KOLMAS NÄYTÖS.
Abarim-vuoristo. Näkyy Moabin keto ja Jordan; etäämpänä Kuollutmeri.
OMRI, NERGAL, ZUUR ja EGLON tulevat seurueineen.
OMRI.
Hän viipyy hetken. Yksin tutkia
Hän tahtoo vaikeata tehtäväänsä.
Niin lähtehestä, joka häness' elää,
Ammentaa voimaa elintehtäviinsä.
NERGAL.
Hän meidän käski kansaa kuulustella,
Se onko kylmä, penseä tai lämmin,
Terästä, vaskea tai tinaa vaan:
Jos terästä, niin miekka pelastaa,
Jos vaskea, niin kilpi suojelee;
Mut tinan pelastaa vaan viekkaus,
Sulava, liukas.
OMRI.
Lasket omias!
NERGAL.
Kun kukin panee parhaan omansa,
Niin voitto meidän on.
EGLON.
Siis emme varro,
Vaan riennätämme ilosanomaa
Kuninkaan kuulla. — Ystäväni, te
Rajoille joukkojen luo joutukaa
Ja sydämmien pätsiin tehkää tulta,
Ett' uskalluksen liekki lekottaisi,
Ja sanokaa: jo tietäjä on tullut.
Vaan viivy, Zuur! — Siis vannot tyttäresi,
Ihanan Kosbin, mulle antaaksesi?
ZUUR.
Sun vaimoksesi? — Niin kuin puhuttu.
Kas tuossa käsi.
EGLON.
Liittoon ikuiseen
Näin Moab yhdistyy ja Midian.
ZUUR.
Jos sallii Baalak sen.
EGLON.
Se varma on,
Ett' iloitsee hän siitä. Kaksoisriemu
Nyt etsii häntä. Joutukaamme siis!
ZUUR.
Mut tuolta, näetkö, tulee Kosbini,
Kuin kutsuttu.
EGLON.
Hän tuokoon onnea
Ja menestystä kansoillemme.
KOSBI.
Terve,
Isäni! Missä viipyy tietäjä?
Tuleeko hän? Jo kansa odottaa.
EGLON.
Hän kohta tääll' on.
Itsekseen
Mut hallitseva. —
Valtavasti kaunis.
ZUUR.
Toinen sanoma
Sinua koskee likemmin kuin se.
Mies valtakuntaa, nainen kotia
Ohjailee. Mutta yhteen liittyen
He vahvistavat koko rakennuksen,
Tuon kotivaltion ja valtakodin!
Sen vuoksi —
KOSBI.
Isä, mitä tarkoitat!
Sinunko tyttäres ei aattelisi
Maan kohtaloa, kansan onnea?
Sun ainoasi olen, muistatko,
Ja valtasi on kerran perintöni.
ZUUR.
Sen vuoksi etuasi huoleksin
Ja valtion ja kansan etua.
Kun Midian ja Moab, kaksoiskansa,
Nyt vanhan sukuliiton uudistaa,
Niin liiton vahvisteeksi lupasin
Sun vaimoks' Eglon ruhtinaalle. —
KOSBI.
Mitä!
Lupasit minut?
Rukoilevasti.
Ethän!
ZUUR.
Yhdistän
Kätenne nyt ja siunaan teitä, lapset:
Tuhannen tuhansihin lisääntykää!
Vihollistenne portit valloittakaa!
EGLON.
Nyt voimakas on Midian ja Moab.
KOSBI (itsekseen). Minäkö uhrilammas voimaton?
Ett' olen nainen!
ZUUR.
Baalak kuningas
On vahvistava vielä liittonne:
Sun jätän, lapsi, hänen haltuhunsa.
EGLON.
Palaamme sitten tietäjätä vastaan
Me laulukuoroin, kukkaseppelin.
Lähtevät.
BILEAM taantuen ENKELIN edellä.
BILEAM.
Ken olet, mies? Pois miekkas salama,
Ja leppyköhön silmiesi liekki!
ENKELI.
Seis! Itseäsi ensin tunnustele!
Miks' omaatuntoasi kannustat,
Kuin aasia? — teet sille väkivaltaa.
BILEAM.
Eteesi lankean, — suo anteeksi!
Ken olet? Sano! neuvo palvelijaas.
Tok' et voi olla Hän, tuo ainoa,
Jok' ohjaa kansat, maata tuomitsee?
ENKELI.
Se minä olen enkä sentään minä,
Kun minussa on korkeampi hän.
Mut' koska minä tahdon mitä hän,
Niin hän on minä, minä olen hän.
BILEAM.
Siis kannat oikeuden valtikkaa,
Totuutta maassa tahdot toteuttaa?
ENKELI.
Yks Siinain pyhist' enkeleistä olen —
Jumalan käskyläisnä ihminen: —
Pyhyyttä rakastan ja oikeutta.
On kädessäni Israelin soihtu
Ja miekan kahva. — Nouse, aamun mies!
Sun herrasi on Israelin Herra.
Sanasi suista, kuule kutsumustas:
Sin' olet Tadmorlähde Syyriasta,
Erämaan pyhäin kirkastettu silmä.
Siis siunausta suihku Jaakopille.
Tää maa on luotu kosteikoksi sille,
Jok' aikanaan muut kansat viljavoittaa.
Täält' autuus kerran maailmalle koittaa,
Jumalan syli, kansain aurinko.
BILEAM.
Siis olet Kaanaan kansain turmio.
Tuot' yhtä autat, muille kostaakses,
Muut maahan sullot, yhtä nostaakses.
ENKELI.
On luonnon laki: kuolleet haudataan,
Ett' eläviltä säästyis inha löyhkä,
Ja terve kansa maata asustais.
BILEAM.
Jo katunut on Moab; uhrisauhu
Sen kukkuloilta Herralle on noussut.
ENKELI.
Jumalan silmää temput eivät petä.
Niill' ihminen vaan peijaa itseään.
Ei orjanpelko ole hurskautta
Ja parannust' ei hetken hätähuuto.
Ken totuudelle uhraa itsensä
Vapaasti, ilman pelkoa tai palkkaa,
Hän oikein uhraa: uhri semmoinen,
Jos uskollisesti se kestää,
On kerran tehty ainiaaksi tehty.
BILEAM.
Noin suurta saarnaat. Miks' et toteuta
Sit' Israelissa, sun kansassasi? —
Se pystyy kostoon vaan ja murhatöihin.
ENKELI.
Se vilja, joka tähkii minussa,
Orastaa kansassani: yksi Herra
Elämän siellä uhkuaa ja tässä.
Mut siellä raju kevät tulvehtii
Ja tässä kesä, johon kevät pyrkii.
BILEAM.
Niin julma kevät! Syöpi kansoja. —
Mun kansaniko surmaan tuomittais?
ENKELI.
Pois elinvoima silt' on: rakkaus,
Totuudenhalu. Ken ne kadottaa,
Hän kuolemata luokseen kiiruhtaa.
BILEAM.
Elääkö ilman kansaa taikka kuolla?
On Moab verta niin mun verestäni
Kuin Israelkin verta Mooseksen.
Jos kuolee kansani, elääkö pitäis mun
Sukuni raunioilla, riemuiten
Siit' että totuus tappoi sukuni?
Jos Herra kansani on hyljännyt,
Myös pyyhkiköön mun kirjastaan hän nyt.
ENKELI.
Ei tälle eikä tuolle kansalle,
Vaan totuudelle elä! Rakasta
Sit' enemmän kuin kultaa, kunniaa.
Et kysy päivää, miltä maalta nousi,
Siit' iloitset, kun vaan se noussut on.
Ja maahan, josta kukkain tuoksu leyhkää,
Jot' aurinko ja kaste elvyttää,
Ihastut mielemmin kuin erämaahan,
Jok' auringon ja kasteen nielee hukkaan,
Vaikk' oiskin hiekkakorpi kehtosi.
Myös kansas hengetön on erämaa:
Avujen touko siell' ei orasta,
Ja hyveen helmi on kuin hiekan jyvä,
Niin halpa.
BILEAM.
Mutta erämaankin hiekka
On kallis erämaassa syntyneelle.
ENKELI (kiivaasti).
Mut hiekast' ei lie henkes alkujaan!
Elämän lähtehest' on elämäsi.
Tuo lähde kaiken totuuden on lähde:
Siis totuudelle henkes olet velkaa.
Jos uskollisna itsellesi pysyt,
Tuot' ääntä kuullen, joka totta lausuu,
Niin sortumatta kestät, kasvat yhä,
Ja kunnias on puhdas, kirkas, pyhä. —
Jää rauhaan, mutta siunaa Israel!
Poistuu.
BILEAM.
Hän läksi. — Aina totuus, totuus, totuus!
Jos lihaa myös en ois ja ihmisverta,
Niin kaikki kaikessa vois olla totuus. —
He tulevat! Taas uutta ahdistusta.
Tääll' elämä ja tuolla kuolema.
Miks' ei myös kuolla voisi elämäkseen,
Kun kuolee sille, joka aina elää.
Tuo totuus, pitkäin taistelujen löytö,
Se tahtoo lopulta mun kokonaan,
Kuin kade sulho, jok' ei morsiostaan
Suo sormen vertaa muiden omistaa,
Vaikk' isä, äiti, sisko, veikko kukin
Myös tahtois osan rakkaudelleen.
PARVI NAISIA, KOSBI etupäässä, tulee, kylväen Bileamin eteen lehviä ja kukkia, ja laulaa:
Terve, hengen voimakas miesi!
Seppelöiköön suuruus, kunnia tiesi.
Siunaa askeleillasi maa.
Kiroa kansasi kukistajaa.
EGLON tulee ja asettuu Kosbin rinnalle naisten joukkoon.
Syvästi Bileamia kumartaen jäävät päälliköt ja sotaväki
taemma. BAALAK tulee.
BAALAK.
Sylini sulle aukeaa, oi terve,
Pyhyyden, kunnian ja arvon mies!
Sinua odotin kuin uutta kuuta,
Kuin päivää Eufratilta nousevaa.
BILEAM.
Täss' olen, mutt' en puhua voi muuta
Kuin minkä henki kieleen kuohuttaa.
BAALAK.
Sun jumalallesi tein uhria
Jo seitsenkertaisesti seitsemän:
Lihavat oinaat, mullit muhkeat.
On kansa katunut ja paastonnut,
Sun sanas voimaa vaan nyt vartoo se;
Siks' seisoo täällä juhlavaatteissaan.
Ei pyhää suurempaa kuin juhla, jossa
Isänmaa sykkii kaikkein sydämmissä
Ja kansan mieli niinkuin suuri jousi — —
BILEAM.
On veltto ilman jännittäjän kättä.
BAALAK.
Sun jännittäjäkättäs odottaa,
Niin suureen saaliiseensa kiitää nuoli.
Kun jännität, on tässä ampuja,
Ja yhteistyö vie meidät yhteisvoittoon.
Kas täällä Moab, tuolla Israel;
Kun kiroat nuo, nämä innostuvat
Ja vahvistuvat kymmenkertaisesti.
Täss' eikö uljas vuori? Sanasi
Täält' alas kedon yli kumahtaa,
Tuon kedon, jolla vaanii Israel,
Ne kumahtaa kuin vuorenlohkareet,
Kun huultes voima niitä alas paasaa.
Ne peljästyksell' Israelin ruhjoo,
Mut Moab säikkyneet, kuin ketut, kaahaa
Takaisin korpehen. Niin, taatto auta!
Niin eikö käy sun sanas voiman kautta?
BILEAM.
Suo nähdäni!
BAALAK.
Kas täält' on kaunis ala:
Siell' uljas Jordan hyrskii, tuolla meri,
Kuin vanhus, kantaa raskaast' aaltojaan.
BILEAM.
Niin Kuollutmeri raskaast' aaltoilee,
Mut tuoll' on Länsimeri aina nuori,
Kun ajan henkäyksistä se liikkuu,
Kuin Israelkin tuolla laaksossa,
Valittu valtahengen sankariksi:
Se nuortuu lennostaan kuin kotka,
Sodastaan vahvistuu kuin leijona.
Sen henki kansakunnat valtaa,
Maanpiirin yli nostaa valtikkansa,
Sen henki ihmissuvut uudistaa,
Kuin Eufrattulva viljavoittaa maan,
Kuin Niilin aallot höystää Egyptin.
Siks' ylenee kuin Taabor Israel,
Tuo vuorten helmi viinitarhoineen.
Sen viini hurmeuttaa kansoja,
Sen henki sankareita synnyttää.
Hän ajan syvyydestä sukeltaa
Ne helmet, joist' on riemuitseva maa.
Hälinää ja levottomuutta kansassa.
BAALAK.
Jo taukoo, taukoo, taukoo!
Sun huules oman kansas hävittää!
Tuo kansa, halpa kullan kumartaja,
Maanpiirin kansojako kaunistais?
Mit' Israel on? Ahnas shakaali.
BILEAM.
Ei Israel, vaan henki suurta voi.
BAALAK.
Sun kutsuin tuomaan heille kirousta.
BILEAM.
Jo sanoin: minkä henki käskee, teen.
Haluni pyrkii puoleen Moabin, —
Miks' siunaan Israelin sittenkin?
BAALAK.
Asetu tänne; tarkkaa kuormastoa,
Niin näet heidän ryöstösaalistaan,
Jot' Egyptistä aikain pitkin matkaa
Tien varren kansoilt' ovat riistäneet.
Jehovan nimess' on tuo kaikki tehty.
Kas tähän nouse!
BILEAM.
Päivä kirkastuu!
Näen kansan kultajousineen.
Se kultanuoliansa laukoo,
Sen valtikka on kansain kullasta,
Sen käsiin kansain aarteet juoksevat,
Kuin purot vilisevät Jordaniin,
Ett' ehtyvät kuin suonet kuivuksiin.
Ei petä itseänsä Israel,
Vaan sille muut itsensä pettävät.
Hän eripuran kansat kukistaa,
Petoksen muurit hälle murtuvat,
Niin Jerikokin raukeaa,
Kun toitottaa hän torveansa.
Hän nostaa kultavaltikkansa,
Niin kuninkaatkin hälle nöyrtyy
Ja kansain orjaselkä köyrtyy.
BAALAK (vetää häntä takaisin).
Kirottu olkoon kurja siunauksesi
Jos tuot' et lopeta, sun lopetan.
BILEAM.
Jo sanoin: minkä henki käskee, teen.
Suu totuudelta tuki, tapa sana
Ja sulje ilmanhenki huoneestas,
Niin olet oiva itsemurhaajas.
BAALAK.
En tunne kostokansaa julmempaa
Kuin Israel, niin salakavalaa,
Kuin heinikossa käärme myrkkyhammas:
Hän ensin uikailee kuin leuto lammas,
Vakoilee maan ja kansan myrkyttää,
Petoksen mätähaavaa levittää
Ja kansain uskoon kylvää epäilystä.
Niin neuvot, aseet, rohkeuden riistää
Ja jääneet orjikseen kuin koirat kytkee
Tai armost' ehkä polkee jalkoihinsa
Kuin raajarikkoisen työmuuriaisen.
Sellaista kansaa kirottua siunaat!
BILEAM.
Minua säästä, Baalak, vaikene!
En kotkaa haaskan luona ylistä,
Vaan lennossaan sit' ihmetellen seuraan;
Ja kuitenkin niin katkeralta tuntuu
Omani nähdä maassa matavan.
Miks' en saa nähdä voimaa Moabin,
Siit' innostua niinkuin tahtoisin?
BAALAK.
Jos jotain lausut, ota huomioon
Tok', ett' on Moab kaupunkien kansa
Ja viljavainioin ja viinitarhain,
Ei, niinkuin nuot, vaan paimenjoukkio.
Kas tähän nouse, näe kansan ääriin,
Nuo rujot, rammat, kuurot, sokeat, —
Häpeä, jos nuo meidät voittavat.
BILEAM.
Näen Israelin kunnian ja voiman,
Kun armo, rakkaus ja suloisuus
Sielt' ihmiskunnan kurjuutehen vastaa.
Näen rammat riemukarkelossa,
Ja mykät laulaa, kuurot kuulevat,
On valkeuden soihtu sokeoilla.
Siell' elää kansa itseään,
Ei kulje varjona, ei apinoi.
Se valkeutta juo kuin virran laine,
Jok' auringossa kimmeltää,
Ja rientää, kiitää kohisten.
Elämän virta siunaa rantojaan,
Ne virvoittaa ja viljavoittaa.
Siks' ihana on Herran kansan maa,
Sen majat nousee mahtavina.
Siell' yrttitarhat vetten vierissä
Niin toivorikkahina rehoittaa,
Siell' asuu kunto, hyve siellä höystyy,
Kuin aloet ja jasmin tuoksuaa;
Ja viinin runsautta sangot läikkyy.
On armas asustella vetten maa.
Esikkotähkä sieltä puhkeaa,
Ja vihamiehiin rakkaus
Tuon kostokansan povest' aukee.
Hälinää ja levottomuutta kansassa.
BAALAK (takoen käsiään).
Jo taukoa, mies kurja, kelvoton!
Sun silmissäsi Moab koira on.
BILEAM (huutoja tarkkaamatta).
Ken kirota voi kevättulvausta
Ja sadatella ajan virtausta,
Hän hukkuu tulvahan tai virtaan vaipuu.
BAALAK.
Se hukkuu, joka virran valtaan taipuu,
Mut Moab ei: se vallitsee kuin vuori
Tuon laakson yli. — Sinut vannotan:
Jos kirota et tuota kansaa voi,
Niin lakkaa toki sitä siunaamasta.
Sinulle aioin suurta kunniaa,
Mut Herra sinult' on sen kieltänyt.
Siis mene mailles, — jätä kansasi!
BILEAM.
Sisäinen sana palkkoja ei kysy,
Ei huoneen täysi kultaa, hopeaa
Totuuden kieltä voisi vaientaa.
BAALAK.
Tuon kielen suustas mielelläni kiskon,
Lyön paloiksi ja palat kansaan viskon,
Ett' unhotettu, hyljätty sais osan.
OMRI (syrjässä).
Jo väisty, mestari, ja karta surmaa!
NERGAL (samoin)
On houkko, jota yksin totuus hurmaa!
Myös kansaa tottele ja kuningasta
Ja mieti valtaasi ja vaikutustas.
Miks' et kuin Mooses voisi hallita
Ja kansaa johtaa, kasvattaa kuin hän?
BILEAM (kuulematta ketään).
Viel' avaa korvas, Baalak kuningas,
Ja kuule mitä lausuu aamun mies,
Mies, jonka silmä kauas tarkastaa
Ja korva kuulustelee korkeutta
Ja jonka suu syvyyttä tulkitsee, —
Hän sulle lausuu kansain kohtaloita.
BAALAK.
Kas tuolla isänmaasi nurmikoita
Vihollisjoukko polkee, — sorra sitä!
BILEAM (yhä kiihkeämmästi innostuen).
Jo vuoret nouskaa, kohotkaa kukkulat,
Tasalle Taaborin ja Hermonin!
Jo kansat kasvakaa, yletkää ihmissuvut
Mitalle Israelin sankarin!
Hän, voiman Herra, lähtee linnastaan,
Kuin Siinain vuorest' aurinko.
Kointähti hällä airut on,
Hän tiellään kaikki tähdet vaalentaa.
Hän vihanvallat, kostokansat kukistaa.
Jo kuulen kohinan ja pauhinan,
Jo myrsky hyrskyy, vuoret vonkuvat,
Kuin meri, kansain meteli jo paisuu:
He purevat ja syövät toisiaan,
Kuin susilaumat, verest' iloitsevat,
Veljeinsä verest', ihmiskurjuudesta.
Ilma synkistyy; myrsky nousee vonkuen ja kohisten;
muut kumartuvat hämmästyneinä maahan, Bileam jatkaa:
Mut silloin sankar' astuu linnastaan,
Kuin vuorest' aurinko, ja taivas seestyy
Ja myrsky vaipuu hämmästyksissään.
Maa valoa ja lämmint' aaltoaa.
Niin kansa kansaan liittyy lempeästi,
Kuin sisar sisarehen, veli veljeen,
Ja pohjan kansa, niinkuin etelän,
Vapaana valkeutta tottelee —
Myös silloin särkyy kahlees, ahdistettu,
Ja murhan muurit valtaa rauhantyö,
Maan totuus perii, loppuu kansain yö!
Sotatorvi raikahtaa ja Israelin airueet, NAHSEN, SIMRI,
leijua kantaen, ja ELISUR astuvat esiin; ilma kirkastuu,
aurinko valaisee kirkkaasti airueitten kasvot ja aseet.
Kansa nousee kumarruksistaan ja taantuu, airueita hämmästyen.
ELISUR. Näin lausuu Jehova, Israelin kuningas: Jylinässä minä kuljen, myrsky on palvelijani ja tuulet tottelevat minua. — Masentukoon Moab palvelijakseni ja avatkoon porttinsa kansani edessä!
Pelkoa ja levotonta keskustelua kansajoukossa.
ÄÄNIÄ.
Me hukumme!
EGLON.
Vait, halvat orjat!
BAALAK (Bileamille).
Tuon röyhkeyden kuulitko? Nuo sanat
Eivätkö halkaise sun sydäntäs
Ja riko pilvilinnojasi? Maahan
Jo astu, paina rinnoillesi Moab
Ja Israelihin tähtää henkes isku.
BILEAM.
Nyt minkä teen ja mikä auttaa nyt?
BAALAK.
Jos sinuss' ei jo syntyessään kuollut
Se neuvo, jonka aioit Moabille,
Niin nyt se tuo, nyt viime hetki on!
BILEAM.
Tuoll' into uljas, mieli rohkea,
Tääll' epätoivo, tuskallinen pelko.
Jalohon uhriliekkihin ei Moab
Voi syttyä.
BAALAK.
Siis katku herätä
Ja sillä vihollinen myrkytä.
KOSBI (muille naisille).
Tää hävettää! Ei miestä joukossa,
Jok' uskaltaisi esiin astua
Ja näkyä kuin on ja olla mies.
BAALAK (Bileamille).
Et huomaa — Kosbin, Zuurin tyttären
Povessa kiehuu vihoja!
BILEAM.
Sen huomaan,
Ja airutmiehen silmän palavan
Myös huomaan. — Enkö voisi virittää
Tuot' yksityistä tulta yhteiseksi?
Puolittain itsekseen.
Jotakin voisin. — Miksi teeskelen
Lihaista sydäntäni kallioksi?
Vihaako pelkään? Kostoako kammon?
Kostaako oikeus rakkaudelle? Jos,
Niin kostakoon! Niin jäykkä oikeus
On rikollinen, hyljättävä pahe,
Totuuden varjo, särjettävä kuori,
Sisäisen elinvoiman kuihduttaja.
Ja eikö korkein uutta apuaan
Nyt tarjoakin: — Midianin tytär
Ja Israelin mies jos lempeen syttyy?
He syttyvät! — Nyt seuraa, kuningas!
BAALAK.
Teen käskyjäsi, käske mitä teen.
BILEAM.
Jos teet kuin neuvon, neuvon minkä teet.
Näetkö tuota uljaint' airutmiestä?
BAALAK.
Kuin Kosbihin hän tähtää; huomaan sen.
(Kumppanilleen).
Tuo impi, joll' on hiukset korpin sulkaa,
Enemmän vaikuttaa kuin sotajoukko:
Hän hallitsee mua silmäyksillään.
ELISUR.
Vait Herrassa!
NAHSEN.
Meit' auta, Jehova!
BILEAM (Baalakille).
Myös Kosbin huomasit?
BAALAK.
Hän kiimailee.
Ja poikani hän unhottanut on.
KOSBI (muille naisille).
Kas tuota keskimmäistä kuinka uljas:
Hän suuta ansaitsee tai tuimaa miekkaa!
BILEAM.
Täss' itsestään jo virrat yhteen juoksee,
Kuin Eufrat Tigriin, Tigris Eufratiin.
Nyt, kuningas, vaan auta luontoa,
Niin kaksi kansaa yhtyy toisihinsa.
BAALAK.
Siis tahdot?
BILEAM.
Mitä tahtoo Jehova,
Kun herättää hän missä rakkauden:
Sen levittää hän tahtoo kansain vereen.
BAALAK.
Nuo kaksi, tarkoitat —
BILEAM.
Vaan välittävät
Ja palvelevat aavistamattaan
Suurt' aatetta ja suurta tarkoitusta.
BAALAK.
Selitä, aamun mies! En ymmärrä.
BILEAM.
Kuin itku, nauru, viha, himoisuus,
Niin rakkaus ja muutkin tunnevirrat,
Ne sydän sydämmeltä tarttuvat,
Etäältäkin — sen herkemmin, jos veri
On vielä nuori, palava ja herkkä.
BAALAK.
Käsitän, että himo siittää himon.
BILEAM.
Ja lempi lemmen, siinä tarpeeksi.
KOSBI.
Kuningas, lähteä suo palvelijas
Vihollisemme julkeutta vastaan
Sun voitoksesi!
BILEAM (Baalakille).
Kuuntele ja seuraa!
BAALAK.
Tuo urhoutt' on.
BILEAM.
Epäselvä lempi
Vihaksi uskoo itseään ja riehuu.
EGLON (on tällä välin häätänyt joukon pelkoa, mutta palajaa
Kosbin viimeisen lauseen kuultuaan).
Sin' olet sairas, Kosbi, hourailet.
Tää häiriö ja pelko sinut huumaa
Ja kuumeen tuottaa.
KOSBI.
Hourehtii jos kukka,
Kun puhkeaa se hurmauksissaan.
Tuo herätti sen mikä siellä polttaa.
EGLON.
Tuo rosvoko?
BILEAM (Baalakille).
Nyt kuulet!
BAALAK.
Selvästi.
KOSBI.
Himoitsen miehen hurmetta tai miestä,
Jok' altis uhriks' on tai uhraamaan,
Kun maa on vaarassa tai vaara maassa.
Tuo tänne miekkas — juotan sille verta!
EGLON (airueille).
Hänt' elkää uskoko, hän hourehtii!
SIMRI. Näin lausuu Jehova, Israelin kuningas: Tomuhun nöyrtyköön Moab ja vastatkoon kansalleni Israelille!
BILEAM.
Näe kiihkot, huomaa haluja ja ohjaa
Ne kansan voitoks' yhteishyötyhyn,
Niin näytät, että oikein hallitset!
BAALAK.
Siis toimeen neuvo!
BILEAM.
Kuule naisen ääntä!
Hän ilmoituksen tuntee sisällään
Ja toimeen pyrkii.
BAALAK.
Onko mahdollista,
Ett' onnistuttaa valtakuntaa nainen,
Tuo miehen kuva?
BILEAM.
Mahdollista on
Siin' apu naisen kautta, missä mies
On neuvoton tai pettää, vapisee.
BAALAK.
Mut poikani?
BILEAM.
Hän luopuu naisestaan.
Jokainen voitto vaatii uhrausta.
Ken rakkaudella voittaa vihollisen,
Hän oikein voittaa — nainen voipi sen.
BAALAK.
Siis Israelin ansaks' arvaat naisen?
BILEAM.
En arvaa, tunnen luonnon syvät: voimat
Ja suuren syntymisen hetken näen,
Ja henkisen ja lihallisen kansan
Mä yhteytehen tähtään sointuisaan.
Siis Baalak kuningas nyt tehköön juhlan
Ja sinne kutsukoon hän airueet.
Jos tottelevat, käyvät nuorten seuraan,
Se sulle hyvä, onni kansallesi:
He naisiin mieltyvät, kuin miehet mieltyy,
Jos totta lausuu aavistukseni.
Jos neittä pyytävät, kuin pyytää mies,
Niin suostu, anna: vaadi lupaus
Vaan Israelin ystävyydestä —
Valassaan on se kansa aina vankka.
Niin kansas autat liittoon Jehovan
Ja Israel on voimatonna luonas.
Niin Moab voittaa ja niin Herra voittaa:
Mun kauttani saa kansas jumalan,
Jost' uusi elinvoima vuotaa sille.
BAALAK.
Älykäs neuvo, äly neuvokas!
Sun palkkas olkoon yhtä arvokas!
NAHSEN. Näin lausuu Jehova Israelin kuningas: Nöyrtyköön Moab kansani edessä ja vastatkoon palvelijalleni Moosekselle!
KOSBI.
Nyt, siskot, miesten miekat temmatkaamme!
On aika meidän tässä taistella
Ja johtaa joukot.
ERÄS NAISISTA.
Kuule kuningasta!
BAALAK.
Nyt kuulkoon kansani ja Israel!
On tapa Moabin, ett' ystävyydet
Ja liitonsaumat tehdään temppelissä,
Menojen juhlallisten vallitessa.
Siis, koska pyhän neuvon ääntä seuraan
Ja ystävinä teitä tervehdän,
Niin vahvistaa tuon ystävyyden tahdon
Pyhällä uhrilla Baal-Peorissa.
Siis sinne tulkoot Israelin miehet!
SIMRI.
Jos vannoo Baalak meille turvausta
Ja suojelusta siellä.
BAALAK.
Vannon sen,
Kautt' ylhäisimmän, jota tottelen. —
Ja tekin, nuoret, tulkaa juhlahan!
Kosbille erikseen.
Sin' olet, Kosbi, vapaa Eglonista;
Nyt lumoa siis Israelin airut,
Niin voita, että voittaa myöskin Moab.
Eglonille.
Sinua neuvon, poikani: kun vaara
Nyt valtakunnan kannaksilla pyörii,
Niin näytä kuninkaista kuntoasi
Ja lemmen onnest' empimättä luovu.
Valtikka vaan on kuningasten onni.
Maukkain kala maivaks' uhrataan,
Se pyydyksen voi ansaan viekoitella;
Ja kallihill' on kallis ostettava.
EGLON.
Sen uhrin teen, jos vaatii valtasi,
Jos voitoks' on se. Mikä Moabia,
Se minuakin onnistuttaa, ei
Sen taikka tämän naisen suosio,
Tuo hetken laina. Mutta, isäni!
Jos Midian ja Moab irtauvat,
Jos kaksoiskansa särkyy — silloin syy
Romahtaa sinun niskoilles, ei minun.
BAALAK.
Syyn kantaa voin, nyt seuraa neuvoani!
Sun joukkoon rajamaille lähetän.
Jos juoni temppeliss' ei onnistuis,
On varoill' oltava ja valmis sotaan.
Siis joukot lähtöön järjestä ja mene!
Kansalle.
Täst' edes kansassani pappeutta
Saa johtaa ystäväni Bileam.
Hänelle kunnia! Hän eläköön!
KANSA.
Eläköön!
Baalak lähtee Israelin airueiden kanssa.
Kansa seuraa vähitellen.
NERGAL.
Me varrommeko häntä tuolla?
OMRI.
Emme.
Hän itseään nyt kaipaa. Lähtekäämme!
Omri ja Nergal lähtevät.
BILEAM (ajatuksissaan).
Ne sydäntäni vihloivat nuo huudot.
Miks' eivät virvoitelleet? Enkö sinne
Vaan liiku minne tunto liikuttaa?