KERRAN.
Jo kerran päätin, en vannonut:
Vast'edes lemmest' en laula;
Vaan sydän parka on järjellen
Ain' ollut ansa ja paula.
Jos sydän vait' olis tuskissaan,
Jos onnen ääneti kantais,
Ei kannel laulajan kajahtais,
Ei kielet sointuja antais.
Jos kerran rakkaus kuoltuaan
Ei haudastaan kohoaisi,
Sen kanssa kuolisi laulukin,
Ei kannelkaan kajahtaisi.
Vaan lemmen haudalla tuskat soi;
Kun lempi kuoleman voittaa,
Taas kannel riemua kaiuttaa
Ja onnen aurinko koittaa.
Niin kirkastettuna rakkaus
Myös laulajan ylentääpi
Ain' ylle taivahan yhdeksän —
Mut tuskin sinne hän jääpi. — — —