XXXI LUKU.
Eversti Fitzwilliamin rattoisata luonnetta ihailivat kaikki pappilalaiset, ja nimenomaan naisten mielestä hän oli mitä tervetullein lisä hovin muuten niin jäykkään seuraan. Pappilan perhettä ei sinne kuitenkaan nyt kutsuttu moneen päivään, sillä hovilaisilla oli vieraistaan tarpeeksi seuraa. Vasta pääsiäispäiväksi, viikon päivät nuorten herrojen tulosta, heidät kirkosta palatessa kutsuttiin viettämään iltaa hovissa. Koko viikon aikana he eivät olleet nähneet Lady Catherinea eikä tämän tytärtä; eversti Fitzwilliam oli sen sijaan ahkerasti käynyt pappilassa — mutta yksin, sillä hra Darcy oli edelleenkin suvainnut sulkeutua kuoreensa.
Kutsua tietysti noudatettiin, ja määrähetkenä pappilan väki saapui Lady Catherinen saliin. Emäntä otti heidät tosin kohteliaasti vastaan, mutta kaikesta näkyi, ettei heidän seuransa nyt ollut hänelle yhtä mieluinen kuin ennen yksin ollessaan; ja koko illan hän puheli melkein yksinomaan sisarenpoikainsa, nimenomaan Darcyn kanssa, aivan kuin ei huoneessa olisi muita ollutkaan.
Eversti Fitzwilliam tuli ilmeisesti iloiseksi heidät nähdessään; mikä hyvänsä vaihtelu oli hänelle mieleen Rosingsissa ollessa; ja kenties sattui rva Collinsin sievä ja hilpeä ystävätär herättämään tavallista enemmän hänen mielenkiintoaan. Hän istahti oitis Elizabethin viereen ja pakinoi Kentistä ja Hertfordshirestä, matkoista ja kotiviihdykkäisyydestä, uusista kirjoista ja musiikista niin hauskasti, että tytöstä ei vielä mikään hänen Rosingsissa viettämänsä ilta ollut kulunut näin rattoisasti. He innostuivat puhelemaan niin eloisasti, että se kiinnitti yksin Lady Catherinenkin huomiota samoin kuin hra Darcynkin. Tämän silmät olivat jo monesti pälyilleet ilmeisen uteliaasti puhelevaan pariin; Lady Catherine puolestaan ei enää malttanut hillitä uteliaisuuttaan, vaan huusi huoneen poikki sukoilematta sisarensapojalle:
"Mitä te siellä juttelette päät yhdessä, Fitzwilliam? Mitä sinä kerrot neiti Bennetille? Puhu kovaa, että minäkin kuulen."
"Me puhelemme vain musiikista, täti rakas", sanoi eversti, kun näki mahdottomaksi vältellä vastaamista.
"Musiikista! Puhukaa sitten kernaasti lujempaa. Siitä puheenaiheesta minä haluankin kaikkein enimmän kuulla. Minun täytyy saada ottaa osaa keskusteluun, kun kerran musiikista puhutaan. Luulenpa, että Englannissa on harvoja ihmisiä, jotka minua vilpittömämmin nauttisivat musiikista tai joilla olisi parempi luontainen musiikkiaisti. Jos olisin oppinut edes vähäsenkään soittamaan, niin luulisinpä olevani suurikin taiteilija. Samaa voisi sanoa Annestakin, jos hänen heikko terveytensä olisi sallinut hänen harjoitella. Kuinka Georgianan musiikkiopinnot menestyvät, Darcy?"
Hra Darcy kiitteli innostuneesti sisarensa soittokykyä ja sanoi hänen harjoittelevan ahkerasti.
"Sen parempi. Harjoittelemista ei voikaan koskaan harrastaa liiaksi, ja kun ensi kerran kirjoitan hänelle, varoitan häntä millään muotoa taukoamasta siitä. Olen tälle neiti Bennetillekin sanonut jo monesti, että hän ei ikinä opi hyvin soittamaan, jollei harjoittele joka päivä; ja vaikka rouva Collinsin piano onkin aika rämä, niin on hän tervetullut tänne soittamaan. Rouva Jenkinsonin puolella hän saa olla aivan rauhassa, eikä hänen soittonsa siellä häiritse ketään."
Hra Darcy näytti olevan hiukan häpeissään tätinsä tahdittomuudesta eikä virkkanut sanaakaan.
Kun kahvi oli juotu, eversti Fitzwilliam muistutti Elizabethille, että tämä oli luvannut soittaa heille; ja kuuliaisesti istahti tyttö oitis pianon ääreen. Lady Catherine kuunteli laulua puoliväliin saakka ja rupesi sitten jatkamaan puhettaan sisarenpoikansa kanssa, kunnes tämä lähti hänen luotaan ja astellen huolettomasti lattian poikki asettui soittokoneen viereen siten, että näki vapaasti kauniin soittajattaren vaihtelevat kasvojenilmeet edessään. Elizabeth pani merkille hänen tarkastelunsa; ja ensimmäisen sopivan lepohetken aikana hän käännähti suoraan häntä kohti, veti suunsa hymyyn ja sanoi:
"Te kai aiotte säikyttää minua, herra Darcy, asettumalla noin mahtavasti kuuntelemaan minua. Mutta minä en aio säikähtää, vaikka tiedänkin sisarenne soittavan paremmin kuin minä. Minun luonteeni on niin uppiniskainen, etten mielelläni anna toisten masentaa itseäni. Päinvastoin ylpeyteni kohottaa aina harjaansa, kun näen sellaista yritettävän."
"En tahdo sanoa, että erehdytte, vaikka tiedänkin teidän todellisuudessa uskovan, ettei minulla ole lainkaan tuollaista ajatusta teidän suhteenne. Sellaisesta varjelee minua pitkäaikaisen tuttavuutemme aikana saamani kokemus, että teitä nimittäin toisinaan erikoisesti huvittaa lausua mielipiteitä, joita itse asiassa ette myönnä itsekään tosiksi."
Elizabeth nauroi sydämellisesti kuullessaan tällaisen kuvauksen itsestään ja sanoi eversti Fitzwilliamille: "Teidän serkkunne tahtoo antaa teille hyvin kauniin käsityksen minusta ja saada teidät uskomaan, ettei minun puheisiini ole luottamista. Minulla on kerrassaan kova onni joutuessani täten sattumoilta yhteen henkilön kanssa, joka osaa niin hyvin paljastaa todellisen olemukseni, ja vieläpä sellaisessa maailmankolkassa, jossa tuntemattomana piillen toivoin tulevani edes vähänkin uskotuksi. Totta tosiaan, herra Darcy, ei ollut teidän puoleltanne lainkaan jalomielistä vetää täällä päivänvaloon kaikkia minun Hertfordshiressä tekemiäni tihutöitä — eikä se ollut edes varsin valtioviisastakaan, jos sallitte minun niin sanoa — sillä sen kautta yllytätte minua kostamaan ja kukaties juttelemaan teistä itsestänne sellaisia asioita, jotka saavat hiukset nousemaan pystyyn kaikkien täällä olevain sukulaistenne päässä."
"Ei minua peloita lainkaan"; sanoi Darcy hymyillen.
"Antakaas kuulla, mistä kaikesta te häntä oikein syytätte", huudahti eversti Fitzwilliam. "Tahtoisin mielelläni tietää, kuinka hän käyttäytyy vennon vierasten parissa."
"Kuulkaahan sitten — mutta olkaa valmis kuulemaan jotakin kauheaa. Tietäkää, että ensi kerran näin hänet Hertfordshiressä eräissä tanssiaisissa — ja arvaattekos, mitä tämä herra silloin teki? Hän tanssi ainoastaan neljästi! Minua surettaa sanoa näin, mutta niin oli todella asianlaita. Hän tanssi vain neljä kertaa, vaikka kavaljeereista oli puute, ja minä tiedän varmasti, että monet neitoset saivat koristaa seinäviertä, kun heillä ei ollut tanssittajia. Herra Darcy, te ette voi kieltää tätä tosiasiaa."
"Minulla ei silloin ollut kunnia tuntea ainuttakaan saapuvilla ollutta naista, lukuunottamatta omaan seuraani kuuluvia."
"Totta kyllä, ja vaikeatahan on käydä tanssisalissa esittelemään itseään. No niin, eversti Fitzwilliam, mitä minun nyt on soitettava teille? Sormeni odottavat käskyänne."
"Ehkäpä", sanoi Darcy, "olisin voinut käyttäytyä oikeamielisemmin, jos olisin toimittanut itseni esitellyksi, mutta minun on aina hyvin vaikea seurustella umpi outojen kanssa."
"Kysymmekö serkkunne mielipidettä siitä?" sanoi Elizabeth, yhä Fitzwilliamille puhellen. "Pyydämmekö hänen selittämään sen ihmeellisen ongelman, miksi älykkään ja hienosti sivistyneen miehen, joka on ikänsä elänyt mukana suuressa maailmassa, on vaikea seurustella umpi outojen ihmisten kanssa?"
"Minä voin vastata kysymykseenne pyytämättä lupaa häneltä itseltään", sanoi eversti. "Syy on se, että hän ei viitsi nähdä sitä vaivaa."
"Minulla ei todellakaan ole sitä kykyä kuin eräillä toisilla", sanoi Darcy, "että osaisin keskustella sujuvasti ihmisten kanssa, joita en ole koskaan ennen nähnyt. Minä en voi sulautua heidän puheensävyynsä enkä näyttää olevani huvitettu heitä huvittavista asioista, niinkuin usein näen toisten tekevän."
"Minun sormeni", sanoi Elizabeth, "eivät juokse koskettimilla niin liukkaasti kuin olen nähnyt monien muiden naisten sormien tekevän. Niillä ei ole samaa voimaa eikä nopeutta, eivätkä ne kykene yhtä mestarillisesti ilmaisemaan tunteita. Mutta tätä olen aina arvellut omaksi viakseni — etten ole huolinut harjoitella tarpeeksi. Päähäni ei ole pälkähtänytkään uskoa, etteivät sormeni olisi yhtä hyvät kuin kenen hyvänsä paljon suurempaa oppia saaneen naisen sormet."
Darcy vastasi hymyillen: "Te olette aivan oikeassa. Te olette käyttänyt aikanne paljon paremmin. Ei kukaan, jonka on suotu kuulla soittoanne, voi väittää teiltä kykyä puuttuvan. Kukaan meistä toisista ei pystyisi niin luontevasti esiintymään vierasten kuullen."
Tällöin heidän puheensa keskeytti Lady Catherine, joka huusi äänekkäästi salin poikki tahtoen tietää, mistä he väittelivät. Elizabeth rupesi oitis soittamaan, Lady Catherinekin tuli pianon luo ja kuunneltuaan vähän aikaa virkkoi Darcylle:
"Neiti Bennet ei soittaisi lainkaan hullummin, jos hän olisi harjoitellut enemmän ja saanut jonkun Lontoon soittomestarin opetusta. Hänen sormitaitonsa on todella varsin hyvä, vaikkei hänen musiikkikorvaansa voi verratakaan Annen korvaan. Anne olisikin ihanteellinen soittaja, jos hänen heikko terveytensä olisi sallinut hänen opiskella."
Elizabeth vilkaisi varkain Darcyyn nähdäkseen, kuinka tulisesti tämä yhtyi serkkunsa ylistelyyn; mutta ei tällöin eikä muissakaan tilaisuuksissa hän kyennyt keksimään vähintäkään rakastumisen merkkiä tuon jäykän miehen ilmeessä. Kaikesta hänen käyttäytymisestään nti De Bourghia kohtaan voi Elizabeth tehdä sen nti Bingleylle lohdullisen havainnon, että Darcy voisi aivan yhtä hyvin naida viimeksimainitun, jos tämä vain olisi ollut hänen serkkunsa.
Lady Catherine jatkoi huomautuksiaan Elizabethin soittotaidosta; Elizabeth kuunteli niitä kärsivällisen kohteliaasti ja pysyi herrojen pyynnöstä pianon ääressä siksi kunnes ilmoitettiin, että hovin vaunut olivat portaiden edessä valmiina viemään vieraat kotia.