KIEHKURA.
Suloseppeleisen laittoi
Neito kukkasista niemen,
Istui, allens oksan taittoi,
Varjostohon vesan pienen.
Unelmihin siihen uupui,
Kultaistansa kaipaellen,
Metsäinen kun soitto kuului,
Käki kukkui kaikutellen.
Unetarpa hempukkansa
Laski lemmen taisteloihin:
Siinä sortui kiehkuransa,
Muiston-kukka murennoihin.
Niin nyt herättyään, neito
Lintuin lauluja ei kuullut,
Päivääkään ei nähnyt, keito,
Kukkain tuoksukaan ei tuullut.
"Kirottu!" soi huuliltansa,
Sydän sykki toivotonna;
"Kuka onnen kiehkuransa
Hukkaapi, on onnetonna."