KEVÄTKIRJE KESÄPAIKALTA.
En näe minä täällä kaunista —
Vain karkean sammalmaan
Ja kanervan, vaan en kukkia
Ja missä lie linnutkaan.
On mustia kannot honkien,
Talon taatto möi puut ja joi.
Nyt auki on tie suvihalloillen
Ja tuimina tuulet soi.
Vaan nouseva metsä nuorta on
Ja tuoresta pihka sen;
Se hentona horjuu, toivohon
Toki latvansa tähdäten! —
Kalakaijakin huutaa järvellä,
Kun saalista sielt' ei nää.
Vaan kalamies kutsuu venheessä:
"Tule, täällä on kiiskin pää!"
On kiiskiä viel' ja krapuja.
Ja rannassa lapset ui.
Jos taatto vei taakse — nuoretpa
Taas eistymisviljaa pui. —
Jos pystyvät — jollei luontoa
Ne vainoa rosvoten; —
Kun voisivat muistaa huomista
Ja heissä ois ihminen!