HAVAITTUANI.
MALTU, MIELENI.
Maltu, mieleni!
Taltu tasaiseen,
Niin voit airoella aukealle.
— Airot särryt on
Kiihko Kullervon. —
Hilli luontosi,
Lennä vakaiseen,
Niin voit sinkoella loitommalle.
— Louhi raivossaan
Katkoi sormiaan. —
Totta puuhaat, etsit oikeata
Lemmen voimin.
Käytä mielenvartta vakavata
Töin ja toimin.
Suojaa intoasi lemmenlasta,
Lemmonlasta hurjaa torjuen
Tahdon ohjaksia tempomasta,
Hengen valtasuuntaa häiriten.
Missä kiihko, kiivaus,
Mielen-ärty, riivaus,
Siinä kohtaa kompastus,
Palkka mielten ylpeitten.
Vakaa Luojan kokko vasta
Merest' auttoi hukkumasta
Väinämöisen, henkimahdin,
Valon vahdin.
Tartut maailman
Rattaaseen,
Tunnet kulkevan
Verkalleen,
Survaltaa sen tahdot vauhtihin —
Huomaatkin
Kuin se vyöryy vakavasti,
Survaisee sun helpommasti.
Joll'et seuraa, se sun survaiskaan!
Paras muisto maailmalle,
Paras palkka: aikanaan
Musertua edistyksen vauhtipyörän ale.
Viipuri 13/4
TOINEN AIKA.
Aika lakata on valamasta
Kiiltokulkusia onttoja,
Aika kieltää suita soittamasta
Hengetöntä sananhelinää;
Kauppimasta kissankultia,
Kuoritotta pettävää,
Taikka säkittäisin helpeitä,
Joiss' on hyppyistäysi jyviä.
Aika lakata on laittamasta
Kirjapainoksia paksuja,
Joista mielehen jää tyhjä muoto,
Autio kuin louhipohja luoto.
Aika mieltyä on soitelmiin,
Joissa henki liittyy säveliin;
Aika kuulla kullanhuuhtojaa,
Vaikka köyhä onkin Lapinmaa,
Elämän ei virta kullaton,
Helmiäkin puhtait' on.
Miksi korjaella hallanviljaa
Mehutonta?
Salolammen luona kypsyy hiljaa
Sarkaa monta,
Joissa terve suurus rehottaa,
Hengen suurus, hengen maa.
Aika uimahan on oppia,
Elämässä uimaan uppoomatta,
Sukeltamaan haahten aarteita
Syväst', elävästä virrasta
Uupumatta.
Sukeltamaan ennen särkyneet
Ihmishengen onnenpirstaleet,
Rakenteeksi ehjän aikajakson,
Jossa yhtyy kansain säveleet,
Kurjain huuto vaikenee,
Sorretut saa sovituksen, makson,
Edistyksen suunta selkenee.
14/7
HÄKKILINTU.
Linda äsken pääsi koulusta,
Hoitelee nyt häkkilintua.
Lintu pyrähtelee häkissään,
Tekis mieli ulos lentämään.
Rautalangat lausuu: "Vaarallista!
Eksyt, hukut! — tääll' on turvallista."
Lintu pyrähtelee yhtenään.
— No, jos koetteeksi päästetään —
Vapaus! ah, tuntuu hyvältä!
Oikein tekis mieli etemmä,
Tekis mieli laulaa vuorimailla,
Joss' on salit seiniäkin vailla.
Siell' ois nähdä maat ja taivahat,
Tunnustella tuulet vapahat,
Kuuluis ehkä laulu loitompaa,
Voisi kilpausta koettaa. —
Tuoss' on auki akkuna — he heijaa!
Siitä lintu ulko-ilmaan leijaa.
Linda itkee: "Nyt sen surma vie!"
Lintu laulaa: "Tääll' on auki tie!
Vaivun varhemmin tai myöhemmin,
Lauluni on vapaa kuitenkin."
Linda tuntee jotain kaipausta,
Kaipausta, rinnan ahdistusta.
"Siivet kun on lentokuntoiset,
Vapahina leijaa lintuset.
'Vaarallista!' mulle huudetaan,
Itse kun vaan ajattelenkaan.
Tuhat veruketta, pahaa paulaa
Turhan luulon rautalangat laulaa."
Antrea 9/6
VAPAUTTA.
Linda, linnun vapahan
Saaos hengen siipyet!
Vapahina taivahan
Menestyvät lintuset,
Vapaast' ajatella voivat,
Vapaat säveleensä soivat.
Vapaan ilman hengitys
Autuus kukkamaailman,
Kevään uusisyntymys
Työ on poven vapahan.
Luonto tuoss' on ulkonamme
Kuva sisämaailmamme.
Ahdas henki, maho maa,
Orja vuoden mennehen.
Vapaa henki, viljamaa,
Kohtu uutten satojen.
Hengi rintaas vapautta,
Kahleiksi vaan — rakkautta!
13/4
IHMISYYS.
Yhteiskunt' ois mantteliko vanha puhki palvellut?
Korjatkaa se! Paikatkaa!
Voitte poiskin viskata,
Mutta uusi ommelkaa!
Ihmiskunta oisko vaan kuin patarani rikkunut?
Uudestaan se valakaa,
Tehkää kello sointuva,
Jonka kunniasta maa
Kajahtaa!
* * *
Hyv' on huutaa, valvoa,
Mutta pelko pois!
Vaikka puhki katuja,
Talot raunioina ois:
Katu kasvaa umpehen,
Uusiakin aukee teitä,
Talot kilpaa kohoten
Kotinamme suojaa meitä.
Elämä luo muotoja,
Vanhat hylkää, uusiin vaihtaa,
Edistyksen sulkuja
Tieltään työntää, väistää, kaihtaa.
Vaikka eksyy ihmisyys
Toisinaan,
Usein käypi kestävyys
Uupumaan,
Elämää maass' aina asustaa,
Joka aikanaan taas puhkeaa,
Usein ottaa aimo pohdin,
Ryntää tarkoitusta kohdin
Koskenaan.
* * *
Elämä
Ihmistä
Johtaa vallassaan.
Elämä
Hänessä
Toteuttaa tahtoaan.
Elämän
Liekkivän
Näet rakkaudessa —
Elämä on Jumala.
Ihmiskunta elävä on puu,
Vuosituhannet se kukoistuu,
Kantaa hedelmää,
Siittää elämää.
Kuivuu oksia,
Monta haaraa lahoaa,
Mut taas uusia
Uhkeoita puhkeaa.
Vaikka moni verho lankeaa,
Kevät uutta vaippaa valmistaa,
Sillä sisällä
Asuu elämä.
* * *
Eikö kodissa
Äiti rakasta,
Koska tarvitsee hän rakastaa?
Pikku sisko hoitaa siskojaan
Mielihalust', aivan luonnostaan,
Siit' ett' oikein posket punoittaa.
Hyve salassa
Kukkii kainona,
Tuntee palkakseen,
Kun saa elääkseen.
Uhrauksen innostusta
Viel' on ihmiskunnassa,
Aatevaltain lumousta
Hehkuu nuorukaisissa:
Henkivirrat heitä tempaa
Aikakautta johtamaan,
Yhteishyöty alhaisempaa,
Sorrettua nostamaan.
* * *
Suotta ennustaa
Huuhkat kuolemaa:
Ydin ihmisyydessä
Terves on ja elävä;
Vaikka vanhat verhot lankeaa,
Uudet aatokset,
Voimat, nestehet
Kansoja taas kirkastaa.
Sinnes kuin maa muotoaan
Aina pukee uudestaan,
Uumenistaan voimaa uhkuen,
Sinnes pienoismaailma,
Suurin pienist', ihminen,
Uudestaan on versova,
Sillä sisällä
Asuu elämä.
Leppävirta, Tanssikallio 28/8
POIS EPÄILYS.
Maa yöhön synkeäänkö uppoais? —
Se usein näyttää niin,
Kuin päivä kuolis, kesä haudattais
Yön, hangen peitoksiin
Ja ihmishenki sortuis syvyyksiin.
Niin näyttää kuoltavan kuin synnytään,
Kosk' yht' on molemmat:
Pois kuollen vanhast', uuteen herätään,
Niin vaihtuu maailmat,
Niin uudet aamut, keväät koituvat.
Tääll' elän päiväni, niin haudan yö
Taas päivään synnyttää,
Ei auringolta puutu päivätyö,
Ei hengelt' elämää,
Yö sammuttaa, mut aamu sytyttää.
Ei syksyihinsä sorru ihmisyys,
Ei talven tainnoksiin:
Uus voima nousee, uusi henkevyys,
Kuin luonnon ytimiin.
Lait luonnon ylttyy hengen ongelmiin.
Ei kuole lapsi luonnon siittämä,
Jumalan ihminen,
Hän kasvaa, versoo verraks isänsä,
Eteenpäin pyrkien,
Vaikk' käykin tie kautt' yön ja varjojen.
Eteenpäin riento, kaiken tarkoitus,
Tie ihmiskunnan on
Ja kaiken liikevoima rakkaus
Vie voitost' voittohon.
Pois epäilys, jos syys tai kevät on!
Antrea 7/6
KEVÄÄLLÄ.
Yökynttilänne pankaa pois!
Jo päivä täyttää loukot,
Maailman valtaa valkeus,
Elämä johtaa joukot.
Se luodut henkiin nostattaa,
Jäät sydämmistä sulattaa.
Miss' ennen hohti kylmä jää,
Siin' nousee lämmön asteet,
Jumala ilmaan hengittää,
Luo pilvet, kaataa kasteet:
Elämän virrat lonsiaa
Ja viljavoituu hengenmaa.
Maa pohjan vaihtuu etelään,
Ikuisen kesän maaksi,
Ja hetki lietsoo lempeään,
Luo kansan autuaaksi:
Yks toistaan tuntee veljekseen,
Elämän armaaks isäkseen.
Jumalan, joka lapsissaan
Itsensä ilmi antaa,
Kuin kotka siipipankoillaan
Kaikk' ihmisheimot kantaa,
Heit' tekee verraks toisilleen
Ja omaisiksi itselleen.
Heit' yhdistää kuin perhettä,
Joll' yhteiset on juuret,
On tarkoitukset ylhäällä
Ja perimykset suuret:
Maa aina valmis hedelmiin
Ja uusiin kevätkukkasiin.
Antrea 8/6
TYYNELLÄ JÄRVELLÄ.
Nuo taivaan hopeavuoret
Ja kultaiset kunnahat
Syvyyden kirkkaudesta
Niin tyyninä loistavat.
Ja syvyys rantojen paltaat
Niin kauniisti kuvastaa,
Ett' aivan henkeä hurmaa
Tää armas aaltojen maa.
Tuon tahtoisi kaiken kauniin
Mun sieluni omistaa
Ja unhotuksien aaltoon
Maan kurjuuden painaltaa.
Vaan noin sulorunsas rauha,
Kuin järvikin heijastaa,
Se taisteluiden on tuoma,
Sit' ilmaiseksi ei saa.
Kallavedellä 26/7