II.
Noin ennen aina toivotin: "oi naiset,
Te tallennelkaa kyyhkyn untuvaiset,
Ja jääkää aina hentolintusiksi!
Te miksi vapautte kalkkuniksi,
Noin kartanoilla julki kotkotellen
Ja ruusunpunaiselle vimmastellen!"—
Vaan voi kuin pettää ulkountuvat,
Ne huuhkalla kun ovat hienoimmat!
III.
Vapaana ollen nauroi kyyhkynen,
Elämän-onnestansa riemuiten,
Nauroi ja sai metsän nauramaan.
Nytkin, eläintarhan orjana,
Naureksii hän, vaikka tuskissa;
Ymmärtää ken hänen nauruaan?
Nauraa katkerasti maailmalle,
Itse vapautta kaihovalle,
Joka muita kytkee kahleillaan.
Dresden