JOHN HARNED'IN RAIVIOVIMMA.
Tämä on päivän totuus. Se tapahtui härkätaistelukentällä Quito'ssa. Istuin aitiossa John Harned'in, Maria Valenzuela'n ja Luis Cervallon kera. Näin kun se tapahtui. Näin kaikki alusta loppuun. Olin matkalla Panamasta Guayaquil'iin "Ecuadore"-laivalla. Maria Valenzuela on serkkuni. Olen tuntenut hänet kaikkina aikoina. Hän on erittäin kaunis. Olen espanjalainen — tosiaankin Ecuadorista, mutta isäni oli Pedro Patino; hän oli muuan Pizarron kapteeni. Eikö Pizarro kuljettanut kolmesataa viisikymmentä espanjalaista ja neljätuhatta intiaania kauas Kordillien saariin aarteita etsimään? Ja eivätkö kaikki nuo neljätuhatta intiaania ja kolme sataa reipasta ratsastajaa näillä turhilla etsiskelyillä kuolleet? Mutta Pedro Patino ei kuollut. Hän jäi elämään ja tuli esi-isäksi Patino'n suvulle. Olen tietysti ecuadoriano mutta olen myöskin espanjalainen. Nimeni on Manuel de Jesus Patino. Minulla on usea viljelys ja kymmenen tuhatta intiaania ovat orjinani, vaikkakin laki määrää heidät vapaiksi miehiksi, jotka työskentelevät sopimuksen mukaan. Laki on sangen hauska. Me ecuadorianolaiset nauramme sille. Se on meidän lakimme. Itse laadimme sen. Nimeni on Manuel de Jesus Patino. Pistä se nimi muistiin. Se tulee eräänä päivänä olemaan historian lehdellä. Meillä on vallankumouksia Ecuador'issa. Me nimitämme senlaiset: elections. Se on hyvä pila, eikö totta? Sitä te sanotte sanaleikiksi.
John Harned oli amerikkalainen. Tutustuin häneen Tivoli-hotellissa Panamassa. Olen kuullut sanottavan, että hänellä on viljalti rahaa. Hänen aikomuksensa oli lähteä Lima'an, mutta silloin tapasi hän Maria Valenzuela'n Tivoli-hotellissa. Maria Valenzuela on serkkuni ja on kaunis. Hän ei kuitenkaan ole Ecuadorin kaunein nainen. Mutta on hän silti joka maan kaunein — Parisin, Madridin, Newyorkin, Wienin. Aina katselevat miehet häntä Panama'ssa. Tiedän aivan varmaan, että hän rakasti tuota neitoa. Hän oli oikeastaan ecuadorianolainen, mutta kuului kaikille kansallisuuksille, kuului koko maailmalle. Hän puhui useita eri kieliä. Hän lauloi — kuin taiteilija ikään. Hänen hymynsä — ihmeellinen, kerrassaan jumalallinen. Hänen silmänsä — oi, olen nähnyt, miesten katselevan syvälle hänen silmiinsä. Te englantilaiset nimitätte senlaiset silmät hämmästyttäviksi. Ne lupasivat paratiisia. Miehet upottautuivat hänen silmiinsä.
Maria Valenzuela oli rikas — minua rikkaampi, joka pidetään hyvin rikkaana Ecuador'issa. Mutta John Harned ei suinkaan kysellyt hänen rahojaan. Harned'illa oli sydän, mutkallinen sydän. Hän vaikutti hassahtavalta. Eikä hän lähtenyt Lima'an. Hän jätti höyrylaivan Guayaquil'iin ja seurasi naista Quito'on. Hän oli kotimatkallaan Euroopasta ja toisilta paikoilta. En voi ymmärtää mitä hän [Maria] miestä katsoi, mutta hän piti miehestä. Se tiedän aivan varmaan, muutenhan he eivät olisi seuranneet toisiaan Quito'on. Neitonen käski miestä seuraamaan mukana. Muistan aivan tarkalleen tuon tilaisuuden. Hän sanoi:
"Tule mukana Quito'on, niin menemme härkätaisteluun — komea, mallikelpoinen, suurenmoinen."
Mutta mies vastasi: "Matkustan Lima'an, ei vaan Quito'on. Senlainen on höyrylaivalippuni."
"Hauskuudeksihan te matkustatte", sanoi Maria Valenzuela ja hän katsoi miestä niin kuin vain Maria Valenzuela saattaa. Silmät olivat täynnänsä lupauksia.
Ja hän tulikin mukaan. Ei yksistään härkätaistelu häntä houkutellut. Hän tuli kun oli nähnyt jotain outoa neitosen silmissä. Maria Valenzuelan tapaisia naisia syntyy vain kerran vuosisadassa. He eivät lukeudu mihinkään maahan eikä aikakauteen. He ovat niinkuin sanotaan kansainvälisiä. He ovat jumalattaria. Miehet lankeavat heidän jalkainsa eteen. He vain leikkivät miesten kera ja sallivat niiden juosta kuin hiekka kauniitten sormiensa lomitse. Cleopatra on ollut sellainen nainen — ja Circe. Hän muutti miehet sioiksi. Ha! ha! ha! Eikö ole totta?
Kaikki johtui siitä kun Maria Valenzuela sanoi:
"Te englantilaiset olette — mitä pitää minun sanoa — raakoja, eikö totta? Teillä on nyrkkitaistelunne. Kaksi miestä pieksävät toisiaan nyrkeillään niin, että saavat silmänsä piloille ja nenäluunsa murretuksi. Kerrassaan hirvittävää! Ja katsojat paukuttelevat käsillään ollen haltioissaan. Tuo on raakuutta, eikö totta?"
"Mutta ovathan he ihmisiä", sanoi John Harned, "ja nyrkkeilevät ilokseen. Kukaan ei heitä pakoita rupeamaan ammattinyrkkeilijöiksi. He tekevät tämän koskapa se ilahduttaa heitä enemmän kuin mikään muu maailmassa."
Maria Valenzuela — hänen hymyilystään loisti vihaa sanoessaan:
"He usein tappavat toisensa — eikö totta? Niin ovat sanomalehdet kertoneet."
"Mutta härkä", sanoi John Harned, "härkä usein tapetaan härkätaistelussa, eikä se mene vapaaehtoisesti kentälle. Tuo ei ole oikeudenmukaista sitä kohtaan. Se pakoitetaan taisteluun. Mutta nyrkkitaistelijaa ei pakoiteta."
"Sitä suurempi raakalainen hän on", sanoi Maria Valenzuela. "Hän on villi. Hän on sivistymätön. Hän on eläin. Hän iskee raajoillaan kuin karhu pesästään ja lisäksi on hän julma. Mutta härkätaistelu — oi! Oletteko nähneet härkätaistelun — ette? Taistelija — on älykäs mies. Hänen tulee olla taitava. Hän on ajan tasalla. Hän on romanttinen. Hän on vain hento ja kärsimätön ihminen ja kohtaa villiytyneen härän taistelussa. Hän tappaa kapeahkolla miekalla suuren eläimen yhdellä pistolla sydämeen. Se on ihailtavaa. Sydän rupeaa lyömään sitä katsellessa. Pieni mies ja suuri eläin isohkolla hiekkakentällä, tuhatlukuinen ihmispaljous seuraa henkeään pidätellen. Tuo suuri eläin hyökkää, mutta pieni mies seisoo vain kuin patsas liikkumatta ja pelkäämättä ja tuo kapea miekka hohtaa kuin hopea auringonvalossa. Yhä lähemmäksi tulee suuri eläin terävine sarvineen, vaan mies ei liiku ja silloin … silloin … säkenöi miekka; isketty on sydämeen. Härkä vähitellen vaipuu hiekalle ja kuolee, mutta mies on vahingoittumaton. Se on urheata, suurenmoista! Ollappa rakastunut tuohon härkätaistelijaan. Mutta nyrkkeilijä on eläin, ihmiseläin, raakalainen, hassuttelija; hän kun nauttii iskuista tyhmään naamaansa. Mennäänpä Quito'on niin näytän teille urhean, miehisen urheilulajin: taistelijan ja härän."
Mutta eipä John Harned lähtenyt Quitoon härkätaistelun, vaan Maria Valenzuelan takia. Hän oli suuri mies ja leveäharteinen. Hänellä oli siniset silmät, vaikkakin olin nähnyt ne harmaina ja toisinaan on niissä kylmän teräksen väri. Hänen kasvonpiirteensä olivat myöskin suurenlaiset — ei hienot kuten meillä on. Hänen leukansa oli melko voimallinen, ja sileäksi ajettu kuin papin ikään. Miksi mies häpeää kasvoillaan olevia karvoja? Eikö Jumala ole ne siihen asettanut? Niin, minä uskon Jumalaan. En ole pakana kuten usea englantilainen. Jumala on hyvyys. Hän on tehnyt minut ecuadorianoksi kymmenellätuhannella orjalla. Ja kun kuolen tulen Jumalan luokse. Niin, papit ovat oikeassa.
Mutta John Harned. Hän oli hiljainen ihminen. Hän puhui aina matalalla äänellä, eikä liikutellut käsiään puhuessaan. Olisi saattanut uskoa hänellä olevan jääpalanen sydämenään; mutta löytyi kuitenkin hänen veressään hiukan lämpöä kun hän seurasi Maria Valenzuela'n mukana Quito'on. Vaikka hän puhui hiljaa eikä liikutellut käsiään oli hän kuitenkin eläin, minkä saatte kuulla — muinaisajan eläin, tylsä, verenhimoinen villi-ihminen varhaisimmilta ajoilta. Sellainen alusti maaluolissa karhujen ja susien kera.
Luis Cervallos on ystäväni; hän on parahin ecuadorianos. Hänellä on kolme kaakkaoistutusta Naranjito'ssa ja Chabo'ssa. Milagro'ssa on hänen suuri sokeriruokoviljelyksensä. Hänellä on suuret hasiendat Ambato'ssa ja Latacunga'ssa ja rannikkoseuduilla omistaa hän osakkeita öljykaivoissa. Hän on myöskin uhrannut paljon rahaa kumipuuistutuksiin pitkin Guayas-virtaa. Hän on uusiaikainen ja liikeasioilla kuormitettu kuten amerikkalainen. Hänellä on viljalti rahaa, mutta se on sijoitettuna useaan huonoon yritykseen ja tarvitsee aina rahaa uusiin yrityksiin niinkuin vanhoihinkin. Hän on ollut kaikkialla ja nähnyt kaiken. Ollessaan nuori kävi hän amerikkalaista sotakoulua, jota kutsutte West-Point-nimellä. Siellä syttyi rähinä. Hänen oli siitä luovuttava. Hän ei suosi amerikkalaisia. Mutta hän piti Maria Valenzuela'sta, hän kun oli syntyisin hänen omasta maastaan. Ja sitten hän tarvitsi tuon neitosen rahoja liikeyrityksiinsä ja kultakaivokseensa itäisessä Ecuador-saaressa, missä tatueeratut intiaanit asustavat. Olin hänen ystävänsä. Toivomukseni oli että hän naisi Maria Valenzuelan. Sitäpaitsi olin sijoittanut paljon rahaa hänen liikeyrityksiinsä ja vielä enemmän tuohon kultakaivokseen. Tämä vaati tullakseen tuottavaksi hyvin suuret kustannukset ennenkuin se saattoi antaa rikkauksiansa. Jos siis Luis Cervallos naisi Maria Valenzuelan saisin heti takaisin rahojani.
Mutta John Harned seurasi Maria Valenzuelaa Quito'on ja heti meille selvisi — nimittäin Luis Cervallos'ille ja minulle — että hän katsoi John Harned'ia hyvinkin suopein silmin. Sanotaan naisten aina saavan tahtonsa perille, mutta tässä ei ainakaan niin käynyt. Maria Valenzuela ei saanut tahtoansa perille ainakaan mikäli John Harned on kysymyksessä. Olisi käynyt niinkuin pitikin vaikkemme Luis Cervallos ja minä olisikaan istuneet aitiossa sinä päivänä kun härkätaistelu tapahtui Quito'ssa. Mutta senverran on totta, että istuimme aitiossa sinä päivänä ja kerronpa mitä silloin tapahtui.
Istuttiin neljä samassa aitiossa, nimittäin Luis Cervallon vieraat. Istuin lähinnä presidentin aitiota. Vastaisella puolella oli kenraali Jose Eliceo Salazar'in aitio. Hänen seuranaan olivat kenraalit Joaquin Endara ja Urcisino Castillo sekä eversti Jacinto Fierro ja kapteeni Baltazar de Echeverria. Vain Luis Cervallos'illa oli senlainen asema ja niin suuri vaikutusvalta, että hänellä annettiin presidentin viereinen aitio. Itseasiassa oli presidentti johtokunnalle lausunut toivomuksenaan, että Luis Cervallos saisi tuon aition.
Orkesteri oli juuri lopettanut Ecuadorin kansallislaulun. Härkätaistelijain kulkue oli ohi. Presidentti antoi alkumerkin päännyökkäyksellä. Torvilla toitotettiin ja härkä syöksyi kilpakentälle — tiedättehän miten se tapahtuu. Kiihoittunut villieläin, nuo pienet, polttavat keihäät niskassaan etsii raivossaan vihollista. Härkätaistelijat piiloutuivat verhojensa taakse ja odottivat. Äkkiä astuivat he esiin ilmassa heilutellen kirjavia suojiaan. Viisi ottelijaa kummaltakin puolelta. Härkä jäi seisomaan nähdessään niin monta vihollista, tietämättä oikein ketä rupeaisi ahdistamaan. Sitten astui yksinäinen taistelija esille mennen härkää vastaan. Härkä heitti hiekkaa etujaloillaan ilmaan ja koko kenttä oli yhtenä ainoana tomupilvenä. Sitten ryhtyi se pää alhaalla hyökkäämään suoraan kohti tuota yksinäistä taistelijaa.
Ensimäisen härän ensi hyökkäys on aina mielenkiintoisin. Onhan varsin luonnollista että hetken päästä hiukan väsähtää ja jännitys kadottaa uutuutensa. Mutta ensimäisen härän ensi hyökkäys! John Harned näki sen ensi kerran eikä hän niinollen voinut välttää jännitystä nähdä mies asestettuna vain kangaskappaleella ja härän hyökkäävän hänen päällensä halki hiekkakentän terävin ja levein sarvin.
"Katsokaa", huudahti Maria Valenzuela, "eikö ole mainiota?"
John Harned nyökkäsi päällään häneen katsomatta. Hänen silmänsä hohtivat ja olivat suunnatut kentälle. Taistelija väistyi syrjään härän tieltä kääntäen suojansa, käärien sen olkapäilleen.
"Mitä pidätte tästä", kysyi Maria Valenzuela. "Eikö se ole — niinkuin sanotte — hieno urheilutehtävä?"
"Sitä se kyllä on", vastasi John Harned. "Se on sangen taitavasti tehty."
Nainen paukutti käsiään ihastuneena. Hänellä oli pienet kädet. Myöskin yleisö taputti käsiään. Härkä kääntyi tullen takaisin. Jälleen vältti kilpailija sen, levitti suojan harteilleen ja taaskin oli yleisö haltioissaan. Kilpailija oli kerrassaan mainio. Sitten vetäytyi hän pois kentältä ja toiset tulivat tilalle. Sitten he iskivät kukkapäiset piikkinsä härkään, molemmin puolin lapaan, kaksi kerrallaan. Senjälkeen astui Ordonez, ensimäinen matadoori, esiin kantaen pitkää miekkaa ja punaista lippua. Torvet toitottivat kuolonsanomaa. Hän ei kuitenkaan ollut niin etevä kuin Matestini. Mutta oli hänkin sentään hyvä ja yhdellä pistolla onnistui hän pistämään miekkansa sydämeen; härän jalat taipuivat vähitellen, se laskeutui hiekalle ja kuoli. Se oli tehoisa isku, suora ja varma ja sitä aplodeerattiin paljon ja roskaväki heitti hattunsa kentälle. Maria Valenzuela löi käsiänsä yhteen niinkuin toisetkin ja John Harned katsoi häntä kummeksien; tämän herran kylmä sydän ei lämmennytkään tuosta tapahtumasta.
"Pidättekö te tästä", kysyi hän.
"Aina", sanoi neiti jatkaen käsiensä taputtamista.
"Aina siitä saakka kun oli pieni tyttö", sanoi Luis Cervallos.
"Muistan hänen ensimäisen härkätaistelunsa. Hän oli nelivuotias. Hän
istui äitinsä polvella ja hän taputteli käsillään aivan kuin nytkin.
Hän on aito espanjatar."
"Nyt olette tekin sen nähneet", sanoi Maria Valenzuela John
Harned'ille, kun kentällä valjastettiin aasit vetämään pois kuollutta
härkää. "Olette nähneet härkätaistelun ja pidätte siitä, eikö totta?
Mitä pidätte tästä?"
"Minusta ei härällä ollut lainkaan mahdollisuuksia", sanoi hän. "Se oli tuomittu jo etukäteen. Lopputulos oli selvä. Ennenkuin härkä oli tullutkaan esille olivat kaikki tietoiset sen kuolemasta. Jos on kyseessä ensiluokan urheilutehtävä, niin täytyy lopputulos olla epätietoinen. Kysymyksessä oli tyhmä härkä joka ei ollut milloinkaan otellut ihmisen kanssa ja viisi viisasta ihmistä, jotka olivat otelleet monen härän kera. Jos olisi yksi mies ja yksi härkä, voitaisiin puhua oikeudenmukaisuudesta ."
"Tai yksi mies viittä härkää vastaan", sanoi Maria Valenzuela ja kaikki nauroivat. Luis Cervallos nauroi äänekkäimmin.
"Niin", sanoi John Harned, "juuri viittä härkää vastaan ja mies ei milloinkaan ennen astunut kilpakentälle — senkaltainen mies kun te, senjor Cervallos."
"Mutta me espanjalaiset pidämme härkätaistelusta", sanoi Luis Cervallos ja minä saatan vannoa itse paholaisen kuiskanneen hänen korvaansa sen mitä nyt tulen kertomaan.
"Silloin täytyy olla koulutettu maku", vastasi John Harned. "Chicagossa tapetaan kyllä tuhansittain härkiä päivittäin, mutta ei kukaan maksa sisäänpääsymaksua sitä katsellakseen."
"Se on teurastusta", sanoin ininä, "mutta tämä sensijaan — oi, tämähän on taidetta. Se on erikoista. Se on kaunista. Se on hienostettua."
"Ei toki aina", sanoi Luis Cervallos. "Olen nähnyt parisen kömpelöä taistelijaa ja vakuutan, ettei se ollut kaunista."
"Hän värisi ja kasvot kuvastivat sellaista tuskaa, että arvelin paholaisen hänelle kuiskivan; hän rupesi nyt näyttelemään jotain osaa."
"Senjor Harned on ehkä oikeassa", sanoi Luis Cervallos. "Ehkäpä ei ole oikeudenmukaista kohdella härkää tuolla tavalla. Sillä kaikkihan tiedämme ettei härkä saa juomavettä kahteenkymmeneenneljään tuntiin ja vasta juuri ennen näytännön alkua saa se sammuttaa janonsa."
"Ja se tulee kilpakentälle raskaana vedestä", sanoi John Harned äkkiä ja huomasin hänen silmänsä olevan harmaat, terävät ja kylmät.
"Se on aivan välttämätöntä taistelun tähden", sanoi Luis Cervallos. "Tahdotteko pitää härän niin voimakkaana, että se tappaisi kilpakumppaninsa?"
"Minun mielestäni pitäisi härälläkin olla jonkunlaisia mahdollisuuksia taistellakseen", sanoi John Harned kääntyen kilpakentän puoleen nähdäkseen toisen härän sisääntulon.
Seuraava uhri ei ollut mikään hyvä härkä. Se pelkäsi. Se juoksi kilpakentän laitoja etsien ulospääsymahdollisuutta. Taistelijat astuivat esiin heiluttaen suojiaan. Mutta härkä ei vain tahtonut hyökätä.
"Tyhmä eläin", sanoi Maria Valenzuela.
"Anteeksi", sanoi John Harned, "mutta minusta on se viisas härkä. Se tietää, ettei taistele ihmisten kera. Katsokaahan! Se tuntee kuoleman hajun täällä kilpakentällä."
Härkä pysähtyi tosiaankin siihen kohtaan, mihin edellinen oli kaatunut. Haisteli kosteata hiekkaa ja aivasti. Se juoksi uudelleen kilpakentän ympäri nostetulla päällä, katseli niitä tuhansia ihmiskasvoja, jotka sille huusivat, heittivät appelsiininkuoria ja karkeita haukkumasanoja ammentamalla. Mutta veren haju kiihdytti sitä päätökseen ja se hyökkäsi erään taistelijan kimppuun niin äkkiä, että tämä hädintuskin ennätti väistyä. Hän hukkasi suojansa ja sukeltautui varjon taakse. Härkä puski sarvillaan kentän seinustaan, jotta rysähti. Ja John Harned sanoi tyynellä äänellä kuin itsekseen:
"Lahjoitan tuhat sucress'ia Quito'on sairaalaan, jos härkä tänään surmaa miehen."
"Pidättekö häristä", kysyi Maria Valenzuela hymyillen.
"Pidän ihmisistä paljon vähemmän", sanoi John Harned. "Härkätaistelija ei ole mikään urhea mies. Eikä hän saata olla mikään urhea mies. Katsokaa, härän kieli riippuu ulos suusta. Se on väsynyt jo alkuunsa."
"Se on veden syy", sanoi Luis Cervallos.
"Niin, veden", sanoi John Harned. "Ennen kentälle pääsyä olisi siltä pitänyt leikata kinttusuonet poikki, eikö sellainen menettely olisi ollut varmempi?"
Maria Valenzuela suutahti tuosta pilkallisesta äänensävystä John Harned'in lausunnossa. Mutta Luis Cervallos hymyili niin ettei sitä huomanneet muut kuin minä ja nyt ymmärsin minkälaista komediaa hän esitti. Hän ja minä olisimme taisteluun kiihoittajat. Suuri amerikkalainen härkä istui aitiossa seuranamme. Me pistäisimme piikit häneen kunnes suuttuisi ja sitten ei syntyisi minkäänlaista naimiskauppaa Maria Valenzuelan kanssa. Tuopa oli mainio ottelu. Ja meillä kun oli veressämme härkätaistelijan henki.
Härkä oli nyt hermostunut ja ilkeä. Taistelijoilla oli siitä paljon puuhaa. Se oli kovin nopea liikkeissään ja toisinaan kääntyi se niin nopeasti, että takajalat kadottivat tasapainonsa ja se kynti hiekkaa takaosallaan. Mutta se puski aina laskettuja suojia tekemättä kenellekään vahinkoa.
"Sillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia", sanoi John Harned. "Se taistelee tuulta vastaan."
"Se luulee tuon suojan vihollisekseen", selitteli Maria Valenzuela.
"Katsokaahan, miten härkätaistelija eksyttää sen."
"Eksytys kuuluu sen luontoon", sanoi John Harned. "Siksi on se tuomittu puskemaan ilmaa. Kilpailijat sen tietävät; yleisö sen tietää, te sen tiedätte, minä sen tiedän — me kaikki tiedämme etukäteen sen puskevan suotta ilmaa. Härkä on ainoa joka ei ole siitä tietoinen. Se riippuu hänen tyhmästä eläinluonteestaan. Sillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia."
"On aivan yksinkertaista", sanoi Luis Cervallos. "Härkä on nukuksissa hyökätessään. Siksi…"
… "astuu mies syrjään ja härkä hyökkää ohitse", keskeytti John Harned.
"Niin", sanoi Luis Cervallos, "niin se on. Härkä uinuu ja mies on siitä tietoinen."
"Mutta lehmät eivät uinu", sanoi John Harned. "Tiedän siellä kotosalla löytyvän lehmän — oikein hyvälypsyinen Jersey-lehmä — joka pieksisi koko joukon!"
"Mutta härkätaistelijat eivät taistele lehmien kera", sanoin minä.
"Ne pelkäävät lehmiä", sanoi John Harned.
"Niin", sanoi Luis Cervallos, "ne välttävät taistelun lehmien kera. Se ei olisi urheilua lainkaan, jos härkätaistelijat sattuisivat saamaan surmansa…"
"Sepä vasta olisi kelpo urheilua", sanoi John Harned, "jos silloin tällöin härkätaistelijakin tapettaisiin. Kun tulen vanhaksi ukkeliksi ja vielä vaivaiseksikin ja ehkäpä minun on hankittava itselleni toimeentuloni pystymättä raskaaseen työhön, rupean härkätaistelijaksi. Se on varsin helppo toimi iäkkäimmille herroille ja myöskin eläkettä nauttiville."
"Mutta katsokaahan", sanoi Maria Valenzuela, kun härkä urheasti hyökkäsi ja taistelija väisti suojaansa kääntäen. "Tuonlaisessa tehtävässä kysytään suurta taitoa."
"Aivan oikein", sanoi John Harned. "Mutta uskokaa minua, vaaditaan tuhatta kertaa enemmän taitoa väistää ne monet ja nopeat nyrkkeilijän lyönnit, se kun pitää silmänsä auki ja lyö järkevänä olentona. Kaiken lisäksi ei tuo härkä tahdokaan tapella. Sehän juoksee tiehensä."
Se ei ollut mikään hyvä härkä, sillä taaskin se juoksi kilpakentän ympäri etsien ulospääsyä.
"Mutta tuonlaiset härät ovat toisinaan kaikkein vaarallisimpia", sanoi Luis Cervallos. "Ei voi koskaan tietää mitä ne tekevät. Ne ovat aikalailla viisaita. Ne ovat miltei lehmän kaltaisia. Härkätaistelijat eivät senlaatuisista pidä. — Katsokaahan! Se on kääntynyt."
Pettynyt ja ärtyinen kentän seinämille ne kun eivät päästäneet sitä pois, hyökkäsi härkä taaskin urheasti vihollistensa kimppuun.
"Sen kieli riippuu ulkona suusta", sanoi John Harned. "Ensiksi täytetään eläin vedellä. Sitten ne väsyttävät niitä yksi kerrallaan ja houkuttelevat sen väsyttämään itsensä taistelulla tuulta vastaan. Sillä aikaa kun toiset eläintä kiusaavat lepäävät toiset. Mutta härkä ei saa milloinkaan levätä. Lopulta kun se on loppuunpiesty eikä enää ole nopea liikkeissään, pistää härkätaistelija miekkansa sen lävitse."
Nyt oli esitaistelijain vuoro. Kolmasti yritti yksi heistä keihästää elukan yhtä monta kertaa siinä epäonnistuen. Hän vain pisteli härkää saattaen sen raivoon. Esitaistelijan tehtävänähän on, niinkuin tiedetään, koettaa iskeä härkään kaksi keihästä, kummallekin puolelle yksi. Jos vain toinen keihäistä saadaan kiintymään on tuo teko epäonnistunut. Yleisö suhisi kutsuen Ordonez saapuville. Ja silloinpa teki hän suurtyön. Neljästi hän esiintyi ja yhtä usean kerran pisti hän kukkapiikkinsä härän selkään; silloin oli kahdeksan senlaista sen selässä. Yleisö hullaantui ja suoranainen hattu- ja rahasade tulvi arenan hiekalle.
Juuri samassa hyökkäsi härkä kenenkään aavistamatta erään esitaistelijan kimppuun. Mies kompastui ja kadotti tasapainonsa. Härkä otti miehen — onneksi etäällä toisistaan olevien sarviensa väliin. Ja sen ajan kun yleisö katsoi äänettömänä ja henkeänsä pidätellen, nousi John Harned seisomaan ulvoen ihastuksesta. Tuossa äänettömyydessä kuului pelkästään John Harned'in ääni. Ja hän huusi eläköötä. Kuten kuulitte toivoi John Harned miehen kuolemaa. Hän oli raaka ja sydämetön. Harnedin häpeämätön esiintyminen suututti kenraali Salazar'in aitiossa istuvia henkilöitä jotka hiljensivät hänet sanatulvalla. Ja Urcisino Castillo sanoi hänelle vasten naamaa että hän oli koira gringo [espanjalainen haukkumasana kohdistuen englantilais-amerikkalaisiin] j.n.e. Mutta hän puhui espanjan kieltä eikä John Harned sitä ymmärtänyt. Hän seisoi vain siinä hurraten, kenties kymmenen sekuntia, mutta sitten houkuteltiin härkä toisten taistelijain kimppuun ja mies nousi jälleen vahingoittumattomana.
"Eläimellä ei ole lainkaan mahdollisuuksia", sanoi John Harned ja istuutui. "Mies oli vahingoittumaton. Härkä houkuteltiin pois hänen luotaan." Sitten kääntyi hän Maria Valenzuelan puoleen sanoen: "Pyydän anteeksi. Minä tulistuin."
Nainen hymähti ja löi häntä soimaten käsivarrelle viuhkallaan.
"Tämä on ensimäinen härkätaistelu minkä näette", sanoi hän. "Sittenkun olette nähneet useampia, ette varmaankaan toivo miehen kuolemaa. Huomaatteko amerikkalaisten olevan meitä julmempia. Tämä johtuu nyrkkitaistelusta, siinä kun voittaja palkitaan. Tulemme tänne vain nähdäksemme härkää tapettavan."
"Mutta minäpä toivoisin härällekin joitakin mahdollisuuksia", vastasi Harned. "Silloin en enää suuttuisi miehille, joilla on yliote härkään nähden."
Torvet toitottivat kuolinsanoman. Ordonez astui esiin muassaan miekka ja punainen lippu. Mutta härkä oli tällävälin muuttanut mieltään eikä tahtonut tapella. Ordonez polki hiekkaa, huusi ja heilutteli punaista lippua. Silloin hyökkäsi härkä, mutta vailla pontta. Hyökkäyksessä ei ollut lainkaan voimaa. Siitä tuli aivan kehno kuolinisku. Miekka sattui luuhun ja taipui. Ordonez otti uuden miekan. Härkää houkuteltiin uuteen hyökkäykseen. Viidesti yritti Ordonez saada iskunsa sattumaan, mutta joka kerralla tunki se vain vähäisen lihaan tai sattui luustoon. Vasta kuudennella kerralla tunki miekka kahvaan asti. Mutta se oli huono isku. Miekka ei sattunutkaan sydämeen vaan näkyi toisella puolella puolisen metriä kylkiluitten välissä. Yleisö sihisi härkätaistelijalle. Katselin John Harned'ia. Hän istui vaiti ja liikkumatta, mutta näin hänen purevan hampaitaan ja kädet olivat lujasti kiinni aition rintasuojassa.
Härkä oli nyt menettänyt kaiken taisteluhalunsa ja vaikkakaan ei isku ollut hengenvaarallinen juoksi se vain väsyneesti. Tämän väsymyksen aikaansai sen lävitse pistetty miekka. Se juoksi poispäin taistelijoista, ympäri kilpakentän ja katsoi ylös moniin ihmiskasvoihin.
"Se sanoo: 'Päästäkää minut Jumalan tähden, en tahdo enää tapella'", sanoi John Harned.
Siinä olikin kaikki. Se ei senkoommin puhunut, istui vaan katsellen Maria Valenzuelaa nähdäkseen miten hän asiaan suhtautui. Hän vihasi kilpailijaa, tämä kun oli kömpelö. Maria Valenzuela oli kuvitellut näkevänsä ensiluokkaista näytelmää.
Härkä oli nyt suuresti väsähtänyt ja menehtymäisillään verenvuodosta, mutta kuolemasta vielä pitkällä. Hitaasti se kulki pitkin kentän seinämää, etsien ulospääsytietä. Se ei enää halunnut hyökätä. Se oli jo saanut tarpeekseen. Mutta sen täytyi kuolla. Niskassa on härällä muuan kohta aivan sarvien takana, missä selkäydin on miltei paljaana; siihen paikkaan annettu isku tappaa heti. Ordonez asettui härän eteen laskien punaisen lippunsa maahan. Härkä ei vaan hyökännyt. Se seisoi paikallaan haistellen lippua ja taivutti tällöin päätään. Ordonez löi sarvien väliin aseellaan ja yritti satuttaa tuota niskassa olevaa arkaa paikkaa. Härkä viskasi päänsä pystyyn. Isku oli epäonnistunut. Sitten tähysteli härkä miekkaa. Kun Ordonez taas laski lippunsa maahan unohti härkä tuon miekan taivuttaen päänsä alas haistellakseen lippua. Jälleen uusiutui Ordonez'in isku jälleen epäonnistuen. Hän yritti useat kerrat. Se todisti tylsämielisyyttä. Eikä John Harned sanonut mitään. Lopulta onnistui muuan miekanisku ja härkä lysähti hiekkaan, kuoli paikalla; muulit valjastettiin ja se kiskottiin pois.
"Gringot pitävät tuonlaista urheilua raakana, eikö totta", sanoi Luis Cervallos. "Se ei muka ole ihmismäistä. Ne säälivät härkää. Eikö totta?"
"Ei", vastasi John Harned. "Härkää ei suureksikaan arvioida. Katsojia on sääli. Se on katsojille arvotonta. Se opettaa katsojat nauttimaan eläimen kärsimyksistä. On raukkamaista kun viisi miestä tappelevat avutonta härkää vastaan. Siksi oppivat katsojat raukoiksi. Härkä kuolee, mutta katsojat elävät ja ovat oppineet jotakin. Miesten urheus ei ainakaan kasva moisista pelkuruus-näytännöistä."
Maria Valenzuela ei sanonut mitään. Eikä hän edes katsellutkaan John Harned'ia. Mutta hän kuuli jokaisen sanan ja oli kalpeana suuttumuksesta. Hän katsoi kilpakentälle ja leyhytteli itseänsä viuhkallaan, mutta näin miten kädet vapisivat. Eikä myöskään John Harned tuota naista katsellut. Hän jatkoi istumistaan niinkuin ei Maria Valenzuelaa olisi ollut olemassakaan. Myöskin hän oli suuttunut ja katkeroittunut.
"Se on pelkurikansan kehno urheilu."
"Ah", sanoi Luis Cervallos hiljaa, "luulette meidät ymmärtävänne."
"Ymmärrän kyllä espanjalaista inkvisitsioonia", sanoi John Harned.
"Se on kaiketi ollut paljon hauskempi kuin härkätaistelu."
Luis Cervallos hymyili mitään puhumatta. Hän piti Maria Valenzuelaa silmällä ja tiesi härkätaistelun aitiossa saaneen sievän voiton. Ei milloinkaan joutuisi hän tekemisiin niin rumia sanoja puhuneen gringon kera. Mutta ei Luis Cervallos sen enemmän kuin minäkään ollut valmistuneet sellaiseen lopputulokseen. Pelkäänpä ettemme ymmärrä gringo-laisia. Miten saatoimmekaan ymmärtää John Harned'in, joka oli niin suuresti katkeroittunut, äkkiä villiytyvän? Että hän hullaantui sen saatte kuulla. Härkää ei arvioitu suurestikaan, tuon sanoi hän itse. Miksi siis hevosta arvioitiin niin suureksi? Tuota minä en ymmärrä. John Harned'ilta puuttui logiikkaa, siinä ainoa selitys.
"Quito'ssa ei ole tapana tuoda hevosia härkätaisteluun", sanoi Luis Cervallos ja käänsi katseensa ohjelmasta. "Espanjassa ovat ne aina mukana. Mutta tänään on meilläkin hevosia erikoisella luvalla. Seuraavan härän mukana tulevat hevoset ja niitten hoitajat — tiedättehän, hevosilla ratsastavat peitsellä varustetut miehet."
"Härkä on jo etukäteen tuomittu", sanoi John Harned. "Ovatko hevosetkin tuomitut?"
"Niillä ovat silmät peitossa etteivät näkisi härkää", sanoi Luis Cervallos. "Olen nähnyt monta hevosta tapettavan. Senlainen on sangen pirteä näky."
"Olen nähnyt kuinka härkää teurastetaan", sanoi John Harned. "Nyt saan nähdä hevosta teurastettavan, jotta pääsisin täydelliseen käsitykseen tuon jalon urheilulajin suuresta hienorakenteisuudesta."
"Ne ovat vanhoja hevosia", sanoi Luis Cervallos, "eivätkä ne muuhunkaan kelpaa."
"Ymmärrän", sanoi John Harned.
Kolmas härkä päästettiin taistelukentälle ja heti oli sillä kaikki taistelijat kimpussaan. Muuan taistelija asettui aivan meidän alapuolellemme. Myönnän tuon ratsuhevosen olleen vanhan ja kuluneen, pelkkää luuta ja nahkaa.
"On kerrassaan ihme että elukkaraukka jaksaa kantaa ratsastajan", sanoi John Harned. "Ja nyt kun tuo elukka ryhtyy taisteluun härän kera, mitä aseita se saa?"
"Hevonen ei ryhdy taisteluun härän kanssa", sanoi Luis Cervallos.
"Vainiin", sanoi John Harned, "hevonen siis pusketaan kuoliaaksi. Siksipä olivat sen silmät peitetyt ettei se näkisi milloin härkä hyökkää puskien sen kuoliaaksi."
"Ei aivan niin", sanoin minä. "Taistelijan peitsi estää härän puskemasta hevosta."
"Joutuvatko hevoset toisinaan puskun uhriksi", kysyi John Harned.
"Ei", sanoi Luis Cervallos. "Sevillassa näin kahdeksantoista hevosta tapettavan samana päivänä ja kansa vaati lisää hevosia."
"Olivatko niittenkin silmät peitetyt niinkuin tämän", kysyi John
Harned.
"Kyllä", sanoi Luis Cervallos.
Sitten emme puhuneet sen enempää, vaan katselimme härkätaistelua. Koko tänä aikana oli John Harned vähitellen suuttunut, vaikkakin emme siitä tienneet. Härkä ei tahtonut hyökätä hevosen kimppuun. Hevonen seisoi liikkumatta ja kun se ei voinut mitään nähdä oli se epätietoinen siitä, että härkätaistelijat yrittivät kiihoittaa härkää hevosen kimppuun. Taistelijat ärsyttivät härkää varjoillaan ja kun se hyökkäsi heidän kimppuunsa juoksivat he joko hevosen luo tai esiripun taitse. Lopulta härkä tuli oikein raivostuneeksi ja tällöin äkkäsi se hevosen edessään.
"Hevonen ei tiedä mitään", kuiskasi John Harned itsekseen, eikä huomannut puhuvansa ääneen ajatuksiaan.
Härkä ryhtyi hyökkäykseen, eikä hevonen luonnollisestikaan tiennyt mitään ennenkuin taistelija epäonnistui puolustuksessaan ja se tunsi härän sarvikärkien tunkeutuvan vatsaansa. Härkä oli harvinaisen voimakas. Oli suurenmoista nähdä miten voimakas se itse asiassa oli. Se nosti hevosen ilmaan ja kun se kaatui sivulleen maahan loikki ratsastaja pois selästä ja pääsi pakoon, kun taas taistelijat viekoittelivat härän puoleensa. Hevosen sisälmykset vuosivat hiekalle. Mutta kuitenkin se nousi ja äänsi julmasti. Tuo hevosen ääni oli ratkaiseva, mikä teki John Harned'ista perin hullautuneen olennon, sillä hänkin nousi. Kuulin hänen kiroavan matalalla bassoäänellään. Hän ei ottanut katsettaan hevosesta, joka edelleenkin surkeasti valittaen yritti juosta mutta kaatuikin samaan paikkaan, kieri selällään ja potki ilmaan kaikilla neljällä jalallaan. Sitten hyökkäsi härkä uudelleen sen kimppuun puskien sitä monta kertaa kunnes se kuoli.
John Harned oli noussut. Hänen silmänsä eivät enää olleet teräksenkylmät. Niissä ikäänkuin paloi sininen tuli. Hän katsoi Maria Valenzuelaa, joka myöskin katseli Harned'ia; tämän katse ilmaisi syvintä inhoa. Nyt oli hän aivan mielipuoli. Kaikki katsoivat nyt kuollutta hevosta ja John Harned oli suuri mies, joka näkyi kaikkialle.
"Istukaahan", sanoi Luis Cervallos, "muutenhan joudutte naurunalaiseksi."
John Harned ei vastannut. Hän iski sensijaan nyrkillään. Hän löi Cervallos'ta kasvoihin niin lujasti, että tämä kaatui kun kuollut tuolien yli, eikä siitä enää noussut. Hän ei voinut nähdä tapahtumia kentällä. Mutta minäpä näin paljon. Urcisino Castillo kumartui seuraavasta aitiosta ja iski kepillään John Harned'ia kasvoihin. Ja John Harned löi takaisin nyrkillään, jotta lyöty kaatoi mukanaan kenraali Salazar'in. John Harned oli nyt kuten sanotaan raiviovimmassaan — eikö totta? Villieläin oli päässyt hänessä valloilleen ja ulvoi — entisajan villieläin luolastaan tai onkalostaan.
"Olette tulleet tänne härkätaistelua katsomaan", kuulin hänen sanovan, "mutta minäpä näytän teille ihmistaistelun!"
Siitä tulikin aika kahakka. Presidentin aition luona seisoskelevat sotilaat tulivat juosten kentän yli, mutta miehemme tempasi yhdeltä sotilaalta kiväärin ja iski sillä toisia päihin. Eräästä toisesta aitiosta ampui eversti Jacinto Fierro revolverilla villiytynyttä. Ensimäinen laukaus kaatoi erään sotamiehen. Sen tiedän varmasti. Näin sen. Mutta toinen laukaus sattui John Harned'in sivustaan. Hän kirosi, ryhtyi hyökkäykseen ja työnsi kiväärinsä pistimen eversti Jacinto Fierron ruumiiseen. Sitä oli hirvittävä katsella. Amerikkalaiset ja englantilaiset ovat kerrassaan hurjaa sukua. Ne pilkkaavat meikäläisten härkätaisteluja, mutta nauttivat saadessaan vuodattaa verta. Sinä päivänä tapettiin useampia ihmisiä John Harned'in tähden kun milloinkaan ennen, vaikkakin otetaan lukuun kaikki härkätaistelut Quito'ssa, Geicyaquil'issa ja koko Equador'issa.
Hevosen valitushuuto oli kaiken aikaansaanut. Mutta miksei John Harned hullaantunut kun härkä surmattiin? Eläinhän on eläin olkoonpa se sitten härkä tai hevonen. John Harned oli mielipuoli. Muunlaista selitystä ei löydy. Hän oli verenhimoinen, itse oli hän eläin. Niin, tuomitkaahan itse. Mikä on kauheampi, häränkö teloittama hevonen vaiko John Harned'in pistimen silpoma eversti Jacinto Fierro? Ja John Harned lävisti vielä toisiakin pistimellään. Hän oli täynnänsä pahoja henkiä. Hän otteli vielä usea kuula ruumiissaan. Ja Maria Valenzuela oli urhea nainen. Hän ei huutanut tai pyörtynyt niin kuin toiset naiset. Hän istui paikallaan aitiossaan ja katseli kilpakentälle. Hän oli kalpea ja huiskutteli viuhkallaan, vaan ei milloinkaan katsonut taakseen.
Joka suunnalta tulvi sotilaita, upseereja ja tavallisia siviilihenkilöitä aika urhoollisesti kurittamaan tuota hulluttelevaa gringo'a. Totta puhuen — kansa vaati kaikki gringo't tapettaviksi. Latinalaisissa ja amerikalaisissa maissa inhotaan gringo'ja ja heidän sivistymättömiä tapojaan. Mutta rehelliset ecuadorianoslaiset tappoivat vain John Harned'in sittenkun hän oli surmannut heikäläisistä kaikkiaan seitsemän. Paitsi sitä saivat useat vammoja. Olen nähnyt moniaita härkätaisteluja, vaan en milloinkaan niin hirveätä kuin tapahtumat aitioissa härkätaistelun loputtua. Se oli kuin taistelukenttä. Kaikkialla makasi kuolleita ja haavoittuneet nyyhkyttivät ja ähkyivät vaivojaan; muutamat heistä kuolivat sittemmin. John Harned'in vatsaan pistämä mies piti mahastaan molemmin käsin ja huusi. Sanonpa vaan totuuden nimessä, että se tuntui paljoa kamalammalta kuulla kuin jos tuhat hevosta olisi valittanut.
Maria Valenzuela ei mennyt naimisiin Luis Cervallon kanssa. Ikävä kyllä. Tämä mies oli ystäväni ja olin sijoittanut paljon rahaa hänen liikeyrityksiinsä. Viipyi viisi viikkoa ennenkuin välskäri poisti siteet hänen kasvoiltaan. Ja hänellä on vielä tänäkin päivänä arpi poskella, silmän alapuolella. Ja kuitenkin löi John Harned häntä vain kerran ja pelkällä nyrkillään. Maria Valenzuela on nyttemmin Itävallassa. Sanotaan hänen puuhaavan itsensä naimisiin arkkiherttuan tai jonkun muun ylhäisen herran kanssa. En minä vaan tiedä. Luulen tuon naisen pitäneen John Harned'ista ennenkuin tämä saattoi tyttösen mukanaan Quito'on härkätaistelua katselemaan. Mutta miksi juuri hevonen? Sen tahtoisin kaikin mokomin tietää. Miksi katsoi hän huoleti härkää sanoen ettei sitä ollenkaan otettaisi lukuun. Sitten kävi aivan erikoisen villiksi, erään valittavan hevosen äänestä. On mahdoton ymmärtää gringo'ja. He kun ovat karkeita.