HENKILÖT:
HAUSSI.
SANNA.
SALLA, edellisten tytär.
SALMO, Sallan entinen koti-opettaja.
MEIJERHOFF, majori.
PAAVO, palvelija.
MUUTAMIA TYÖMIEHIÄ.
Tapaus eräässä Suomen kaupungissa.
Näkymö kuvaa Haussin kartanon esikäytävää, josta vasempaan katsojista viepi ovi asumuksiin ja oikealla on puutarha; keskellä näkymöä seisoo pyöreä pöytä ja sen ympärillä tuolia. Ilta-aurinko laskeumaisillaan valaisee paikan.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
MEIJERHOFF. Sitten PAAVO.
MEIJERHOFF.
Saa nähdä konsa kypsynee tää soppa.
Kuukautta kaksi on se kiehunut,
Nyt ropina jo kuuluu kaupunkihin.
En tulta lisää enkä sammuta,
Suon padan imeltyä, hautua.
Kun tulelta se kerta temmaistaan,
Hyvältä silloin mahtaa hajahtaa.
Se sallittu, kun kestää aikansa,
Suloinen tuoksu näissä huoneissa. —
Pikentit, passarit ja palvelijat!
Miss' ovat täältä? tänne joutukaat!
Soittaa kelloa. Paavo tulee.
Iloinen herra tänne kutsu! Missä
On hellä rouva niinkuin hyacinthi?
Kas täällä suussa purppuraisen illan
Jutella hauska ois ja naurahdella.
Niin rakas mulle koko perhe on,
Ett'en voi löytää pöytää herkullista,
Johonka niin mä ihastua voin. —
Kas niin, no juokse! — tuosta voidetta
Saat nivelilles hiukan, hupakko.
Antaa Paavolle rahaa. Paavo kumartaa syvästi.
Vaan kuule! käännä vielä naamasi!
Miss' on nyt hellin, muista rakkahin
Tään jalon perheen kaikist' asujoista —
Suloinen Salla, missä hän nyt on
Sinervin silmin, kultakiharoin?
PAAVO.
Hän sairas on; hänessä yskää lie.
MEIJERHOFF.
Tuon yskän tuskan ehkä ymmärrän.
Vaan kerro, keit' on käynyt vieraita!
PAAVO.
Salassa eilen Sallaa lohdutti
Tääll' uljas Salmo.
MEIJERHOFF.
Uljas saakeli!
Vai uljas sanot!
PAAVO.
Silloin syleilivät
Niin hartahast' ett' oikein kadehdin.
MEIJERHOFF.
Voi-kirnuhun sä sotke kateutes
Ja juuston-heraan juttus hämmennä!
Mun katkeruutta tuota täytyy kuulla,
Jot' ikinä en todeksi voi luulla.
PAAVO.
Sen, luulen, todeks' uskoa jo voi,
Jost' ympäriinsä kielikellot soi. —
Syrjään.
Ja sehän totuus mua miellyttää.
MEIJERHOFF.
Vai niin! kas sepä uutta on, kas se!
Vai niin on läsnä kypsymistä keitos.
PAAVO.
Vaan teitä rouva rakastaa ja herra,
Kuin lastansa, sen voitte uskoa.
Syrjään ja koomillisesti surumielin.
On sokeutta sekin rakkaus.
MEIJERHOFF (erikseen).
Kyll' ymmärrän tuon rakkauden juuret.
Ne syvällä ei piile, vaikk' on suuret:
Mun tarakassani on herran toivot
Etäälle päästä, lentää korkealle
Ja ylemmäks' ei ylty rouvan aivot,
Kuin turhuuden ja loiston kukkulalle. —
Paavolle.
Tuon ymmärtää voin sekä uskoa.
PAAVO.
Vaan Sallaa majori ei rakasta.
MEIJERHOFF.
Pois juokse tästä! Sin' et tyhmyyttä
Saa sekoitella järjen mietteihin!
Sanoinko etten Sallaa rakastais?
PAAVO.
Ei, majori, vaan — — —
MEIJERHOFF.
Pötki sanomaan,
Ett' täällä herraa, rouvaa vuotetaan!
PAAVO.
Mut Sallaa ei?
MEIJERHOFF.
Hänt' ennen kaikkia! —
Vai, lurjus, pilkkaa tehdä uskallat?
PAAVO.
Ei, majori; vaan pilkka kaukana
Täst' olkohon, kuin totuus naurusta, —
Syrjään
Tai itku murheesta, mä aattelin. — —
Voi peijakas! nyt tempun keksin! Teen
Sinulle pienen konnan verukkeen.
Mua äköittää ja kiukku pistelee,
Kun tuommoiselle Salla työnnetään.
Menee ovesta vasempaan.
TOINEN KOHTAUS.
MEIJERHOFF yksin.
Mist' on tuo koira saanut haistella
Mun atrioit', ei Sallaa suosivan?
Miks' en mä suosis? — häntä rakastan
Viel' enemmän kuin omaa vaimoani. —
Ah! kamala pääs' sana huuliltani!
Minulla vaimo? Sit' en tunnusta,
En itselleni! — täydyn, perhana.
Mut muille en, en vaikka poltettais
Mun sydämmeni — sit' en tunnustais.
Suus kiinni, sydän! Miks' en outona
Voi täältä kotkan lailla kaapata
Sen linnun, josta lihavamp' on paisti —
Vaan kenraalimme! — jos sen korville
Kajahtaa näistä. —
Paavo syöksähtää neljän kontan ovesta vasemmalta
susiturkit nurin hartioilla.
KOLMAS KOHTAUS.
PAAVO. MEIJERHOFF.
PAAVO.
Herra majori!
Nyt rynnäkköön ja miekka peukalon
Varalle! Taisto kunniallinen
On tarjona!
Möyrii pöydän alle.
MEIJERHOFF.
Suolat ja pippurit!
PAAVO. Ja rasvaiset lihaköntit, sanokaa, majori! kun tuo kyökkipiika mua alkoi peitota ja pyntätä kuin verestä lammasnahkaa. Onneksi kietaisin tuosta porstuasta nämä sudenvillat hartioilleni. Näittehän mitä kuperinpallia ja häränpyllyä minä tulla linkosin. — Ja tämä kaikki teidän tähtenne, majori.
MEIJERHOFF.
Minunko tähteni? — sinä suden ruoka! Miekat ja Sapelit!
(Tarttuu miekkansa kahvaan).
PAAVO. Teitä puolsin ja sanoin oikeaksi Sallan sulhoksi, mutta vastaan väitti vaan piika, ylistäen teitä yhtä viisaaksi juonten keittäjäksi kuin itseään taitavaksi kokiksi. — Siitä tämä mylläkkä. (Syrjään) Itsepä olet juuri se kyökkipiika, jolta nämät kuulin.
MEIJERHOFF (erikseen).
Soppa jo hajahtaa. Padan kansi on syrjähtynyt. (Paavolle)
Narritteletko, Paavo?
PAAVO. Näettehän, etten ole lammasten, vaan sutten hallavissa nahoissa ja puhun siis totuuden karkeata kieltä.
MEIJERHOFF.
Miekat ja sapelit!
PAAVO. Voi, kauhat ja härkimet! kuinka hän mua lyödä sätkitteli! Näyttäkää, majori, urhollisuuttanne ja höyhentäkää sitä piikaa. Onhan teillä miekka ja tämä on kunnian asia.
MEIJERHOFF (erikseen).
Seikkani pakoittaa mun tuota kärsimään. (Paavolle) Hupsuttelethan mies!
Naistenko kanssa kävisin kahakoimaan?
PAAVO. Niin, niin, tiedän majorin helläksi ja avosydämmiseksi naisille. Sen sanotaan merkitsevän hyvää. Mutta suden nahoista en ole ennen ihmisten hartioilla nähnyt karvain ulospäin purrittavan, kuten nyt. Ja sen sanotaan merkitsevän pahaa.
MEIJERHOFF.
Ethän uskone, sinäkin miesparka, kyökkipiian jaarituksia?
PAAVO. En tosin. Mutta surukseni tunnen mun herkän sydämmeni niitä uskovan. Ja kauhistuksella aavistan majorin muuttuvan hienovillaisesta lampaasta harjasselkäiseksi sudeksi, joka häveten ja korvat luimussa juosta jolkottaa tiehensä. (Kuulee käynnin vasemmalta) Ahaa! jo tulee!
(Hypähtää puistoon oikealle).
NELJÄS KOHTAUS.
MEIJERHOFF. HAUSSI ja SANNA tulevat.
MEIJERHOFF (huomaamatta toisia). Pahaa ennustava huuhkain on tuo mies. Äänettömäksi iski hän mun sanoillaan; naulitsi kuin tarhapöllön tallin oven päälle. Vaan — — — mitä tyhjää tuon tuhman narrin puheista; — loppuun keitos — —
HAUSSI.
Täällä majori —
Noin yksin vaan!
SANNA.
Oi terve, Meijerhoff!
Kättelee.
Kuink' onkin hauska nähdä tuommoisia
Uljaita poikia kuin joutsenia.
HAUSSI (kättelee).
Ken rinnallanne lentää ylpeänä
Kakspäisen kotkan hartioille vois,
Se kunniassa loistavassa ois.
Näin vanha ei, vaan kelpo poikani —
Jos lup' on toivoa — ne ehkä kohoais,
Kun siipiänsä taiten harjoittais. —
Majori, anteeks suokaa leikkini!
MEIJERHOFF (taputtaa Haussia olalle).
Te, jalo Haussi, ette kaukana
Olekkaan meidän kilpalennosta,
Ja poikanne par'aikaa harjoittaa,
Kuin haukanpojat siipivarsiaan:
Niin sukunne käy ylä-ilmoihin.
SANNA.
Iloist' on kuulla, nähdä ihanaa
Taas ystävämme seurass' ystäväinsä.
MEIJERHOFF.
Nimensä oman unhottaa se sais,
Näin arvoisan ken perheen unhottais.
SANNA.
Niin riemullist' en tiedä kuvaajata
Tulevain aikain ihanuudesta,
Kuin te, majori; harvoin huuliltanne
Kajahtaa ajat selän-takaiset.
Te nuorukaisen toivoll' uhkealla
Eteenpäin riennätte.
MEIJERHOFF.
Se luonnollista.
Mitäpä huolet mennehille vois,
Eik' eletyssä ole elämistä.
Vaan huolet päiväin tulevain jos tois
Nykyisell' ajall' onnen nauttimista.
SANNA.
Niin, nykyiselle sekä tulevalle
Nautinnon, riemun sekä kunnian. —
Se jaloa on!
HAUSSI.
Mutta lapsemme,
Suloinen Salla — missä viivähtää?
Sen toivon rouvan parhain tietävän.
Katsoo käskevästi rouvaan.
MEIJERHOFF.
Ah, armas seura-enkelimme poissa!
Karneoli,
Ametisti,
Krysoprasi
Ja agati,
Niinpä jaspis,
Savutopasi,
Opali ja
Kalkedoni. —
Nää kiiltokivet lahjoittaisin,
Kun Sallan omakseni saisin.
SANNA.
Oi, rakas Meijerhoff, kuink' iloista
Hänelle teitä nähdä on!
Menee.
VIIDES KOHTAUS.
EDELLISET paitsi SANNAA.
MEIJERHOFF.
Vaan murheella
Sain äsken kuulla Sallan sairastavan.
Olisko niin? Sep' oisi raskasta.
HAUSSI.
Se osaksi on totta, Meijerhoff,
Vaan vaarallist' ei, sillä terveys
Piankin häntä kätteleepi taas.
MEIJERHOFF.
Mä uskon sen ja kauanpa ei lie
Siit' aikaa, kun se häntä syleilikin.
KUUDES KOHTAUS.
EDELLISET. PAAVO tulee oikealta.
PAAVO.
Puistossa vuottaa nuori herrasmies,
Niin solakka kuin raita rannalla, —
Puheille herran pyrkii.
MEIJERHOFF (erikseen).
Perhana!
HAUSSI.
Sill' asioita tärkeit' on, kenties,
Niin tänne käske!
PAAVO alkaa lähteä, mutta korvallistaan kynsien kääntyy taas takaisin.
Mutta majori!
Te voitte ruokakammarihin käydä
Siks' aikaa; siell' on valmis teille pöytä.
MEIJERHOFF.
Se mukavast' on esitelty tuo;
Niin (syrjään) ehkä joudun suoraan Sallan luo.
Menee ovesta vasempaan.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
EDELLISET paitsi MEIJERHOFFIA.
HAUSSI.
Viivytteletkö vielä?
PAAVO. En juuri viivyttele. Pyytäisin vaan pudottaa herralle pari raskasta sanaa sydämmeltäni.
HAUSSI.
Ja ne sanat ovat?
PAAVO.
Kallista varoitusta, jos suvaitsette.
HAUSSI.
Ja sitten?
PAAVO.
Ja sitten kieltäisin teitä antamasta Sallaa tuolle vieraalle majorille.
HAUSSI.
Paavo, Paavo! Älä tuikkaa kieltäsi kuumaan rautaan!
PAAVO. Pakkoonpa vaan kieleni, kun pelastuu suloinen Salla. Sillä rehellisyyteni käskee mun tunnustamaan sydämmessäni olevan ilkeitä irvikuvia tuosta majorista.
HAUSSI (suuttuneena). Sinä irvikuva! mitä uskallat haastella ylevästä ja kunnian arvoisesta herrasta? Hupsuutesi ja tuhmuutesi sua suojelee!
PAAVO.
Kirkasta totuutta vaan lausun! ja mun surku tulee Salla mamselia.
HAUSSI.
Lakkaatko? — taikka tarttuu mun armottomuuteni sun selkä-pintilääsi!
PAAVO. Päättyköönpä sitten tällä kertaa tähän. Vaan tahdonpa vielä näyttää, etten ole puhunut niinkään tuhmasti; enkä ole tällä kertaa vaan tuulta pieksänyt.
HAUSSI (viittaa kädellään). Niin, ja mene! (Paavo menee. — Yksin) — Puhetta, jossa ei ole pohjaa eikä laitoja. Tuuli tuon hupsun päähän on koonnut noita suuruksettomia ruumenia, — mutta tuuli ne hajoittaakin.
KAHDEKSAS KOHTAUS.
HAUSSI. SALMO tulee.
SALMO.
Anteeksi, herra!
HAUSSI.
Salmo! Lastemme
Opettajana ennen. —
SALMO.
Asia
Nyt siitä ei mua käske hiiskumaan. —
Te tehtävääni varmaan aavistatte?
HAUSSI.
Vaikk' aatokseni kuinka aprikoi,
En rahtua, en kynnen vertaa voi
Nyt asiaanne arvata.
SALMO.
Kas tuo
Vast' ihmeellist' on muistin tautia!
Kun käytökseni suoran tunnette,
Niin suorastaan mun suotte lausua.
Kai Salla teille julkaissut on sen,
Ett' antoi mulle sydämmensä? — Me
Ikuiset silloin valat vannoimme —
Te säikytte! No suokaa anteeksi! —
Me tuolla puiston iltakatvehessa,
Nähdessä tomun sekä korkeuden,
Sidoimme solmun, jot' ei ratkoa
Niin kauan voi, kun taivas liekkihin
Välähtää Ukon salamoissa, ja
Kun ihmissydämmissä rakkaus
Viel' onnen aurinkona kohouu.
HAUSSI.
Tuo hävytönt' on julkirohkeutta!
Soturin poika kurja uskaltaa
Mun tytärtäni vietellä kuin narri!
Te hävyn tunnost' ette tietävän
Näy neulan vertaa, sen nyt ymmärrän:
Syytönnä te ja viatonna vaan
Kehtaatte mulle tulla kertomaan
Työt' ilkeintä, jot' ihminen voi tehdä.
SALMO.
Noin suurta rikosta en tässä näe,
Enk' edessänne huoli hävetä
Soturin uljaan poikana, niin totta
Kuin miekka-käsin kaatui isäni,
Palvellen maamme köyhän kunniaa.
HAUSSI.
Niin totta tekin kuolkaa taistellen
Ja tuulta piesten, kuten isänne.
Pereeni rauhaan jättäkää, sen muisto
Teit' ikinä ei vaivatko. Kuin yö,
Auringon peite, tulkoon välillemme
Ijäti vieroittava sumupatsas!
Toivotte Sallaa turhaan! Teistä ei
Hän huoli! Taikka unhotti hän jo
Välinne.
SALMO.
Valhetta! — Ja häväistä
Isäni muistoa te ette saa!
Viel' elää poikansa — se muistakaa!
HAUSSI.
Vaan valheeksi ei totuus muuttune.
Toisellen Salla kihlattu jo on,
Miehellen, johon mieltyy vanhemmat
Ja jonk' on arvon astin-lautakin
Tuommoisten päätä paljon ylempi.
SALMO.
Vaikk' astuiskin se herra päällänsä,
Te jota noin nyt ylistätte, en
Mä puhettanne uskois enemmän.
HAUSSI.
Mun puhettani?
YHDEKSÄS KOHTAUS.
EDELLISET. SALLA tulee vasemmalta.
SALLA.
Tänne käskettiin.
HAUSSI.
Pois, Sallani!
SALLA (huomaa Salmon ja tarttuu hänen käteensä).
Ah, täält' en pakene!
Mä luulin silmät jäiset kohtaavani,
Vaan tulta säihkyi noista vastahani;
Salmolle
Mä kammoin äänen kuulevani jylhän,
Vaan jalosti sun lämmin rintas soi;
Jääpatsaan eteen luulin jäähtyväni,
Sun rinnoillas nyt löydän lämpimäni.
Ken autuuden tänlaisen ryöstää voi?
HAUSSI (joka edellisen tapahtuessa on hätäisesti hyörinyt ympäri).
Avuksi miehet! Missä? Tänne!
Uhratkaa vaikka elämänne!
Tuo juoksuhurtta ryöstää Sallani.
Vaan revetköön maa ennen allani,
Kuin lastani mä annan rosvota
Isänsä huoneessa! Voi Jumala!
Hänt' ennen seinähirret ruhjokoon!
KYMMENES KOHTAUS.
EDELLISET. TYÖMIEHIÄ tulee kirveitä ja seipäitä käsissä.
TYÖMIEHET (sisään tullessaan).
No piruko vie sielut turmioon?
SALLA (poistuen Salmosta).
Ah autuus hulluudessa! Kadotus
On tarjona kun siitä selviää.
Vaan minkä tein?
Seisoo puoli horroksissa.
HAUSSI.
Teit, lapsi, hirmuista!
SALMO (ollen levollisena ja jäykkänä).
Puhdistaa tahtoi herra huonettaan,
Mut saastutti ja häväisi sen vaan.
HAUSSI.
Käy tiehes, narri!
SALMO.
Käyn, mut palajan.
Menee. Haussi viittaa miehille, jotka menevät pois.
HAUSSI.
Kiiruusti heti, muista, lapseni,
Tää leikki loppuu! Tässä itsesi
Sun tulee säilyttää ja outella,
Kunnekka päätöksen tuo Meijerhoff,
Pois sulkien tuon kuokkavierahan.
Menee ovesta vasempaan.
YHDESTOISTA KOHTAUS.
SALLA (yksin).
Tuo vieras musta, jylhä haamu taas
Mua lähestyy, se koht' on täällä jo.
Hän kristalleita mulle tukitsee,
Kuin talvinen yö tähtiä; mut' en
Voi rakastaa mä niitä. Kolkkona
Soip' äänensä kuin rautapakkanen,
Niin korvissani paukkuu. Sydämmen
Mä tahdon synnyin-maaltani ja sen
On armas Salmo mulle vannonut.
Oi kallis sydän, jonka loistona
Kansamme toivot on ja kunnia
Ja rakkaus sen jalo kaunistus! —
Oisitko täällä! Ah kuink' uskallan
Toivottaa! — Toivon täytyy kuihtua.
Istuu tuolille ja laulaa sitraa soittaen.
Sielu, säästä huokaukses,
Silmä, kätke kyyneleesi
Taivas hylkää rukoukses,
Maass' ei täyty toivotuksesi
Sulje murheet sydämmees'!
Enpäs, en! kas hopeiset
Toivon aaltoset pois huuhtoo
Murheet mutaiset!
Enpäs, en! kas kultaiset
Lemmen liekit polttaa, liehtoo
Vaivat, vastukset! —
Huokaus, siis ratko suojas,
Taivahalta etsi Luojas,
Huolten kyynel, juokse pois!
Murheet kun jois multa musta,
Taivas kun tois lohdutusta,
Rakkaus näin rauhass' ois.
Nää värsyt suopi virvoittavan kasteen
Kukallen, jota halla uhkailee.
On säveleet kuin kesän lähettiläs,
Keväinen tuuli, talven surmaajaksi.
Nyt rakkauteni, kuin aurinko,
Säteilee rinnassani.
Näkee Salmon lähestyvän.
Täälläkö!
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
SALLA. SALMO.
SALMO.
Sä keikut suvi-tuulten lainehissa,
Kuin kevään lapsi.
SALLA.
Kuinka uskallat?
Näethän tuossa pöydän vuottavan
Taas tänne Meijerhoffin haamua,
Ja isäni.
SALMO.
Ja isäs ylpeys
Voi siittää kiukun mätähaavoja
Rumia nähdä hänen arvossansa. —
Äl' yhtään pelkää, Salla!
SALLA (kavahtaen taakse).
Miekkako!
Sun vyölläs murhan ase kamala!
Rakkausko voisi kasvaa julmuutta?
SALMO.
Ei, Sallani! Pois kauhus sammuta!
Tään rakkaus mun sitoi vyölleni
Sun rauhas valvojaksi.
SALLA.
Minunko?
SALMO.
Kysytkö? Eikö väijy sieluas
Tänään tuo piru maasta vierahasta,
Jok', ärsytellen mua, vanhempas
Sydämmet loihtii myrkkypaloilla,
Joit' antaa niellä kiiltokuorissa?
Niin kerrotaan.
SALLA.
Mä tuosta kauhistun.
SALMO.
Vaan vastamyrkynkin he tuntevat
Viel' avuksi. Kun siitä maistaa sais,
Ulospa kaikki myrkyt oksentais
Silmille Meijerhoffin.
SALLA.
Hirmuista
On uutises! Vaikk'en sit' ymmärrä
Kuin haaveksien, niin jo vapisen.
SALMO.
Huoletti, Salla! Nääthän vyölläni
Isäni miekan, jonka pyhitti
Hän vihollisen verta juomahan.
Tää maamme onnen vartijana jo
Tyhjensi lähteit' uhkuvia monta,
Nyt Meijerhoffin kurja kohtalo
Myös tuntekoon sen voimaa verratonta:
Sill' isänmaa ja rakkaus, ne kaks
Miekallen parhaaks' olkoon kunniaks!
SALLA.
Ei! Rakkaus on rauhan lapsi; sen
Vereksi kyllin onpi kyyneleet
Aseilla kovan onnen isketyt.
Ja parahin lie puolus-asehemme
Tuskaimme ponnistama huokaus,
Jok' avun kättä kutsuu korkealta.
Maailma meiltä tahtois telkeä
Taivaamme ovet sekä akkunat
— Sydänten soinnut, valot silmien, —
Vaan enkelit — — ah, muistan uneni!
SALMO (tarttuen Sallan käteen).
Unesi? Kerro! Oi sä, sydämmeni
Suloinen helmiruusu! Huuliltas
Totuutta taivaan valuu rintahani;
Oi kerro unes!
SALLA.
Aamun ruskosta
Näin enkelin niin vakaan, juhlaisan
Eteeni laskeuvan, kuin Jumalan:
Sä kädessä sen istuit oikeassa
Ja Meijerhoff kuin yökkö, vasemmassa.
Kun puhalsi hän käteens' vasempaan,
Sumuksi silloin haihtui Meijerhoff;
Vaan hymyten kun katsoi oikeaan,
Sä edessäni loistit enkelinä,
Ja tosi enkel' ilmass' uikseli.
Täst', armas Salmo, virkois toivoni,
Kuin aamun kastehesta kukkavyöt
Puistossa tuolla.
SALMO.
Oi kuin ihana
Unelmas kaikuu sielus temppelistä!
Tunteitten saarnan kertaa kuvastin,
Kuin laaja kirkon kupu. Sointuisuus
Sun sielus' on. Ei epäsointua
Se suvaitse. Ah sua kuunnella
Mun sydämmeni tahtois' ijäti,
Kuin taivaan kannelta.
Kuuluu jyminä.
SALLA.
Oi Salmoni!
Kuuletko jymyn? Kätkey puistohon,
Pois tästä lähde!
SALMO.
Jättäisinkö sun
Noin yksin tuulten pyörtehesen?
SALLA.
Mun
Nyt jäädä suo! Sä piile puistossa,
Siell' odota! Vaan vihas kahleita
Äl' irti päästä!
SALMO.
Vaikka joutuisit
Sä syötäväksi raivopetojen —
Kai arvelet — mun piillä puistossa
Pitäisi vaan, ja siellä hävetä
Itseni edess' omaa itseäni?
SALLA (hätäisenä).
Oi väisty tieltä kiukun polttavan!
Jo riennä!
SALMO (likistää Sallaa vasten rintaansa).
Ah! siis täydyn lähteä!
Menee.
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
SANNA. SALLA tulee.
SANNA (imarrellen).
Kah täällä ruusu äsken puhjennut
Odottaa poimijaansa! Kaunista
On nähdäkin noin immen valmisna
Tullessa tiettynsä. Oi Meijerhoff!
Salla vavahtaa.
Jos tietäisit, et rahtuakaan vois
Viivähtää kukkas kuuluvilta pois!
SALLA (selin).
Taas Meijerhoff!
Päin rouvaan.
Oi äiti!
SANNA.
Lapseni!
Nimestä, josta riemun rintahas
Heräävän toivoin, siitä säikähdyt
Ja kavahdat kuin omaa kuoloas!
SALLA.
Hirveemmin vielä.
SANNA.
Kallis lapseni!
Tuo musta kaapu riisu sielustas,
Vanhempais neuvoon luota! onneas'
Et ymmärrä.
SALLA.
Vaan ennen riisua
Voin sielultani halvan asuntonsa,
Kuin suosiolla nähdä — rakastaa
Vähemmän vielä — Meijerhoffia.
SANNA.
Rakastaa? Hurja tyttö hupakko!
Näethän sukusi ja itsesi
Kohoovan arvohon ja kunniaan,
Ja palmikkosi tiedät hohtavan
Juur Meijerhoffin avull' ylevistä
Helmistä.
SALLA.
Kaikk' on vaan ne halpoja
Veskellosia, jotka pulppuaa
Rupaisen lähteen pintaan pohjasta, —
Mun sydäntäin ne ei voi hallita!
SANNA.
Sä uskallat noin vastoin vanhempais
Syvintä rakkautta kiistellä?
Sun Salmon kiihkot vaan on valtiaas,
Sydämmes raukan sai hän villitä.
Sukumme hän sun kannaksillas nyt
On onnettomaks' aivan vihkinyt.
Vaan muista, lapsi, koht' on majori
Taas täällä — hän sun jalo ystäväs —
Hän kättäns' ennen sulle tarjosi:
Sä hylkäsit, en nyt suo hylkääväs.
Maailmass' ain' ei ole tarjona
Niin ihmissydämmiä jaloja.
SALLA.
Kah, totuus valheen takapajulla!
Kuuluu honotusta.
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET. HAUSSI ja MEIJERHOFF tulevat.
HAUSSI.
No, mistä soi tuo julma hohotus?
Se ääni noitien tai varisten
On räkätys, mut' ei järk' ihmisten. —
Mun sielussan' on pahan aavistus! — — —
Yht'äkkiä kajahtaa edempäältä voimakas musiiki,
joka taukoo vienosti riutuen.
Ahaa! tuo iva karsashengisten
Tukehtui taas, kun riemu kajahti
Syvästi läpi luiden, ydinten.
Voimallaan peikot tieltä kunnian
Se puhalsi, kuin sauvun liekistä
Hajoittaa tuuli. — Nytpä maljoille
On kunniaksi tyhjentyä taas
Onneksi Meijerhoffin, — sinulle
Iloksi, lapsemme, ja terveiksi
Vanhempais suomaan rakkautehen!
Jokainen ottaa pöydältä täytetyt maljat; Salla vastahakoisesti.
MEIJERHOFF.
Karneoli,
Ametisti,
Krysoprasi
Ja agati,
Niinpä jaspis,
Savutopasi,
Opali ja
Kalkedoni. —
Nää kiiltokivet lahjoittaisin,
Kun Sallan omakseni saisin.
SALLA.
Vaan sydäntäni kiiltokivistä
En teille myödä voi.
SANNA.
Hän lemmestä
Vaan teihin suostuu.
MEIJERHOFF.
Niinpä rakkaus
On lahjanikin syvin perustus.
HAUSSI.
Sen ymmärrämme. Sitä tarkoittaa
Sanoillaan Sallakin.
VIIDESTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET. PAAVO tulee oikealta.
HAUSSI.
Mit' asiaa?
PAAVO.
Olenpa vaan vähän tyytymätön ahtaasen vaikutus-alaani.
HAUSSI.
Ja tahtoisit?
PAAVO. Tahtoisinpa nöyrimmästi jatkaa mitä olen alottanut ja lopettaa mitä majori on alottanut.
HAUSSI. Onko, Paavo parka, pääsi taaskin pyörällä? (Majorille) Ette huoli pahastua hänen hupsuudestaan! Muutoin on hän uskollinen palvelija.
PAAVO. Olkoonpa vaan pääni pyöreä kuin kukkupalli, mutta ajatuksia kiehuu siellä kuin muuriaissaunassa.
HAUSSI. Voi sua höyrypää! (Majorille) Huomaatte selvästi, että hän on vähän löylyn lyömä.
MEIJERHOFF.
Niin, niin; sen huomaan. Sallikaa tuon mennä rauhassa!
HAUSSI.
No ajatuksesi, Paavo?
PAAVO. Olenhan yht'aikaa puutarhurinne ja lakeijanne. Mutta puutarhassamme kasvaa nyt pahanpäiväinen härkinmänty, joka vahingoksi laihduttaa maata. Varsinkin surkastuttaa sen juuret ja sen musta varjo erään, vierellään kasvavan korean kukan.
MEIJERHOFF (hätäisesti syrjään).
Tämä tarkoittaa minua.
PAAVO. Kukka tahtoisi kiertyä sivullisensa solakan raidan vartalon ympäri; vaan nytpä on raita, tuon ranaoksaisen härkinmännyn tieltä, painanut päänsä pensaikkoon. Lymyssä lepää raita, kalvakkaana kuihtuu kukka.
SALLA (syrjään).
Ja minä juuri olen se kuihtuva kukka!
PAAVO. Poisjuurittavaksi katsoisin siis tuon härkinmännyn. Niinpä nostaisi raita päänsä ja sorjasti koristaisi kukka sen vartalon ympärillä kukkatarhaa.
SANNA.
Kuuluupa kuin Paavon huulilta valuisi runonsäikeitä.
HAUSSI.
Sumua ja höyryä ovat vaan nuo ajatukset.
PAAVO. Vaan voinpa tuosta höyrystä pusertaa herrasväelle selvää vettäkin, kun suvaitsette.
SANNA.
No, puutarhan hoidosta voimme toiste keskustella.
HAUSSI.
Niin, toiste; — kas nyt mene!
PAAVO. Menenpä; vaan huomatkaa! (Osoittaa molemmin käsin Meijerhoffiin) Tuossa, kas tuossa pönäkkänä seisoo se poisjuurittava rana-oksainen härkinmänty! — Mut tuossa (osoittaa Sallaan) taas se sorja, murheen-kalpea kukka!
MEIJERHOFF.
Miekat ja sapelit, tätä häväistystä!
PAAVO. Voi peukalot ja etusormet, kuinka mun kynteni himoitsee tuota mäntyä juuriakseni!
HAUSSI (taluttaa Paavon tylysti oikealle).
Siekailetko matkoihisi? — sinä hävyttömyyden syleksiä!
PAAVO.
Mutta olenhan palvelijanne, joka — —
HAUSSI.
Joka häväiset haltijaväkesi sekä halvan itsesikin.
PAAVO.
Tämä on kirveltävä päästöseteli.
SANNA.
Mutta hyvin ansaittu, Paavo parka.
PAAVO (kaivaa kirjeen povestaan ja antaa Haussille). Takaanpa tämän laastari-lapun puhkaisevan ja parantavan sen paiseen, joka herrasväkeäni tekee äreäksi.
HAUSSI.
Kirjekö? Ja vasta jaariteltuasi annat? — Sinä kiusan kappale!
PAAVO. Ha ha ha! Ensinpä jyrsin männyn kuorta hampaillani ja sitten isken kirveeni sen sydämmeen.
HAUSSI.
Suoriatko jo?
PAAVO.
Onhan tässä käpälät allani.
Menee.
KUUDESTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET paitsi PAAVOA.
HAUSSI. Suokaa toki, herra majori, meille anteeksi tuon ilkiön kujeet ja hullutukset! Täst'edes emme tahdo suvaita häntä palveluksessamme.
MEIJERHOFF. Olkaa huoleti, herra ja rouva Haussi! Hulluja täytyy kärsiä ja kujeensa hän kuitenkin jo lopetti. (Erikseen) Muutoin olisikin hän mun taluttanut kuumille kiville.
SANNA.
Jalosti lausui majori. Sillä viisaat nauravat tyhmäin hullutuksille.
SALLA (syrjään).
Ja tyhmät vihastuvat raivoon kuullessaan viisaita neuvoja.
HAUSSI (avaa kirjettä).
Vaan mist' on kirje, jonka seurassa
Tää häiriömme astui?
Avattuaan.
Katsopa!
Sinetti nimen alla!
Meijerhoffille.
Nimeä
Salaamaan teiltä käsketään! —
Uteljas lienen, kun mä alotan
Näin lopusta, kuin nainen maltiton,
Vaikk' alku ain' on lopun perustus.
Lukee kirjeen ääneen alusta loppuun.
"Herra Haussi!
"Totuuden ja rehellisyyden nimessä kehoitan teitä, arvoisa herra, oman sekä lapsenne kunnian ja onnen tähden, vieroittamaan luotanne erään." — Mitä? Vieroittamaan luotani! — (Lukee edelleen) "Vieroittamaan luotanne erään teidän mielestänne tähän asti sangen arvoisan ja kunniallisen herran." — Kummallista! Arvoisan ja kunniallisen herranko vieroittaisin luotani? Hän ehkä luulee vielä Salmon olevan lastemme opettajana. — (Lukee edelleen) "Tällä herralla, joka teille tohtii uskotella olevansa nuori naimaton mies ja teeskelee tytärtänne kosioivansa." — Naimaton mies! Tytärtäni kosioivansa! — Varmaankin Salmo. — "Tällä herralla onkin todella kotimaassaan nuori vihitty vaimo." (Tuokion hämmästyttävä äänettömyys, jolloin Meijerhoffin silmät hajamielisesti harhailevat ympäri. Lukee edelleen vapisevasti) "Tämän totuuden vahvikkeeksi panttaan teille kunniani sekä vakuutan tarvittaessa yhtä monella todistajalla, kuin tämän kirjeeni kirjaimet. Te tiedätte minun tuolla petollisella herralla tarkoittavani erästä rykmentin majoria — herra Meijerhoffia."
(Säikäyksestä kiljahtaen lyykistyvät Sanna ja Salla syletysten maahan. Meijerhoff nojaa vapisten erään tuolin selkää vastaan, tuijottaen alas).
HAUSSI (vihan vaaleana ikäänkuin itsekseen).
Totuus vai valhe hämmästyttävä?
Ei valhetta tuo nimi todista.
Katsoo kirjeen alle.
Se todistust' ei enää tarvitse!
Hirmuinen totuus! — Nytpä aukenee
Mun eteheni Paavon ennustus
Ja aavistukset. Irvikuvana,
Häijysti inhoittavana, nyt näen
Edessäni tuon julman Molokin.
Hänelle arvo-istuinten himosta
Mä viattoman oisin uhrannut,
Ja sitten, kauheasti pettyen
Turhuuden markkinoilla, nielaissut
Sisääni myrkyn, jok' ois hävittänyt
Mun sieluni ja ruumiini.
SANNA.
Ja mun
Sokaisi ahnas loistonhimo vaan:
Jaloa, ihanaa ja ylhäistä
Näin kuoressa, en sydänt' tutkinut.
Vaan nyt se puhkes' äkki arvaamatta
Eteemme haisevaisna.
HAUSSI.
Aika on
Lakaista huoneestamme saastaisuus
Pois elkineen.
Kutsuu oikealta.
No, Paavo, kiiruhda
Sä työstäs palkintoa nauttimaan!
SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET. PAAVO tulee.
HAUSSI (osoittaa Paavolle lasia).
Kallista täältä! Kiitos kunnia
Uskollisesta toimestas!
PAAVO.
"No Morjens!"
Mit' olin velkapää, ja sydämmeni
Mihinkä käski, sitä puuhasin.
Vaan majorimme susiturkillen
Voin onneksi tään maljan kallistaa.
Ryyppää.
MEIJERHOFF (erikseen).
Ah, etten tästä paeta mä voi!
PAAVO (ryypättyään Haussille).
Suur kiitos teille!
HAUSSI.
Juokse kutsumaan
Nyt tänne Salmo!
PAAVO.
Sepä sukkela
On pyörähdys.
Menee.
KAHDEKSASTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET, paitsi PAAVOA.
SALLA (tointuen).
Oi armas Salmoni!
SANNA.
Vahvistu, lapseni, ja anteeks suo
Vanhemmilles tää hirmu erhetys!
SALLA.
Huomattu erhetys ja parannettu
On anteeks suotu, rakas äitini!
HAUSSI.
Niin, anteeks suo!
Meijerhoffille.
Vaan sulle taritsen
Sen kunnian, kuin koirallen, ett' astut
Pois portailtamme! Paljastettu on
Alastomaksi häijyytes'; ei voi
Sit' ihmisverhot enää peitellä.
Oh, inhoittaa noin ruma alaston! —
Siis juokse pois!
MEIJERHOFF (erikseen).
Ah jospa voisin vaan!
Mutt' olempa kuin tuomiolle nyt
Naulittu taikka juuritettu tähän. —
Toisille.
Petytte, herrasväki!
SANNA.
Tuntuupa
Kuin liepeessäni kiskois entisyys
Mua rattaillensa.
HAUSSI.
Ällös taaksesi
Sä katsele, kuin Lothin emäntä.
Pelastus taritsee nyt kättänsä.
SANNA.
Mä siihen tartun, riistän itseni
Pois haaveksivain haluin vallasta.
Kaikk' unhotan ja toivon parempaa.
Tuolt' astuu Salmo!
Salmo lähestyy. Salla kiiruhtaa vastaan, tarttuen Salmon käsiin.
HAUSSI.
Nytpä päättyköön;
Vaikk' onkin kiista raskas rinnassani.
YHDEKSÄSTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET. SALMO. PAAVO tulee.
PAAVO (tullessa).
Kas tuossa raita! Kas, sen ympäri
Sorea Salla-kukka kiertyköön!
Osoittaen Meijerhoffiin.
Mut pois tuo räähkämänty siirtyköön!
MEIJERHOFF (erikseen).
Nyt karsii mua. Aivan tuntuu kuin
Vedellä kylmäll' oisin valettu.
SALMO.
Kuulinpa Paavolt' aivan ihmeitä,
Jos totta on?
SALLA (osoittaen Meijerhoffiin).
Niin, tuosta ilkiöstä?
HAUSSI.
Se totta on.
SALMO (tulistuneena).
Hän koston ansaitsee!
Salmo vetää liepeensä alta miekan ja Meijerhoff samoin.
Voi tuhat tulta iskeväistä salamaa!
Sä harmaa hiisi, musta kyöpeli!
Puhtaasen taivaan liekkihin ei saa,
Sun häijy, himoliekkis leimahtaa!
Kiiruhda täältä!
Ylenkatseella.
Ah! mun miekkani
Häpeekseen katsoo tuohon tarttua.
Oi, ettei ilma muutu liekiksi
Tuon polttamaan!
MEIJERHOFF.
On soppa kypsynyt!
Ei tulta tarvita, ei kokkia.
Puuhaa lähtöä.
SALMO.
Hampaissa halvalla on halpaa.
MEIJERHOFF.
Nyt häijysti mä nauraa katkatan,
Kun nähdä sain, kuink' ihmissieluja
Voip' ostaa syöttämällä tarinaa
Vaan heille korkeist' arvo-istuimista
Ja loistost' ylpeästä. — Hyvästi!
Lähtee.
PAAVO (ojentaen ylpeästi oikeella kädellään nuuskarasian
Meijerhoff'ille, seuraa syrjittäin hänen lähtöään).
Vaan lähtönuuskaa, major, suvaitkaa
Viel' arvoisalle nenällenne!
Meijerhoff menee.
HAUSSI.
En
Täst'edes ihmisyyttä halveksi,
En kunniaa mä etsi kerjäten.
Ja lapseni, ne maansa kunniaks
Edistykööt ja kansans' onneksi!
Siin' uskossa ja toivoss' yhdistämme
Nää kukat saman myrskyn kestäneet
Ja saman kukkatarhan kasvatit.
Haussi ja Sanna liittävät Salmon ja Sallan käsi käteen.
Paavo hypähtää ja lyöpi käsiään ilosta ja tulee suutelemaan
Haussin kättä.
Esirippu lankee.