ENSI NÄYTÖS.
Avoin pylväskäytävä temppelin ja kuninkaan huoneen välillä.
Kuninkaan istuin.
VAHTISOTILAITA.
1:NEN SOTILAS.
Jumalat kuoli jok' ainoa,
On templit hautaholveja,
Nyt kelle uhrataan?
On suurin herra kuka ties
Nyt kuningas ja sotamies,
Siis heitä palvellaan.
2:NEN SOTILAS.
Päämiestä kuule, tottele,
Kun käsketään, niin ottele,
Siin' uskontosi on.
Ei uskalla, ei aikaa saa,
Täss' aatoksia harjoittaa —
Se luvatonta on.
1:NEN SOTILAS.
Juo, narri, nai, ei kieltoa,
Öin, päivin, milloin mieluista,
Se uhri parhainta.
Ei pappi eikä kuningas
Vihastu tuosta uhristas,
Jos kartat aatella.
2:NEN SOTILAS. Vait, veikko! tuolta astuu miehiä.
EBER JA KOOSAM.
EBER.
Siis tietää et voi, mit et näe.
KOOSAM.
En,
Jos tunne en.
EBER..
Mut mistä tuntea?
KOOSAM.
Tuo Eufratin mies lausui, muistelen:
Ken omass' itsessään ei Jumalaan
Tutustu — turhaan etsii muualta.
Mut luonansa ken hänet tuntee, se
Hänt' ympärillään näkee kaikkialla,
Kuin armahansa kuvaa rakastaja.
Niin Eufratin mies lausui, muistelen.
2:NEN SOTILAS.
Mist' olette ja ketä? Mihin matka?
Täss' asuu kuningas, se tietäkää!
Tiehenne koivetkaa tai sattuu koipeen,
Niin nuolen haavaa saatte nuoleskella.
Mist' olette ja ketä? Vastatkaa!
KOOSAM.
Me? — Kiriath-Seferistä, tutkijoita.
Siell' on, jos tiedät, koulu viisasten.
2:NEN SOTILAS. Mut minne nyt?
KOOSAM.
Taas Kiriath-Seferiin.
2:NEN SOTILAS. Ja millä asioilla? Täytyy tietää. On aika paha. Kulkee vakoojoita.
KOOSAM.
Mies viisas tääll' on aamuruskon mailta,
Tuolt' Eufratilta — oltiin kuulemassa.
2:NEN SOTILAS. Siis viisait' olette tai veitikoita. Niin sanokaa, tuleeko maahan sota?
KOOSAM.
Jos totta lausuu tähdet, tulee sota,
Mut totuuden jos sota maahan tuo,
Niin rauha tulee.
2:NEN SOTILAS.
Ota siitä selko!
Jos heitä ymmärrät, niin olet viisas.
Jos viisas olet, heit' et tarvitse.
Ei kostu kansa moisist' oppineista!
Hän näköjään on itse viisaus,
Mut itseviisaus hän toki on,
Kun omiaan hän haastaa itselleen.
1:NEN SOTILAS.
Mut jos nyt sota syttyis, kuulkaahan,
Niin puoltaisiko meitä jumalat? —
Jos jumalia on, jos elää ne.
Mit' uskotte?
KOOSAM.
Sit' uskon, ett'et usko.
Mut onko taikk' ei mitä epäilet,
Niin siit' et hyödy, koska epäilet,
Kun siihen tartu et, mit' epäilet.
Siis jumalist' et hyödy, on niit' taikk' ei.
Lähtevät.
2:NEN SOTILAS. Jos ymmärsin, niin siipehesi sait.
1:NEN SOTILAS. Vait, nokkaviisas!
2:NEN SOTILAS.
Otti nokkahansa. —
Tuost' astuu maamies, kysy häneltä.
Hän jumalille tutump' on kuin nuot.
1:NEN SOTILAS.
Sanohan, mies, jos luotat jumaliin,
Ne aikovatko auttaa sodassa,
Jos, tuot' noin, tästä syttyis tappelu?
MAAMIES (laulaa, astuen lapio olalla edelleen).
Yks kaikki mitä aikoo jumalat,
Kun viini kasvaa, laumat poikivat,
Kun lapseni ja vaimot rauhan saa
Ja viikunapuu varjon tarjoaa.
1:NEN SOTILAS. Kaikk' yhtä pitkää on kuin leveää.
2:NEN SOTILAS. Vait, tomppeli, kuningas tulee! Seis!
BAALAK ja EGLON.
EGLON.
Isäni, kuningas!
BAALAK.
Kuulen, poikani.
EGLON.
Sin' olet alla päin ja mietit vaan.
BAALAK.
On syytä.
EGLON.
Mit' auttaa synkkyys? Kukistaa vaan mielen
Ja toimen tempaa käsistä kuin aseen
Vihollinen, jot' aiot sillä tappaa.
Iloinen mieli, reipas toimi neuvot
Ja keinot keksii parhaat.
BAALAK.
Nuoruuttas
Voit kiittää, kun voit toivoa ja mielen
Noin reippaan kantaa. Minun toivoni
On sinussa; en itse toivo mitään.
EGLON.
Kuningas päästäköön tok' ilon luokseen.
Jumalat — paha pää kun heill' on joskus —
Kun heille aito nuoruutt' uhrataan,
Iloa, leikkiä ja juhlamieltä
Kun näkevät, niin jälleen leppyvät
Ja toimiin valmiit ovat. Kuningas!
Suo palvelijoittes tulla luoksesi,
Mukana soitto, laulu sekä hyppy,
Niin elämäsi katkuava ydin
Iloisen liekin ottaa.
BAALAK.
Vanha lainaa
Iloa nuorten tuohuksista, niinkö?
On neuvo luonnikas, mut outo kuulla.
Noin Baalin pappi, hovin temppumestar'
Vois ohjata, ei nuori, nouseva
Kuningas laskevalle kuninkaalle.
Tuon hedelmänkö kantaa pappein kylvö,
Ett' ohjat terveelt' ymmärrykselt' ottaa,
Kuningastahdon vaihtaa hentoon mieleen?
Ei väsyneen ja vanhan lääkkeitä
Verevä nuoruus etsi.
EGLON.
Sinun tähtes,
Kuningas, etsin mitä etsin. Itse
Vaan luonnettani seuraan. Jumalten
On lahja sekin.
BAALAK.
Mik' on jumalten,
Mik' ihmisten ja mikä luonnon lahja,
Sen papit tutkikoot ja tietäjät.
Mut valtakunta kättä kaipaa miekkaan
Ja sota sopii kuninkaille. —
Kun olin nuori, kansat huusi: "Baalak
On voittaja ja kansain kukistaja!"
Sill' Eufratista Jordaniin
Ja Liibanonilt' asti Seiriin
Minua kansat kuuli vapisten.
Niin Hesbon ennen oli istuimeni
Ja Baasan astinlautani, kuin Aar nyt
Abarimvuorella on asuntoni.
Mut Gileadin lammaslaumaa nyt
Kuninkaat Og ja Siihon keritsee.
Ja Midianein heimoruhtinaat —
Nuo luopiot! mun orjiani ennen —
Veroa kantaa Amrin lapsille.
Ja missä jumalat? Nyt heitä tarvitsen,
En ennen kunniani kukkuloilla,
Kun nuoruus, voima, valta oli mun —
Ja jumaluuskin, sillä edessäni
Yleni kansain kiitossuitsutukset,
Ylistys-uhrit, lahjat, rukoukset.
Nyt tarvitsen, hei! käske tänne Seedek,
Pääpappi! Itse sotajoukkoon käy
Ja luotto ansaitse. Heit' innostuta,
Harjoita, että tarpeen hetkenä
Aseesen pystyvät ja että ase pystyy.
EGLON.
Mist' uhkaa miekka paljastettu taas?
BAALAK.
Kysytkö tuota? Poika Baalakin
Ei vihollist', ei vaaraa aavista,
Jok' uhkaa valtaistuintas? O aika! —
Mik' aatoksias kietoo? Papitko
Ja templin neitsyeitten kiimaukset —?
EGLON.
Puhua palvelias suo sana —!
BAALAK.
Vait!
Ja kuule, kerron sulle kaikki!
Kuninkaan armopaisteen pimetessä
Pakeni kerran Faaraoitten maasta
Egyptin viisas, salatietäjä,
Sukua kuninkaista, kerrotaan,
Ja Mooses nimeltään.
Hän Siinaill' asui kauan karkulaisna,
Kuin moni muukin valtain vainottu,
Jot' armo jumalain vaan lohduttaa.
Mut hänen ympärilleen joukottain
Muut paonlapset kiertyi. Johtajata
He etsivät. Hän kauan vastusteli.
Mut innostuksen liekin palossa
Hänelle näkyi Siinain Jumala.
Niin Siinain pyhilt' ihmeavaimen
Hän sai ja Israelin johtajaksi,
Pakolaiskansan pääksi vihittiin.
Vaelsi sitten kauan erämaassa
Ja kansa siellä kaitsi laumojaan,
Mut pysyi pyhäin ihmeliitossa
Ja heidän jumalaansa tunnustaa,
Tuot' yhtä, joka voittaa muka muut
Jumalat, kansat, maat ja kaupungit.
EGLON.
Niin onko ennustettu?
BAALAK.
Niinkuin ilmassa
Se huhu liikkuu; peljästystä kylvää
Se kansoihin ja miekkaan ruostetta.
EGLON.
Se mahtaa olla suuri jumala,
Jos kaikki muut hän voittaa.
BAALAK.
Senpä vuoks
Sun pappis tarvitsen, ne tomppelit,
Jotk' eivät aikaa seuraa, palkkojaan
Ja saataviaan muistelevat vaan
Ja huutavat: on meillä viisaus, valta!
Niin kansan unnuttavat hekkumaan
Ja velttouteen. Ja kun muilta mailta
Uus vaara uhkaa, ennen tuntematon,
Se nielee kansan sekä itse papit,
Jotk' eivät vastustaa voi kumpikaan. —
Siis Seedek tänne! Nyt hän näyttäköön
Mit' uhrit auttaa meitä, tokko Baal
Ja Sergal häntä vielä tottelee.
Hae Seedek, mene!
Eglon menee.
Nyt vielä raitis vuorituuli huokuu
Ja viimein sato laulain korjataan.
Mut joka hetki vaihettaa voi tuulet
Ja joka tuuli kansan mielen muuttaa.
Viel' erämaa on aina myrskyn kohtu.
Sen puuskat vaatii valppautta. —
Seedek tulee.
Seedek!
SEEDEK.
Kuninkaan olkoon voima, kunnia
Ja siunaus!
BAALAK.
Kai tiedät mitä mieltä
On jumalat näit' aikoja, o Seedek?
Vihoja näyttävätkö tietävän
Tai leppeit' ovat?
SEEDEK.
Leppeä on Baal,
Kuin aina viininkorjuun aikana.
Mut Sergal, sodan herra, aatoksiin
On vaipunut.
BAALAK.
Sen poskistanne huomaan,
Ett' ovat teille juomauhrit mieleen.
Mut sodan jumalan, mun herrani,
Te unhotatte, veltot, hempeät
Kun olette. Hän valpas vaatii valppaat
Myös uhripapit. Hälle teuras tehkää!
Mit' uljast' on ja nuorta, voimakasta,
Sen vaatii sodan herra leppyäkseen.
Siis teurastakaa mulli mullin selkään,
Ett' ihastuu hän verta haistaessaan.
Syy teidän on, jos valtakunta kaatuu.
Ma silloin teidät teurastan kuin oinaat,
Jäsenet ratkon, niskat ruhjaisen
Ja tuuleen kylvän — korpit syökööt!
Viittaa kädellään menemään.
Odota, Seedek! Sano, vanhettuuko
Myös jumalat? Jos niin on, syy ei sinun.
SEEDEK.
Niin olla voi, vaikk' ain' ei ole niin.
Jumalat kyllästyä voivat yhteen,
Niin sille vanhettuvat, mieltyvät
Taas toiseen, nuortuvat ja auttavat,
Mut auttaessaan aina nuoret ovat.
BAALAK.
Siis mulle vanhenneetko, tarkoitat?
SEEDEK.
Jumalat tekevät kuin kuninkaat:
Sit' armastellen, joka miellyttää,
Sen hyljäten taas jok' ei miellytä
Ja uuteen mieltyen. — Ei sukujaan
Kuninkaat muuten jumalista ois.
BAALAK.
Tuo pistopuhe heitä, Seedek, pois!
Vaan sano miksi ahmii jumalat
Niin paljon nuoruutta ja neitsyyttä.
SEEDEK.
Ei nuoruus kestäis ilman nuorten seuraa.
Miks' sotajoukkos nuorta on ja vaimos
Vaan neitseist' etsit? Rakastat siis mitä
Jumalat rakastavat: elämää.
BAALAK.
Niin, elämää!
SEEDEK.
Maan elinmehua,
Sen viiniä ja nuoruutta, sen kukkaa.
BAALAK.
Siis päiviäni pilvessä en hukkaa,
Vaan tänne tuokaa juomauhria
Ja neitseet, tanssijat ja pasuna.
Sun pappis, Seedek, laita laulamaan,
Niin nuoruuteni elpyy uudestaan!
Seedek menee.
Jumalat kotkaa nuorentakaa taas,
Ett' ylenee hän kostolentoon, karkaa
Viholliseen kuin taivaan salanuoli,
Jok' iskee korven rosvolaumaan, polttaa
Poroksi sissin, juonten hautojan!
Kuninkaalle tuodaan viinipikari. Seedek, uhripikari
kädessä, ja pappikuoro taustalta etenevät, laulaen
harppujen ja sympalien soidessa. Sillaikaa asettuvat
naiset puoliympyrään Baalakin istuimen luo.
PAPPIKUORO.
Kuin auringon paiste siunaa maan,
Valtasi, Baalak, siunataan:
Viiniä tiukkuvat askelees,
Vuotakoon riemu sydämmees,
Maaemon rinnass' on tuhat nisää,
Lypsettäviksi kai luotu ne lie.
Taivas tultansa viinihin lisää,
Rintas jäät se pois virtana vie.
Kuningas nouskoon voimassaan,
Elämän riemuun, kunniaan.
Kuningas ja Seedek tyhjentävät pikarinsa. Huutoa:
"Kunnia kuninkaalle!" Tanssijatarten hyppyä. Soittoa.
NAISKUORO.
On virran hekkuma kukkaset,
Kuninkaan ympäri neitsehet.
Maan virta lahjoo hedelmillä,
Kuningaslahjat on hellempiä.
Kaksi sotamiestä taluttavat välissään Bileamia.
Eglon ja Assar astuvat muun sotajoukon etupäässä.
EGLON.
Kas tässä mies! Hän hullu lie tai viisas,
Mut kansan villitsee hän kadulla,
Kun ennustuksillaan sit' uhkaa, huutaa —
Kuin huutaa hän?
SOTILAAT.
"Parantukaat! parantukaat!"
YKSI JOUKOSTA.
"Elämä tai kuolema! Valitkaa elämä!"
EGLON.
Kuningas häntä itse kuulustelkoon!
BAALAK.
Mies, sano mistä olet? mitä tahdot?
BILEAM.
Nimeni Bileam, sun kansas lapsia,
Vaikk' aamuruskon maalta Syyriasta.
Elämän airut sulle olen taikka
Myös kuoleman, jos tahdot.
BAALAK.
Kuoleman!
Niin, Bileam — sun tunnen maineeltas.
Mut kuinka kansaa tohdit villitä?
Et pelkää! Jos sun syötän koirilla!
Mun valta tääll' on, tiedät, voima myös.
BILEAM.
Oi kuule, Baalak kuningas!
Sen valta on, ken valtaa sydämmet.
Sun kätes herpoaa ja vaipuu jo,
On tylsä nuoles, jousen jäntees veltto,
Ei sotaan pysty miekkas ruostunut,
Se särkyy, viikatteeksi taotaan
Ja lapses orjina saa sillä niittää.
On valtikkasi ontto ruokosauva,
Se katkeaa näin — sisus puuttuu rautaa.
On lihavuuttaan raskas kansasi;
Kuin baasanhärkä villi, riihoton
Se kiimailee, syö, juo; ei aurallen
Se suostu — teuraaks täytyy. Aikanaan
Ikeesen taivuttaa sen vieras valta.
Sun tyttäresi, tuoksuttomat ruusut
Ja tuhkatähkät, sittim-omenat —
Ne itätuuli riipoo jalkoihin.
Sill' ylenevä korvesta on myrsky
Ja liekin lieska paisuu Paaranista,
Kuin kulovalkea se kansat polttaa,
Kuin kasken kaataa, luhtoo linnat
Ja kostonkättä armotonta käyttää.
Vaan raunioille nousee vahva valta,
Elämä siement' uutta maahan kylvää,
Totuuden siement'.
SEEDEK.
Eikö elämä
Abarimvuorell' asu? Missä viini,
Hunaja, rieska vuotaa? Missä neitseet
Ja nuoruus kukoistaa kuin palmupuut?
Ja Baalin alttarit ja Astarteen —
BILEAM.
Ja hekkuma ja saastaisuus kuin loka —
Se elämää on niinkuin loka vettä.
Ihana maa kuin Herran yrttitarha,
Mut sydämmenne kolkko Suolalaakso,
Jok' ympärilleen huokuu kuolemaa.
SEEDEK.
Hän hullu on.
ERÄS PAPPI.
Hän vangitkaa!
ASSAR.
Mut kansa
Hänt' ihmetellen kuulee, vaipuu pelkoon,
Ei luota jumaliin, ei ihmisiin.
EGLON.
Ja sotajoukko uskoo mitä kansa.
BAALAK.
Mut mitä tekee uskovaiset papit?
EGLON.
Jos julki lausun mit' on tiedossani:
He tunnustavat mitä eivät usko
Ja uskovat mit' eivät tunnusta.
Taikk' eivät mitään usko — teeskelevät.
BAALAK.
Ja mitä neuvot, aamuruskon poika,
Mun tekemään?
BILEAM.
Hävitä ruttokaivot,
Nuo Baalin alttarit ja Astarteen!
PAPIT.
Jumalat hautaanko?
BILEAM.
Mik' on jo kuollut,
Elämän tieltä pois se korjataan.
SEEDEK.
Oi kuningas! hän kieltää kansan uskon,
Isien jumalat hän häväisee
Ja kapinata lietsoo joukkohon,
Niin horjuttaa sun valtaas juuriltaan:
On sukus jumalista, jumaliin
Myös valtas juottuu.
BILEAM.
Jumalista et,
Vaan Jumalasta yhdest' alkus on.
Hänehen vaan voit valtas perustaa,
Hänehen, josta mailmat puhkeaa.
Hän hengestään kaikk' elämän loi ilmiin,
Tuon näkyvän ja mik' ei pistä silmiin.
Hän kalliosi —
SEEDEK.
Hakkaa maahan puu,
Niin kotkan pesä puusta kukistuu.
Kun puuta suojelet, niin pesä säilyy,
Se myrskyssä ei kaadu, vaikka häilyy.
BILEAM.
Mut myrskystä jos taivaan liekki lentää,
Se särkee jumalat ja alttarit,
Puut, kotkanpesät —
SEEDEK.
Baalak, kuuletko?
Tuon suussa valtakuntas tuomio!
Hän tapa, karkoita tai vangitse,
Hän kansan villitsee, niin hukumme.
Eglonille syrjässä.
Myös kuule, Eglon, toivo Moabin!
Jos mieltynyt liet uhrijuhlihin,
Joiss' autuutta juo nuoruus, joissa maa
Syliisi vuotaa sulaa hekkumaa:
Ihanat neitseet, viinit hehkuvat
Jumalat ruhtinaille sallivat. —
Jos mielessäs ne palaa, niin nyt muista
Pelastaa pyhät uhrit häviöstä.
Jälleen Baalakille.
On Eglon silmäsi, oi kuningas,
Hän eikö tähtää vihollisias?
Aseesi Assar on, siis sillä hakkaa,
Pois ensi työksi eksyttäjät nakkaa!
BAALAK.
Vait, Seedek! Puhu, aamun mies!
Sun suusi neuvot soivat tuorehilta.
BILEAM.
Kun taivahasta vuotavat ne: lähteest'
Elämän, johon liittyy henkeni.
SEEDEK.
Jumalat kaipaa kättäsi, o Baalak!
Jok' auttaa heitä, häntä autetaan.
BAALAK.
Vait! käsken vanhan valtikkani kautta.
Tomua, koirat, nuolkaa ääneti.
Vaan neuvosi, oi aamuruskon poika!
BILEAM.
Mun Jumalani apuas ei kaipaa,
Vaan apunsa hän sulle tarjoaa.
Sun korkeudesta voimallaan hän vyöttää,
Kun kansasi vaan häneen uskaltaa.
BAALAK.
Tuo yleist' on, ei riitä käytäntöön.
Jotakin käsin tartuttavaa tuo,
Jotakin keksi äkkitenhoa,
Jok' istuintani tukee, kansan nostaa,
Nuo aasit veltot kiihkoon kannustaa,
Ett' Amrin lapsille voin kerran kostaa,
Vihollisteni joukot teurastaa.
BILEAM.
Siis ensin vanha kansast' irroita,
Jos tahdot uutehen sen syntymään:
Kotelo riko — hyönteinen saa siivet.
Kukista ensin rietas pappikunta,
Jonk' orjuudessa kansan henki nääntyy,
Ajatus, tunnon matkasoihtu, riutuu
Ja tunne luopuu järjen aviosta,
Himona irstaillen.
Seedek ja hänen pappikuntansa lankeavat polvilleen,
kädet taivasta kohden.
SEEDEK.
Baal, auta meitä;
Vihasi nuoli vainojaamme heitä!
Nousevat.
Nyt nouse, kansa, joutuin temppeliin,
On aika turvata jo jumaliin!
Papit menevät, Seedek edellä, temppeliin.
Heitä seuraa osa kansasta. Koko seuraavan
keskustelun aikana kuuluu vienoa soittoa
ja laulua.
BAALAK.
He menevät ja kansa seuraa.
BILEAM.
Se
On tapa, joka ihmisiä laahaa,
Kuin tahdotonta kortta muurahainen.
Ja tapaa seurataan, ei ajatusta,
Haluja palvellaan, ei jumalia.
Siis halut halvat riisu kansastasi
Ja jumalat — yks omista.
BAALAK.
Jos hyljätään nuo, kuka tyhjän täyttää?
On usko kansan, papit uskonnon,
Jumalat kansan, papit jumalien.
Jos mielist' uskonnon poisjuuritat,
Niin papit olemasta taukoaa.
Tai eikö myöskin sinun jumalas
Puhele pappein kautta kansalle?
Tai suorastaanko, välittömäst' astuu
Maan päälle hän ja johtaa kansoja?
BILEAM.
Mun Jumalani saarnaa kaikkialla.
Hänelle papit puhkee luonnostaan.
Kuin kaikk' on linnut taivaan lintuja,
Niin Luojan lapsia kaikk' ihmiset.
Kuin kaikki linnut linnuiks elävät,
Mut laulun tarpeen tuntee muutamat,
Niin ihmisetkin kaikki ihmisiksi,
Jumalan ihmisiksi luotu on,
Mut muutamill' on liekki sisällään,
Se kuoren rikkoo, sanoiks singahtaa.
Jot' elämä ja henki käskee: puhu!
Hän pappi on; nyt minä, toiste muut.
Mut jokainen on pappi elämällään,
Kuin joka lintu taivaan lintunen.
BAALAK.
Näet unta kaunist', aamuruskon poika.
Elämä vaan ei toteuta untas.
BILEAM.
Elämä unet luo ja elämää
Taas unet luovat.
BAALAK.
Siirry Syyriaan!
Sun kansas tääll' ei kaipaa unias.
Vaan hyvän järjestyksen häiritset,
Kun järkyttelet uskot ihmisten
Ja tunnot säikytät ja mielet masennat,
Kaduilla huutelet kuin korvessa.
Mun apuni on vanhass' uskossa,
Kun vanha olen.
BILEAM.
Siispä säiky nyt
Ja kuule, Baalak, aamuruskon poikaa!
Sun istuintasi kohden nousee myrsky,
Sen korpi kohdustansa synnyttää.
Ja silloin, niinkuin korven vainottu,
Mun apuani etsit Syyriasta,
Kun lanteitasi pelko horjuttaa.
Mut apu väistyy, turva pakenee
Ja siunaus tuo sulle kirousta.
SANANTUOJA haastaa perällä jotakin Eglonille.
EGLON.
Isäni, kuningas!
BAALAK.
Kuulen poikani.
EGLON.
Puheilles pyrkii Midianin päät,
Sun liittolaises vanhat.
BAALAK.
Puheilleni!
Petoksen pojat, Amrin ystävät!
EGLON.
Viis mahtavinta heimoruhtinasta,
Sukujen uljaimmat.
BAALAK.
He tulkoot! Käske!
Eglon viittaa sanantuojalle, joka lähtee.
ZUUR, HUUR, REKEM, REBA JA EVI.
ZUUR.
Sun rauha, Baalak, jumalas eläköön!
BAALAK.
Te liiton rikkojatko rauhan tuotte?
ZUUR.
Sovinnon kättä sulle tarjoamme,
Vaan sotaa varten. Silloin rauha taattu,
Kun miekka piilee miesten manttelissa.
BAALAK.
Niin, tekö, vanhat riidankapulat,
Sopua tuotte? Lausu tarkemmin!
HUUR.
Mun lausua suo, kuningas! —
BAALAK.
Niin lausu!
HUUR.
Se huomaa, että usein veljekset
Menestyspäivinänsä kiistelevät
Ja käsikähmään käyvät keskenään,
Mut hätähetken, yhteistuskan tullen
Taas liittyvät he vihollista vastaan
Ja joka miekass' on kuin yksi käsi,
Kuin yksi tahto joka työtä johtaa
Ja sisäkiista ulkovaaraan sammuu.
Niin veljen kättä tarjoo Moabille
Nyt Midian; on valmis liittohon,
Kun yhteisvaara uhkaa.
BAALAK.
Liittohon! —
Bileamille.
Saat mennä, aamun mies, nyt herras haltuun. —
Hän korpeen rajan yli saattakaa!
Assarin viittauksesta tarttuu kaksi sotamiestä Bileamiin.
BILEAM (kätensä ylentäen).
Oi kansat nukkuneet! miks' ette nouse,
Vaikk' ylennettäis teitä taivaihin?
Vaan alhaisien tekojenne valtaan
Te sorrutte kuin pohjaan Sittimin.
Ja muistoanne kertoo maailma
Kuin autiota Suolalaaksoa.
BAALAK (tarttuu keihääsen, yrittää viskata sen Bileamin jälkeen).
Baal avita! jos suutasi et sulje,
Niin keihästän ja paistan sun.
EGLON.
Oi säästä,
Isäni, hänet kansan tähden!
Bileam viedään.
BAALAK (ruhtinaille).
Siis
Tunnette vaaran?
ZUUR.
Kuka korven poika
Ei edelt' aavistaisi myrskyä
Tai kynnyksellään tuntis vihollista?
BAALAK.
Se vihollinen onko —
ZUUR.
Israel,
Tuo kansa, joka jumalastaan kerskaa,
Ett' yksin maailmat hän hallitsee
Ja yksin kansat valtaa. — Huomaathan:
Jumalten neuvostossa monta päätä
Vaan häiriöitä synnyttää ja riitaa,
Kuin eripuraa vaimoparvessa.
Yks ainoa kuin on ja viisas hän,
Niin näyttää parhaat keinot keksivän.
BAALAK.
Niin olisko? Mut Siinain pyhistä
On Israelin voiman alkujuoni.
Mit' uskot heistä?
ZUUR.
Kummaa joukkoa,
Välillä henkien ja ihmisten.
He miekkavöin ja valkoviitassaan,
Kuin jumalina, maassa liikkuvat:
Kun näet kaukaa, tunnet vapistusta,
Kun lähenevät, maahan lankeat,
Et kestä tulta heidän silmistään.
Asuvat luolissa ja tutkivat
Jotakin syvää henkimaailmaa.
Niin taidon avaimia halliten
He kasvit tuntevat ja eläimet
Lumota voivat, taudit parantaa.
On moni vamma, vaiva, miekan jälki
Heilt' erämaassa saanut virvoitusta,
Kuin kastehelta aron orpo kukka.
Vait auttavat ja palkkaa pyytämättä,
Vait väistyvät taas, nimen tietämättä.
EGLON.
Zuur jumalista kertoo, kuulkaahan.
Jos niitä on, hän niitä nähnyt on.
ZUUR.
Niin armoss' alttihit, mut vihassakin julmat
Ja kostoss' ankarat.
EGLON.
Tuo jumalist' on.
ZUUR.
Myös kumma heill' on keskushallitus:
Päämies on Minä, Herran joukon pää,
Muut enkeleit' on, käskynhaltijoita.
BAALAK.
Niin, heidän liitossaan on Israel
Ja heidän jumalaansa tunnustaa.
ZUUR.
Ja voittaa, jollet yhdy liittohon —
Og tapettu ja Siihon kuollut on!
HUUR.
Ja Baasania mittaa Israel.
BAALAK.
Jumalten kiitos! kostaa korkeat
Vihollisteni Amrin lasten työt.
EVI.
Sun pääsi yli sama miekka välkkyy,
Tuon orjakansan julma rosvomiekka.
Erämaan heimoja se ensin sorti,
Nyt kaupunkeja alkaa ryöstämään,
Jos emme yhdy.
HUUR.
Sukua kuin hiekkaa
Se kansa siittänyt on matkoillaan,
Siks asuinmaata etsii lapsilleen —
Ratsumme tallatkoon nuo heinäsirkat!
REKEM.
Siks ommelkaamme liiton vahva verkko,
Niin ryöstölinnut lentää silmukoihin.
REBA.
En sanoihin, vaan kyllä miekkaan pystyn.
ZUUR.
Et kiellä, Baalak, näen kasvoistasi.
BAALAK.
Siis liittoon oijetkoon nyt käteni
Ja miekkamme taas tehkööt veljeyttä,
Kuin veljeys on veressämmekin!
Zuur, Rekem, Evi, Huur ja Reba,
Teit' tervehtii mun vanha miekkani!
Mut sitten kääntykäämme jumaliin!
Kentiesi heitä uhrit taivuttaa
Ja voiton-arpa meille lankeaa.