NAISESTA.
Maankulkijoitten kummana
Käy pyrstötähti taivasta.
Sibillan lailla ennustaa
Se sotaa, nälkää, kuolemaa.
Sit' uskoo taikain uskojat,
Mut järjelliset nauravat:
Tuo kaasutähti ennustais!
Sen arvon sais,
Vaikk' itsetietoista ei sielua
Sen löyhäss' ainehessa asusta.
Mist' äly sille puhkeais?
Inehmo itsetiedoton
Vain luonnon leikkihyrrä on.
Kun usva aamun silmillä
On vailla rajapiirteitä,
Niin aurinko ei armainnaan
Sen läpi pääse loistamaan.
Siks etsii usva muotoja
Ja siittää kultakastetta:
Niin päivyt seitsenvärisnä
Voi päilyä,
Ja kastehelmen kautta kuultaen
On valo mettä luonnon huulillen
Ja luonnon sielu säihkyy helmestä. —
Tät' ennen nainen usvana
On ollut järjen otsalla.
Nyt tiedon päivän noustua
On nainen helmi loistava:
Kun uskon kaaos haaveineen
On saanut järjen rungokseen,
Kun tunteen-usva piirteet saa
Ja taide mieltä kirkastaa,
Niin nainenkin täys-ikäisen
On kasvuinen.
Ja silloin yhtä hyödyllistä on
Mies taikka nainen johtaa taistelon,
Kun ihmiskunt' ei kulje ontuen,
Vaan sukupuolet, ymmärtäin
Tointoistaan, käyvät vierekkäin.
Siis edistyksen vapaus
On meillä yhteiskalleus.
Sen kautta aukee yhteistie,
Jok' eteenpäin meit' ynnä vie.
Siis vapahaksi naisen työ!
Pois naisen hengen tieltä yö!
Pois ahtaat aatekerrokset,
Yön jättehet!
Niin näköpiirit uudet aukeaa
Ja olot täyteläämmät puhkeaa,
Kun kunkin luonto voittaa oikeudet.
Mut nainen tok' ei milloinkaan
Voi luopua naisluonnostaan.