VIIDES NÄYTÖS.
Midianilaisten leirin tienoo erämaassa.
BILEAM ja ZUUR.
ZUUR.
Sanoitko kuollut? Kosbi murhattu!
Minulle tehty kaksoiskavallus:
Mun Moab petti, sorti Israel,
Möi surman suuhun Eglon lapseni,
Tuon ainoan. — Hän oli tytär vaan,
Mut kallis mulle, liki sydäntäni.
Hänestä toivoin paljon voittavani,
Nyt menettänyt häness' olen kaikki.
BILEAM.
Ei Eglonin, vaan minun oli syy:
Minua Baalak totteli, kun Kosbin
Hän antoi Israelin miehelle.
En julmaa naisen murhaa toivonut,
Vaan rakkautta varroin rakkaudesta.
Niin Moabin ja Midianin uskoin
Pelastavani, mutta murhasin
Sun tyttäres ja rikoin kaksoiskansan.
Nyt palvelijasi olen — vaadi kosto!
Sinua seuraan sotarintaan, mutta,
Jos annat, otan kädestäs myös surman.
ZUUR.
Sinäkö syypää? Sulle tytärtäni
En antanut, vaan Eglon ruhtinaalle.
Mut Israel jos tappoi lapseni,
Niin kuolkoon murhaaja, mut sulle rauha.
Vihaiset tuulet, tuokaa turmiota,
Aromaan myrskyt isää rankaiskaa,
Jos lapsensa ei kuolemaa hän kosta,
Jos Zuurin keihäs väistyy vihollistaan.
He kohta tääll' on, sanoit?
BILEAM.
Raju-ilma
Niin raivosti ei metsää tuiverra,
Ei rohkeammin ukkonen syö puuta
Kuin karkaa kimppuhusi Israel.
ZUUR.
Mut Moab rauhass' on?
BILEAM.
On rauhassa,
Kun Israelin liitto sitoo sen.
Se laiskehtii kuin aasi syötetty.
ZUUR.
Niin yksin heitetty on Midian,
Kuin vaimo, johon mies on kyllästynyt,
On korpeen ajettu ja rosvotaan.
Mut mies on toki Midian, ei vaimo.
Se tietänsä ei yksin käydä pelkää.
Ja meitä seuraat, tietäjä?
BILEAM.
Täss' annan
Sanani, käteni ja sydämmeni.
ZUUR.
Siis jumalasi meitä auttakoon.
Nyt kostonmiekka kohtaa rikkojat
Ja surmaan suistuu Israel, kun sinun
Sanasi kansaa haltioi. Nyt leiriin!
Hoi urhot! rohkeutta!
Lähtee.
BILEAM.
Uljas mies!
Jos tahtosi vaan olis kansas tahto
Ja minäkin jos ehjä, sointuisa
Kuin ennen. Nouse voimanhenkeni,
Minussa Midianin vahvuudeksi,
Kukistaakseni kansain teurastajan
Ja veljet veljiin yhdistääkseni!
Minussa nouse!
OMRI tulee.
Tuolla Omrini!
Hän viel' ei hylkää mestariansa.
OMRI.
Sitäkö voisin?
BILEAM.
Terve, poikani!
Mihinkä Nergal jäi? Hän vannoi
Minua seuraavansa kuolemaan,
Jos tarvitaan. Nyt missä viipyy?
OMRI.
Oi!
Sanoa hävettää ja säälittää
Sinulle suoraa oppilaastasi
Niin kuin on totta.
BILEAM.
Kerro totta vaan!
Suun tahraa valhe, mielen eksyttää
Ja pahan muuttaa vielä pahemmaksi.
Siis totta kerro, luontees lainaa värit.
OMRI.
Baal-Peorista lähtiessä Nergal
Niin kauan näytti mieltä rohkeaa,
Kuin sodan entehist' ei totta kuultu.
Vaan kuultuaan, ett' Israelin uhka
Todella kääntyi rankaks' kostotyöksi,
Hän päätöksensä söi ja arveli:
Elämä maukkaampi on kuin kuolo,
Kun oma aatos taisteluun ei johda.
Niin voiton, jonka neuvojesi kautta
Sai Moab, päätti hyödykseen hän käyttää
Ja niinkuin kaarne myrskyn uhatessa
Pujahtaa torniin saalist' ahmimaan,
Niin Nergal pyysi Baalak kuninkaalta
Pyhillä alttareilla uhrit hoitaa
Ja palkan nostaa. — Pappi on hän nyt
Ja palkkaa nauttii.
BILEAM.
Miks'et lähde myös?
Etuja sulle Baalak tarjoaa.
Miks' seuraat miestä, jota aate hurmaa?
Jok' etsi valtaa eikä tyydy valtaan,
Jok' etsi rauhaa, mutta voitti myrskyn,
Sisäisen liekkimyrskyn haikean,
Nyt etsii verta, ulkomyrskyä
Sisäisen sammutteeksi. — Pakene!
OMRI.
En, kun en voi, ei salli luontoni.
Sinua vaan se vaatii seuraamaan.
BILEAM.
Mut kuolla saat kuin uskollinen koira,
Jok' isäntänsä kohtalost' ei luovu.
OMRI.
Isäni, isäntäni, kaikkeni,
Mun elämäni aatos olet sinä.
BILEAM.
Syleilen sinut omakseni, Omri.
Meit' auttakoon Hän, jonka liitoss' elin,
Jos hänkin ei lie lyhytkätinen,
Yrittelijä, keskenheittäjä
Ja keskeneräinen kuin ihminen,
Vuostuhansien kesytettävä —
Hän auttakoon tai taivas yllemme
Romahtakoon kuin raskas templin kaarros!
Noin uskollisna riennä tuonne leiriin,
Sytytä ilmi liekkiin Midian!
Nyt mene! (Omri lähtee) Varron liiton uudistusta,
Pyhyyttä kuulustelen povessani.
Ei vastaa hän, on vaiti. Hengen silmä
On sotkettu. Tuo silmä, ennen kirkas,
Totuuden ilmaisi kuin tyyni järvi
Kuvastaa selkeästi maan ja taivaan.
Pimeessä hoippuvat nyt askeleeni,
Niin ennen vakavat, nyt epävarmat.
Ja kesyttömät, raa'at luonnonvoimat,
Nuo synnit, joita ennen kuoletin,
Kun Ylimmäisen liitost' imin voimaa,
Nyt inhan uhkatyöni aukosta
Heräävät tainnoksistaan, sylkevät
Kuin käärmeet kuolettavaa myrkkyään,
Ett' entisyyden hedelmöivä hyve,
Jumalanvilja, hukkuu syntitulvaan.
ENKELI näkyy.
BILEAM.
Vakooja tuolla.
Ryntää enkeliä vastaan ojennetuin miekoin.
Väisty kuolemaa!
Pois tieltä!
ENKELI.
Tieltä hetken taikojen
Ei siirry suuret ajan rattahat,
Seis, harhan mies, ja huomaa tiesi pää!
BILEAM.
Mun tieni ylttyy läpi aikojen,
Niin pitkälle kuin ihmisyyden tie.
Vakooja lienet, riisu miekkasi
Ja vihas ilko alastomaksi!
Tapella tahdon, voittaa taikka kuolla.
ENKELI (lyöpi miekan Bileamin kädestä).
Masennu maahan rikostesi alla
Ja tunne Herran voiman puuskaus.
BILEAM (polvistuu taantuen).
Pyhyyden mies, suo kuulla palvelijas!
ENKELI.
Seis, mies, ja vastaa, kysyn sulta:
Tunnetko allas kallion?
BILEAM.
Sen tunnen.
ENKELI.
Mutta henkesi
On peruskallionsa hyljännyt.
Vakuutuksensa liittokirjan myönyt.
BILEAM.
Soraksi murtaa aika kalliotkin,
Uus ajan vaihe vanhat liitot ratkoo.
ENKELI.
Mut uskosi?
BILEAM.
Myös Israelin usko,
Kuin ahdas juhlavaate hyljätään,
Kun oikea ja nurja puoli tyyten
On likainen ja nukkavieruna.
ENKELI.
Kun viisaudestasi ylpeänä
Sä muita tuomitsit, mut itses säästit,
Niin ryönän kynnyksestäs sisään päästit.
BILEAM.
Jos pantais yhteen kaikki tuhmuuteni,
Mit' olen elinpäivinäni tehnyt,
Ja syötettäis ne mulle yhtä aikaa,
Niin lopuks iäkseni hullu oisin.
Mut kuitenkaan — en voinut tehdä toisin.
ENKELI.
Totuuden petit.
BILEAM.
Totuus petti mun.
Miks antoi rakkauden, jota sortaa?
Oliko syyni, että rakastin
Omaani, kansaani kuin Mooseskin?
Oliko synti Kosbin rakkaus?
Miks sorrettiin hän? Miss' on oikeus?
Vihani soimaa korkeuden kättä:
Hän tielle taluttaa ja kesken jättää,
Haluja antaa, tarmon turmelee.
ENKELI.
Sun suusi itse Herraa kiroilee.
Hän näkee syvälle ja tähtää kauas,
Nykyiset tuomii tulevihin nähden.
Miks annoit vakuutustas tinkiä?
Sun kuolla täytyy eksymystes tähden.
BILEAM.
Mua väärin tuomit. Eikö hengestäni
Totuuden lähdesuoni vuotanut?
ENKELI.
Elämän valtameren sulkenut
On sulta väärä tekos.
BILEAM.
Tappavainen
Ja julma on tuo uhkatuomios.
Vuort' olinko ja vettä? Enkö lihaa
Ja verta ollut, joka tuntee, tahtoo?
Ja enkö ennen kansan syntein vuoks
Syvästi surren paljon kärsinyt,
Ett' usein itkin, tunsin tuskia
Ja uhrivalmis olin joka hetki,
Kun Herran voima asui lihassani.
Nyt sortuneena minut hyljättäis!
ENKELI.
Suur entisyys ei nykyisyyttä auta.
Sun kuolla täytyy taikka pakene
Ja Midianin leiri jätä!
BILEAM.
En
Voi pelkurina juosta, väistyä,
Tai elämätä sulta kerjätä,
Vaan uhkamiekan nostan miekkaa vastaan:
Voin kaiken kaikkeni ja henkeni
Vapaasti totuudelle uhrata.
Pahuutta, vääryyttä ja syntiä
Enempi kammoksun kuin kuolemaa.
Ja kuitenkin, jos hyve jäykistyy,
Sen kuort' en malta jättää murtamatta.
Jos totuus kahleelt' tuntuu, rikon sen.
Ja nuorteata, lämmint' elämää
Himolla etsin. Siksi luovuin
Ma viittatiestä.
ENKELI.
Siks' et kuolemaa
Voi välttää. Jollei armontarjous
Sinulle kelpaa — ota kirous!
Lähtee.
BILEAM.
Jos elämä näin loppuu, nauran sille.
Siis terve, kuolema! Jo pilvi nousee,
Jo myrsky uhkaa, läikkyy salamat.
Ihana myrsky! Kirkas ukkonen,
Poveeni iske! — Kuoltuani jatkaa
Ma tahdon kesken katkaistua matkaa.
Lähtee paljastettu miekka kädessä. Hätäisinä juoksee
kantamuksineen vaimoja, lapsia ja vanhuksia, huutaen:
"Vihollinen! Murhaaja! Kostoa! Auttakaa!" Israelin
sotatorvi kuuluu. Myrskyä. Israelin sotajoukko,
PINHOS etupäässä, astuu esille.
PINHOS.
Te säälimättä kaikki tappakaa,
Mut itse Jehovahan luottakaa!
JOUKKO.
Sen teemme.
PINHOS.
Te näitte kevättulvan Jordanissa:
Se paljon vanhaa murti mennessään.
JOUKKO.
Sen näimme.
PINHOS.
Niin tekin vanha maahan ruhjokaa,
Ett' Israelin kevät nousta saa.
JOUKKO.
Sen teemme.
PINHOS.
Te näitte kuinka Kosbin kavaluus
Langetti Israelin ruhtinaan.
JOUKKO.
Sen näimme.
PINHOS.
Jokainen Midianin ruhtinas
Langettakaatte miekan terällä.
JOUKKO.
Sen teemme.
PINHOS.
Te näitte kuinka Moab pelastui,
Kun Bileam keksi petollisen juonen.
JOUKKO.
Sen näimme.
PINHOS.
Siis eteheni Bileam laahatkaa,
Jos elää taikk' on kuollut. — Vannokaa!
JOUKKO.
Sen vannomme.
PINHOS.
Nyt joukot kahtia! Te oikealta
Midianin leirin päälle rynnätkää,
Vasemman kyljen valloitamme me.
Kun torvi soi, niin huuto päästäkää,
Niin raikea, ett' itse taivas aukee,
Jehovan silmä joukkoamme kaitsee.
Kas niin, te sinne, tänne me!
Lähtevät. — BILEAM ja MIDIANIN PÄÄLLIKÖT joukkoineen.
BILEAM.
Pakolaisjoukon huomasitteko?
Se Israelin koston alta juoksi,
Apua huutaen, kuin lentohiekka
Tohisten vyöryy arotuulen alta.
ZUUR.
Tuon huomasimme. Kelpaahan sen voittaa
Kenelle luonto suostuu puoltajaksi.
Jos Israel ei kotkanvainullaan
Niin oivaltaisi luonnonvoimia,
Jos tulta, myrskyjä ja aaltoja
Se Siinain enkeleilt' ei oppinut
Edukseen käyttämään, ois voitto meidän.
Nyt pelko valtaa joukon, surmanpelko.
BILEAM.
Mik' aina tapahtuu, ei vahingoita.
Mies viisas urhollinen on, ei pelkää
Hän kuolemaa. Se jokahetkinen
Tapaus luonnossa on. Uuden jakson
Se kaiken olemisen vaiheiss' alkaa.
On edistystä siis. Ei kadottaa
Katoomatonta voi se. Itseään
Elämä ei käy tyhjäks tekemään.
Siis urhoutta, miehet! Elämää
Ei sota riistä — voiton voipi riistää
Ja vapauden, kuulkaa: — vapauden!
Pois orjuus! — ennen kuolema.
ZUUR.
On paise
Pakottavainen rinnassani. Halpa
On mulle elämä. Jos Kosbini
Voin kostontiellä saavuttaa, niin terve,
Ihana kuolo, mulle noutajaksi!
HUUR.
Jokainen meist' on kuolemalle velkaa,
Mut tuonpa summan kyllä ehtii maksaa.
Niin kauan täytyy taistella kuin jaksaa.
EVI.
Siin' oikein lausut. Elää pitää koittaa
Ja elämästä nauttia ja voittaa.
REKEM.
Viis nautinnoista! Midianin kansa
Tarvitsee kyllä parhaat ruhtinaansa.
REBA.
Viis ruhtinaista! Kansa eläköön!
KAIKKI.
Kansa eläköön!
BILEAM.
Päämies kun kansan hengestä on henki,
Niin kansa häness' elää taikka kärsii.
Siis päänne tuntekaa ja seuratkaa
Hänt' uskollisna.
ENSIMÄINEN.
Evi eläköön!
TOINEN.
Huur eläköön!
KOLMAS.
Ei, Rekem eläköön!
NELJÄS.
Zuur eläköön! Hän uljahin on mies.
VIIDES.
Vaan Reba reima mies on — eläköön!
BILEAM.
Nyt kaikki ei, vaan yksi olkoon päämme.
Kuin yksi mies kaikk' yhtä seuratkoon,
Kun suuri yhteistyö on tehtävämme.
Hän valitkaa ken syvimmästi tuntee
Vihollisemme iskut rinnassaan.
Päämiehen arvo hänelle on lääke
Parantavainen. Hekkumoikseen hyökkää
Hän kostotyöhön — häntä seuratkaa,
Zuur johtajamme olkoon!
JOUKKO.
Zuur eläköön!
ERÄS.
Vie meitä taisteluun!
Jotkut murisevat tyytymättöminä.
BILEAM.
Kun äsken leiriänne lähestyin,
Näin merkin, joka vaalin vahvistaa.
Sen kerronko?
JOUKKO.
Se kerro, tietäjä!
BILEAM.
Eteeni nousi Kosbi morsian,
Verinen, valkovaippa kostotar,
Vihoja säihkyi hänen silmistään,
Kun verikeihään ojensi. Sit' ottaa
Kun aioin — haipui hän kuin kangastus.
ZUUR.
Hän, tyttäreni sulle näkyi? nouskaa!
Verinen kostonkeihäs meitä johtaa,
Sit' ynnä seuratkaamme!
JOUKKO.
Seuratkaamme!
BILEAM.
Tuolt' astuu hän! O, koston enkeli!
Tuo keihäs isällesi! Ota, Zuur!
ZUUR.
En näe häntä. Missä?
BILEAM.
Tuolla, tuolla! —
Hän haipuu taas. — Jo torven kuulette,
Vihollistemme sotahuuto raikuu.
Työ alkaa. Omri, seuraa taisteluun!
Ryntää oikealle.
OMRI.
Kuin varjosi.
Seuraa Bileamia.
ZUUR.
Nyt sodan huima henki
Mun valtaa. Tuonne, urhot, rynnätkää!
Oikealta ja vasemmalta ryntää esille Israelin joukkoja. Taistelua.
HUUR.
Ei, tänne! Tääll' on vastus. Väistykää!
Tai survon jalkoihini rosvot.
1:NEN ISRAELILAINEN. Kuole, Vihainen koira!
HUUR.
Sorru, sortaja!
ISRAELILAINEN.
Tuoss' isku! — toinen! Juokse Gehennaan!
Huur kaatuu. Aseitten kalsketta kuuluu. NAHSEN ja
ELISUR tulevat esille kiskoen mukanaan vanhaa maamiestä.
MAAMIES.
Ai, ai, ai! auttakaatte! Päästäkää!
NAHSEN.
Sen turpa paina hiekkaan.
MAAMIES.
Auttakaa!
NAHSEN.
Niin lakkaa huutamasta.
MAAMIES.
Päästäkää!
Poveni teille tyhjennän, jos hengen
Minulle, vaimoille ja lapsilleni
Vaan lahjoitatte.
ELISUR.
Mit' on povessasi?
(Mies näyttää).
NAHSEN.
Ah, kultaa, Elisur!
ELISUR.
Ja hopeaa!
MAAMIES.
Perheeni, karjani jos päästätte!
ELISUR.
Maa Israelin on ja kaikki aarteet,
Mut hyvällä kun nöyrryt, päästän sun.
NAHSEN.
Pois päästä joutava!
ELISUR (sysäten niskasta).
Kas tuossa — mene!
NAHSEN.
Pyhyyden tähden, tästä tuppeen suu!
On Pinhos kiivas lain vasara:
Me kultaa riistimme, hän meiltä hengen
Voi riistää.
ELISUR.
Tämän syntitahrasen —
Jos sotaryöstö onkaan syntiä —
Sovinto-uhrilla on helppo pestä.
NAHSEN.
Nyt joukkoon taas! Työ uljas pesköön tahrat!
Lähtevät.
BILEAM (haavoitettuna, nojaten Omriin).
Suo minun sortua, muut taistelee.
Ken tuossa? Huur! Jo hänkin kaatunut.
Käyn pian luokses, Midianin mies.
Väsyttää haavat, lepo tarpeen on.
Istuu kivelle.
Tähystä, Omri, väijy vihollista,
Jos ryntää tänne, vielä koetellaan.
Voin kättä nostaa.
OMRI.
Siellä taistelee
Ja hurjast' iskee Rekem — Reba kaatui,
Tuo reima mies! Ah, julman ankarat
On taivaan vallat!
BILEAM.
Taisteleeko Zuur?
Pää pystyss' onko?
OMRI.
Zuurin joukkoineen
Jo Pinhos kiertää.
BILEAM.
Missä Evi on?
OMRI.
Hän avuks rientää, huimast' ottelee,
Vihollisia niinkuin heinää kaataa.
Ah, varjele! — Hän takaa iskun sai.
BILEAM.
Kirottu halpa salapurija!
OMRI.
Yrittää nousta — kaatuu hurmeissaan.
Zuur väistyy tänne päin ja Pinhos seuraa.
Tääll' ovat kohta.
BILEAM.
Miekkas paljasta!
Tylyjen valtain kanss' on tässä työtä.
Jos vääryyttä ei taivas harjoita,
Elämän päivä seuraa kuolon yötä.
Tuo elinhalu oisko turhuutta?
Jos turhuutt' on se, mik' on vakava?
Jos elinhalu eläviss' on turha,
On vakavaa vaan hävitys ja murha.
Ankara ukonjyry.
En pelkää jyrinääsi, ukkonen!
En lopu tähän. — Jospa loppunen?
Niin taikka näin, en mitään mahda.
OMRI.
Taas
Kavala Pinhos kaatoi sankarimme!
Zuur nousee, horjuu — riennän avuksi.
Lähtee.
BILEAM.
Paloiksi Pinhos! — Varro Israel!
Sun tyly virkapappeutes loppuu:
Kun aikaihmistyvät kansat kerran,
Jokainen tuntee lähteen rinnassaan
Ja itse kuulee kuiskutukset Herran. —
Valoa välähti! — Taas jyrisee. —
Yö peittää maan.
PINHOS.
Et väisty kauemmas:
Sisääsi työnnän keihään verisen.
Zuur kaatuu. Pinhos pysähtyy hetkeksi käsi otsalla.
ZUUR.
Pakene, Bileam!
BILEAM.
Kaatunutko Zuur!
Tuo Midianin pylväs ainoa.
Nyt nouse, miekkani!
Omri taistelee suojellakseen Bileamia.
Noin taistellaan!
Teet oikein, Omri! Tuonpa apuni.
Omri saapi erään Israelilaisen keihäästä syrjäpiston, kaatuu.
Ah! Hänkin sortuu! Uskollisin mies!
Täss' yksin seison minä, kansaton. —
On kansaton ken hengenheimoton. —
Näen loppuni. On kaikki raunioina.
Mit' etsin, toivoin — kaikk' on rauennut.
Elämä, joka kuolemassa voitat,
Sun suuruutesi valtaan heittäyn!
ELISUR.
Kas tässä mies! Täm' on se noituri!
Hänellä juonten rihmarulla on.
NAHSEN.
Hänt' elä tapa! Pinhos tuomitkoon!
Tulehan, Pinhos!
PINHOS.
Irti päästäkää!
Hän puoltakoon, jos voi, mies miestä vastaan.
BILEAM.
Kavalanhurskas salamurhaaja!
Pyhyyden tahra, pappeuden ilka!
Jos kanssas taistelen, en taistele sun kanssas,
Jos minun voitat, sin' et mua voita:
On korkeampi, joka taistelee
Ja voittaa.
PINHOS.
Iske, kurja mies!
BILEAM.
Sen kurja lausui. Tuossa huimaus!
PINHOS.
Takaisin maksan. Missä taikasi,
Kun horjut?
BILEAM.
Tuossa!
Ukon nuoli iskee.
PINHOS.
Näitkö ukkosen?
Pistää miekallaan Bileamia, joka kaatuu.
Tuoss' on sen isku! Kuule jyrinää!
Jehovan tuomio on täytetty.
Puhaltakaatte voiton pasunaan
Ja riemun sympaleita soittakaa:
Sanoman viemme Moosekselle leiriin,
Ett' Israelin voitonpäivä on.