XII.
Siten kului kuukausi toisensa perästä, taistelevain puolueiden antamatta hiuksenkaan vertaa perää toisillensa. Lumivalkoinen talvi alkoi jo kadottaa värinsä puhtautta, harmaat jäät ja tummat pilkut pelloilla ja niityillä ennustivat kevään koittoa. Erään rukouskokouksen jälkeen, josta Anni oli palannut kotiin enemmän liikutettuna kuin tavallisesti, oli Matti ankarasti kohdellut häntä ja viimein käsinkoskevastikin sekä uhannut aivan tuntuvasti rangaista, jos hän vielä kerran uskalsi rikkoa hänen selvää kieltoansa. Häpeissään, haluttomana, tyytymättömänä itseensä ja onnettomana kuten aina näiden oikeutetun mustasukkaisuuden ja suuttumuksen kohtausten jälkeen oli hän lähtenyt pariksi päiväksi metsälle virkistämään mieltänsä. Hän rakasti kiihkeästi metsästystä. Kaakkois-Suomessa on muuten vähä metsästäjiä enimmäkseen siitä syystä, että kaikki metsästys on ollut ankarasti kiellettynä lahjoitusmaiden herrain aikana. Joitakuita innokkaita linnustajia oli kuitenkin, ja niistä oli Reijonen yksi. Hän läksi nyt aikaisin aamulla ennen auringon nousua. Ensin hän kuitenkin meni huviksensa lintuaittaansa, vanhaan, jo kaatumaisillaan olevaan huoneesen, joka lähellä pihaa seisoi yksinään ikivanhan koivikon suojassa. Siellä hän valmistihe metsästyksen viehätykseen ja itsekseen iloitsi mieshukasta, jota hän oli saanut aikaan teyrien, metsäkanain, metsojen ja pyiden joukossa. Matti oli näet lintukauppias, hän ampui, pyyteli ansoilla, osti ja möi lintuja Pietarin herkkukauppiaille. Siellä riippui hänen aitassaan sadoittain teyrejä, teräkseltä kiiltävässä puvussa, kuusenhavuja avonaisessa nokassa. Purpuranpunainen pilkku silmäin päällä näytti kuolettavalta haavalta. Muhkea urosmetso riippui siinä, pitkät kaulahöyhenet viimeisen kerran pöyristettynä; ei se kurkku ollut koskaan enää saava aikaan niitä kellonääniä, jotka viehättävät rakastuneita naaraksia. Teyrimetso, syntynyt sekasuvusta, riippui kankeana ja kylmänä emonsa naarasmetson ja isonsa urosteyrin välillä. Metsäkana, valkoiset housut jalassa, ja töyhtöpää pyy, kaikki olivat uhranneet henkensä kylmällä kinoksella, että sitte Pietarin paraimmissa ravintoloissa kiihottaisivat jonkun herkkusuun ruokahalua. Kirkasvärisiä sirkkusia ja tilhejä riippui siinä, kaikki kankeiksi jäätyneinä ja valmiina vietäväksi johonkin muotikauppaan tai turkkurille, Mutta kiusojen ja ikävyyksien unhottamisen sijasta sai Matti yhden huolen lisäksi. Nyt oli näet talvipakkanen lopussa ja linnut täytyi tukuttain muuttaa rahaksi, ett'eivät pahenisi. Tyytymättömänä lukitsi hän aittansa ja läksi teyrivajaansa. Se oli vanhan, visapahkaisen koivuryhmän juuressa, jotka pilviä tavoittelevina ja yksinään seisoivat hoitamattomassa vesakossa. Neljän- tai viidenkymmenen askeleen päässä oli aukea paikka, jossa teyrit tavallisesti leikittelivät ja tanssivat. Oli aikaisin aamulla. Tuuli vielä uinueli, kuin aurinko nousi metsän yli keveiden, untuvaisten, pitkäjuovaisten pilvien keskellä. Heti muuttui kaikki aikaisen kevään karvaiseksi. Ilmaisena, vienon punasinervän karvaisena seisoi koivikko ja haavikko, silmikot paisuvina. Vesakon tiheikköihin painuivat syreenin karvaiset varjot yhä alemmaksi, mikäli aamuvalo hajoitti opaalin väristä utua. Lumikinokset olivat huvenneina, vesojen ja kantojen lävistäminä, ohuina peitteinä soilla ja niityillä; ainoastaan siellä täällä välkkyi joitakuita jääkristalleja. Nyt kajahti palokärjen metallilta helisevä, surumielinen ääni aamusoittona läpi kirkkaan ilman. Nuori varisparikunta heräsi heti ja ryhtyi innokkaasti pesäänsä rakentamaan, miettivästi ja raskaasti lentäen läpi vesakon. Teyrikukot heräsivät koivujen korkeimmissa latvoissa, ojensivat kaulojansa ja räpyttivät tummia, terässinisiä, valkojuovasia siipiään. Sitte alkoi vanhin kukko leikin, päästäen hienon vihellysäänen, monimutkaisen ja erilaisessa tahdissa, sitte tuon puhalluksen, joka viehättää metsämiestä, sillä nyt hän tietää leikin todella alkavan. Tätä puhallusta muut kukot eivät voi vastustaa, he levittävät purstonsa viuhkan muotoon, pörhistävät kaulahöyhenensä ja alkavat kuhertaa. Silloin lentää vanha kukko päättävästi alas koivusta ja laskeutuu aukealle paikalle maahan. Yksitellen lentävät toiset kukot alas, nuorin viimeksi. Silloin alkaa leikki tanssineen ja lauluineen, kukko toisensa perästä lentää kokouspaikkaan, ne poljeksivat ohutta lunta niin, että se roiskuu ylös ilmaan, pyörivät, siivet vähän ylhäällä, hierovat nokkaa ja kaulaa maahan niin, että höyhenet pölisevät, kuhertavat ja viheltävät rakkautensa aamulaulua, Kuin joku nuori kukko kiihtyy liiaksi, ottaa vanha sitä niskasta, laahaa pois ja palaa kujerrellen ja voitostaan ylpeänä, mitä hullunkurisimmasti tepastellen leikkipaikkaan, ja mitä kauemmin leikkiä kestää, sitä enemmän nämä muhkeat linnut kiihtyvät.
Matti ei voinut olla vertailematta näitä kiihtyneitä lintuja ja hihhuleja toisiinsa. Rukouksesta ja veisuusta päihtyneinä, tunteet kiihottuneina mielipuolisuuden rajalle asti, pitivät nekin tanssejansa. Katkerasti hymyillen nosti hän pyssynsä kaataakseen yhden teyrin, hänellä oli jo sormi liipasinta vasten, kuin eläin, koiran kokoinen, yht'äkkiä kuin nuoli viskautui pitkällä hyppäyksellä joltakin vanhan koivun oksalta alas, sieppasi kiinni kurkusta juuri sen teyrin, jonka Matti oli valinnut saalikseen, ja ennen, kuin hämmästynyt metsämies ehti tointua, levittivät teyrit, sekä kukot että kanat, siipensä ja läksivät humisten pakoon, vaan ilves hitaasti käveli pois saaliinensa. Tajuttomasti välähti Matti Reijosen mielessä yksi ajatus, hänen voimattansa tehdä siitä selkoa: noin pitäisi minunkin tehdä teyrikukolleni kotona, kerran vain puristaa kurkusta, niin olisi se leikki lopussa. Matti kauhistui itse tuota ajatusta ja koetti niin pian kuin mahdollista karkoittaa sitä mielestään. Hän katsoi ilvestä, tuossa se vielä seisoi pajupensaan alla syömässä aamiaistansa. Hän tuiskautti rohkealle ryövärille haulipanoksen, voimatta sillä juuri mitään vaikuttaa, sillä ilves yhdellä hyppäyksellä katosi vesakkoon. Tästä paikasta oli teyrin pyynti loppunut pitkäksi ajaksi, sillä missä ilves liikkuu, siinä teyrit eivät suinkaan ryhdy leikkiinsä, vaan etsivät rauhallisempia paikkoja.
Äkeissään tästä uudesta vastoinkäymisestä läksi Matti astuskelemaan kotiin päin. Puoli matkassa tapasi hän erään tuttunsa, joka oli menossa lähimmälle rautatien-asemalle. Reijonen läksi mukaan tekemään lintukauppaa. Mutta tämä päivä oli kerrassaan onnettomuuden päivä, hän sai kuulla ruplan kurssien alenneen yht'äkkiä uskomattomasti. Hän joutui huonoon seuraan, ja kuin hän viimein myöhään illalla läksi kotiinsa päin, oli hän jotenkin juovuksissa ja suutuksissa itseensä ja koko maailmaan.