MAANPUOLUSTUS.
Saksanmaalla on naapureina kolme suurvaltaa, Venäjä, Itävalta-Unkari ja Ranska, kolme pienempää kuningaskuntaa, Hollanti, Belgia ja Tanska, ja vielä lisäksi kaksi pientä valtakuntaa, Sveitsi ja Luxemburg. "Myötä- ja vastoinkäymisessä on Saksa saanut kokea", lausuu Ratzel, "että se on Europan naapuririkkain maa. Kun nämä naapurit keskenään sotia kävivät, niin niitten mielestä oli mukavinta sotia sillä alueella, joka ne erotti. Kun ne jälleen sopivat, niin mikä oli luonnollisempaa, kuin että ne toisiaan hyvittivät tämän alueen kustannuksella, joka muka ei ollut "kenenkään maata". Koko Europan laajassa piirissä ei ole ainoatakaan kansaa, Espanjalaisista mongoleihin, Suomalaisista Maureihin saakka, joka ei olisi Saksan alueella tapellut. Ja kuinka monen monet ovat Westfalin rauhan jälkeenkin ne rauhanteot, joissa saksalaista aluetta on paloteltu! Sana 'kansaintaistelu' on nimenomaan saksalainen. Eikä se tarkota ainoastaan tuota suurta kansaintaistelua Leipzigin lakeudella, vaan monen monta samanlaista kansaintaistelua on aikain kuluessa taisteltu Saksan maassa."
Kansallistunnon herättyä, taitavain valtiomiesten toimesta, on Saksa siitä huolimatta saavuttanut kansallisen eheyden, kohonnut voimalliseksi suurvallaksi, jonka sotavoimat eivät ole ainoankaan naapurin sotavoimia huonommat. Saksan seisova armeija, joka on yli puolen miljonan suuruinen, on mallikelpoisesti järjestetty ja harjotettu, sotalaivastoa taas lisätään niin tarmokkaasti, että Saksa jo on merelläkin kunnioitettava vastustaja, vaikkei se olekaan likimainkaan saavuttanut Englantia, eikä voine koskaan saavuttaakaan.
Mutta yhä edelleenkin on Saksanmaa samanlaisessa asemassa suurien sotilasvaltain välillä, yhä edelleenkin sen täytyy ponnistaa kaikki tarmonsa puolustaakseen rajojaan. Läheinen liitto Itävalta-Unkarin kanssa, joka perustuu syvemmille syille kuin vain paperiseen sopimukseen, on suuressa määrin vahvistanut molempain valtain kansainvälistä asemaa. Mutta siltä se ei ole niin turvallinen, että hetkeäkään voitaisiin laiminlyödä maanpuolustuksen vaatimukset. Sotavoima on alati pysytettävä mahdollisimman hyvässä sotakunnossa, maanpuolustuksen kaikkia etuja tarkoin punnittava ja valvottava. Luomme seuraavassa silmäyksen Saksan maanpuolustuksen ehtoihin.
Länsiraja.
Saksanmaan länsiraja on viime vuosisatain kuluessa ollut suurimpain vaihteluiden alainen, ja tällä rajalla on jännitys yhä edelleenkin suurin. Ranskalaisten pyyteitä vastaan, — he kun jo toisin ajoin työnsivät tämän rajan Itämeren rannoille saakka, — ryhdyttiin Wienin kongressissa v. 1815 erinäisiin varokeinoihin hajaannuksensa kautta heikon Saksanmaan suojelemiseksi. Sveitsistä ja Yhdistetyistä Alankomaista tehtiin "puhvertti valtiot" Ranskan ja Saksan välille. Sveitsille vakuutettu puolueettomuus myönnettiin v. 1832 itsenäiseksi eronneelle Belgian kuningaskunnallekin. Tämän kautta on Saksan länsiraja epäilemättä vahvistunut; sillä vaikkei Ranska hätätilassa kunnioittaisikaan puolueettomien valtain puolueettomuutta, vaan sen rikkoisi, niin ovat nuo pienet vallat kuitenkin itse ryhtyneet tarmokkaihin toimenpiteihin voidakseen ase kädessä torjua hyökkäyksen. Saksalaiset epäilevät kuitenkin, tokko ne uskaltaisivat sen tehdä siinä tapauksessa, että voittava valtio niiden puolueettomuuden rikkoisi. Niinkauan kuin sotivain valtain voimat ovat jotenkin tasaväkiset, ei niistä kumpikaan uskalla hyökätä puolueettomalle alueelle; mutta kun voimat muuttuvat epätasaisiksi, niin voi viettelys olla siksi suuri, että puolueettomuus rikotaan. Saksa tuskin tämän kautta voisi etuja itselleen hankkia, arvelevat Saksalaiset, mutta Ranska sitä enemmän. Ei edes yhteyden aikaan saaminen Italian kanssa maksaisi vaivaa, koska se sitoisi enemmän sotavoimia, kuin saavutettava etu korvaisi. Ranska sitä vastoin voisi Sveitsin kautta helposti tunkeutua Etelä-Saksan sisäosiin. Ja samoin olisi Ranskalle suurta etua siitä, jos se voisi Belgian kautta lähettää armeijan syvälle Luoteis-Saksaan, jossa Saksan rajan puolustus on heikompi. Näitä mahdollisuuksia on puolueettomien valtain huomioon ottaminen ja sen mukaan rajojaan vahvistettava.
Sveitsi.
Sveitsi on tämän tehtävän käsittänyt siten, että se on etupäässä turvannut St. Gotthardin, estääkseen armeijoja sen yli kulkemasta ja saadakseen vuoristoon laajan vallottamattoman linnotuksen, jonne sen sotavoimat voivat peräytyä ylivoimaisen vihollisen maahan hyökätessä. Juran puoli rajasta on sitä vastoin huonommin suojeltu. Se tosin onkin vaikea puolustaa, koska osa vuoristosta kuuluu Ranskalle ja tasavallan armeijain olisi jotenkin helppo tunkeutua Geneveen. Saksalaisilla on sen vuoksi mielestään syytä olla tyytymättömiä siihen tapaan, miten Sveitsi on länsirajansa turvannut. Ranskalaiset puolestaan voivat olla huoletta siitä, ettei Saksan kannata hyökätä Gotthardin solaa vastaan, päästäkseen sen kautta yhteyteen liittolaisensa Italian kanssa. Sola on tosiaan nykyisine varustuksineen vallottamaton.
Belgia.
Sveitsillä on kuitenkin kaikitenkin joka puolella erinomaiset luonnon edut rajainsa puolustamiseksi. Toisin on Belgian laita, jonka alue sulaa yhteen sekä Ranskan että Saksan kanssa. Maasin ja Sambren laaksoja kulkee kuningaskunnan kautta vanha sotatie, jonka varressa on lukemattomia kertoja taisteltu ratkaisevia taisteluita. Se olisi sodan syttyessä Ranskan ja Saksan välillä lyhyin tie Berlinistä Parisiin, se kulkee rikkaitten, viljeltyjen maitten kautta, joissa armeijain olisi helppo toimeen tulla, ja verraten vähäiset ovat ne luonnon esteet, jotka tällä välillä kohtaisivat vallottajaa. Belgia ei sen vuoksi ole voinut tyytyä siihen, että se on Sveitsin tavoin maan keskelle rakentanut lujan asemalinnan, vaan sen on täytynyt rakentaa rajoilleenkin mahtavia linnotuksia. Maasin laakson suojana ovat Namurin ja Lüttichin erinomaisen vankat, panssaritorneilla varustetut linnotukset. Mutta Belgian päävoimia ei käytetä näitten linnotusten puolustamiseen, vaan ne kootaan Antwerpeniin, suuren, maan sisässä olevan päälinnotuksen ympärille. Tätä asemaa suojelevat monet joet ja Antwerpeniä ympäröivä 14 kilometriä pitkä linnakehä, jossa on yhtä monta linnaa, kuin kehä on kilometrejä pitkä. Varsinkin meren puolella ovat nämä linnat lujat. Belgia näyttää toivoneen ulkomaalaista apua itsenäisyytensä puolustamiseksi, kun se Antwerpenin valitsi päälinnotuksekseen. Englannin politika ei voisikaan suvaita, että joku vieras suurvalta anastaisi Schelden suistamon, vastapäätä Thamesin suuta, ja siten "suorastaan ojentaisi pistoolin Englannin rintaa vastaan", kuten William Pitt aikanaan lausui.
Alankomaat.
Alankomaat ovat, ehkä Belgian esimerkin mukaan, luopuneet vanhasta linnotusjärjestelmästä, joka käsitti rajalla suuren joukon linnoja, ja ovat kääntäneet koko huomionsa suurien kaupunkien ja niitä ympäröiväin marshimaitten suojelemiseen. Samoin kuin entisinä vuosisatoina on Hollannin maanpuolustuksen vahvin puoli yhä vieläkin se, että sillä on niin laajat alueet marshimaita, jotka helposti voidaan laskea veden alle. Ainoastaan hyvin ankarina talvina, joita joskus sattuu, tämä puolustuskeino ei tehoo. Mutta tavallisina aikoina se yhä on yhtä varma kuin Ludvig XIV:nnen aikoinakin. Hollannin pääpuolustuslinja itää vastaan on Utrechtin ja useitten muitten pienempien linnotusten suojelema "uusi vesilinja" Zuyderseen ja Lekin välillä, ja sen jatko aina Waalin ja Mansin yhtymäkohtaan saakka. Etelässä taas meren lahdiksi laajenevat virransuut estävät vihollista lähestymästä siltä puolen. Hyvässä turvassa tämän vesilinjan takana on maan päälinnotus, Amsterdam, ympärillään laaja piiri linnoja ja veden alle laskettavia alhaisia tulvamaita. Näitä laajoja varustuksia täydentää Ijmuydenin linna Pohjanmeren kanavan suulla ja Helderin linnotukset, jotka suojelevat sekä Pohjois-Hollannin kanavia, että Zuyderseen suuta ja voivat estää vihollisia laivoja kuljettamasta piiritysaseita Amsterdamia vastaan.
Saksan puolustussuunnitelma.
Näitten läntisten naapurien rauhalliset aikeet ja heidän luja puolustuslaitoksensa ovat hyvänä apuna Saksan länsirajan suojelemiseksi Ranskaa vastaan. Mutta viime sodan kautta tämän rajan puolustusehdot muutoinkin perinpohjin muuttuivat. Ennen oli Rhein rajana, salaten Ranskan sotavarustuksia; Strassburg lujana asepaikkana suorastaan uhkasi Etelä-Saksaa. Nykyään joki sitä vastoin Baselista aina Hollannin rajalle saakka on kokonaan Saksalaisten hallussa. Rheinin linja sodan tullen suojelee Saksan armeijan keskittymistä rajalle. Baselin ja Mainzin välillä kulkee joen poikki 11 rautatiesiltaa ja 16 laivasiltaa. Rheinin takana Vogesien selänteet, joitten poikki kulkee ainoastaan muutamia harvoja teitä, suojelevat koko Ylä-Elsassia, ja tämän vuoriston pohjoispäässä olevaan aukkoon, jossa maisema muuttuu alavammaksi mäkimaaksi, suuntautuu Strassburgin ja Kölnin välimaalta kahdeksan rautatietä, jotka voivat kuljettaa väkeä syvemmälle Ranskaan polveavaan Lothringiin. Siellä suojelevat uutta Moselin linjaa valtaava Metz, jonka linnotusten piiri on toista penikulmaa pitkä, ynnä Luxemburgin rajalla Diedenhoven. Vogesien pohjoispään ja Metzin välille, Saarin linjalle, Saksa sodan syttyessä kokoisi päävoimansa, sinne viittaavat sen sotilasradat. Ensimäiset taistelut tulevaisuuden sodassa epäilemättä taisteltaisiin Lunevillen ja Nancyn välisillä kentillä. Näistä taisteluista riippuisi, saattaisivatko Saksan armeijat lähteä etenemään Ranskan etumaista puolustuslinjaa vastaan, joka nojautuu Moselin latvaosiin ja Maasiin, käsittäen Epinalin, Toulin ja Verdunin voimalliset linnotukset, vai ranskalaisetko voisivat lähteä marssimaan Rheiniä vastaan. Sitä varten heidän kuitenkin täytyisi jättää melkoiset voimat piirittämään Metziä, joka muutoin uhkaisi heidän jälkiyhteyttään. Mutta itse Rheinin rannalla saisi Saksan armeija uutta tukea Strassburgin ja Mainzin mahtavista leirilinnotuksista, jotka käsittävät Rheinin molemmat rannat ja sulkevat ranskalaisen hyökkäyksen molemmat päätiet Saksan sisäosiin, Zabernin laakson ja Kaiserlauternin kautta kulkevat Ylä-Pfalzin tiet. Mutta Saksan maanpuolustus on varustautunut muiltakin tahoilta tulevia hyökkäyksiä vastaan. Jos Ranska loukkaa Belgian puolueettomuutta, niin tulee Kölnistä tärkeä sotapaikka, ja sen linnottamiseksi ovatkin Saksalaiset sen vuoksi tehneet mitä suurimpia ponnistuksia. Jos Ranskalaiset taas tahtovat Burgundin porttia hyväkseen käyttäen marssia Etelä-Saksaan, niin he tosin voivat kiertää Breisachin linnotetun siltapaikan ja marssia suojattoman maan kautta itään päin. Mutta syvemmällä maan sisässä ovat Ulmin ja Ingolstadtin linnotukset, jotka voivat pidättää vihollista, kunnes Saksan armeijat ennättävät kokoontua, taikka ryhtyä toisella taholla toimiin ranskalaisten armeijain jälkiyhteyden katkaisemiseksi. Ranska on rakentanut rajansa Saksaa vastaan täyteen linnotuksia. Saksan suunnitelma sitä vastoin on yksinkertainen ja selvä. Saksa on muutamiin huolellisesti valittuihin paikkoihin keskittänyt koko mahtinsa ja luottaa liikkuviin sotavoimiin, armeijainsa sotakuntoon ja erinomaisen monipuolisiksi ja täydellisiksi kehittyneihin kulkuneuvoihinsa.
Jos Ranska hyökkää Saksan länsirajaa vastaan, niin on samalla Saksan rannikkokin vaarassa, koska Ranskan sotalaivasto ainakin vielä on Saksan sotalaivastoa suurempi. Pohjanmeren rannoilla tosin lukemattomat matalikot vaikeuttavat vihollisen lähestymistä, mutta siitä huolimatta on ryhdytty laajoihin toimiin, jotta rannikkojen suojelus olisi vielä tehokkaampi, Wilhelmshavenin sotasatama ynnä Elben ja Weserin suistamot on lujasti linnotettu, Helgolanti niinikään, vaikka tämä saari, joka ennen, Englannin hallussa, Saksaa uhkasi, Saksan hallussakin on kaksiteräinen miekka, se kun pakottaa Saksaa ulottamaan puolustustoimiansa kauas merelle vaaranalaiselle kohdalle. Elben suistamo on saanut entistä suuremman merkityksen sen kautta, että Pohjan-Itämeren kanava siihen päättyy. Päätekohtia ei suurikaan vaara uhkaa. Toinen pää on Kielin lujasti linnotetussa satamassa, toista suojelevat Elben suistamon vaikeat väylät. Vaikeampi olisi kanavan keskiosaa puolustaa vihollista vastaan, joka Juutinniemen rannikolla laskisi maihin armeijan. Sitä vastaan täytyisi lähettää melkoinen maa-armeija, Itämeren rannikkoa on vaikeampi puolustaa pituutensa vuoksi ja siitä syystä, että sitä yleensä on laivoilla helpompi lähestyä. Tämän rannikon paras turva on rannan kanssa yhtä suuntaa kulkeva rautatie, jota pitkin on helppo koota sotavoimia uhattuihin kohtiin. Tälläkin rannikolla ovat tärkeimmät liikepaikat linnotetut, ja voidaan ne sodan tullen helposti sulkea miinoilla. Suurimmat kaupungit ovat niin syvältä virtain suistamoissa, ettei niitten tarvitse pelätä pommitusta. Danzig ja Königsberg ovat sitä paitsi lujasti linnotetut. Nämä linnotukset jo kuuluvat itäisen rajan puolustusjärjestelmään.
Saksan itärajan puolustus.
Saksan ja Itävalta-Unkarin puolustustoimenpiteet toisiaan vastaan ovat verraten heikot, molemmat suurvallat näyttävät elävän siinä vakuutuksessa, että liitto itäistä naapuria vastaan on pysyväinen. Molemmat ovat sen vuoksi kiinnittäneet päähuomionsa itäisen rajansa suojelemiseen Venäjää vastaan.
Mutta vaikea on tätä pitkää ja länteen käsin mutkaavaa rajaa suojella. Sen pituus Memelistä Myslowitziin ("kolmen keisarin nurkkaan") on kokonaista 1,200 kilometriä, ja rajan sisin kohta lähestyy ainoastaan 300 kilometrin päähän Berlinistä. Tämä "puolalainen kiila" tähtää uhkaavasti Saksan pääkaupunkia kohti Ja tarjoo Venäjän armeijalle tilaisuuden vapaasti valita, mitä rajan kohtaa vastaan se tahtoo päähyökkäyksensä suunnata. Suurimmassa vaarassa on ltä-Preussi, jota etelässä, idässä ja osaksi pohjoisessakin piirittää venäläinen alue ja jota sitä paitsi Venäjän sotalaivastokin voi uhata. Ainoastaan 120 kilometrin levyisellä kannaksella on tämä maakunta yhteydessä muun Saksan kanssa. Epäilemättä Venäjä, hyökkäyssotaan ryhtyessään, ensimmäiseksi koettaisi lamata tämän puolen Preussin kotkan siivestä. Jos Saksan armeijat asettuisivat puolustuskannalle, niin ei niillä olisi luonnosta muuta apua, kuin etelärajalla Masurien maan metsät ja sotkuiset vesistöt. Masurien maan monien järvien keskellä tiet useissa kohdin kulkevat pitkin kapeita, osasta jo linnotettujakin kannaksia pitkin, joita olisi helppo puolustaa. Venäjän armeijan luonnolliset hyökkäykset olisivat Pregelin ja Weichselin leveät laaksot. Vilnan ja Varsovan rautatieristeykset ovat valmiit lähtökohdat kumpaakin hyökkäyssuuntaa varten. Kovnon linna, Niemenin ylimenopaikalla, olisi Königsbergiä vastaan hyökkäävälle armeijalle luja selkänoja, laajalla linnotuspiirillä on Königsberg viime vuosien kuluessa varustettu niin lujaksi, että sitä on voimakkaankaan vihollisen mahdoton täydelleen erottaa muun Saksan yhteydestä, niinkauan kuin tie merelle pysyy vapaana. Königsbergiin luottaen voisi heikkokin saksalainen armeija Samlandin niemellä, molempien haffien välillä, tehokkaasti suojella Itä-Preussin sisempiä osia. Vasta sitten sen asema kävisi vaaralliseksi, jos Weichselin laaksoa pitkin hyökkäävän venäläisen armeijan onnistuisi katkaista sen yhteys lännen kanssa. Tätä vaaraa torjumaan on Thorn lujasti linnotettu, Grandenz niinikään. Königsbergin takana on Danzig toinen nykyään melkoisen vahva paikka sekä linnotustensa että monihaaraisten vesireittiensä kautta. Hädän tullen voidaan Werder, s.o. koko Weichselin suistamo, laskea veden alle, koska se on suureksi osaksi Weichselin pintaa alempana. Frisches Haffia pitkin voi Danzig vihollisen uhatessakin ylläpitää yhteyttä Königsbergin kanssa ja toiselta puolen estää vihollista maihin nousemasta Danzigin mutkan länsirannalla, ensimäisessä palkassa Memelin jälkeen, missä mereltä uhkaava armeija voisi yrittää nousta maihin.
Venäjällä on niin suuret sotavoimat käytettävänään, että se samalla ehkä voisi kolmannella taholla yrittää tunkeutua Berlinia vastaan, vaikkei Venäjän rautatieverkkoa olekaan tähän saakka sillä tavalla kehitetty, että se moista yritystä helpottaisi. Paitsi vaikeanlaista maata, joka puolustukselle tarjoo useita etuja, ja jokia, on tällä välillä hyökkääjää vastassa Posenin luja linnotus, johon Preussin itäisen osan kaikki kulkusuunnat yhtyvät. Näitten kulkuyhteyksien katkaiseminen ja Posenin piiritys olisi ankara isku, jonka torjumiseksi Saksan armeijan täytyisi koota kaikki käytettävät voimansa. Piiritystä vastaan on Posen erinomaisten uudenaikaisten linnotustensa kautta hyvin varustettu. Königsbergin, Danzigin, Thornin ja Posenin linnotukset ja niitten välinen helposti puolustettava maisema ovat sen vuoksi Saksanmaan ensimäinen puolustuslinja Venäjää vastaan. Niitten takana on Oderin linjalla toisarvoinen merkitys. Tällä linjalla on, sen jälkeen kuin Stettinin linnotukset hävitettiin, ainoastaan Warthen suulla Küstrinin linnotus, seudussa, joka voidaan laajalti saattaa tulvan alle. Etelämpänä on ainoastaan yksi linnotettu siltapaikka Glogaun luona. Schlesian itäisen rajan puolustaminen kuuluu enemmän toiselle sijalle. Schlesia on syrjässä Venäjän hyökkäyksen luonnollisesta suunnasta ja jossain määrin sitä suojelee Itävalta-Unkarin laaja mutkaaminen itää kohti tällä puolella. Mutta kieltämättä voi tämäkin oivallisesti viljelty maakunta joutua vihollisen hyökkäyksen päämääräksi. Kun Saksan hallitus siitä huolimatta on jättänyt suuren Breslaun ja Ylä-Schlesian rikkaan teollisuusalueen melkein ilman puolustuksia, niin on sillä ollut toisenlaiset silmämäärät. Saksan viranomaisten koko suunnitelma vaikean itärajan puolustamiseksi näyttää perustuvan siihen käsitykseen, että tällä puolella eivät auta lujat linnotukset, vaan tulee puolustuksen perustua voimalliseen hyökkäykseen. Ainoastaan hyökkäyksen kautta voi Saksan armeija lyhentää puolustuslinjoja, ainoastaan siten voi Saksa saada täyden edun korkealle kehitetyistä kulkuneuvoistaan. Kun itärajalla ei ole rajan kanssa yhtä suuntaa juoksevaa jokea, niinkuin länsirajalla Rhein, niin on sinne sen sijaan rakennettu yhdensuuntaisesti kaksi, pitkillä matkoilla kolmekin rautatielinjaa, joita pitkin voidaan lyhyessä ajassa koota sotaväkeä uhatuille kohdille, jos nimittäin linjat voidaan suojella hyökkääviä ratsujoukkoja vastaan. Se taas on mahdollista ainoastaan siten, että Saksa lähettää omat armeijansa suoraa päätä rajan taa. Nähtävästi on Venäjän hallitus ottanut lukuun tämän mahdollisuuden ja huomaten Saksan suuremman edun valmistanut kauemmaksi rajasta laajan puolustuslinjan pidättämään vihollista, kunnes se on ennättänyt armeijansa koota. Novo-Georgievskin — Ivangorodin — Brest- Litovskin — Goniadzin linnotusneliö ynnä Varsovan linnotettu leiri yhdessä Bobr, Narev, Bug ja Weichsel jokien kanssa pidättää vihollista ja estää saksalaista hyökkäysarmeijaa, kunnes Venäjän sotavoimat ovat ennättäneet kokoontua. Välialueella lisäksi teiden ylenmäärin huono kunto estää saksalaisen armeijan etenemistä.
Nykyisissä oloissa Saksan sota läntistä tai itäistä naapuriaan vastaan olisi sota elämästä ja kuolemasta. Sen vuoksi kansa on kaiken tarmonsa koonnut tämän koettelemuksen kestääkseen. Yleisen asevelvollisuuden kautta on koko kansa aseissa. Seisovan armeijan miesluku rauhan aikana on yli 500,000 miestä. Sodan syttyessä on armeijan ja reservin miesluku 1,128,000 miestä; tarpeen tullessa on lisäksi 1,471,000 miestä nostoväkeä. Mutta jos kansakunnan täytyy kaikki voimansa koota, niin voi se asettaa yli 5 miljonaa miestä sotajalalle.
Lähteitä:
J. Partsch: Mitteleuropa.
A. Hettner: Grundzüge der Länderkunde: Europa.
L. Pohle : Die Entwicklung des deutschen
Wirtschaftslebens im 19 Jahrhundert.