JAAKKO HÄKLIÄ MUISTELLEN.
k. 28 p. toukok. 1902.
Sinut, ystävä, tapasin nuorena
Siell' ihanassa Karjalan maassa;
Olit vapauden ilmassa leijaillut
Kuin varsakin väljässä haassa.
Ilon nuorukaishengessä Suomea
Sinä näit kuin toivojen saarta;
Sinä uskalsit lähteä astumaan,
Vaikk' ylhäistä taivahan kaarta.
Ja nuorukaismieli, se lentävä,
Sun tiellesi kukkia kylvi;
Piti sydämesi herkkänä, lämminnä,
Kun myrskykin telmi ja mylvi.
Sinä herkkä kuin laps olit uskomaan
Mitä toivoit — kullaksi vuorta.
Jos uskosi pettikin toisinaan,
Et kadottanut intoas nuorta.
Sinä aatteita linkosit ilmoillen,
Niin ilotulin valkasit tiesi;
Moni aatekin sammahti kylmeten,
Ei sammunut sydämesi liesi.
Mitä kultia voittanut lienetkin,
On kuollutta kultien loiste,
Mut ilos oli elävä ja lämpöisin
Sun sydämesi päivänpaiste.
Kovin kaipaillaan, kovin tarvis on
Valon kirkasta heijastusta:
Suru maassa on haikea, neuvoton
Ja auringon silmä on musta.