VIIDES NÄYTÖS.
ENSI KUVAUS.
Kullervon leiri Untamolan metsässä nuotion ympärillä. Iltayö.
KULLERVO JOUKKOINEEN.
KULLERVO (istuen kannon päässä nuotion luona).
Silmin valvokaa kuin tähti,
Kuin otava seitsensilmä,
Että iskut lennätätte
Aikanansa paikallensa,
Kuin tulensa tuima taivas.
Korvin valvokaa kuin tikka,
Toukan surma, kuullaksenne,
Missä saalis on salassa —
Sinne keihäs singotkaatte!
Valvokaa sydämmin herkin,
Niinkuin lintu myrskyilmoin:
Ei pelossa peipposina,
Vaan kuin korska kotkalintu,
Joka aallonkin sylistä,
Myrskyisestä, vaahtopäästä,
Kopristaa komean hauen —
Niin sylistä yösydämmen
Untamoa vaanikaamme!
Myrskyöistänsä elämä
Saalihit suo kallihimmat.
KOTRO.
Joka jousi, kaikki kalvat
On hereillä.
KULLERVO.
Muistakaatte: —
Untamon lopetan itse!
MUTRU.
Se sinulle, muita muille.
TUIRO.
Mulle eukot antanette —
Niitä hoivata osaisin.
KULLERVO.
Surmalle joka tenava!
Muille ei — se vannokaatte!
JOUKKO.
Vannokaamme!
KITKA.
Vannoisinko! —
Vaikka neuvoisitte muuta,
Tottelisin surman suuta.
Suun ja vatsan aina muistan.
TUIRO.
Sukevastipa sanelet,
Kitka, niinkuin sutkit miestä,
Vihollista.
POURU tulee tuoden esille AIRUTTA.
POURU.
Astu, astu!
Ystävänä jos lähestyt,
Rohkea voit olla, mutta
Jos paha sisässä sulla
On, niin kuolekin pelosta.
KULLERVO.
Ken se?
POURU.
On Kalervon airut.
KULLERVO.
Olet kalpea; surua
Povessasi kannat, — lausu!
AIRUT.
Lopeta sotasi turha.
Voitoist' ei iloa synny
Heimollesi: murherutto
Raskas sun sukusi sorti.
KULLERVO.
Kuka kuollut on kotona?
AIRUT.
Isä vanhuksesi vaipui
Tuskissansa, toivotonna.
Riennä, laita hautajaiset.
KULLERVO (kylmästi).
Tuo oli vanha mennäksensä.
Kun lie kuollut, kuopatkaatte.
Kylä käypi itkemässä. —
Kosto on minun isäni.
AIRUT.
Onpa veljesikin kuollut
Raskahasti raatamasta,
Kuollut siskosi sorea
Vesikorvon kantamasta.
Riennä, laita hautajaiset
Nuoren polven pois menoksi.
KULLERVO (kuin edellä).
Kuolivatko — kaiva kuoppa,
Kylän koirilla kuleta
Sydämmetön sisko sinne,
Kurjan veikon vierehisnä —
Osoittaen joukkoonsa.
Tässä mun sukuni nuori.
AIRUT.
Mutta mennyt on paraskin,
Kuollut armas äityesi:
Ilman lasten lämpimyyttä
Sortui suurista suruista
Tuonen kylmille kylille.
Riennä, laita hautajaiset.
KULLERVO (raskaasti).
Voi emoni, miksi murruit!
Ainut roihuva rovio
Elämäni korpiyössä,
Sydämmeni lämmin liesi
Sammunut sanattomaksi.
Enk' ollut luona luopuessa
Lohdutusta laatimassa.
Kenties nälkähän nukahti
Taikka kylmä kangistutti. —
Nyt kotihin käy, apua
Naapurista etsi. Sitten
Kuollut kirkkahin vetosin
Pesetä. Sidellä käske
Palttinoihin, silkkihinkin.
Kirstu honkapuun povehen
Kaiva, vuole kaunihiksi.
Sitten armas äityeni
Orhilla parahimmalla
Itkuvirsin vie levolle.
Alle tuomipuun ihanan,
Pyhän pihlajankin alle,
Rannan rauhaisan povehen
Haudatkaa emoni vanha.
Itse en kotihin jouda:
Musta, ilkeä setäni
Vielä on musertamatta.
Riennä, laita hautajaiset,
Kullat säästetyt kuluta.
AIRUT.
Kullervo Kalervon poika,
Tottelen sun toivojasi!
Kaivan kullat kuopistansa,
Sotavuosina salatut.
Lähtee.
KOTRO.
Kova on kohtalo sinulle,
Kullervo Kalervon poika.
Mutta suurempi suruja,
Ankarampi kohtaloa
On sun tarmosi tanakka.
Syrjäytyy hetkeksi.
KULLERVO.
Ennen kostoa en sorru.
JOUKKO (muristen).
Rynnätkäämme! Rynnätkäämme!
KULLERVO.
Latvassa kelopetäjän
Korolintu pärryttävi
Räikeätä rumpuansa.
Tuolla toinen — kuuletteko? —
Se on huuhkajan huhuja.
Oi ihanat ennuslinnut!
Tuo on soittoa sominta,
Joka miellyttää minua. —
Yösydäntä tähdet näyttävät
Eikä Illin askel kuulu.
Oisko nukkunut utala
Untamolan uunin päälle.
Murinata joukossa.
KITKA.
Jos suruton sinne nukkui,
Paistukoonkin paikallensa.
TUIRO.
Sen jo Kotro tuolta tuopi.
KOTRO ja ILLI tulevat.
JOUKKO (kiertyen Illin ympäri).
Mitä näit ja kuulit, kerro!
KULLERVO (joukkoa häätäen).
Väistykäätte! Kerro, tyttö,
Mitä tiedät!
ILLI.
Nyt unessa
On syvässä Untolaiset.
Eilen juhlivat jalosti,
Söivät, joivat, peittosivat —
Kekrin kunniaksi, näette. —
Minä heit' ilahuttelin,
Suuret, pienet, miehet, naiset,
Kaikki rauhoitin jutuilla:
Kerroin, ett' olet Lapissa
Tapon kärsinyt kamalan,
Lyöty nousemattomaksi,
Kenties kuollut, kuopattukin. —
Siitä sai väki levolle,
Nukkui, tarvinneeko nousta.
Muut siki unessa nukkui
Kuin hako — isäntä itse
Huokui raskashenkisesti,
Uikutti unia nähden,
Vieritteli vuotehella,
Karjasi, ylös kavahti,
Käsin huitoi, torjui, huusi:
"Armoa, Kalervon poika!" —
Taas romahti patjoillensa,
Nukkui —
Joukossa levottomuutta.
KULLERVO.
Tuo lopeta, Illi!
Itsekseen.
Itsessäni tuota tunnen,
Kuitenkin tekoja jatkan
Sisäisen palon pakosta.
Illille:
Näitkö siellä koiran, Hallin?
ILLI.
Sille taikatempun tiesin:
Illalla eväspalassa
Kainaloni alta sille
Syötin lämmintä hikeä.
Niin lepytin itseheni,
Että seurasi minua —
Tuonne Kotro se kuristi
Kuusen alle. —
Sielt' ei se hevillä hauku.
KULLERVO.
Itseäsi annoit sille,
Jonka liitit itsehesi.
Temppu viisas.
KOTRO.
Minkä kumman
Hän lie syöttänyt minulle.
ILLI.
Koko itseni sinulle
Syötin Ilmarin kodissa —
Etkö tuot' ole älynnyt!
Tuskinpa olisit muuten
Niin väkevä, uskollinen.
KULLERVO.
Nyt jätämme Illin tänne
Kahden vartijan keralla.
Tuliroihun valvojiksi —
Hippo ja Onervo, jäätte. —
Muut minua seuratkaatte,
Niinkuin kissat hiipimällä,
Kuin kulo hävittämällä.
Minä kun talon sisässä
Tulen päästän valloillensa,
Te ulkona vartijoitte.
Kuka pyrkisi pihalle,
Sen tapatte taitavasti,
Kuin pennun pesänsä suulle. —
Minä tapan tahraisimman.
Kuulitteko?
JOUKKO.
Kuultu kaikki.
KULLERVO.
Kun palo pahinna sitten
Roihuavi, hurjan huudon
Päästämme ja pärrytämme
Torvia tärisevästi. —
Kuulitteko?
JOUKKO.
Kaikki kuultu.
HIPPO.
Kullervo, minun suvaitse
Soiton kielillä sotia,
Loitsun hengessä helistä
Täynnä ilmat innostusta,
Kunnes tenhosa tärinä,
Puissa, pilvissä kohisten,
Viuhkinalla, vauhkinalla
Hurmannut on joukkoasi,
Voiton vimmalla rajulla —
Sitte soittoni soristen
Riutukohon — miekat soivat.
KOTRO.
Tuo on mielehen jumalten,
Sit' elä häneltä kiellä.
KULLERVO.
Muuhun et kykene, soita.
Mitä uskonet asetta,
Sillä taistele sodassa.
KOTRO.
Soita, Hippo, kanneltasi,
Lue loitsuja, Onervo.
ONERVO.
Koht' on vinkuva vihuri,
Huiman myrskyn valmistamme.
KULLERVO.
Mepä miekoin soittelemme.
Rynnös, urhot, päälle rynnös!
Joukko seuraa Kullervoa muristen: "Rynnös, rynnös! —"
Hippo asettuu nuotion luo kannelta soittamaan, Onervo
mutisee loitsuja ja tekee temppujakin. Soiton ja loitsun
ajalla vähittäin kasvaa tuuli vinkuvaksi vihuriksi ja
myrskyksi.
ILLI (erikseen toisista).
Juontenko salakutoja
Nainen miesten on sodissa?
Se minua miellyttävi.
Kun vakoilin, urkin, nuuskin,
Kun kutelin vainoverkot
Vihollisen pään menoksi,
Niin se innosti minua,
Että pystyin pyytäjäksi,
Kavalaksi kiertäjäksi,
Jota tunnusti toverit,
Tunnusti ylinnä muita
Kullervo Kalervon poika.
Oikeutta en kysynyt,
Kysyin: miellyttikö työni
Kumppalia, ystäviä,
Niitä, joilt' etuja toivoin.
Nyt jälestä toisin tunnen.
Tyynesti ajatellessa,
Syvällä sydämmessäni
Soimaukset soilehtivat,
Pahat työni paljastellen. —
Pahatko? — sitä en myönnä!
En alasti tässä seiso
Alla vinkuvan vihurin.
Toki on mulla verhonani
Oikeuttakin sipale:
Enkö kynsijän kuvetta
Raavi, kun minull' on kynnet?
Enkö lammasten petoa,
Sutta surmata osaisi?
Lammast' en vihannut enkä
Rääkännyt kesyhevosta,
En hyvänsisuista miestä —
Väkivaltoja vakoilin,
Saarsin orjan sortajoita.
Sutten kaartajaa ja karhun.
Kansa ainakin ylisti;
Minä kaarsin kauheamman: —
Surmalle ihmissusia.
Säästätkö hukalle hengen,
Hukka hengen vie sadoilta
Heikommilt', avuttomilta.
Kiitost' ansaitsen ja palkan
Juoksuistani, juonistani, —
Kotronko, väkevän Kotron? —
Mulle Kullervo sopisi,
Kotka haukan kumppaliksi,
Jollei sen himokas silmä
Anja neittä ahnastaisi.
Tyttö kauan on katunut,
Ettei ottanut urosta.
Liiaks' uskoi itsestänsä.
Moni on tyttö myöhästynyt,
Onnen päästänyt ohitse,
Moni poikakin samaten.
Minä, jos paras ei huoli,
Hyvästäkin voin iloita.
Sama ei jokaisen parhain. —
Mikä vimmattu vihuri!
Ilma vinkuu, myrskyää.
HIPPO.
Heitä loitsusi, Onervo.
ONERVO (lakaten loitsuista).
Soittosi lopeta, Hippo.
HIPPO (lopettaen soiton).
Mitä Pohjolan kiroja
Illi tuolla lie lukenut.
ONERVO.
Tenhokas oli tekomme.
Ilman haltijat väkevät
Riehuvat apuna joukon.
Näetkö — tuolla liekin lieska!
Nyt siellä meteli nousi.
Kuuluu kirkua, parkua, torven pärrytystä, sotahuutoja:
"Hakkaa maahan!" ja asetten kalsketta. Liekki taustalla
yhä suurenee paisuen paloksi.
ILLI.
Rauhallista, nukkuvata
Muuriaiskekoa koske,
Pöyhöttele, pistä liekki
Siihen, niin näetpä kohta,
Kuinka kiehuen, kihisten
Viholaisten virkku parvi
Sieltä päällesi sähähti,
Myrkkyä valaen polttavata;
Niin nyt Untamon pesästä,
Palavasta,
Syöksynyt on synkkä joukko,
Ärtynyt, hätäinen, hurja — — —
Äsken nukkuivat unessa
Lämpimässä, rauhallisna —
HIPPO (metsän läpi tähystäen).
Sekasortoinen vilinä,
Pako, ahdistus, valitus. —
Mutrupa muserti siellä
Miehen kallon kappaleiksi!
ILLI (kuuluessa ammonnan ja karjankellojen kilinän).
Tuolta Tuiro päästi karjan
Teutaroivan tarhastansa.
ONERVO.
Kotrokin — otapas hitto! —
Lyöpi painia kuin karhu.
Pörhöpäisen miekkamiehen
Kellisti kuin härkämullin.
HIPPO.
Siellä Kitka kiusoittavi
Surkeasti saalistansa —
Jo kuristi.
ONERVO.
Tuoll' on Tuiro
Eukkoja pusertamassa. —
Siihen lahjat on hänellä. —
Yhden viskasi tulehen.
Tuota toista nuorempata. —
Tappoiko? — hävisi taakse. —
Kappas kaiken maailmata!
Untolainen tapparalla
Kitkan rohkean rutisti!
Tuossa Kotrokin apuna: —
Kaasi kurjan Untolaisen.
Löyhässä on siellä henki.
Missä itse päävekara,
Kullervo Kalervon poika?
HIPPO.
Tuolla vasten kymmeniä,
Niinkuin ilmojen isäntä —
Viuhkis, vauhkis! — nyt se kaasi
Kolme kuin korentopuuta!
ILLI.
Untamon pojat kukisti.
HIPPO.
Taas kamahti kahta päähän —
Maahan vierivät verisnä.
ONERVO.
Tuota harmaata urosta
Toiset näyttävät tukevan.
Oisi kuollut pirttihinsä!
ILLI.
Se on Untamo utala.
Hurjasti sen kalpa käypi
Epätoivossa rajussa. —
Kotro kaartavi avuksi.
ONERVO.
Sepä silpaisi sivulta
Miestä kaksi päättömäksi,
Niinkuin niittäjä rivakka. —
Hänet Kullervo hätyytti
Pois — ei tahtonut apua.
HIPPO.
Miksi ei sana ja soitto
Yksin voittoihin ylety?
Miksi tuota teurastusta?
ONERVO.
Niitä aikoja odota!
Ihmissutta et tapaisi
Silloin Suomesi saloilla.
ILLI.
Susia olemme kaikki,
Villittyjä, vimmattuja.
HIPPO (tähystellen puitten välitse).
Muut Kalervon poika kaasi,
Untamon lopuksi säästi. —
Säälistäkö? Tänne tuopi
Laahaten.
KULLERVO tulee UNTAMOA raahaten.
KULLERVO.
Iloitse, Unto,
Kylvöstäsi korjatusta,
Niitosta Kalervolaisten!
Liekki syö sukutalosi,
Kalpa heimosi hävitti.
Itsekin, veren imijä,
Itara sukusi syöjä,
Mene Tuonelan tuville,
Siellä käy sukusotasi.
Tuosta lahjoitan sinulle
Armosurman miekastani —
Kuole!
UNTAMO (sortuen maahan).
Orjanko kädestä
Minun surmani sukesi!
Tämäkö sukuni loppu —
Missä kostaja, jumalat?
Kuolee.
KULLERVO.
Orjan et kädestä kuollut:
Kuka sortajan kukisti,
Se vapaist' on ensimmäinen.
KOTRO, MUTRU, POURU ja muuta joukkoa ryntää paikalle.
KOTRO (nähtyään Untamon maassa).
Väkivalta on tapettu.
Kiitos, Kullervo, sinulle
Voitosta, vapaudesta!
JOUKKO.
Kiitos, Kullervolle kiitos!
MUTRU.
Saalihit nyt korjatkaamme!
JOUKKO.
Saalihimme, saalihimme!
Ryntäävät takaisin metsään.
HIPPO (kaatunutta katsoen).
Niin suvut sukuja syövät.
ILLI.
Ei se siit' ikinä nouse.
KULLERVO (kuin itsekseen).
Jollei jo minussa noussut —
Vartijoille:
Pois tuo ruumis raahatkaatte!
Vartijat kantavat pois Untamon. Kullervokin poistuu
toisaalle synkkänä.
ILLI (erikseen).
Nyt minull' on toivo suurin
Saalihista suurimmasta,
Kullervosta —
Katsoo ympärilleen
hänkin poistui.
ONERVO (osoittaen metsään).
Olvitynnyriä tuovat! —
Tuolta toista! Oivalsivat
Korjata iloisen palkan.
Kantavatpa kaikenlaista
Muuta saalista mukana —
Kipot, haarikatkin!… Tässä
Kelpo kekriä pidämme.
Joukko kertyy mikä mitäkin ryöstösaalista kantaen.
TUIRO ja POURU kahden tuovat tynnyriä.
TUIRO.
Tässä suun sulostajata!
KORHO PORHON kera samoin tuopi tynnyrin.
KORHO.
Tässä kielen kirkastusta.
Tynnyrin ympäri kihertyy joukkoa, laskien astioihin
oltta, jota miehestä mieheen nihkovat.
MUTRU (päästäen olaitaan kantamuksen turkiksia).
Tässä kampsua, kalua,
Rikkautta ja romua.
KOTRO (Illille kahden).
Illi, kuulehan! Minulla
Taskut täynnä on helyjä.
Ne sinulle ryöstin — tuossa!
Työntää ne Illin käteen.
ILLI.
Nämäkö minulle! — Kiitos!
Erikseen.
Minne jäi Kalervon poika? —
Teenpä taikoja hänelle.
Tynnyrist' olutta lasken,
Juoman tenhoksi sekoitan
Kyynelhelmen silmästäni. —
Naisell' aina on varalla
Silmäkulmassa pisara. —
Laskee tynnyristä haarikkaan olutta. — Syrjässä.
Tällä juomalla jalolla
Tahdon Kullervon lumota.
Lukee olueen.
Sen sydän sydämmekseni,
Mun vereni sen vereksi,
Mun haluni sen haluiksi,
Minä sille, se minulle! —
Vaikuta kyynel!
Koitan, jos voitan. —
Julki.
Missä on Kalervon poika?
KOTRO.
Jäi tekonsa luokse, itki
Hengetöntä heimoansa.
Sekö urholle sopisi!
Tänne juoma!
Tempaa äkkiä Illin kädestä haarikan; jatkaa:
Nyt jumalten
Kiitos voitosta hyvästä.
Karja kasva, maa rehoita,
Työstä onnea, iloa! —
Kekrin kunniaksi juomme!
Juovat.
JOUKKO.
Kekrin kunniaksi!
Kaatavat jäännöksen tuleen.
MUTRU.
Suonpa
Jumalillekin osansa.
Mutta Kitkan kuolemata
Minä säälin. Siinä miestä.
Syödä, juoda hän osasi,
Mutta myös tapella taisi,
Kaatuakin kunnialla.
Kitkan kunniaksi juomme!
JOUKKO.
Juomme, juomme!
Juovat.
ILLI (joka, taikajuoman Kotrolle menetettyään, on nolona syrjäytynyt.
Erikseen).
Näin petyinkö?
Niinkö Kotro mun anasti
Kuin taikasimani riisti;
Tämäkö jumalten tahto?
Nähden KULLERVON tulevan perältä.
Tuolla Kullervo nolona
Kuin jälestä tappioitten,
Vaikk' on voittaja ylevin.
KULLERVO (ikäänkuin itsekseen).
Voittaja — tämäkö voitto!
Lahon pökkelön kumosin,
Jolt' oli aika tarmon syönyt,
Minä, kuin kavala rosvo,
Uniset manalle muutin.
Sekö kunniatekoni,
Sekö kiihkojeni kukka!
Minä äsken jännitetty
Olin, kuin vireessä jousi,
Joka saalista himosi.
Jousi laukesi,
Saalis sortui,
Jänne veltoksi valahti.
Äsken mieleni ehätti
Kauas töitteni edelle,
Kiihkojeni siivin lensi,
En sivuille, taakse nähnyt,
Silmä saalista tähysti.
Nyt on saalis saavutettu,
Lyöty, poltettu poroksi.
Mut oman tekoni löyhkä
Inhottaa sisuksiani,
Kuin käry pahan palosta.
Siksi taakseni tähystän,
Entiset tekoni etsin,
Niihin tuhma tuijottelen.
Ei edessä silmihini
Siinnä semmoista otusta,
Jonka arvo innostaisi,
Jännittäisi miehen jousen.
Maailma tekojen tyhjä
Silmissäni haihattavi,
Työni entiset tulevat
Vainoellen vastahani.
Kynsin, hampahin kaluvat
Kuin rotat mun rinnassani.
MUTRU.
Mikä mielesi vetelsi
Voitonriemusta suruksi?
Etpähän potenut ennen
Määrän päähän pyrkiessä.
Nytkö vasta vaivan tunnet?
Ensi miehenä samosit
Sinne, missä vaara vartoi.
Ratsusi kavion alla
Kukkia salolla sortui;
Hento metsäkin musertui,
Kuoli mustat muuriaiset
Oman joukkosi jaloissa.
Niit' ei sankari sureksi.
Milloin mursit tahtomatta
Heikon, syyttömän sujoksi, —
Siit' ei syyttäne jumalat;
Milloin tahtoen tuhosit,
Kun oman tekosi uskoit
Johtamaks' ylijumalan —
Niitä tervekö katuisi!
POURU.
Haastat kuin susi sulosti.
MUTRU.
Illi, urholle jalolle,
Sankarille juoma kanna!
Illi tuopi kiirehtien haarikan Kullervolle.
Kullervo, tekomme tarmo,
Sulle terveyttä juomme!
JOUKKO.
Sulle terveyttä juomme!
Kallistavat.
KULLERVO.
Kaikkien kukistuneitten,
Onnetonten, kärsineitten,
Sortuneitten muiston juoma!
Juopi. Joukko hidastelee nuristen.
Kuulitteko? — Suuhun juoma!
Kaikki juovat, vaikka nurjasti.
MUTRU.
Mieli ei metenä kiehu
Vihollista muistellessa.
TUIRO.
Mieluisest' olutta muistan
Untamonkin keittämätä.
Juopi.
HIPPO.
Arvokas vihollisemme
Meitä valpasna piteli.
Siksi moinen on parempi
Kuin imarrus ystävämme,
Joka mairekielen alla
Voitonpyyntöä salasi.
Joukossa nurinata.
KOTRO.
Sotia kävimme siksi,
Että rauhan voittaisimme
Vapaudelle, työnteolle,
Onnelle ja nautinnolle
Suomen viljelys-aloilla.
Joukon sortajan nyt joukko
Voitti ja kukisti maahan.
Lie siit' oikeus iloita.
Rauhan lahjoja ja'amme
Vapaudessa kunkin työlle
Eikä orjan ruoskijalle.
Siitä, Kullervo, iloitse,
Kotionnellemme juomme!
JOUKKO.
Voiton juoma, onnen juoma!
KULLERVO.
Onni ei minua varten.
Kostoksi ylenin, kasvoin,
Kostoksi kävin sotia,
Sukuni verestä kostin.
Kylm' on nyt kotini liesi,
Sen ei tuhkan alla tulta. —
Minunkin tuleni sammui,
Mieleni on musta hiillos,
Joss' ei aatoksen hiventä,
Jota into hehkuttaisi.
ILLI (erikseen).
Eikö aatoksen hiventä! —
Tuon kun tenhota osaisin
Uusille urosteoille. —
Julki.
Kullervo! Kalevalaiset
Kukista, anasta valta
Yli suuren Suomen niemen!
KULLERVO.
Teistä orjat taas tekisin!
Sukuniko suosioksi?
JOUKKO.
Pois orjat! vapaiksi jäämme.
ONERVO.
Sinut ilmojen isäntä
Sotasankariksi nosti,
Miekan töille joukko johda!
POURU.
Pääpukari tappeluissa,
Mutta rauhassa rapea.
ILLI.
Sinun kunniatekosi
Kerran päivä kirkastavi.
KULLERVO.
Niinkuin hallayön jälestä
Paljastaa se rosvotyöni. —
KOTRO.
Sinun on valtasi varassa
Isäsi, setäsi konnut —
Tässä joukko, käske työhön!
MUTRU.
Kontion keralla voimme
Lyödä painia salolla,
Kannot kaskesta perata,
Suojella vesiä, maita,
Vaaran tullessa tukalan.
TUIRO.
Mutta juhlina jaloina
Riemuitsemme reippahasti,
Hyvin sattuessa juomme.
Juovat miehissä.
KULLERVO (otettuaan juoman).
Kotro! — Illi! — Niinkuin yksi,
Tässä seisokaatte kaksin! —
Lue nyt loitsuja, Onervo! —
Nämä kaksi yhdistämme
Kultaisiksi kumppaliksi
Näille Untolan saloille.
Viljelkää veriset jäljet
Rikkahiksi, riistaisiksi,
Suvun nousevan suloksi!
JOUKKO.
Suvun nousevan suloksi!
MUTRU.
Häälahjaksi sulle, Kotro,
Annan kultia koperon.
Nämä Untamon tuvasta
Ryöstin vanhasta vakasta.
Perusta pesäsi näillä.
KOTRO (hylkää tarjouksen).
Itse tarvitset omasi,
Kun oman pesäsi laitat.
KULLERVO.
Untamon pesätilalle
Käy'ös, Kotro, raatajaksi.
Muut otatte muita maita
Samalta salon alalta,
Näitten niemien nenistä.
Osa käy keralla Mutrun
Kalervon kalavesille.
Sielt' osanne ottakaatte
Luota viehkeäin vesien.
Sovinnossa, suosiossa
Viljelkää perintömaita
Satoisiksi, suotuisiksi.
Minut jättäkää iäksi
Oman onneni poluille,
Kysymättä kulkuani.
Joukko aluksi hämillään.
JOUKKO.
Kullervolle kunniaksi!
Juovat.
KOTRO (Kullervolle kahden).
Mitä mieletön uneksit!
Jättäisit sukusi konnut.
HIPPO.
Tääll' on Kullervon kysyjä,
Sepon sisko, Anja neiti!
ANJA tulee. Joukossa levottomuutta.
ILLI (erikseen).
Kullervon kysyjä, Anja!
Sen jos kynteni tapaisi!
Väijyilee syrjästä.
KULLERVO.
Mitä täällä hän tekisi?
Pois käske katala tyttö!
ANJA (astuen esille).
Sinun tähtesi samosin
Maat matalat, korvet kolkot,
Enkä nyt vähällä väisty.
KULLERVO.
Mitä tahdotkin minulta?
Poistu hyljätyn poluilta!
ANJA.
Sulle toin salasanoman:
Kalevalan vainomiehet
Ovat joukkosi jälillä.
Sun poloisen pään varaksi
Heillä miekat on hijottu.
Urho, henkesi pelasta!
JOUKKO.
Kalevalan vainomiehet!
KOTRO.
Surma, surma sortajille!
Joukko samoin. Levottomuutta, kuisketta ja keskustelua.
Kotro ja Illi neuvottelevat erikseen.
KULLERVO (Anjalle).
Sinäkö sanoman mulle —
Poljetullesi pojalle!
ANJA.
Tuot' elä vihalla muista.
Vasten mun valitsemista
Veljeni minua mieli
Kauko sankarin omaksi,
Siks' en suostunut sinulle.
Sydän suostui, suu epäsi.
Mutta meiltä kun pakenit,
Veit mun mieleni mukana.
Kohta karkasin kotoa,
Saloja samosin, etsin
Enkä löytänyt. — Lopulta
Kalevaisia vakoilin,
Väijyin veljeni tekoja,
Vapisin aseväestä,
Joka uhkasi sinua.
Urhot näin sotajalalla,
Lähtevinä julmat joukot.
Silloin vaistoni opasti
Minut löytäjäksi. — Tässä
Sulle tuon sotasanoman!
KULLERVO.
En sotasanoja kammo.
Vaan jos onnen tuoda tahdoit,
Lemmen onnen — myöhästyitpä.
Onni on lintu lentämässä,
Ohatessa ammuttava,
Muuten mennyt on iäksi.
Voitko kutsua takaisin
Vuosiani vierineitä?
Tuoss' on maassa kuollut kukka,
Poljettu, paleltunutkin —
Siihen hengitä elämä!
Tunteihin tukahtuneihin
Voitko liekin lietsoella?
Voitko hairausten haavat,
Kipeät, kiduttavaiset,
Parannella paidan alta?
Ammoin tehtyä rikosta
Tekemättömäksi tehdä,
Sydämmeltäni salata?
Jollet voi, pakene kauas,
Riennä veljesi avuksi,
Sieltä ammu surman nuoli,
Jolla jähmetät poveni.
Mulle surma on suloisin.
ANJA.
Itse armottomast' ammut
Mua myrkkyisin vasamin.
Päästä lämpöni lähemmä,
Niin sydämmes hallan haudon
Sulaksi kevätsulolla.
Tultua etelätuulen
Tuomi tuoksuva monesti
Kukat syksyin uudistavi.
KULLERVO.
Kerran ohdake kukoisti.
Tytön kättä se aneli
Kukkiensa poimijaksi.
Tyttö jalkansa ojensi,
Polki, potki ohdaketta,
Kukan tallasi tomuhun.
Ei enempi kukka nouse
Tämän ilman tuulosista.
Mut okaiset, pitkät piikit
Sill' on viimeksi vireillä.
ANJA (kiertyy Kullervon jalkoihin).
Sen vakava varsi, oksat
Voivat kutsua kevättä —
Suostu, kukkihin sun hoidan.
KULLERVO.
Luonto tunturin takainen
Ei ikinä jäistä luovu,
Eikä mun sydänpoloni.
Poistu tyttö.
ANJA (nousten).
Käy keralla!
Kalevalan joukon kanssa
Joukkoinesi liity riennä,
Valloita pimeä Pohja
Valolle, vapaudelle.
Niin sinä kohoat kansan
Suurimmaksi sankariksi,
Olet maallesi ihastus.
KULLERVO.
Miksei mielessä minulla
Tuota aatosta itänyt? —
Maalleni? — sitä ei mulla.
Kansa? — tuossa mun väkeni.
Minussa koko sukuni. —
Myöskö mulle, tyttö kurja,
Orjanpauloja punoisit?
Vaiko lemmen liehakieltä
Surman silmukkana käytät? —
Survaisee Anjan luotansa.
Pois kavala! — Pois nyt hempi!
Itseänikin pakenen.
Poistuu metsään.
ANJA (ikäänkuin heräten survauksesta).
Väärin hän minua tunsi,
Väärin toivoni tajusi. —
Vielä etsin onnetonta.
Lähtee Kullervon jälkiä.
JOUKKO (sekaisin hälisten ja huutaen).
Kuolema vihollisille!
Surman isku sortajille!
Poroksi isot isännät!
Kullervo Kalervon poika,
Nouse joukon johtajaksi!
Juovat rehvastellen.
ILLI (syrjässä Kotrolle).
Huomasitko?
KOTRO.
Ett' on vaara,
Sen älysin.
ILLI.
Että Anja
Tässä Kullervon lumosi.
Luki loitsunsa lujimmat,
Niin musersi miehen tarmon,
Ettei Kullervo kykene
Johtajaksi joukollemme.
Liian ylpeäksi paisui,
Suurten suosion hakija! —
Sinä johto nyt anasta!
KOTRO.
Korpin kieltä koikut, nainen.
ILLI.
Korppi ei valetta koiku,
Vaikkei hauskat sen sanomat.
Muista Kullervo katosi!
KOTRO.
Jos katosi, jollei löydy,
Niin on voittomme hukassa.
Neuvottelee joukon keskessä.
ANJA (palaten metsästä).
Hänt' en löydä — hän hävisi. —
Illin nähtyään.
Miksi tuijottelet, julma?
Yrittää paeta.
ILLI (tarttuu Anjan kurkkuun).
Kuka sun opasti, kurja,
Tänne Kullervon jälille!
Kuole syötiksi susien!
Kuristaa Anjaa kurkusta ja nykistää hänet metsän pieleen.
Pakenee pelokkaasti hiipien.
KOTRO (joukon keskessä).
Urhot, Kullervon jälille!
JOUKKO.
Kaikki Kullervon jälille!
KULLERVO tulee.
MUTRU.
Tuossa hän tulevi — terve!
JOUKKO.
Terve, sankari!
KULLERVO.
Jalalle,
Joukko! Pois remuinen riemu!
Sota on ankarin edessä.
Kaikki seuratkaa minua!
Lähtee.
JOUKKO (seuraten Kullervoa).
Kuolema viholliselle!
ANJA (hieman jälkeen tointuen).
Kuulinko sotamelua?
Taaton kiitos! tok' en kuollut.
Tunnustelee kurkkuansa ja kakoo.
Nyt Kalevalaiset etsin,
Ehkä hillitä osaisin
Heitä hurjasta vihasta.
Lähtee.
TOINEN KUVAUS.
Sama kosken parras, hiukan syrjemmässä kuin neljännessä
näytöksessä, mutta lehtipuiden lehdet kokonaan varisseet.
Aamuyön kuutamo.
ANJA (yksin).
Minne Kullervo katosi?
Hänet löytäisinkö — kaikki,
Kaikki löytänyt olisin.
Näissä main vihollisparvet
Käyvät virran vartta pitkin,
Toinen toistansa ajaen.
Kunpa hillitä osaisin
Sovuksi sotaisen kiihkon!
Kunpa Kullervon tapaisin!
Hän on sankarin sukua,
Sorrossakin suurentunut,
Uljas, uhkea, väkevä,
Kuolemata kammomaton!
Hänet varjella kun voisin
Sepon säilän syötävistä —
Hän minulle lämpiäisi,
Uudistuisi vanha lempi!
Sitten uutena urosna
Kaiken kansan hän kokoisi
Rantojen rakastajoiksi,
Korpien kukoistajoiksi,
Omaks' onneksi jokaisen,
Ehjän Suomen soinnunnaksi.
Väinö tietäjä olisi,
Seppo suuri taitajamme,
Valta Kullervon käsissä!
Tieto, taito, tarmo niitä —
Onni, rakkaus sitoisi!
Mutta Kullervo hävisi!
Miksi jäähtyikin minulle
Sankarin suvinen rinta?
Kuusta puhutellen.
Puu vihanta, virka mulle,
Millä lähde lämpiäisi,
Sydänlähde nuoren urhon!
Ennen tulta tuprahteli
Mulle hän — minäpä lunta.
Nyt hän mulle hyytä huokui,
Minä tulta tupruttelen.
Täällä urhot kun tapaisin!
Tuossa seisoisiko seppo,
Uhkajoukoin, uhkamiekoin,
Tässä Kullervo edessä,
Säilän alle sortumassa, —
Minä Kullervon varaksi
Asettuisin: — Pistä, seppo,
Vasten siskosi sydäntä —
Taikka Kullervokin säästä! —
Tääll' ovatkin kenties kohta.
Tuolta virran vaaluvista
Etsin tenhoa tulista,
Jolla sankarin sitoisin
Povelleni polttavalle.
Taatto impeä avita,
Auvotonta, onnetonta!
Menee koskelle. KULLERVO tulee hieman edellisen
jälkeen synkkänä vasemmalta.
KULLERVO.
Nyt on joukkoni hajalla,
Kuin minäkin, pirstaleina
Kun kadotin itseluoton,
Niin elämäntyöni loppui,
Luotto joukonkin katosi,
Vaihtuipa eripuraksi.
Minä yksin taas maleksin
Myrskyilmojen ajolla.
Kodista ajettu koira
Isännätt' on ilman alla;
Mieron hylkimä hevonen
Villinä vaeltelevi;
Mut sydänpä heit' ei syytä,
Sääliäkin saavuttavat.
Minä mieron hylkylapsi,
Vihattu sekä vihannut,
Pureksittu, purrut itse,
Syyllisiä, syyttömiä,
Omaakin sydäntä purrut,
Ett' on vammat vaivaloiset,
Tuima tuskakin syvällä,
Päält' on tunnoton ja turta,
Ettei sääliä suvaitse
Eikä lempeä läpäise.
Yks on rakkaus emoni,
Joka haavat hautelisi,
Syyttämättä, solvimatta,
Mut emoni otti hauta.
Miksi mun polon pitikin
Syntyä sydämmellisnä,
Tuskan kaiken tuntijana
Näille kolkoille kylille!
Vasemmalta tulee ruumissaatto, re'essä mustalla vaipalla
katettu kirstu, jota mustahuntuiset itkijänaiset saattavat.
KULLERVO.
Mikä? — Jylhä ruumissaatto!
Nytkö vievät mun emoni! —
Saatto pysähtyy. Kullervo vaipuu kirstua vasten.
Oi emoni, sulle itken,
Sulle haavani hajotan.
Mikset ottanut mukana
Kullervoa kumppaliksi?
Siellä sun sydämmelläsi
Lauhtuisi paha sisuni,
Tuska tuima vaimentuisi.
Itkee.
SAATTOMIES (Kullervolle).
Nouse, päästä! Käy keralla,
Voithan tulla saattajaksi.
Nykäsee hevosta lähtöön.
KULLERVO.
Saattajaksi — anna mennä!
Toinen tie minua viepi
Emoni elantomaille. —
Yksin.
Minä syksy-yö valoton,
Kuuton, tähdetönkin, synkkä.
Tässä neuvotonna seison
Kuin meren selällä luoto,
Altis aaltojen himoille,
Puuttomaksi paljastettu.
Mikä toivo nyt minussa
Juurta ottaisi, vesoisi?
Missä se sydämmen taimi,
Kaunis, rauhallinen kasvi,
Joka nousta voi minusta
Sukukuntien suloksi?
Mulla ollut on menestys
Tuhotessa, turmellessa
Valon kukkasen, elämän.
Mut kun rauhantöit' yritin,
Ratkesi minussa voima,
Raju, riihoton, väkevä,
Raateleva harhavoima. —
Orjan leima on minussa.
Siks' ei ainoa ajatus,
Sydämmeni synnyttämä
Vastaisuuttani valaise!
Oma on heimoni hävinnyt,
Miksi taistelisin? Koston
On sota jo suoritettu,
Joukkokin osansa voitti.
Lopussa minun sotani. —
Äitini, oi armas äiti!
Joudu poikasi avuksi.
Työtä neuvo, tie opasta,
Musta yönikin valaise!
Itkee puuta vasten nojaten. Siitä nostaa päänsä ja kosken
yli välkkyvässä usvassa näkee äitinsä kirkastuneet kasvot.
Hän elossa! Tuolla, tuolla!
Äitini, oi armas äiti!
Mikä kasvosi valosti?
Mitkä helmet hohtonasi?
ARMI.
Äidin rakkaus valosti.
Kyynelet minun helyni.
KULLERVO.
Äitini, oi armas äiti!
Mitä nyt minulle neuvot?
ARMI (hellyydellä).
Kuule, armas poikueni!
Vainoretkesi lopeta,
Rauha, rakkaus rakenna,
Pakene sisäsalolle,
Taistele petoja vasten
Sisässäsi, ulkonasi.
Rauha, rakkaus ja vuodet
Vammasi parantelevat —
Pakene! — Pakene! —
KULLERVO.
Tuota
Nöyrrytystä en tajua.
Maailma himojen ahjo,
Kiihkojen vihainen pyörre
Minussako rauhoittuisi!
Vetäyisinkö salolle,
Sinne halpa hautauisin,
Kuin ojaton umpilampi
Lahoavi liikkumatta
Sammalen sokaisemana!
Ennen koskena kohisen,
Vaikka vasten kallioita,
Tai syvälle tuonne syöksyn. —
En! — Syvällä siell' on sisko.
Liian on pyhä minulle
Tuon valoisan kosken vaahto.
Mut enpä paeta tahdo
Enkä sortajan kädestä
Ota iskua veristä. —
Lähestyy syrjässä tuuheaa kuusta.
Tuossa se samea kuusi,
Jonka alla mun himoni
Ruohon raiskasi viherän,
Kukan puhtosen pilasi
Mun oman emoni lapsen.
Metsä huokuvi muretta,
Koivu lehtensä varisti,
Nurmi itki, kukka kuoli
Tällä paikalla pahalla.
Aika kuolla on minunkin. —
Lausu, miekkani verinen,
Syötkö syyllisen lihoa?
Lausut — kuulen: — syöt himolla
Syyllisen sydänveriä.
Syytöntäkin ennen ahmit
Noissa suurissa sodissa.
Pulppua, punainen virta,
Kuin vihainen Vuoksen aalto,
Kosta vaikeat vikani!
Sortuu miekkaansa.
Jo tulenkin, armas äiti —
Jo tulenkin jo tulenkin.
Kuolee. — Hivenen kuluttua näkyy ILLI.
ILLI (yksin).
Voi minua, miksi neuvoin
Kotron Kullervon sijalle!
Yksin vain Kalervon poika
Joukon tenhota osasi,
Luoda itseluottamusta,
Yhteistuntoa, halua
Kiihkeätä, kummallista,
Kuin vapaus mieluisata.
Mut on Kullervo kadonnut.
Neuvoton, sekava lauma
On hajalla onkaloissa,
Sutten suuhun suistumassa,
Tai toisensa itse syövät.
Kalevalan miekkamiehet,
Kannaksillamme kapisten,
Väkeämme vainoavat.
Metsämaat, kalavetemme,
Niityt, vainiot ihanat
Jäävät suurten suupaloiksi.
Kullervo, sinua etsin,
Missä — — Ken verisnä siinä?
Miekkahan musertunutko! —
Kullervo, komea urho,
Jok' ei sortunut sodissa —
Kaatunutko kalpahansa! — —
Tähänkö tukehtui toivo
Kalevalan työn-urosten
Voitosta lopullisesta?
Taasko tahdottoman orjan
Raskas päivä uudistuvi? — —
Tuonelassakin tavata
Piti Anjan Kullervoa! —
ANJA rientää hätäisenä esille.
ANJA.
Jo tulevat! Jo tulevat!
Kalevalan valtaurhot
Näin jo kiiltävin kypärin.
Tässä vartijoin uhalla. —
Huomaa Illin.
Täälläkö, himokas hukka,
Vielä saalista vakoilet!
ILLI (itsekseen).
Anja riepuko elossa!
Hänet huonosti lopetin.
ANJA.
Nyt satuit satimen alle —
Tuolta kosto on tulossa.
ILLI (osoittaen Anjalle Kullervoa).
Tuossa saalis on sinulle,
Se omista, onnellinen!
Anja kiljahtaen vaipuu Kullervon ruumiille.
Kuulenko? — Väkevä ryske!
Tulossa Kalevan urhot!
Missä Kotro, Mutru, Pouru? —
Asiamme on hukassa!
Pakenee. — VÄINÖ, ILMARI, KAUKO ja TIERA joukon
kera tulevat vasemmalta.
MIES JOUKOSTA.
Täältä nainen kuin orava
Metsän kohtuhun kavahti.
ILMARI (alakuloisena).
Mene, etsi!
Mies menee.
Turha vaiva!
Min' en suuria odota
Tästä suuresta sodasta.
Vaadinko veren verestä —
Siit' ei suistuisi suruni.
VÄINÖ.
En verestä verta vaadi,
Vaan kesyjen yhteiskunnan
Toki tahtoisin vapaaksi
Villijoukkojen vihoista,
Himoista hillittömistä.
ILMARI.
Mies on Kullervo sodassa,
Joukon johtaja paraita.
VÄINÖ.
Joukossa vapaitten miesten
Joka pää on päällikkönä,
Hilliten omat himonsa
Voiton yhteisen eduksi,
Tajuten joka taholla
Tehtävänsä toimevasti —
Toisin orjien oloissa.
TIERO.
Yhteisistä tee eduista
Työväki osalliseksi,
Teetpä sen vapaaksi kohta,
Taisteluissa toimevaksi,
Työhönkin halun herätät.
Sen olen kokenut itse,
Ennen orja, nyt vapaana.
KAUKO (ylpeästi).
En rakasta orjan verta.
Miekkani salaman isken
Joka orjan otsaluuhun,
Jok' ei tottele vapaita.
Tässä kun Kullervo olisi! —
ILMARI.
Liekki ahjohon aseta,
Ettet leikkisi tulella!
Vakavasti lietso, Kauko,
Niin voit orjankin verestä
Kullan kutsua esille.
Mutta kun äkäisnä lietsot,
Poltat kullankin poroksi.
KAUKO.
Eipä nyt pajassa olla,
Sampoa takelemassa.
ILMARI.
Jokainen elämän hetki
Onnen sampoa taomme,
Taikka kiihkossa kisaillen
Onnen juuretkin revimme.
KAUKO.
Minäpä tapella tahdon
Rosvon, ryöstäjän keralla.
Mitä kostuit Kullervosta?
Kultiako? — Kultasesi
Murhasi mokoma urho!
Mulle siskosi lupasit,
Senkin Kullervo lumosi —
Sinä tok' orjia ylistät!
ILMARI.
Villikaalilla tapansa:
Tuon paransi, toisen tappoi.
Olen oppinut jotakin:
Työkalunkin toiste tehden
Voin takoa taitavammin.
Kaksin kerroin jos eläisin,
Kaksin kerroin viisastuisin.
Toiste Kullervon tapaisin,
Häntä toisin kohteleisin.
KAUKO.
Sulle, Ilmari, sanonkin:
Miekkoja takoa taidat,
Mut et miekkoja mitellä.
Täss' ei viisaus avita,
Jollei jousi, keihäs, kalpa: —
Pakko orjille parahin.
VÄINÖ.
Pakko jos paras olisi
Orjakansan kasvattaja,
Niin sinulle, kaunis Kauko,
Myöskin pakkoa panisin,
Koska riehut riihotonna,
Olet kiihkojesi orja.
KAUKO.
Miekka ja veri tulinen
Tahtovat nyt tappelua.
TIERA (huomaten syrjässä Kullervon ja Anjan).
Tässä kaatunutta kaksi! —
Nainen — —
ILMARI.
Siskoniko siinä! —
Siinä Kullervo veressä!
KAUKO.
Anjakin! — —
ANJA (nousten ja levittäen rintansa Kaukolle).
Lävistä! Tässä
Sydän särkynyt surusta.
KAUKO.
Tässä vaikenen pakosta.
VÄINÖ (ynnä osa joukosta seisten synkkänä Kullervon ruumiin luona).
Noinko Kullervossa kaatui
Suku sankarin Kalervon! —
Haudatkaa Kalervon poika
Alle honkien huminan,
Pyhän kosken partahalle,
Missä soi sotainen myrsky!
Miehet kantavat Kullervon ruumiin pois.
ANJA.
Siinä orjuuden hedelmä,
Vainonne verinen vilja!
Untamon suku on kuollut,
Talot poltetut poroksi.
Kalervonkin heimo kaatui
Sankarissa viimeisessä.
Minä, sorretuin sydämmin,
Kalevalan koito impi
Surmalt' armoa anelen —
Miksi säästätte minua?
ILMARI (painaen Anjan päätä rintaansa vasten).
Siskoni, sorea, armas,
Sydämmeni mieltä nouda.
ANJA (itkien).
Myöhäistä!
KAUKO.
Sinua, Anja,
Säälin, hellin ja rakastan,
Mikset lohtuisi suruista,
MIES (palaten metsästä, Tuiroa taluttaen).
Tämän metsästä tapasin,
Pakohurtan! — Nainen väisti.
TUIRO (peloissaan polvistuen Ilmarin eteen).
Elä mulle, seppo kulta,
Kosta Kullervon tekoja.
Hän minut, uhalla murhan,
Kanssansa sotihin kiskoi.
Armahda, sulava seppo!
ILMARI (ottaen Tuiroa kädestä).
Nouse tuosta! Käy vapaaksi!
Tuiro nousee, syrjäytyen nolona.
Joukko haaskattu, hajalla,
Lyömist' ei enempi siedä.
VÄINÖ (Ilmarille).
Lempeyttäsi ylistän!
Joukolle:
Sorto pois Kalevalasta,
Pois himojen johtovalta!
Untamon, Kalervon heimot
Etsivät sukuetuja,
Ei etuja kaiken kansan,
Siksi sortuivat molemmat
Oman voiton vainotöihin.
Viimeksi parahin sortui,
Josta suurin sankareita
Olis' Suomelle ylennyt,
Jollei orjaksi osunut,
Kalton kasvatuksen saanut,
Tuutiessa turmeltunut,
Maalle, kansalle kadoksi. —
Mutta nyt lujalla mielin
Lyökämme käsi kätehen,
Ett' on urhojen pyrintö
Täst' edes Kalevalassa:
Oikeus, etujen helmi,
Koko kansalle vapaus,
Maan menestys, kansan onni. —
Liitoksi käsi kätehen!
Tarttuu oikealla kädellään Ilmarin, vasemmalla allapäin seisovan Kaukon käteen. Joukko samoin, vakavasti toisiaan silmäten, lyöttäytyy käsikkäin.