II KOHTAUS.
Hanna. Nanni.
NANNI (Sisään vasemmalta. Käytökseltään ja puheiltaan hätiköivä).
Iltaa, rakas Hanna. Kyllä minut puoleksi ajettiin po;s eteisestä, mutta tulin sittenkin hetkeksi sinua tervehtimään. Sanottiin, että paraikaa kirjoitat, mutta sitähän sinä teet aina. Jos pelkäisi häiritsevänsä kirjallista työtäsi, ei suorastaan koskaan voisi tulla sinua tapaamaan. (Katsoo huoneen keskelle asetettua ruokapöytää). Mutta taidatpa odottaa vieraita, ja lisäksi intiimisiä vieraita, kun olet nostattanut teepöydän tänne makuuhuoneeseen. Siinä tapauksessa tietysti lähden heti.
HANNA (Hieman väkinäisesti).
Iltapäivällä oli muutamia vieraita, ja minusta tuntui kodikkaammalta juoda kahvia täällä. Istuhan nyt kuitenkin hetkinen.
NANNI (Istuutuu sohvalle).
Niin, sinähän olet nyt yksin kotona. Onko Olavi lähtenyt jollekin virkamatkalle?
HANNA
Ei. Hän läksi muutaman aseman matkan metsästämään.
NANNI
Viipyykö hän kauan?
HANNA
Huomenna tai viimeistään ylihuomenna hänen täytyy palata.
NANNI
No tällä ajalla sinä kai olet päässyt pitkän matkaa eteenpäin teoksessasi. Muistan sinun kerran maininneen, että työskentelet parhaiten, kun olet yksin, kun ympärilläsi on vallan hiljaista.
HANNA
Se on totta. Aamupäivin saankin enimmin kirjoitettua, kun Olavi on asianajo-toimistossaan. Muuten hän on hyvin hienotunteinen, eikä koskaan tule tänne minun puolelleni, kun tietää, että minä vakavasti työskentelen.
NANNI
Kuule, mitenkä on oikein Olavin laita, paneeko hän arvoa sinun kirjallisiin harrastuksiisi?
HANNA
Hyvinkin paljon. Me puhumme usein hänen kanssaan kirjallisuudesta ja taiteesta. Hän ei suinkaan ole sellainen henkilö, jolle asianajo- ja juridiikka on kaikki kaikessa. Hänen mielensä on avoin kaikille yleis-inhimillisille harrastuksille.
(Katsoo salaa kelloaan).
NANNI (On huomannut tämän).
Niin, se on totta, minunhan piti viipyä vaan pari sekuntia.
(Nousee).
HANNA
Pyytäisin sinua jäämään teelle, mutta Miina on saanut luvan lähteä iltamaan. Jos odotat hetken, käyn sanomassa, että hän jo saa mennä.
NANNI
Minä lähden heti. Pari sanaa vaan, jos maltat. Katso, minä olen tänään oikeastaan ollut kodittomana. Meillä on suursiivous, äiti on ollut hirveän huonolla tuulella, minä en ole saanut olla rauhassa missään. Huoneesta huoneeseen on minut ajettu. Ja päivälliseksi oli meillä kovin huonoa ruokaa: ryyninsekaista luusoppaa, patapaistia ja ruskeita papuja. Kaikki meillä ihailevat ruskeita papuja, paitsi minä. Minä niitä suorastaan inhoan. Pistäysin sitten Berggren'eille iltapäivällä, johonkin mennäkseni. Mutta siellä oli tuo piintynyt vanhapoika, lehtori Wallman, sinä tiedät, joka aina ilkkuu naisten muka turhamaisia ominaisuuksia. Heti hän rupesi rienaamaan tätä minun hattuani ja sen "esprit"-töyhtöä. Hän sanoi, se pahus, että pohjoismaisilla naisilla ei ole esprit'ä päässä, sentähden kantavat he sitä päänsä päällä.
HANNA
Ja mitä sinä siihen sanoit?
NANNI
Minä tietysti maksoin samalla rahalajilla. Minä sanoin, ettei useimmilla miehillä ole esprit'ä edes päänsä päälläkään.
HANNA (Hieman kärsimättömänä).
Jos suot anteeksi, käyn sanomassa Miinalle, että hän nyt saa lähteä.
NANNI
Minä lähden samalla. Hyvästi nyt vaan, suo anteeksi, että tulin häiritsemään, ja käy nyt oikein pian meillä.
HANNA
Hyvästi, hyvästi. Ikävä, etten voinut sinua paremmin vastaanottaa.
Muista nyt jälkiäs.
(Saattaa Nannin eteiseen).