MANAUS.
Meill' olkoon ansiona työ,
Työ kunniallinen,
Ja totuus vahva rintavyö,
Jok' ei sydäntä syö,
Vaan kantaa miehuuden.
Tuo kumarrusten kunnia
On halpain ansio;
Ei nöyryys kiellä miehuutta.
Vaan koirain tapana
Imarrus olkohon.
Ken möisi maansa onnea!—
Nuo henget irstaiset:
He vieraan jalkapohjia
Nuoleevat raukkoina,
Kuin ruotuvaivaiset.
Hävetköön häijyt!—häpyä
Jos verimadoill' ois:
Ei elonvoimaa, henkeä,
Eik' ihmissydäntä
He kansallemme sois.
Nuo tunnottomat uskaltaa
Viel' luunsa saastaiset
Tän maamme poveen tallentaa,
Hyväillä kunniaa,
Jot' ovat häväisseet!
Vaan maamme multa rauhoa
Ei anna raukoillen;
Uus uljas polvi nouseva
Kiroilee muistoa
Maan kurjain semmoisten.
Työ olkoon ansiomme vaan,
Työ kunniallinen!
Jos nostetaan tai poljetaan,
On onni synnyinmaan
Työmm' alku, loppu sen.