XXXVI LUKU.
Jollei Elizabeth ottaessaan vastaan hra Darcyn kirjeen ollut odottanut siinä eilisen kosinnan uudistamista, niin ei hän ollut voinut kuvitella mitään muutakaan sen sisällöstä. Joka tapauksessa voi arvata, että hän hämmästyen ja oudoksuen luki sen läpi, ja että tuloksena oli sanomattoman ristiriitainen tunnekuohu. Aluksi häntä ihmetytti, että tuo mies voi luulla voivansa millään tavoin puolustella käyttäytymistään; ja väkevän ennakkoluulon vallassa hän aloitti lukea hänen esitystään Netherfieldin tapahtumista. Darcyn uskoa Janen välinpitämättömyydestä Bingleytä kohtaan hän ei voinut ottaa todeksi; ja tuon miehen esitys hänen todellisista syistään näiden avioliittoa vastaan oli omiaan suututtamaan Elizabethia yhä enemmän. Darcy ei ilmaissut lainkaan katuvansa menettelyään, päinvastoin hän osoittihe yhä paatuneemmaksi pöyhkeässä suvaitsemattomuudessaan ja sääty-ylpeydessään.
Mutta kun sitten seurasi kuvaus hänen suhteestaan hra Wickhamiin; kun Elizabeth tarkkaavaisesti tutustui asianhaaroihin, joiden — jos ne vain oli todenperäisesti esitetty — täytyi kerrassaan kumota hänen mielihalulla hellityn käsityksensä tuon perin miellyttävän nuoren miehen luonteesta — kävi juttu paljon sekavammaksi ja tuskallisemmaksi. Hämmästys, huolestuminen, jopa kauhukin täyttivät hänen mielensä. Hän toivoi kaikesta sydämestään, että hän voisi julistaa kaiken valheeksi, tahalliseksi vääristelyksi, ja huudahtaa: "Se ei ole totta! Se ei voi olla totta!" — ja kun hän oli käynyt koko kirjeen läpi, tuskin kyeten enää kunnolla käsittämään viime sivun sisällystä, työnsi hän sen nopeasti syrjään, päättäen ettei koskaan edes katsahtaisikaan enää siihen.
Tässä hämmentyneessä mielentilassa hän asteli edestakaisin, kykenemättä lepuuttamaan ajatuksiaan ja löytämättä niille lujaa kiinnekohtaa; mutta kauan hän ei kestänyt sitäkään — kohta oli kirje jälleen esillä kuorestaan; ja hilliten itseään minkä kykeni hän rupesi uudestaan lukemaan tuota hirveää syytöstä hra Wickhamia vastaan ja pakottautui mahdollisimman kylmäverisesti käsittämään jok'ikisen lauseen sisällön. Esitys Wickhamin suhteissa Pemberleyn isäntäväkeen oli joka suhteessa aivan samanlainen kuin tämän itsensä antama; ja edesmenneen hra Darcyn leppeä ystävällisyys, josta Elizabeth ei ollut tähän saakka ollut oikein perillä, kävi aivan yhteen hänen omien sanojensa kanssa. Sitä myöten molemmat kertomukset kattoivat toisensa; mutta testamenttiin tultua niiden välillä aukeni syvä juopa. Elizabethilla oli vielä vereksessä muistissa, mitä Wickham oli kertonut toiveistaan tuohon kirkkoherranpaikkaan; ja sitä muistellen hänen oli mahdotonta uskoa muuta, kuin että jompikumpi kertojista oli tahallaan erehtynyt; ja aluksi hän luuli olevansa varma, kumpi heistä oli puhunut väärin. Mutta lukiessaan edelleen, kuinka Wickham oli vapaaehtoisesti luopunut kaikista toiveista mainittuun paikkaan ja saanut korvaukseksi melkoisen rahasumman, hänen oli jälleen pakko epäröidä. Hän laski kirjeen kädestään ja punnitsi mielessään jok'ainutta seikkaa mahdollisimman puolueettomasti, koettaen tulla hänelle itselleen mieluiseen tulokseen — mutta onnistumatta. Molemmilla puolillahan häntä kohtasivat vain asianomaisten omat mieskohtaiset vakuuttelut. Jälleen hän rupesi lukemaan. Mutta joka rivi osoitti yhä selvemmin, että tämä juttu, jonka hän oli uskonut yksinomaan todistavan hra Darcyn menettelyn halpaa halvemmaksi, näyttikin saavein käänteen, joka kerrassaan puhdisti hänet kaikesta syystä.
Jo se kevytmielinen tuhlailunhalu ja periaatteeton kunnottomuus, josta kirjoittaja ei vähääkään epäröinyt syyttää hra Wickhamia, järkytti lukijaa suuresti. Hän ei ollut kuullut tuosta nuoresta miehestä sanaakaan ennen hänen liittymistään Hertfordshiren miliisirykmenttiin, johon hän oli tullut erään tuttavan upseerin suosituksesta. Hänen aikaisemmasta elämästään ei Hertfordshiressä tiedetty muuta kuin mitä hän itse oli kertonut. Hänen todellisen luonteensa perille ei Elizabeth ollut tähän asti pyrkinytkään päästä. Wickhamin kasvonpiirteet, hänen äänensä, ryhtinsä ja käytöstapansa olivat taanneet hänet joka suhteessa täysin kunnioitettavaksi mieheksi. Elizabeth koetti etsiä muististaan jotakin erityistä hyvyyden, puhtauden ja jaloluontoisuuden piirrettä Wickhamin luonteesta, joka suojelisi tätä Darcyn hyökkäyksiltä tahi ainakin selittäisi hänen luonteenvikansa pelkiksi paljon hemmotellun nuoren miehen tilapäisiksi hairahduksiksi, eikä suinkaan vuosikausien joutilaisuuden ja hurjistelun hedelmiksi, kuten Darcy esitti. Mutta mitään sellaista piirrettä ei lainkaan johtunut hänen mieleensä. Hän voi nähdä Wickhamin edessänsä ilmi elävänä, ulkomuodoltaan, sanoiltaan ja sävyltään lumoavana; mutta hän ei kyennyt kasaamaan hänen ansiopuolikseen muuta hyvää kuin mitä lähiympäristössä ja toveripiirissä hänestä yleensä ajateltiin.
Punnittuaan tätä kohtaa hyvän aikaa Elizabeth jatkoi jälleen lukemistaan. Mutta, oh! — sitä onnetonta kertomusta, mikä sitten seurasi — Wickhamin häpeällisistä aikomuksista nti Darcyn suhteen — sille antoi jonkin verran vahvistusta hänen ja eversti Fitzwilliamin eilisaamuinen puhelu; ja joka tapauksessa häntä oli kehoitettu hankkimaan lisätodisteita kertomuksen todenperäisyydestä everstiltä itseltään, jonka kunnioitettavaa luonnetta hänellä ei ollut syytä vähintäkään epäillä. Aluksi Elizabeth miltei päättikin kääntyä everstin puoleen, mutta tukalaahan oli syrjäisen henkilön tehdä tuollainen vetoominen; ja eikähän hra Darcy olisi varmastikaan uskaltanut sellaista kehoitusta antaa, jollei hän jo edeltäkäsin olisi ollut varma serkkunsa lausunnosta.
Elizabeth muisti aivan hyvin ensi keskustelunsa Wickhamin kanssa tuona ensimmäisenä illanviettona hra Philipsin perheessä. Monet tuon miehen lauseista olivat aivan sellaisinaan painuneet hänen muistiinsa. Nyt häntä ihmetytti, kuinka Wickham oli oikeastaan voinutkaan puhella sellaista vennon vieraalle, ja kuinka hän itse ei ollut aikaisemmin tullut sitä oudostelleeksi. Edelleen hän muisti Wickhamin kerskailleen, ettei hän suinkaan peljännyt tavata hra Darcya — että hra Darcyn asiana oli puittia tiehensä, hänen jäädessä paikoilleen, ja kuitenkin hän oli jo seuraavalla viikolla vältellyt saapua Netherfieldin tanssiaisiin. Hän muisti myöskin, että aina siihen saakka kuin Netherfieldin perhe oli poistunut seudulta, Wickham oli kertonut tarinansa ainoastaan hänelle, mutta että se kohta tuon muuton jälkeen oli ollut yleisenä puheenaiheena; ja ettei Wickham silloin enää aristellut alentaa hra Darcyn mainetta toisten ihmisten silmissä, vaikka hän oli vakuuttanut Elizabethille, että hän kunnioituksesta isää kohtaan tahtoi säästää poikaa.
Kuinka toisenlaisessa valossa tuo mies nyt näyttäytyikään! Hänen nti Kingille osoittama huomaavaisuutensa oli Elizabethista nyt pelkästään inhoittavan rahanhimon aiheuttamaa; yksinpä sekin seikka, että kyseenä oleva perintö itsessään oli verraten vähäpätöinen, ei enää todistanut kosijan vaatimattomuutta, vaan hänen silmitöntä intoaan pyyhkäistä taskuunsa kaiken, mihin hän vain voi päästä käsiksi. Entä hänen käytöksensä Elizabethia itseään kohtaan? Siihenkään ei enää voinut keksiä mitään siedettävää aihetta. Joko hän oli alussa joutunut harhaan Elizabethia muka odottavan perintöosan suuruudesta, tahi oli hänen turhamaisuuttaan kutkutellut se ilmeinen suosio, jota tämä tiesi hänelle peittelemättä osoittaneensa. Tytön mielessä heikkeni heikkenemistään jokainen vitkaileva ponnistelu tuon miehen puolustukseksi; ja hra Darcyn hyväksi hänelle muistui moniakin seikkoja, joita hän ennen ei ollut tullut ottaneeksi varteen. Niinpä esim. oli hra Bingley Janen sitä kysyessä todistanut Darcyn menetelleen täysin moitteettomasti tässä asiassa; edelleen, että kuinka pöyhkeä ja luotaantorjuva Darcyn esiintyminen yleensä olikin, hän itse ei ollut koko heidän tuttavuutensa aikana — tuon tuttavuuden, joka myöhemmin oli johtanut heidät paljon yhteen ja jonka kestäessä hän oli tullut jokseenkin läheltä tuntemaan tuon miehen luonteensävyn — keksinyt hänen luonteessaan ainuttakaan kehnoa ja periaatetta puuttuvaa piirrettä; ettei kukaan tiennyt puhua hänestä mitään pahaa tai julki jumalatonta; että päinvastoin hänen lähempi tuttavapiirinsä piti häntä erinomaisessa arvossa; että yksinpä Wickhamkin oli myöntänyt hänen olevan hyvän veljen, ja että hän itsekin oli kuullut hänen puhuvan sisarestaan tavalla, josta soinnahti hellää ja ylevää tunnetta; että jos hänen tekonsa tosiaankin olisivat olleet sellaiset, joina Wickham ne kuvasi, ne vaivoin olisivat välttyneet maailman silmiltä; ja että tosi ystävyys hra Bingleyn tapaisen herttaisen miehen ja niin kehnon luonteen välillä olisi ollut kerrassaan käsittämätön ja mahdoton.
Elizabeth aivan häpesi itseään. Hän ei voinut ajatella Darcya eikä Wickhamia tuntematta olleensa kovin sokea, puolueellinen, typerän ennakkoluuloinen.
"Mikä houkka minä olen ollutkaan!" hän huudahti. "Minä, joka olen ollut niin ylpeä tarkkanäköisyydestäni! Joka olen moittinut sisareni ylevää herkkäuskoisuutta ja avomielisyyttä ja tyydytellyt turhamaisuuttani epäilemällä toisia ja keksimällä vikoja, missä niitä ei ole ollutkaan. Mikä nöyryyttävä keksintö tämä onkaan minulle! Ja kuitenkin niin hyvin ansaittu nöyryytys! Vaikka rakkauskin olisi sokaissut silmäni, niin en olisi sen kehnommin osannut arvostella ja tuomita. Mutta ei rakkaus, vaan turhamaisuus se minut sokaisi. Mieltyneenä toisen mairitteluun ja loukkautuneena toisen välinpitämättömyydestä olen tuttavuutemme ensi alusta alkaen kallistunut ehdoin tahdoin ennakkoluuloisuuteen ja typerään tietämättömyyteen ja välittänyt vähät terveestä järjestä. Tähän hetkeen saakka en ole tuntenut omaa itseäni!"
Hänestä itsestään Janeen ja Janesta Bingleyhin hänen ajatuksensa sitten kulkivat sellaista uraa, että hän johtui muistelemaan, kuinka perin epätyydyttävältä hänestä oli tuntunut Darcyn selitys menettelystään tässä asiassa. Hän luki sen uudelleen. Ja nyt oli tulos aivan toinen. Kuinka hän voi kieltäytyä uskomasta Darcyn vakuutteluja tässä asiassa, annettuaan jo perään toisessakin? Darcy selitti olleensa aivan tietämätön Janen kiintymyksestä hänen ystäväänsä; eikä Elizabeth voinut tällöin olla muistamatta, mitä Charlotte aina oli arvellut tästä asiasta. Eikä hän myöskään voinut väittää vääräksi Darcyn kuvausta Janen luonteensävystä. Hän muisti, kuinka taitavasti Jane osasi rakastuneenakin hillitä itsensä ja salata tunteensa, kuinka hän alati käyttäytyi maltillisesti ja ja järkevästi, niin että syrjäisen silmä voi helposti erehtyä hänen tunteittensa todellisesta laadusta.
Kun hän sitten tuli siihen kohtaan kirjeessä, jossa hänen lähiomaisistaan puhuttiin niin julmasti mutta hyvällä syyllä moittien, kasvoi hänen häpeäntuntonsa kukkuroilleen. Hän muisti äitinsä ja nuorempain sisartensa käyttäytymisen eri tilaisuuksissa ja nimenomaan Netherfieldin tanssiaisissa; ja hän voi nyt hyvin käsittää, ettei Darcy voinut moittia sitä pahemmin kuin hän itsekin olisi tehnyt.
Hänelle itselleen ja Janelle myönnetty kohtelias tunnustus ei jäänyt vaikuttamatta. Se lohdutti häntä, mutta ei voinut lievittää sitä ylenkatseellista arvostelua, minkä perheen muut jäsenet olivat ansiosta saaneet osakseen; ja miettiessään nyt, kuinka Janen pettymys ja sydämensuru itse asiassa oli ollut hänen lähimpäin omaistensa käytöksen aiheuttama ja kuinka syvästi he molemmat olivat joutuneet kärsimään sen takia, hän tunsi viiltävää tuskaa ja kiduttavampaa nöyryytystä kuin koskaan ennen.
Kierrettyään nurmikentän laiteilla lähes kaksi tuntia, antaen ajatustensa kirmailla joka taholle — muistellen menneitä ja punniten ennakolta tulevia tapahtumia — kärsien uudestaan kaiken tuskan ja nöyryytyksen ja kokien lohduttautua parhaansa mukaan — hän vihdoin palasi sisälle, koettaen näyttää yhtä huolettomalta ja hilpeältä kuin ennenkin ja päättäen tukahduttaa mielessään kaikki sellaiset ajatukset, jotka estäisivät häntä puuttumasta tarinanpitoon toisten kanssa.
Kotia tultua hän sai kuulla, että Rosingsin herrat olivat käyneet talossa hänen poissa ollessaan; hra Darcy vain siunaaman ajan ottaakseen jäähyväiset, mutta eversti Fitzwilliam oli istunut lähes tuntikauden odottaen häntä palaavaksi ja miltei päättäen lähteä etsiskelemään häntä ulkoa. Elizabethin mieleen oli, etteivät he olleet tavanneet toisiaan. Eversti Fitzwilliam ei merkinnyt hänelle enää yhtään mitään. Hän voi ajatella ainoastaan saamaansa kirjettä.