TUPPURAINEN JA TAPPURAINEN
Niin kauan kuin he, nimittäin herrat Tuppurainen ja Tappurainen, olivat toisilleen vain takausmiehinä, sujuivat asiat erinomaisesti.
Tappurainen asioitsi Saksanmaassa, ja lihava, pitkäpartainen bolshevikki-Tuppurainen se takasi reilusti Venäjänmaassa: uskokaa te vain veli Tuppuraiseen, kyllä minä vastaan hänen ahvääreistään rahallani ja mahallani, jos veli Tappurainen lisää luottoa tarvitsee.
Mutta sitten sattui Tappurainen vippaamaan veli Tuppuraiselta suoranaista käteistäkin rahaa. Ja siitä tuli kohta käsiin sekava sykkyrä pitkänsiiman laskijoille.
Toveri Joffe Moskovassa ja toveri Cohn Berlinissä sähköttelevät nyt toisilleen — ja kaikille, kaikille, kaikille! — että niin ja niinhän se oli se yksi asia ja näin ja näinhän sen pitäisi olla muistaakseni sen toisen asian… ja missäs ne rahat ovat, jotka minä annoin veli Tappuraiselle marraskuun 5 ja 6 päivän välisenä yönä… ja eihän veli Tuppurainen niin paljon antanut, eikös veli Tuppurainen muista, että sitä oli sen ja sen verran?
Eikä asia vain tahdo oikein selväksi tulla.
Toveri Cohn koettaa sähköttää niin selvästi ja vakuuttavasti ja rehellisesti ja vilpittömästi ja peittelemättömästi ja avomielisesti kuin vain vallankumouksen tekijät osaavat.
»Toveri Joffe antoi minulle rahat marraskuun 5 ja 6 päivän välisenä yönä».
Huomatkaa, kuinka tarkoin muistan ajan! Oli yö, ja tähdet paloivat taivaalla, kun toveri Joffe pani setelipinkat eteeni pöydälle.
Mutta kun toveri Joffe muistuttaa, että olemmehan me saaneet paljon enemmän rahaa, niin täytyy minun asian kaikinpuoliseksi selvittämiseksi ja valaisemiseksi huomauttaa:
»Tällä ei ollut mitään tekemistä niiden rahaerien kanssa, jotka hän aikaisempien ilmoitusten mukaan oli antanut aseiden ostoa varten».
Nehän ovat aivan eri rahoja. Eihän nyt ole niistä kysymys. Nyt on kysymys niistä yörahoista.
Ja mitä niihin tulee, niin on seikka seuraava:
»Käytin rahat vallankumouksen levittämiseksi, mutta valitan, ettei minulla ollut tilaisuutta käyttää koko määrää».
Kyllä minä, saakeli soikoon, olisin pannut luistamaan joka kopeekan, mutta kun se vallankumouksen vietävä tuli vähemmälläkin.
Toveri Joffe puhuu vielä tileistäkin. Tietysti, tietysti, onhan tilit tehtävä. Kuinkas muuten? Mutta nyt ei vielä oikein passaisi.
Ja toveri Cohn-Tappurainen raapii korvantaustaansa ja sähköttää yhä lisää:
»On toivottavaa, että se aika pian koittaa, jolloin voin niistä tehdä tilin venäläisille puoluetovereille».
Ja koska toveri Joffe-Tuppurainen nyt niin paljon puhuu niistä rahoistaan ja tilinteosta, niin sopii hänen huomata seuraavakin seikka:
»Saksaan sijoitetuista arvoista hän ei jättänyt kaikkia, vaan ainoastaan 4 miljoonaa ruplaa Saksan vallankumouksen käytettäväksi».
Eikä pankki, ikävä kyllä, luovuttanut niitäkään. Pankki haisteli toveri Joffen antamaa valtakirjaa ja sanoi, ettei me tällaisilla papereilla… hiisi tiesi, mikä paperi tämä on, mutta ei tämä ainakaan mikään laillinen valtakirja ole.
Vallankumous, joka Saksassa kävelee vielä lasten kengissä, sellaisissa pienissä, parin- kolmen tuuman pituisissa pipottimissa, on siinäkin suhteessa vielä sangen kaukana takapajulla venäläisistä saavutuksista, että pitää olla jonkinlaiset selvät paperit, ennenkuin saa pankeista rahaa. Mutta toivottavasti tästä penikkataudista pian Saksassakin päästään. Kehitys kulkee nopeasti kiihtyvää vauhtia oikeaa venäläistä latua.
Sähkösanomat sinkoilevat. Tuppurainen kyselee ja Tappurainen vastailee.
Ja antaa siinä sivussa pieniä ihmetteleviä paikkauksia toveri
Tuppuraiselle.
Onhan siinä oikeastaan ihmettelemisen syytä syrjäisellekin. Miksi tämä hälinä muutamista vaivaisista miljoonista? Vallankumouksessa Venäjällä on pantu liesuun kymmeniä miljaardeja, eikä niistä kukaan ole mitään tiliä kysynyt.
Voimme kuitenkin olla vakuutetut siitä, ettei tämä vähäpätöinen intermezzo millään tavoin tule häiritsemään Venäjän ja Saksan vallankumousten veljestymistä. Koska toverit Tuppurainen ja Tappurainen eivät kuitenkaan tarvitse näissä asioissa liikutella yhtään kopeekkaa eikä pfenningiä yksityisomaisuuttaan.
Ja porvareilla on miljoonia.
(1918).