykäisintä laatua, ellei sen pohjana ja perustuksena olisi vakava, suorastaan ankaraan ja moittivaan sävyyn laadittu asiallinen selostus viipurilaisessa »Kansan Työssä».
Siinä kerrotaan, että nuo työteliäät kommunistit ovat Pekonlahdella, sikäläisen lautatarhan töissä. Pekonlahti onkin muutoin Hiitolassa, joten ei ole ihmeellistä, että tämä on hitonmoinen juttu.
Eikä sillä hyvä, että nämä kolme miestä raatavat kuin turkaset kaikki kahdeksantuntiset työpäivät umpeensa lautatarhassa, niin että lankut ja laudat läiskivät. Kun he kuulivat, että eräällä toisella yhtiöllä oli siinä lähistöllä propsien lastausta, niin juoksivat he propsipösöjen luo ja tarjoutuivat ottamaan ylitöikseen myöskin propsien lastauksen.
Tätä työtä havittelivat myöskin eräät muut, kommunistit ja nosket, mutta lautatarhan kovat kommunistit tarjoutuivat ottamaan sen huokeammalla tehdäkseen ja saivat tietysti urakan.
Ja liehuttuaan työpäivänsä täyteen lautatarhalla, lähtivät miehet illalla toiselle työmaalle, ja kyllä siellä sitten propsit kolisivat ja lentelivät.
Tämä tavaton tapaus herätti luonnollisesti ansaittua huomiota Pekonlahden valveutuneissa yleismaailmallisen vallankumouksen esitaistelijoissa, jotka eivät tahtoneet uskoa korviaan, vaan lähettivät kurkistelijoita propsien lastauspaikalle ottamaan asioista selkoa.
Kurkistelijat vuorostaan eivät aluksi tahtoneet uskoa silmiään ja hieroivat siitä syystä näköelimiään, mutta lopuksi palasivat he takaisin antamaan raporttia, ja yleismaailmallisen vallankumouksen esitaistelijat saivat pahimmat ja synkimmät epäluulonsa vahvistetuiksi.
Asian outouteen ja kiireellisyyteen katsoen kutsuttiin paikkakunnan ammattiosasto koolle ylimääräiseen kokoukseen, missä kiihkeän mielialan vallitessa tehtiin osaston jäsenille selkoa ennenkuulumattomasta ilmiöstä ammattiosaston ja Pekonlahden ja koko Hiitolan historiassa, ja lausuttiin luokkatietoinen tuomio moisesta pullistelemisesta porvarillisen yhteiskunnan työmaalla keskellä valkoisen terrorin ja riistokäpälien ohranamaisia otteita.
Tämä kiivas kokous pidettiin t.k:n 4 p:nä, ja hyväksyttiin siinä yksimielisellä ja ankaralla äänimäärällä kansan halveksiminen, ja päätettiin kiireellisesti ilmoittaa noille kolmelle työnhaluiselle kommunistille, että heidän on heti lakattava työstä, tai ainakin propsien lastauksesta, ja jolleivät he lakkaa propsien lastauksesta, niin on heidän laputettava lautatarhasta.
Kun tämä internaalin päätöslauselma oli saatettu lähetyskunnan välityksellä työnhimoisten kommunistien tietoon, vastasivat viimeksimainitut, mikäli arvelemme, antamalla kissan hännän päätöslauselmalle, koska ahvääri on ahvääri, ja läiskäyttivät lautakantamustaan, niin että kaiku vastasi Pekonlahden kallioista, ja ilmoittivat, etteivät he aio lakata propsien lastauksesta ja vielä vähemmän laputtaa lautatarhasta.
Mutta koska kansan tahto oli saatettu työvimmaisten kommunistisolujen tietoon, niin oli ammattiosasto vakuutettu siitä, etteivät nämä uskalla uhmata vallankumouksellista joukkovoimaa, ja kohautti olkapäitään varmana siitä, että kun huomisilta saapuu, niin ei noita kolmea kamalaa miestä enää nähdä ylitöikseen porvarien propseja lastaamassa.
Seuraavana iltana levisi kuitenkin huhu, että kommunistit olivat jatkaneet yltiöpäistä työskentelyään, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, ja t.k. 6 p:nä lähetti ammattiosasto jälleen kurkistelijat ottamaan selkoa siitä, millä kannalla vallankumouksellisuus ja kommunistinen aate olisivat propsien lastauspaikalla.
Ja kurkistelijat palasivat takaisin tukka ja silmät pystyssä ja kertoivat kauhistuneille soluille, että nyt ne vallan riiviössä ovat ja olivat ruokatunnillaankin lastaamassa, niin että vaunut rytisivät.
»Kansan Työn» kirjeenvaihtaja ei ole jaksanut kestää sitä jännityksen hirveätä höyrynpainetta, jonka nämä maailmanlopun tapahtumat ovat Hiitolassa nostattaneet, vaan on avannut varaventtiilin ja kirjoittanut asiasta selonteon »Kansan Työhön», lausuen lopuksi ääni vapisten: »Mikähän soppa tästäkin vielä syntyy? Sopii mainita, että tämän ylityön antaja on myöskin kommunistijärjestön jäsen ja on hyväksytty luottamusmiehen tehtäviin yllämainitulle lautapihalle jo viime vuodeksi, mutta nyt on kuukauden ollut työnantajain apurina. Kysyn häneltäkin, sopiiko se sosialistiseen yhteiskuntaan».
Tämä on käärmeellinen ja pureva kysymys. Emme tiedä, kykeneekö kommunistijärjestön luottamusmies siihen ollenkaan vastaamaan. Me hänen sijassaan vastaisimme nöyrästi, että eihän se työnteko tietysti sosialistiseen yhteiskuntaan sovikaan, mutta kun sitä vielä ollaankin tässä ohranamaisessa valkojehujen valtakunnassa, niin arvelimme että tuota noin…
(1923.)