Kootut teokset 3: Näytelmät

by J. H. Erkko

KOLMAS NÄYTÖS.

HÄÄT.

Ilmarin uusi, valoisa pirtti; ovi perällä ja molemmilla
sivuilla. Seinät katetut monenlaisilla kankailla ja sepän
takeilla. Siellä täällä riippuu petoeläinten nahkoja ja
työaseita. Hääpöydät valmiina. Perällä tanssitaan
"Kalevalan tanssia". Etualalla keskustelua.

LOKKA.
Eikö jo kellojen helinä
Kaikunut kylien kautta?
Eikö kuulunut kumina
Soiton ja iloisen laulun?

ESIRATSASTAJA.
Minä hääväen edellä
Ratsastin — pikemmin lensin. —
Näin kylissä loimuavan
Tiepuolissa tervasroihut.
Hääparille kansa huusi:
"Onnea sepon suvulle!"
Väinö joikui, kangas kaikui,
Parvi Pellervon säesti.
Milloin laulajat väsähti,
Silloin torvet, sarvet soivat,
Helskyivät hevosten kellot,
Metsänlaulajat liversi.

LOKKA.
Kiitos, mies hyväsanainen!
Tytöt, ruokkikaa urosta! —
Nyt nuoret iloita voivat.
Lasten onni on emonkin.

ANJA (levitellen kirjovaippaa).
Tämänkö, emo, asetan
Nuorikkojen noustavaksi
Korjasta kotipihalle?

LOKKA.
Niin aseta, Anjaseni.
Sehän on vaippa sun tekosi.
Käsin lämpimin taluta
Yli kynnyksen kälysi.

ANJA.
Riennän jo pihalle — siellä
Seinävieret, aitovieret,
Kaikk' on täynnä vartojoita —
Joutuisivat! joutuisivat!

LOKKA.
Jopa saapuivat kapiot,
Morsiamen myötäjäiset.

ANJA.
Tuli kuorma, saapui toinen.
Minä katsoin kummakseni:
Kallista, kaunista,
Paitoja ja palttinoita,
Viidet, kuudet villavaipat,
Seitsemät sinihamoset,
Liinaviitat, sarkaviitat,
Turkit, vyöt, sukat, sitehet,
Kintahat ja kirjokengät,
Metsänriistoja monia,
Sitten suuri karjalauma —
Kuka ne lukisi kaikki!

LOKKA.
Mutt' ei sampoa näkynyt?

ANJA.
Ei — sitä ei näkynyt siellä.
Oi, emo, mitä on sampo?
Eikö vain satua onnen,
Joka syttyi sammuvaksi,
Iltaruskoihin hajoten?

LOKKA.
Satua koko elämä.
Ensin syttä syttynyttä,
Sitten säihkyvä säkene,
Kunnes sen tukehti tuhka.

ANJA.
Jos sen seppo on takonut,
Miks'ei tuo sitä kotia?
Pohjan impi on enempi:
Hänet seppo tuo kotia.

LOKKA.
Myöskin sammon.

ANJA.
Mahdollista.
Perästä paras: härätkin
Joukon jatkona tulivat.
Kellojen helinää ja sekasoittoa kuuluu.
Jo tulevat! jo tulevat!

Menee ulos.

LOKKA.
Piikaseni! Poikaseni!
Kertykää talon pihalle.
Juhlajoukon saapuessa
Riisukaa väen hevoset,
Päällysviitat vierahilta;
Sintsihin sijoittukaatte.
Nuorisoa menee.
Jo tulevat! Jo tulevat!

Ensimäisinä astuvat sisään runottaret: PÄIVÄTÄR ja hajahapsi
KANTELETAR, sitte KASTEHELMETÄR, SADEHELMETÄR, MERENHELMETÄR
ja KYYNELHELMETÄR.

LOKKA.
Terve, Suomen laulun immet!
Täällä hallitkaa taloa.
Teillä on tila ylinnä
Asunnossa, aatoksissa.
Valitkaa valoisin paikka.

Viepi runottaret kunniapaikalle päivänpaisteen alle.

PÄIVÄTÄR.
Sepon kättä, Väinön kieltä
Valvomme ja vartijoimme,
Suomme soitolle suloa,
Maassa laulunmahdin luomme.

LOKKA.
Kiitos, korkea runotar! —
VÄINÖ laulu- ja soittoparven kera saapuu.
Terve, Väinö, terve laulu!
Terve tenho Suomen soiton!
Täällä täyttäkää sydämet!

Viittaa heidät runotarten suojaan.

VÄINÖ.
Kalevatar, kaunis vaimo,
Terve sulle, Suomen äiti,
Luoja lastemme sydänten!

ILVO KAASON ja ANJAN välissä, ILMARI IMMON ja PELLERVON
välissä ynnä hääväki saapuu leviten soiton kaikuessa
pirttiin.

ILVO (silmäten kattoon).
Katto, kaiuta iloja,
Koskettaen kädellään takkaa.
Liesi, lämmintä jakele
Orren alle astujalle!

LOKKA (syleillen Ilvoa, sitte Ilmaria).
Terve lapseni, omani,
Terve kauan kaivattuni!
Terve kuu ja terve tähdet,
Terve nuori naimakansa!
Talo teille, te talolle.

VÄINÖ (Kantelettaren soittaessa).
Terve, suur' Kalevalamme!
Kaiu täällä, Suomen kannel,
Sepon taitavan talossa,
Honkapuisessa tuvassa,
Päivän suuren silmän alla!
Järkytä sydämet Suomen,
Valtavihin voimatöihin nosta!
Hääväki uusii viime säkeen.
Kaiu tuulta, myrskysäitä,
Soi kevättä, Pohjan häitä,
Soita virttä voitollista
Sään pahankin parkuessa,
Kestä kierot ja kavalat
Vapaudessa, rakkaudessa,
Elä orjaksi alennu, kannel.
Hääväki uusii viime säkeen.
Jos pimeä peikkolintu
Käypi kansahan käsiksi,
Kannel, soi vihurivirttä
Liekkimerten leimutessa
Taivahan tuvista maahan,
Valo vainosta pelasta,
Kansa Kalman suun ovelta suista!

Hääväki uusii viime säkeen.

ANJA (päin Ilvoon).
Tässä kaivattu Kalevan,
Kuin sinisen päivän silmä,
Kansan pään yli palava,
Miero vuotti uutta kuuta,
Kevätmetsä kukkapuuta;
Minä vuotin veikkoani,
Vuotin veikon morsianta. —
Olen ylpeä sinusta:
Minäpä sepon opastin
Sun sulosi löytäjäksi.

ILVO.
Sisko kultani — natoni!
Tunnenpa hyvän nimesi.

Syleilee Anjaa. — Pari viedään Väinön viereen kunniapaikalle.

ENSIMÄINEN EUKKO.
Voi sun herja kuin on sorja,
Kuin mansikka auringossa!
Ei ne suotta Suomen sulhot
Sit' ole kilvaten kosinna.

TOINEN EUKKO.
Mitä lie mielessä sepolla,
Varsin on vakava, vaalas
Kuin lumella palttina —
Aavistaisiko sotia.

ENSIMÄINEN EUKKO.
Katehiksi kaunis vaimo,
Tuo suruja, tuo sotia.

KALEVALAN LAULUPARVI.
Morsian, keväisen aamun koitto,
Kastehelmessä rävähti maahan
Pulskan puolison povelle —
Kotikuusen päivänä paista!
Naiset uusivat viime säkeen.
Sulhanen, salon komea kuusi,
Joka suojelet kotia Suomen,
Maja myrskyssä pelasta,
Valon valtakäskyjä täytä!

Toisaalta kuuluu: "Maja myrskyssä pelasta!" toisaalta:
"Valon valtakäskyjä täytä!"

LOKKA.
Terve, kaksi kaunistani,
Kuin silmäteriä kaksi,
Yhtä kallihit molemmat! —
Minjäni, sinut kohotan
Oman korvani tasalle.
Kaunista tätä kotia
Kuin suvi ketoa! Täällä
Hoitele elämän taimet
Hellin, lämpösin kätösin.
Voita suuria sulolla
Pienempien puoltajoiksi.
Kehen kosket, koitukohon,
Kehen katsot, kasvakohon.
Se, jolle sydämes suostui,
Siihen kansa suostukohon.
Kodin valtikka valitse!

Viepi Ilvon pöytään.

ILVO.
Lempeä kesäinen päivä,
Viel' anoppi lempeämpi. —
Mitä on minulla täällä?
Näm' on vierasta väkeä. —
Ilmarille.
Kaunisko? — Olenko kaunis?
Tääll' on kaunista kosolta.
Mutta Pohjolan terästä,
Sit'ei — min olen terästä,
Kauniskiiltoista terästä. —
Ilmari, sin' olet seppo —
Minä sun terästän vielä.

ILMARI.
Työssä tarvitsen terästä.

LOKKA.
Poikani, sydänalani,
Jonka maine maita kiersi,
Sinut verron veljekseni —
Hallitse tätä taloa
Niinkuin taito työntekoa,
Lempeästi ja lujasti,
Päin hyvinne, päin jaloinne,
Kohti totta korkeata,
Kohti kirkasta sineä,
Työ kohota, kansa nosta! —
Lento kurkea kohotti —
Talon valtikka valitse.

ILMARI (kaulaten Lokkaa ja Ilvoa).
Kiitos, mun sulo emoni,
Aina armas neuvojani! —
Kuin vapaa aviolempi
Immen ja sepon siteli, —
Tässä renkahat näette —
Niinpä Pohjan ja Kalevan
Vapaus siteitä etsi
Toimiensa ohjaksiksi,
Liittyäksensä lujaksi
Vartijaksi yhteis-onnen.
Sillä heimojen vapaus,
Irtokiimainen, sokea,
Ilman järkijärjestystä,
Oli kuin salattu surma
Joka miehen pään menoksi. —
Nyt, sovinnon vallitessa,
Maassa on kotivapaus,
Rauhan turva, työn menestys,
Kaikk' on yhtenä väkenä,
Kuin kotona suuri perhe
Lieden lämpimän varana.
Yksi on Kalevan kansa!

HÄÄKANSA.
Yksi on Kalevan kansa!

ILVO.
Sinä et muista Lemminkäistä,
Et emoni vaatimusta?

ILMARI.
Tuulen pyörre tyyntyväinen,
Ei enempi!

ILVO.
Eikö myrsky? —
Minä aavistan pahinta:
Tuhon valtavan tuloa.

LOKKA.
Istukaa, isot ja pienet,
Heimot Pohjan ja Kalevan!
Aika istuen lyhempi.

Hääväki istuu.

VÄINÖ.
Kalevatar, kansan äiti!
Hyvin hoitelit kotia
Kärsimyksissä kovissa,
Kun sota savuna suitsi,
Halla peltoja palelsi,
Runotarten kukka kuihtui
Kansan kalpean povessa,
Kyynel hyytyi poskipäille
Lauluksi herahtamatta —
Sinä lämmitit kotia,
Toivon säilytit suvesta,
Uskon uudesta ajasta,
Laulusta, vapaudesta;
Sinä seppohon sytytit
Tulen ahjohon sydämen,
Jonk' on taikavoimin taito
Maahan taivasta takonut,
Suomen ihmesammon luonut:
Kiitos, suur-emo, sinulle! — —
Annahan mun silmäellä
Tätä toivojen taloa!
Iso on pirtti Ilmarilla.
Syvä on allani perustus, —
Syvemmältä syitä etsin
Kaiken maailman menoihin. —
Seinät kuin valantavaski
Kiipeävät korkealle,
Niinkuin rannikko elämän
Mellastavasta merestä.
Siin' on turva taitomiesten
Temmellyksille, teoille. —
Tuolla katto korkealla,
Kaunis kuin kuparikello,
Itse Ilmarin takoma
Kotitaivahan kuvaksi,
Suuren Suomen päälaelle.
Korkealle se kohosi — —
Katon alta kansan mieli
Kohoa korkeammallekin,
Puhki kattojen kamahda
Luonnon tuorehen tupihin,
Elämän asuntomaille!
Siellä siipesi levitä
Hersyvillä hettehillä,
Ime vehmasta mehua,
Tuo se tänne, täällä tuoksu
Tervettä elämän totta.
Sillä kaunista kotia,
Innostuta ihmispolvet,
Ei huviksi herkän hetken,
Vaanpa tenhoa tekoihin kansa!

HÄÄKANSA (jyryisellä innolla).
Tenhoa tekoihin kansa!

VÄINÖ (jatkaen ennustavasti).
Minä näen nousevan sukuja
Into-Ilmarin povelta,
Luonnon äänten etsimiä
Tenhottuja työjaloja,
Jotka kansan taivaskaihon
Hehkuvaksi hengittävät,
Huokuvat kevätvaloa
Yli maan, ylitse kansan,
Suuren Suomen niemen luovat
Taitomiesten temppeliksi,
Jonka korkea kupoli
Vapautta ja valoa
Vartioipi,
Rauhantöitä, rakkautta
Seinät soipi.

HÄÄKANSA.
Vapautta ja valoa!
Rauhantöitä, rakkautta!

ILMARI.
Miekka vaikene mykäksi,
Ihmistyöt, tekojen kentät
Oikeuksista puhuvat,
Kansa töistänsä kohovi.
Sun sanasi, viisas Väinö,
Kansan toivot, kaipaukset
Voipi loitsia tosiksi.

ILVO.
Sinä tao miekkoja, seppo!
Naisten kultakangastansa
Anna helskyttää kotona!
Sota on miesi, rauha nainen.
Tai tahdot minusta miehen?

ILMARI.
Sulle on elämä rukki.
Sen emosi sulle antoi.
Miehen on elämä aura,
Väärin miekaksi taottu.

ILVO.
Miekan jos hävität — voitpa
Hävittää oman kotisi.
Elät rosvojen seassa,
Mielivallan miekan alla,
Herkkuruokana halujen.
Jollet pysty puoltajaksi,
Saat aleta suupalaksi.

ILMARI.
Siksi on rakettu rauha.
Rauhan lahjoja ja'amme —
Sinä lahjoista ihanin!

ILVO (kuin yksin).
Rauha jäi terälle miekan. —

IMMO (ynnä toinen mies kantaa esille suurta kirstua).
Tässä lahjalippahasi,
Millä miel'hyväsi näytät —
Käske, palvelen sinua!

ILVO.
Ensi lahja laulajalle:
Helmivyö sun helmistäsi!

Ojentaa Väinölle helmivyön.

VÄINÖ.
Vyö olet itsekin: ihana
Sitoja sovintoliiton!

ILVO.
Lauluparvelle Kalevan
Jakelen hopeavöitä! —
Hopealta laulut soivat.

Immo värttinän varrella jakaa ensin Pellervolle,
sitte muille laulajille.

PELLERVO.
Kiitos vöistä kirkkahista!
Kirkasta Kalevan päivä, —
Laulu lentäisi vapaana!

ILVO.
Sukkanauhat soittajille,
Ruusuiset kuin aamukaiku! —

Immo jakaa sukkanauhoja.

SOITTAJA (joukosta).
Ruusuiksi elämä sulle!

ILVO.
Sulle ompelin, anoppi,
Sinipohjaisen hamosen,
Tähtitäplin kirjaellun,
Sekä vahvan villaviitan —
Lämmintä sinulle soisin.

Antaa anopilleen.

LOKKA.
Kiitos, lapsi, lämmöstäsi!
Koti lämpöinen sinulle,
Syksyllä satoa paljon,
Toivontähtiä suruissa!

ILVO.
Helmiheinäni, natoni,
Jonk' on liike toimintoa,
Jonk' on toiminta tekoja!
Ilmarin sisar ja silmä,
Sepon sukkela kätönen,
Onnentaikojen tekijä,
Muille, mut ei itsellensä,
Meren rannalla pesijä,
Joka toivoja tähysti;
Sinä vaatetat väkeä
Kuin pukee kevät ketoja —
Sinä neuvo nuorikkoa,
Opasta talon tavoille,
Sano askaret, asiat
Äyskimättä, ystävyksin,
Niinkuin sisko siskollensa
Hyväntahtoisin sydämin —
Sulle suuresta merestä
Helmet kaulalle punelin —
Kanna kaulasi jalosti!

Antaa Anjalle helmet.

ANJA.
Kiitos, kultainen kälyni!
Kansan helmenä heloita! —
Kun opit, niin opastan
Sun tutuille työteloille,
Neuvon töihin ja tapoihin.
Yhtä sulle en opeta:
Tietä toisehen talohon.

ILVO.
Kauneuden kaitsijani,
Kaasoni, sinulle tässä
Esiliina onneksesi!
Sen olet kirjannut kukilla
Kotiniityn niemen päästä —
Hyvin hoitelit suloni!

KAASO.
Vielä kauemmin suloa
Säilytä sydämessäsi! —
Se parahin kukkaniitty.

ILVO (Immolle).
Juohtomiehille jakele,
Vakaville vanhuksille! —
Tuossa itselles osasi! —
Naittajille, nuorisolle,
Lahjo kaikki naimakansa —
Kilvan ottakaa osanne! —

Immo heittelee lahjarihkamaa hääväkeen, joka kokoilee
mikä mitäkin jokainen morsianta kiitellen.

ILVO (Ilmarille).
Näinkö ostan ystäväni,
Näinkö valtani rakennan?

ILMARI.
Näin näytät elämän lahjat
Kaikki yhteistä olevan.

ILVO.
Yhteistäkö sun älysi,
Sepontaitosi?

ILMARI.
Yritän
Kaikki keinoni jaella
Voitoiksi tuhatluvuille.
Niin ja'amme lähdevettä,
Joka pulppuaa pihalla
Ympäri tuhanten juoda.
Ethän tiedä, kons' on silmä
Täältä kuiva, tuolta täysi,
Tätä on sulla, toista muilla.
Tarpehemme, toivehemme
Toisihinsa kietouvat
Kuin oksat tiheikössä
Taikka juuret maan sisässä;
Niin luovat väkevän metsän,
Jok' ei kaadu, ei läpäise,
Vainustellessa petojen.

ILVO.
Teillä on omat tapanne.
Tuskin niitä tunnustaisin —
Jollen lempisi sinua. —
Orjako isännän verta?

ILMARI.
Minä en orjia suvaitse.
Kaikk' ovat vapaita täällä:
Työ on arvoksi jokaisen.

ILVO.
Onko korkea matala?
Tai väkevä heikko, suurko pieni?
Kulta rauta?

ILMARI.
Vaihtelevat
Arvot ja asemat maassa.
Aika vierähtää välillä,
Toista silmäsi näkevät;
Monet heikot ja matalat,
Joit' on vitsonut vihuri,
Sitkistyvät, suurenevat,
Yli vaaran vahvimpina,
Hartevina hallitsevat —
Käskevä, väkevä, korska
Entisyys lahovi maassa.

LOKKA (taluttaen suurseppoa).
Tässä entisyys — isosi.

SUURSEPPO.
Terve teille, maan matoset,
Kaivajat kanervamullan!

ILMARI.
Terve sulle, suur-isoni!
Jälkikansasta iloitse!

Syleilee suurseppoa.

SUURSEPPO.
Tekö korskina taotte
Maahan taivahan taloa?
Minä sen takelin tuonne
Korkealle päämme päälle,
Missä maailmat menevät.

ILMARI.
Ilmalinnasi ihanat
Eivät ne ylety maahan.
Siksi meillä on omamme —
Varataivas on talomme.

SUURSEPPO.
Tuulen on tupia teillä,
Myrskylintujen pesiä,
Taivahisten armon alla,
Tiellä maallisten vihojen.

ILVO.
Meille kaikki on elämä:
Suru, rakkaus, vihakin —
Niit' elä kateile meiltä. —
Tässä vanhukselle vaippa
Talven tullessa levätä.

Asettaa vaipan vanhuksen harteille.

SUURSEPPO.
Soisin kyynelten lävitse
Teille taivasta näkyvän,
Yön pimeän kautta aamun.
Minun on takomatyöni
Ainakestävä, ikuinen.
Poikani, sukuni seppo!
Huuhdo virroista elämän
Ainakelpoista, ikuista!
Sitä tunnolla takele
Suomen suurtalon tueksi,
Vastapolvien varaksi.
Sitä ei katehet kaada.
Kohottaen kätensä.
Kansa, suureksi sukeite!

ILMARI (Lokan kera vanhusta pois taluttaen).
Sinä pilviä pitelet.
Meidän juuret viel' on maassa.
Maahan taivahan makua
Etsivät elämän työmme.
Ei kätemme ylty tuonne.

SUURSEPPO (yhä poistuen).
Kaipaus, — kaipaus, — kaipaus!

VÄINÖ.
Hän kohotti pilven reunan,
Mut ei taivasta avannut.
Moinen sallimuksen ääni
Käypi myrskysään edellä.

Pelonalaista kohinaa hääväessä.

ILVO (aavistaen itsekseen).
Pian on kosto kolkuttava
Kotionnemme ovella.

ANJA (taluttaen pikku poikaa).
Pääsi nosta! — tässä toivo! —
Tapa vanha on Kalevalassa
Tuoda nuorikon povelle
Sulhasen suvusta nuorin,
Jolle haastaisit halusi,
Kuinka kansan kasvattaisit. —
Tahto on emo tekojen. —
Nostaa Ilvon polvelle pojan.
Tässä poika polvellesi,
Nosta nuoriso jaloksi!

ILVO.
Mun on tahtoni haluja,
Mieltekoja. — Kasva, kansa,
Myrskylinnuksi merelle,
Jota ei yletä kotka,
Tullessa tulisen hetken;
Joka ei masennu maahan
Kohtalojen kolhinnasta.
Itse käske kohtaloa.
Sallimuksen sarvipäisen
Riistä ohjakset käsistä.
Kuole ennenkuin matelet! —
Rautahan sinut puetan,
Terästahdon sulle toisin!
Elä sallimusta syytä,
Syytä tahtoa omaasi!
Kansan murinaa.

ANJA.
Sinä aavistat sotia,
Vaikk' olet rauhanmiehen vaimo.

Poistuu pojan kera.

PELLERVO.
Noilla nurjilla puheilla
Sinä päällemme kukistat
Suurjumalten kolkon koston.

KAVE (salaperäisesti).
Korvissani soi kohina,
Suurten siipien suhina,
Silmäni näkevät sankan
Tuhopilven Pohjolassa.

Kansa pelon-alaisena.

POIKA PIKKARAINEN (palaten).
Morsian! Minulle miekka!
Tahdon suojella sinua.

ILVO.
Sinä urhoksi sukeut.
Kerran sun sisusi luopi
Miekan kuntosi mukaisen.
Ensin kasva ja karaistu!

POIKA PIKKARAINEN.
Kyllä, morsian ihana.
Sepon suuruiseksi kasvan.

IMMO.
Kuulitko pojan pyrinnön?
Ilmari ihanne Suomen,
Rauhan-urho, ei soturi. —

ILVO.
Emo luonnotar imetti
Mulle maidossa terästä —
Sitä Suomelle imetän,
Kansan runkoa rakennan.
Kasva, lapsi, korkealle,
Mutta vankaksi ylene!

Immo nostaa poikaa ja kansa uusii viime säkeen.

VÄINÖ.
Miekka on hätävaramme.
Viisaus velisanainen
Ensin tarjoaa kätensä.
Hyvän tahdon taikakeino
Usein pulmista pelasti.
Vasta, kun peto vihainen,
Kynnet, hampahat haralla,
Syöpi syytöntä sukua,
Miekalta kysymme mieltä
Kansan kiusatun avuksi.
Kerran kaikki heimot, henget,
Joilla soi sydämenkieli,
Kaiken antavat omansa
Yhteisen pesän avuksi,
Kuin kylän tulipalossa,
Joka kättä kaivatessa,
Joka henki tuo apunsa.

ILVO.
Miekka on sydän sodassa
Eikä moinen melto mieli!
Seppo, miekkojen takoja,
Sinä ota Kalevan ohjat!
Loistavin kala meressä
Uipi parvensa edellä,
Taitomies edellä joukon.

ILMARI.
Suurin kurki parven kärki,
Väinön aattehet avarat
Kuin avara tähtitaivas;
Väinön innostus ihana,
Kuin ukontulien läike —
Ne Kalevan kansan johto.
Työssä seppo käy esinnä,
Laulaja sotarivissä.

VÄINÖ.
Minä vain sytytän; kansa
Kaukosankarin sivulla,
Kuin palava myrskypilvi
Valloittaa vapautensa —
Kauko Suomen miekan kärki.

ILMARI.
Kun sinä tyvestä työnnät
Minne miekan on asia.

ILVO.
Kauko? Lemminkäinen lieto?
Hurja häitten häiritsijä,
Sovun sortaja levoton,
Joka Pohjolan häväisi —
Hänkö Suomen miekan kärki? —
Ennen mulle miekan suotte:
Min' etsin etuja Pohjan
Kuin Kalevan — mulle miekka!
Minä johtoa tajuan,
Minä korskan Lemminkäisen —

ILMARI (hillitsevästi).
Kuohut, kultani, vihasta!

VÄINÖ.
Kauko ei katohon jouda.
Kaikki tarvitsee Kaleva,
Verta lämmintä eniten,
Nuorta mieltä liiatenkin.

Pyrähtää torvi. SANANTUOJA sisään.

SANANTUOJA.
Siell' on Kauko Lemminpoika
Joukkoinensa!

VÄINÖ.
Käske tulla!

LEMMINKÄINEN (sotaveikkoineen).
Kättä, veikot! Kättä, urhot!
Onni Ilmarin pitoihin!
Minä tulen Pohjolan periltä,
Sammon mailta.

VÄINÖ.
Uutta tuonet?

LEMMINKÄINEN.
En vihoja teille kanna,
Vaikka tuon sotasanoman.
Sinne tyhjensin vihani,
Täällä tarjoan käteni.

ILVO.
Tarjoat veristä kättä —
Sinä Pohjolan tuhosit!

ILMARI.
Missä sampo?

KANSA.
Missä sampo?

ILVO (kiihkeästi).
Tapoit taattoni — tapoitko?

LEMMINKÄINEN.
Ehkä arvata osasit.

ILVO (raivossa).
Tänne kaulasi, katala!
Kostan sulle Pohjan kohlut.

LEMMINKÄINEN.
Kaunis kaulani halata
Kuulun Pohjan kaunottaren!
Sitäpä Ahti ansaitseisi. —
Mut oletkin toisen vaimo.

LOKKA (Kaukolle).
Etkö haastella häpeä!

ILMARI.
Miksi et sopua haasta?
Aina nuolia satelet.

LEMMINKÄINEN.
Kalevalan kansan vuoksi
Mua suututti, hävetti,
Että seppo suurtekonsa
Jätti Pohjolan hyväksi,
Kotikansansa unohti
Kuin orja osaton, maaton: —
Minä sampoa yritin
Korjata pidoista pohjan —

KANSA.
Missä sampo?

ILVO.
Ja emoni?

LEMMINKÄINEN.
Mieles malta, Louhen lapsi,
Niin et työtäni kiroa.

ILVO.
Haasta, hurja!

KANSA.
Kerro kaikki!

LEMMINKÄINEN.
Sammon? — Louhi sen manasi
Kuin tulisen kultalinnun,
Alle vuoren vaskirinnan,
Siit' yksin iloitaksensa,
Tappiolla kansan onnen. —
Silloin raivossa rajussa
Minä Turjon päätä kohti — —
Eikö totta, veikot?

SOTAVEIKOT.
Totta.

LEMMINKÄINEN.
Taisin syyttömän tuhota. —

ILVO (tuskaisesti).
Taaton rosvosit minulta,
Ainoan kotisydämen,
Käden katkaisit sovulta.

LEMMINKÄINEN.
Nyt pimeä yölepakko
Siipiään lepattelevi
Kansan päällä! maan ylitse —
Kuulettehan yön kohinan,
Vaikk' on päivä!

KAVE (arasti).
Kuulen! Kuulen!
Näenkin jo mustan linnun!

Kansa peloissaan.

ILMARI (synkästi).
Sammon kansalta anasti.

LEMMINKÄINEN.
Pelko pois, Kalevan kansa!
Epätoivon me tapamme.

ILVO.
Eikö Ilvoansa sääli,
Eikö muistanut minua?

LEMMINKÄINEN.
Muisti: — Louhi sun kirosi,
Jotta et sepon suloksi
Etkä kansalle Kalevan
Lasta synnyttäis ikinä.

ILMARI.
Tämäkö tuho lisäksi!

LOKKA.
Poikani, sinun sukusi
Kalevalasta ei katoa.
Se on heimo hengestäsi,
Läpi aikojen eläjä.

ILVO (katkerasti).
Se oliko mun emoni!

LEMMINKÄINEN.
Sana on Kalevan kulta.
Jollet uskone sanaani,
Et ole kalevalainen.

ILVO.
Oi emoni, oi emoni! —
Päättävästi.
Uskon — tuossa mun käteni!
Susi syö sikiöitänsä. —
Teihin liityn, teitä puollan,
Kuin käsi sydäntä, kilpi
Päälakea, puollan teitä,
Vaikka hiiltyisi vereni.

PELLERVO.
Tätä aavistin, epäilin:
Hyvä ei tule pahasta,
Onnenliitto ei vihasta.

LEMMINKÄINEN.
Sanonpa: hyvä pahasta,
Lempi löylyn saanehesta,
Vihasta velihopea,
Rauha suuresta sodasta,
Vaan ei ystävä ylevä
Orjan armon antajasta. —
Sotaliitto iskekäämme
Vasten rosvoa vihaista!
Tässä on urosta kolme,
Koko kansa neljäntenä.
Nelijalka on oritkin,
Miksei liitto?

VÄINÖ.
Ensin tutki
Onko orhi kengitetty,
Onko ruokittu, roteva,
Tulta suusta suitsuaako,
Onko päässä päiväntähti?
Tuon näetkö — suista ratsu!

IMMO.
Seppo Ilmari! Taoppa
Uusi sampo Suomellesi!

KANSA (sepon ympärillä).
Uusi sampo! Uusi sampo!

ILMARI.
Eip' ole luotu tälle maalle
Kahta kuuta, kahta aurinkoa,
Kahta koskea Imatran.
Tehty ei kahta Väinämöistä,
Ei kyhätty kahta Pohjan neittä —
Sampojako luoda voisin kaksi!

KAVE.
Meitä ahdistaa pimeys —
Louhi nahkasiipon siivin!
Yölepakko näkyy ovella; pimennystä.

VÄINÖ.
Pois pimeys laulakaamme!
Loistakaa, runottaremme!
Hääväki, Kalevan kansa,
Laula valjakot valolle!

KANSA (intoisasti).
Laulakaamme! Soittakaamme!

Seuraavata laulettaissa runottaret yhä enemmän
kirkastuvat värivalossa Väinön ympärillä.

PELLERVO.
Kerronpa valon tarinan teille.
Laulaa Väinön säestäessä.
Louhi, orjien emäntä,
Valon kansalta varasti,
Onnen kätki kuoppahansa,
Sysipilvillä sokaisi päivän.
Maa valitti, kansa itki:
"Ukko, auta valkeus vapaaksi!"

Kansa uusii viime säkeen torvien säestäessä.

Ukko nousi pilven päälle,
Siellä jyskytti, jyrisi,
Pilvet puhkoi ja punasi,
Ilmoihin salaman tulta iski,
Louhen vallan mustan mursi:
Päivä paistoi — Miss' on Suomen sampo?

Kansa samoin kuin edellä torvien säestäessä.
Yölepakko häipyy: pirtti valkenee.

Vuoressa unisen Pohjan,
Louhen kylmän kynnen alla,
Siell' on sampo, sieltä etsi.
Taivahan tulella rintas täytä,
Orjavallan kahle katko,
Miehen mieltä, miehen kättä käytä!

Kansa soiton säestäessä uusien laulaa kolme viime säettä.
Koko hääsali loistaa lumovalossa.

ILVO.
Anja, annahan kätesi!
Hiiltä kannamme sepolle,
Ahjon tulta auttelemme! —
Luovu en sinusta, seppo.

ANJA.
Jatkamme emoni työtä
Kuin vuosi ajan pituutta.

ILMARI.
Työtä, uskollista työtä.
Jäsenemmekin alati
Toisiansa palvelevat,
Toinen toista ei hyleksi.
Kansako tekisi toisin?
Jokainen jokaista varten
Työtä tehkämme tulessa!

VÄINÖ.
Työtä väljässä valossa.
Runottaret, laulun immet,
Valvokaa valon etuja!
Siitä puhkeaa vapaus
Kuin kevät povelta päivän.

LEMMINKÄINEN.
Vapaus, haluni taivas,
Sulle soitan säilälläni,
Sulle taistelen ja juonkin —
Vapautta vartijoimme!

HÄÄKANSA.
Vapautta vartijoimme!

ILVO.
Vapaus, hääilomme lapsi,
Jota Louhi ei kironnut.
Vapaus, sylini sulho,
Rakkauteni elämä,
Jolla on sampoja satoja!

ILMARI (Ilvolle).
Kaunis mun vapauteni!
Pöydän päähän sun korotan.
Näen samponi sinussa. —
Mut onnenjanoinen kansa?

IMMO.
Kansako! — sanonko, seppo?
Mulla sampona on sahra,
Jolla kaivan maankamaran,
Suomen suurennan, sulostan.

PELLERVO.
Siin' olemme yhtä mieltä:
Kullakin oma on sampo.

LOKKA.
Sampo on sydämissämme.

ILMARI.
Kun se kestäisi, eläisi. —
Väinö! — meitä nyt opasta!

VÄINÖ.
Seppo lausui sammon löytöloitsun:
"Jokainen jokaista varten
Työtä tehkämme tulessa!"
Mitä on onni armolahja,
Vaivattamme valmistettu? —
Irtokukka kulmillamme,
Joka kuihtui ja karisi.
Vasta, kun on kunkin meistä
Sampo juurtunut povessa,
Kun sen itse valloitamme
Työllä, vaivalla, verellä —
Silloin on se onnentammi,
Ylösversova, vakava,
Lemmenlehviä jakava,
Eikä Louhi sit' anasta. —
Joka joukko! Kaikki kansa!
Heimot, lahkot! Lähtekäämme
Käsitysten, veljetysten
Sammon valloitussotahan!

Väinö, Ilmari ja Lemminkäinen latvistavat kätensä korkeuteen.

KANSA (kohottaen käsiään).
Sammon valloitussotahan!

Esirippu laskee.

End of Project Gutenberg's Kootut teokset III: Näytelmät, by J. H. Erkko