KEVÄTLAULU.
Vihertää viljasarka
Ja hyppii lammas arka
Edellä paimenen,
Ja vuohet vainiolla
Vipeltää vallatonna,
Kuin hurja poikanen.
Ja tuulten kanssa pillit
Viheltää: pedot villit
Kavahtaa kankailta;
Kaikk' ilkipeikot kuiluun
Pujahtaa, kuullen huilun
Sävelten sointua.
Hyvästi, murhe musta!
Nyt rinnan tahrausta
Kev'-aallot puhdistaa,
Ja kukkain kanssa mieli
Havahtuu: sydän, kieli,
Kuin linnut, laulahtaa.
37.
TAMMEN VARJOSSA.
Mä kesä-iltan' uuvuin
Unehen nurmikolle,
Varjohon vahvan tammen,
Keskellä tuoksukukkain:
Mun luoksen' astui impi
Utuisin hienohelmoin
Ja hapsin hajannaisin,
Valosta välkkyväisin,
Kuin säikehinä kullan.
Kasvonsa loiste hehkui
Kuin helle aamupäivän,
Ja siniliekin lailla
Myös säihkyi silmäsensä.
Mun luoksen' astui impi
Ja taittoi tammen lehvän
Ja kukkakimpun taittoi,
Tul' itse kolmanneksi.
Hän lehvin peitti pääni:
Niin järki raukan sulki.
Kukilla täytti rinnan:
Niin sydämeni ryösti.
Ja tuosta rohkeasti
Syliini itse hiipi:—
Näin kerrassaan mun voitti.
Ei, totta, neito viekas
Näin valvoissan' ois tehnyt.
38.
Kukka rinnoillani on
Kuva lemmen-ruususta;
Lemmen-ruusun varjossa
Säilyy kuva kultani,
Mutta kullan rinnassa
Säilyy oma kuvani.
39.
On jotkut tulleet näkyihin
Ja silloin nähneet enkelin,
Vaan selvälläpä päällä minä
Sain suudellakin enkeliä.
40.
Kaikk' ihmein oudoksuu, kun Katri rohkenee
Levätä aitassa, joss' aavet hoippuilee,
Vaan lujastihan Katri uskoo sen,
Ett' aaveheks ei muutu sulhanen.
41.
Kukka nukkui—
Neito valvoi vieläkin;
Linnut nukkui,—
Neito lauloi vieläkin!
Sulho nukkui,—
Nytpä nukkui neitokin!
42.
Etelä-Hämeestä löydetyn kansanlaulun mukaan.
Yleni vuori kaunis kaukana,
Puu kaunis kasvoi vuoren kupeella,
Puuss' ihanainen oksa viherti,
Ja oksa kantoi pesän ihanan,
Pesässä linnun munan korean,
Munasta sievä lintu liverti,
Linnussa kasvoi höyhen hienonen,
Ja höyhenestä tehtiin tyynynen,
Tyynylle kaunis neito nukahti.
Niin nukahti, vaan siit' ei mainittais,
Jos onnellisen unt' ei uinahtais.
43.
Niin muinen lauloin lemmestä,
Kuin oudon kukan tuoksusta,
Jon tuuli toi
Ja huokua mun soi.
Nyt löysin lempiruusun, nyt
Voin laulaa myös kuin lempinyt,
Ken hunajaan
Kastaapi huuliaan.
44.
ERHETYKSIÄ.
Me ihmislapset usein erhetymme
(Vaikk' erhetyksiä en ylistä):
Kas, äsken janossa mä vettä etsin,
Mut vahingossa tartuin viinahan;
Nyt neitonen toi mulle kukkakimpun,
Mä erhetyin ja tartuin—neitohon.
45.
PAKENEVA LOHDUTUS.
Pisarainen,
Loistavainen
Lehden poimessa:
Kuiskaellos hiljaa mulle,
Mistä löydän vertaa sulle
Kirkkaudessa.
Näin kun lausuin,—tuima tuuli
Kukkaa häilytti,
Hiljaa vavahti sen huuli,—
Helmi hälveni.
Kukka rannan!
Kelle annan
Sinut muistoksi?
Kell' on huulet samanlaiset,
Kasvot, kuin sun, ihanaiset,
Ken on kultani?
Laine läikkyi,—rannan sorti,
Ryösti kukkasen,
Niin mun mielenikin murti,
Jätti murheesen.
Hellä rastas!
Mieli raskas
Multa virvoita!
Lausu voinko toista kuulla
Ääntä suloista, kuin sulla,
Kuulla armasta!
Rastas lauloi—mutta haukka
Hänet karkoitti!
Yksin siinä seisoin, raukka—
Kyynel vierähti.
46.
Tuskan kuumuus liekillään
Murhemaljan kuohuttaa,
Mutta kyynelhelmillään
Kuohut liekin sammuttaa:
Murhemalja vailentuu,
Tuskanliekit laimentuu.
47.
KEVYTMIELI.
Mik' oisi parhain elon malli?—
Tuo kevytsydän kimmopalli.
Mitenkä parhain kuolla ois?—
Lennähtää tuulispäässä pois.
48.
En tiedä miksi laulaa lintunen
Ja miksi jyräjääpi ukkonen,
Vaan itse tiedän siksi laulavani,
Kun sävelehet soivat rinnassani.
49.
Kun sulhoist' impiseura haastelee,
Yks siinä naurahtaa, yks hymyilee
Ja toinen raskahasti huoahtaa,
Salassa kolmas itkuun tillahtaa.
Ken arvaa, miksi näin he kujeilee?—
Ken naurahtaa, sen toivo vahva on,
Ken huoahtaa, sen toiveet horjuilee,
Ken itkevi, se raukk' on toivoton.
50.
Äiti.
Rakas tyttöin, kuulepas!
Kun sä kitket kukkasarkaa,
Ellös kitke kukkias.
Tytär.
Kas, kuink' äiti näiss' on arka,
Vaan ei sääli ruusuja
Sydämeni pellolla.
51.
Kukahti käkö kolme ennustusta
Kes'-yön sydännä talon tanhuvilla:
Kukahti emännälle kuolinvuotta,
Ja leskivuotta lauloi isännälle,
Vaan tyttärelle kuiskui sulhovuotta,
Niin, sulhovuotta sekä naimavuotta.
Tuost' aamusella miel'-aloja syntyi:
Emäntä itki lähdön katkeruutta,
Isäntä armastansa sureksivi,
Vaan tytärtäpä lohduttavi sulho.
52.
Tyttö kaunis ja korea,
Hienohelmainen, sorea
Tuli tanssihin ilolla,
Toivorintana remahti;
Etsi sulhonsa suloa,
Kaihomielin kultoansa,
Etsi silmin, kuuli korvin,
Kuni lintua lehosta.
Vaan ei kuullunna käköä,
Nähnyt ei hunajahuulta,
Kuuli vierahan vikinän,
Sävellykset oudon linnun:
Murhe mielensä pimenti,
Huolia herätti harmi.
Tyttö kaunis ja korea,
Hienohelmainen, sorea
Läksi seurasta surulla,
Kaihoten keraltä joukon.
53.
PAIMEN LÄHTEELLE.
Niin on paimenen elämä,
Kuin on lähtehen lirinä
Läikkyväisen lehdikossa:
Kuuset sulle kunniaksi,
Rannan kukkaset ratoksi
Rengastavat reunojasi,
Hongat huolias puhuvi,
Koko metsä murheitasi;
Lehtolintujen lirinä
Tunnot syämesi sanovi;
Kuun kuvat ja päivän paiston
Kalvosi kimaltelevi;
Tähdet tuikkavan tulensa
Yö-sydännä sylkyttävi
Pintasi pimentehelle.
Lemmeksi sinulle luonto,
Ihmisist' ilo vähempi:
Jos ken juo heleän helmen
Silmäsi sirottamasta,
Kasvonsa ken kaunistavi
Pohjasi pusertamasta,
Niin jo matkalleen menevi,
Sun uralle unhoittavi.
Niin on lähtehen lirinä,
Kuin on paimenen elämä:
Lemmeksi sinulle luonto,
Ihmisist' ilo vähempi.
54.
Tuost' iloitsevi nuorin tyttö,
Kun kohta puhkee ruusunsa,
Vaan tuost' on riemu vanhimmalla,
Kun nyt jo kukkii ruusunsa.
Tuost' iloitsevi nuorin tyttö,
Kun toivoo naimavuottansa,
Vaan tuost' on riemu vanhimmalla,
Kun nyt jo löysi sulhonsa.
55.
MURRETTU SEPPELI.
Tyttö tanssi nurmikolla,
Päässä kukkaseppeli;
Poikajoukko vainiolla
Vallatonna hyppeli.
Tyttö istui nurmikolle,
Nauraen ja ilkkuen;
Poikajoukko ruusustolle
Riensi luokse tyttösen.
Poikajoukko liehakoi:—
Tyttö seppeleensä soi:
Vaan sen ruusu murtui rikki:—
Tyttö vaikerti ja itki:
"Voi, mun seppeleeni, voi!"
56.
VIIMEINEN TOIVO.
Kevät kului kesää toivoen.
Kesä rankka myrskyn raatama.
Tule syyskin, keltahiuksinen,
Haudalleni hapses hajoita,
Käske kukkas saattovierahaksi,
Nurmi haudalleni nukkujaksi,
Iltarusko haudan siunatkoon,
Tuulen viima virren veisatkoon,
Talvi tulkoon, hautapeittoni,
Senpä all' on viime toivoni!
57.
Mik' on kuulla kaunihin?—
Korpin laulu ja vareksen.
Mik' on nähdä ihanin?—
Suden silmät ja ilveksen.
Tuntea mik' armahin?—
Surman sormet ja suukkonen.
58.
TYYTYMÄTTÖMÄT.
Pisara:
Miksi mä kurja
Pisarana?
Miksi ei suotu
Virtana vierrä
Viitojen halki
Järvehen mun?
Virta:
Miksi mä halpa
Virtana vain?
Miksi en järven
Lainehin loiski,
Kuohuen kauas
Merehen käy?
Järvi:
Miksi mä mieto
Järvenä näin?
Enkö mä aalloin
Vyöryvin voisi
Merenä maita
Valtaella?
Meri:
Miksi mä hurja
Rantoja lyön?
Miksi en taivon
Pilvenä päily,
Taikkapa loista—
Helmenä vaan?
59.
Maa yksi, joss' on kukkia,
On mulle herttaisin;
Kukista yksi nurmella
On muista armahin;
Yks impi neitoparvessa
Muist' onpi rakkahin.
60.
PAIMENEN SURMA.
Pelvotonna paimen leikki
Rannalla, joss' aallot vyöryi;
Lainehille lastun heitti,
Venheesen hän itse vieryi—
Aalloistapa äänsi tuuli:
"Paimen, ellös eksy harhaan,
Käänny Tapiolan tarhaan!"—
Leikiksi sen paimen luuli.
Ärjy-aallot mylleröivät,
Kuohutellen vetten karjaa,
Suuret pienempänsä söivät.
Vaan kun hirmun vaahtoharjan
Herkkuihin nyt syttyi mieli,
Kurkkuns' ahnehen se aukas,
Suuretkin, kuin pienet, haukkas,—
Paimenenkin silloin nieli.
61.
Akka raiska käyssäleuka väijyi
Kadehtien kiharoita immen.
Kevät-yösen kuutamossa hiipi
Harvahammas immen vuotehelle;
Siinäpä hän säkkäräiset ryösti,
Iloissahan tuosta ilkkuellen.
Aamullapa auringon valossa
Peilihin nyt silmäs impi rukka,
Hämmästynnä lausuin kyynelissä:
"Unissani kultan' ylisteli
Ihmetellen pääni kiharoita,
Liehuivat kuin tuulen lainehissa,
Päivyen keväisen kullatessa:
Iloitsinpa tuosta ujostellen.—
Vaan nyt ikän' itken ilkityötä,
Kujertelen kurja kiharoita,
Hävetenpä katson kultahani,
Uskallan hänt' tuskin toivoella."
Kevähän ja kesän suri neito
Häpeällä kultasäkkäräänsä:
Kesäiset kun rusoitteli ruusut,
Poskuetpa vaalenivat immen;
Lakastui kun syksyn kukkasarja,
Sammuneena vaipui neidon silmä.
62.
Et suosioa voittavan
Sä näy vaimos rakkahan;—
Mik' ihme, jos en vois mä siis
Mieliksi laulaa maailman,
Jok' on kuin tuhatpäinen hiis?
63.