HELMIN LÄHTÖ.
Syys itki kesän lähtemistä,
Vaan syksy raukan kyynelistä
Ei kesä kulta huolinut—
Ol' elämä sen sammunut.
Ja kesän sammuessa impi,
Keväistä kukkaa kaunihimpi,
Pois lähti maailmasta: hän
Taivaasen näkyi rientävän.
Hän iltaruskon rauetessa
Vaaleena lepäs vuotehessa,
Ja noustess' aamuauringon
Vierellään kyynelseura on.
Uus päivä katsoi kyyneleitä,
Ja taivas parven enkeleitä
Lähetti immen noutamaan,—
Maan lapsille jäi muisto vaan.
Vaan muisto kasvoi kukkasiksi,
Haudalla immen loistaviksi;
Niit' ystävien kyyneleet
On illoin, aamuin kastelleet.