JOHDANTO.
Maapallon pinta alkaa olla kauttaaltaan tunnettu. Yhä pienemmiksi ovat kartoilla käyneet valkoiset alat, joihin ei tiedetä mitään piirtää. Lauhkeissa ilmanaloissa tuskin on enää ainoatakaan seutua, jonka rantoja, vesistöjä ja vuoria ei olisi tarkalleen paikalleen pantu, ja kuumissakin maissa, joihin on ollut vaikeampi tunkeutua, on enää harvassa laajempia aloja, joitten yleisistä maantieteellisistä seikoista ei oltaisi selvillä. Yksinpä molemmilla navoillakin kuljetaan luonnon ankarasta vastarinnasta huolimatta askel askelelta lähemmäksi keskustaa. Toinen napa on jo vallotettu, toista on joukko rohkeita retkeilijöitä lähestynyt niin lyhyen matkan päähän, että voimme sanoa senkin jo olevan nähtynä. Tosin on vielä aukkoja täytettävänä, mutta ne on verraten ahtaiksi rajotettu.
Niinkuin suuren työn päätyttyä voi nykyaika katsella taapäin, kuinka vanhimpain ihmisten ahdas näköpiiri on lukemattomien vaiheitten kautta vähitellen laajentunut, kunnes se meidän aikanamme on likimain saavuttanut ne rajat, jotka iankaikkisesti estävät ihmisiä ulomma yrittämästä. Uusia maita ja kansoja, meille tuntemattomia luonnonoloja tuskin enää sanottavasti löytynee. Voimme sanoa tuntevamme Maan kasvot. Olemme saaneet yleiskäsityksen niistä mahdollisuuksista, joita pallomme voi tarjota ihmisen toimeentuloksi.
Tieto maista ja kansoista on kehittynyt monella tavalla. Tehokkaasti sitä on edistänyt rauhallinen kaupankäynti. Usein ovat sotaretket tuntemattomiin maihin olleet sen välittäjinä. Mutta etäimmälle se on aina rajojaan ulottanut varsinaisten löytöretkien kautta.
Vanhalla ajalla sitä enimmäkseen edisti kaupankäynti ja vallotussodat. Varsinaiset löytöretket ja tutkimusmatkat olivat silloin harvinaisia, ainakin on meille hyvin harvoista säilynyt tietoa. Samat vaikuttimet Keskiajallakin etupäässä laajensivat maantuntemusta, mutta vielä enemmän kristinuskon levittäminen. Ristiretket avasivat Länsimaille sekä idässä että pohjoisessa laajoja aloja, joista siihen saakka oli ollut peräti vaillinaisia tietoja. Uusi aika on varsinaisten löytöretkien aika, Uuden ajan tiedot ovat laajenneet etupäässä niitten kautta. Enimmäkseen nämä löytöretket vielä Uudellakin ajalla kuitenkin tapahtuivat käytännöllisiä päämääriä varten. Niitten tarkotus oli löytää uusia kauppateitä, arvokkaita luonnontuotteita, asuttavia maita, ja niitten kautta joutuikin valkoisen rodun haltuun suunnattoman laajat alueet ja valtamerien taa syntyi uusia voimallisia keskustoita, jotka vähitellen uhkaavat siirtää pois edistyksen painopisteen vanhasta Europasta.
Tieteellinen maantuntemus edistyi vanhempien löytöretkien kautta vasta toisessa sijassa. Tieteiden kanta ei ollutkaan vielä niin kehittynyt, että ne olisivat voineet hyväkseen käyttää kaikkia tarjoutuvia uusia aineksia. Vasta uusimmalla ajalla löytöretket ovat voineet ruveta tavottelemaan puhtaasti tieteellisiä päämääriä, ja kuta enemmän aika kuluu, sitä enemmän niitten tieteellisyys syvenee. Maan ulkopiirteitten selville saamisen sijasta on päähuomio kääntynyt eri maitten sisällisen rakenteen ja esiaikaisten muodostusvaiheitten, niitten ilmastollisten ilmiöitten ja kaikkien elämänmuotojen selvittämiseen. Tältä kannalta katsoen on monikin jo vuosisatoja takaperin löydetty ja vallattu maa yhä vielä uusi.
Varsinkin alemmalla kannalla olevain kansain tuntemista on vielä suuressa määrin edistänyt kristillinen lähetystoimi, joka on ulottanut vaikutuksensa maailman pimeimpiinkin kolkkiin, koettaen kohottaa korkeampaan henkiseen ja aineelliseenkin elämään niitä luonnonkansoja, jotka vähitellen ovat tulleet kultuurin näköpiiriin. Uuden ajan alkupuolella merentakainen yritteliäisyys säälimättä sorti ja turmeli löydettyjen maitten luonnontilassa eläviä turvattomia kansoja. Nämä lehdet löytöretkien historiaa ovat sen surullisimmat; ne usein saattavat epäilemään korkeampia ihanteita noudattavaa Kaitselmusta sivistyksen kehityksessä ja leviämisessä. Niin monen säälimättä tuhotun kansan haudat puhuvat näiltä lehdiltä tuskallista kieltään. Kristillinen lähetystoimi on muodostunut vastapainoksi noille julmille, säälimättä musertaville, ihmiskuntaa ja ihmisyyttä raiskaaville, vaikka usein kristinuskon nimissä toimiville vallottajille ja anastajille. Kärsivällisen työn kautta se koettaa saattaa alemmat kansat osallisiksi tiedosta, uskonnosta ja valistuksesta. Vallottajat ovat toimineet samalla tylyydellä, joka on itsetiedottomalle luonnolle ominaista, kun se hävittää alempia elämänmuotoja valmistaakseen korkeammille sijaa. Lähetystoimi sitä vastoin on koettanut ulottaa kaikkiin kansoihin samain ihmisoikeuksien turvan, joita sivistyskansat omissa oloissaan pitävät sitovina. Väkivaltaisten viettien sijasta se on maitten ja merien taa vienyt sivistyksen omantunnon.
Löytöretkien vaiheitten muisteleminen ei ole ainoastaan ajantietoa, tapauksien, maitten ja kansain kertomista, vaan se kuvailee myös eri aikain käsityksiä niistä. Se vielä osottaa, kuinka laajenevan maantuntemuksen perustuksella käsitys Maapallon muodosta, maailmanrakennuksesta ja luonnonilmiöistä on kehittynyt.
Karttuneita tietoja ruvettiin vähitellen kirjallisuuden kautta säilyttämään myöhemmille polville. Maantieteellisen kirjallisuuden laajetessa niitä ruvettiin järjestämään kokonaisuutta silmällä pitäen, sitten selittämään ja yhdistämään tieteelliseksi järjestelmäksi. Niin kehittyi maantiede. Se onkin vanhimpia tieteistä ja käsitti nuoruudessaan useita muitakin luonnontieteitä, jotka sittemmin ovat siitä eronneet itsenäisiksi. Historian ja tähtitieteen kanssa se kulki läheisessä liitossa. Maantiede on melkein yhtä vanha kuin kirjainkirjotuskin. Vanhimmilla sivistyskansoilla tosin oli jo melkoinen kirjotustaito, mutta se oli vielä niin hankala, että ainoastaan tärkeimmät, uskontoa ja valtiota sekä käytännöllisen elämän tarpeita koskevat vaatimukset voitiin sen kautta tyydyttää. Vasta Kreikkalaisilla tietojen säilytyskeino kehittyi siksi mukavaksi, että sitä voitiin käyttää puhtaasti tutkimuksellisiinkin tarkotuksiin, ja sen vuoksi voidaan heitä pitää maantieteen, samoin kuin monen muunkin tieteen varsinaisina perustajina. Vasta kirjallisen maantiedon kautta tulivat maantuntemuksen tulokset sillä tavalla säilytetyiksi, että ennen saatuihin voitiin lisätä uudet ja siten perustusta yhä kehittää.
Löytöretkien historia valaisee monella tavalla yleistä historiaa, josta se onkin tärkeä osa. Se meille melkeinpä joka lehdellä osottaa, kuinka kansainvälisen yhdysliikkeen laajeneminen aina on vaikuttanut elähyttävästi aikoihin ja kansoihin ja suuntaillut seuraavaa kehitystä. Kun jonkun suuren tapauksen kautta näköpiiri on äkkiä laajentunut, niin ei kauaa kulu, ennenkun vaikutukset tulevat selvästi näkyviin seuraavain aikain ajatuksissa ja vaiheissa. Kun sivistyskansoja on joutunut yhteyteen jonkun vieraan sivistyksen kanssa, niin uudet vaikutukset hedelmöittävät puolella ja toisella. Kun taas kultuurin toimialat ovat laajentuneet rohkeitten retkien kautta uusiin, luonnontilassa oleviin maihin, kun on avautunut suuria luonnonrikkauksia tai otollisia aloja siirtolaisuudelle, niin on sekin usein vaikuttanut kerrassaan käänteen tekevästi seuraaviin aikoihin, luonut uusia aavistamattomia kehityksiä, jopa rakentanut uusia maailmoja. Kaikki nämä historian ilmiöt liittyvät läheisesti aineeseemme. Ne ovat löytöretkien jälkiseurauksia, ja esityksemme olisi vaillinainen, ellemme niitäkin muistelisi.
Laajenneen maantuntemuksen vaikutukset ovat alati olleet niin ilmeisiä, että sen merkitystä helposti voidaan liiotellakin. Muistakaamme sen vuoksi, etteivät korkeimmat henkiset saavutukset kuitenkaan perustu laajoihin yhteyksiin, vaan että ne on voitettu verraten suppeilla aloilla. Henkisen viljelyksen laita on suuressa määrin samanlainen kuin aineellisenkin. Laajat kauppasuhteet vaikuttavat aina virkistävästi kaikkiin toimeliaisuuden haaroihin, mutta siitä huolimatta jokaisen maan vakavaraisuuden perustus kuitenkin on sen luonnollisissa apulähteissä ja niiden kehittämisessä. Vanhimman ajan sivistykset kehittyivät aloilla, joitten yhteydet ulospäin olivat verraten pienet. Niin oli Egyptin laita, samoin Babylonin, ja kaikkein pysyvin henkinen omaisuus on varttunut siinä pienessä maassa, joka on Jordanin ja Välimeren välillä ja jonka kansa ei liikkunut kaukanakaan omain rajainsa ulkopuolella.
Ja yhtä väärin olisi arvostella aikakausien merkitystä ihmiskunnan elämässä yksinomaan sen kautta, kuinka suuri niitten maantuntemus on ollut, kuinka edistynyt niitten käsitys maan ja avaruuksien luonnonseikoista. Kokonainen vuosituhannen kestävä ajanjakso, Keskiaika, omisti hämmästyttävän alkuperäiset tiedot sekä maailman rakenteesta, että vieraista maista ja kansoista. Se unohti Vanhan ajan tieteelliset saavutukset, hylkäsi sen arvostelevan, ennakkoluulottoman tutkimuksen ja hyväksyi Raamatusta jälleen samat käsitykset, jotka kreikkalaiset olivat vanhentuneina hylänneet monta vuosisataa ennen ajanlaskumme alkua. Jos siis maantiedon kannalta arvostelisimme Keskiaikaa, niin sen merkitys ihmiskunnan elämässä tosiaan olisi arvattava hyvin pieneksi, jopa kerrassaan taka-askeleeksi. Mutta juuri samainen levoton ja pimeä aika on kuin onkin laskenut perustuksen Uuden ajan suurenmoiselle kehitykselle, ja se on myös kehittänyt toisenlaisia henkisiä arvoja, jotka kuuluvat ihmiskunnan kauneimpiin saavutuksiin.
Löytöretkien historialla on oma reipas luonteensa. Se käsittelee toisilleen vieraitten kansain ja kultuurien ensimäisiä yhtymyksiä ja näkee sen vuoksi oloja aina uutuuden valossa. Ja vielä se enimmäkseen käsittelee semmoisten miesten työtä, joita rohkea yritteliäisyys, tiedonhalu, seikkailukiihko on saanut vaaroista huolimatta kuljettamaan maantuntemuksen rajapaaluja kauemmaksi outoihin maihin. Tämä historia on sen vuoksi täynnään tarmoa ja rientoa, rohkeita yrityksiä, miehuullisia taisteluita, kestettyjä ja voiton vieneitäkin vaaroja. Lukemattomat ovat näillä teillä sortuneet, mutta suurempi on niitten luku, jotka ovat palanneet kotimaahan löydöistään kertomaan. Näemme ensimäiset tienraivaajat monessa semmoisessa maassa, jonka sivistys on sen jälkeen kauttaaltaan verhonnut lauhkeaan vaippaansa. Emme suinkaan aina voi antaa myötätuntoamme näille uusien urien aukaisijoille, mutta mielenkiintomme he enimmäkseen voittavat. Monta jaloakin luonnetta tapaamme, ja lukemattomien seikkailijoitten ohessa ovat monet ylevämielisetkin ja itsensä uhraavat miehet saaneet hautansa tuntemattomissa merissä, oudoilla rannoilla, ennen kokemattomissa vaaroissa, taikka onnellisen matkan jälkeen palanneet kotimaahansa vastaan ottamaan ansaitun voitonseppeleen.