JOHDANTO.
Kun nyt yleisön käsiin olen rohennut jättää heikon koelmani suomentaa tätä jalon Runoilijamme teosta, ja kun lienee yhtä mahdotonta Suomen kielessä, kuin muissaki vielä elävissä, täydelleen jälitellä tuota kuusimittaista klassis-kielten runoa, olen pitänyt tarpeellisena jo edeltäkäsin, joski vajavasti, osoittaa ne merkittävimmät ohjeet, joita noudattaen olen tätä runo-lajia kokenut suomeksi rakentaa, varsinki, kun ne monessa poikkevat näihin asti käytetyistä, mutta vieläki riidan-alaisista säännöistä. Ja vaikka hyvin arvaan ei kaikin puolin hyväksyttävän tätä kuusimitan käytäntöäni, en ole kuitenkaan epäillyt tuoda sitä näytteille, kun en luulisi siitä olevan toki haittaa suomalaiselle runous-opille; sillä siitähän ratkaisematon asia ainaki selviää, että koetellaan kaikki ja pidetään, mikä hyvä on.
Muuten olen nämä ohjeet järestänyt vaan sen mukaan, miten mikin teokseni kohta on selitystä vaatinut. Ja nyt päättäköön suosiollinen Lukija, mihin kelvannevat nämä:
MIELIPITEET Suomalaisesta kuusimittarunosta.
Mietteensä tästä runon-muodosta ovat jo tätä ennen ilmoittaneet E.A. Ingman, E. Lönnrot, A.E. Ahlqvist ja A. Genetz,[1] joiden kirjoituksiin osoitan siis Lukijaa, jonka on mieli saada tarkempaa selkoa sen itse laadusta ja rakentamisesta. Tahdon vaan tähän liittää muutamia tärkeämpiä sääntöjä sekä jo vakaantuneita että itsenikin ehdoitelmia.
Pää-sääntönäni on ollut välttää koron polkemista, paitse joskus sanan-jaossa, (josta enemmän jälestä päin). Sitten eroaa tässä käyttämäni kuusimitta-runo nykyjään tavallisesta siinä, että en ole pitänyt varsin tarkkaa huolta tuosta mora-nimisestä laajuuden mitasta,[2] sen vuoksi, että Suomen puhekielessä semmoisia sanoja, kuin esim. valmiina, äännetään melkein alkupitkinä, johon syynä lienee pidettävä tuo aina koroton toinen tavu. Siihen nähden olen nyt uskaliaasti kyllä ottanut noudattaakseni seuraavata sääntöä:
Säe 1. Torpassa. Alkupitkinä olen pitänyt semmoisia kolmitavuisia sanoja, joiden ensimäinen tavu on pitkä ja toinenki samote, mutta jos tilaisesti, niin siten vaan, että kaksois-kerake tahi keveät l, m, n ja r kerakkeen edellä seuravat sen ääntiötä, sekä kolmas lyhyt ja avoin; esim. raataapi, valmiina; kunnekka, huomenna, torpassa; kaihelma, orsilta, nuorempi, huojensi, luikersi y.m.
Muist. 1. Tällä keinoin olen tarkoittanut jotenki välttää tuota ääntäessä ikään kuin väkinäistä ja hankalaa lyhyen loppu-ääntiön pitentämistä.[3] joka noiden siitä yhä syntyväin kaksi-pitkien kautta tekee säkeen vielä niin pitkä-veteiseksi, Niin on, esim., tämän teoksen alkusanoja ennen suomennettu tähän muotoon: To:rpa:ssa: o:li illa:ste:ttu:, jonka säe-osan olen sovitellut näin: Torpassa iltainen äskettäin oli syötynä, tehden sen sitä turvallisemmin, koska jo muutamissa kielemme murteissaki semmoisia sanoja, kuin torpassa, äännetään, kuin torpasa. y.m. samanlaisia.
Muist. 2. Edellisen säännön mukaan ovat mielestäni käytettävät semmoisetkin eri-sanojen asennot, kuin ju:u:rtu'u'. ja' i:stu'u' ne'; samoin kuin tuo alkupitkäisen mitan sanaa lopettava, mut tilaisesti pitkä, keski-tavu, esim. | päivän ja' | yön.[4]
Muist. 3. Tähän kuuluvain pronomini-liitteesen -nsa päättyvien sanain lyhyttä loppu-tavua lienee kumminki sopivampi pitkänä käyttää, erittäin kun siinä tulee loppuääntiön hengähdys avuksi, ja hyvinki kaksi-lyhyen edellä, jos seuraava sana alkaa kerakkeella, joka silloin ääntyy, kuin kerrottuna, ja siten pitentää sanotun loppu-tavun, esim. poikansa tuli sinne. Samote muissakin hengähtävään ääntiöön päättyvissä sanoissa, esim. tulisi sinun veljesi Matti.
Muist, 4. Saman ensimäistä ohjetta käy noudattaminen pitemmissäki sanoissa, esim. arvokkahalle, äidittömänsä.
Säe 1. iltainen. Yllä ehdoittamani säännön suhteen voi loppu-tavu olla sul'ettukin, jos seuraavan sanan ensimäinen pitkä tavu on alkava ääntiöllä, esim. kerjääjät aina; mutta jos kerakkeella, niin saattaa se silloinkin olla sul'ettu ja, kuuluvana eri-sanaan, siis keski-arvoinen,[5] vaan parempi lienee kuitenki tarkata, sopiiko edellisen sanan loppu-kerake helposti yhteen seuraavan sanan alku-kerakkeen kanssa, esim. iltainen joutui, kun sitä vastoin olisi paljon tukalampi sanoa: kerjääjät kaikki y.m.s., tullen tämäkin aina siihen, mitenkä kerakkeet toisiansa seuravat.
Säe 2. tilavall', Taka-jättöä olen tarvetta myöten käyttänyt
1:ksi, jos seuraava sana alkaa ääntiöllä, niinkuin a) kaksi-tavuisissa sanoissa, joiden pääte on -a tahi -ä, esim. viel' oli, y.m, b) sijapäätteissä -sta ja -ksi, sekä -ta, -ssa, -lla ja -lta, vaikka harvemmin viime-mainituissa, esim. kaupungist' oli tullut.
2:ksi, jos seuraava sana alkaa kerakkeella, olen joskus silloinki käyttänyt taka-jättöä, varsinki, jos sen kautta lyhennetty sana loppuu ja seuraava alkaa samalla kerakkeella, esim. Kaikki jo valmiiks saa, niin voit ihan huoleti maata. Muuten luonnistuu taka-jättöä käyttää kerakkeen edellä sopivammin nousussa, kuin laskussa, jolloin äsköinen säe, taka-jätön sattuessa sanan-jakoon, tulee muodostumaan näin: Kaikki jo saa valmiiks, niin voit ihan huoleti maata; ja hyvinki sopisi sitä tällä tavoin käyttää kaksi-lyhyen edellä, esim. Noin tukevaks tuli tuo.
Muist. 1. Muutamissa sanan-muodoissa olen välistä jättänyt i-päätteenki, kun se on hengähtämätön, niinkuin pronomini-liitteissä -ni ja -si, sekä impf. ind. aktivin 3-ssa pers. sing., paitse kaksois-kerakkeen jälestä, esim. Isän' onpi, setäs alkoi; käsiään ojens' ilmaan; vaan ei koskaan: ott' oven auki, varoitt' äitiä j.s.; niin myös Opt. samassa paikassa, jonka i-pääte, vaikka kohta hengähtävä, puhe-kielessä tavallisesti jätetään, esim. laimin löis' minun lasteni holhon.
Muist. 2. Tässä i-päätteen jättämisessä on merkittävä, että se puhuttaissa korvataan melkein kuin kerake j-llä, joten sanan loppu-tavu ikään kuin tilaisesti pitentyy, etenki nousuun asetettuna, esim. sepä het' meni sinne, lue: sepä hetj meni sinne. Tämä seikka on johdattanut minua noutamaan seuraavata mielestäni jotenki luontevaa sääntöä:
Kaksi- ja neli-tavuisten sanan-muotojen hengähtämätöntä loppu-i-tä käy jättäminen, jos jälelle jäävä loppu-tavu asetetaan nousuun, varsinki kerakkeella alkaviin kaksi-lyhyen edelle, esim. puhuttel' sitä hiljaa. Kolmi-tavuisissa taas on mainittu tavu asetettava joko sanan-jakoon tahi laskuun, ja viime-kohdassa sopivimmin, jos ääntiö seuraa, esim. sukkulakin suljaht' usehin: akanat puhals' ilmaan.[6]
Muist. 3. Jättö-merkin olen tykkönään heittänyt pois pronomini-liitteissä -si ja translativi-päätteissä -ksi, samoin kuin jo v. Becker'kin kirjoitti Turun Viikko-Sanomissa, esim. setäs, valmiiks. Ja voisippa, luullakseni, vielä tarkemminki raivata pois nuo harmittavat silmän-tikut, missä vaan tämä menetys ei vaikuta mitäkään epäselvyyttä.
Säe 3. vatiloissa. Useammassa kohdin olen seurannut Savon murretta, koska se sulon noreutensa puolesta on, mielestäni, enimmin vastaava Kreikkalaisten kertoma-murretta ja on muutenkin erittäin mukava kuusimittaiseen runoon, esim. patoaan, isäntä'i, vetänynnä y.m.[7] Olenpa vielä välisti supistanut semmoisia sanan-muotoja, kuin tämä vi viimeks-sanottu, niin että päätteen -nunna asemesta olen käyttänyt ainoastaan -nna, esim. unohuttannakaan.[8] Samote myös olen kovien kerakkeiden pehmetessä jättänyt ne useasti pois, niinkuin Suomen vanhassa nelimitta-runossakin on tapana, esim. jahillen, ehoituksestaan,[9] mainimatta vielä muutaki sille murteelle omituista.
Säe 5. jakoi. Kaksi-tavuisen Impf. ind. aktivin 3-nen pers. sing. päätteitä oi, ui ja yi olen käyttänyt lyhyinä, syystä, että niiden i on puhe-kielessä jo melkein kadonnut, esim. Rahvaallen jakoi hellettään.
Säe 10. emännän. Jos kolmi-tavuisissa sanoissa ensimäinen tavu on lyhyt, niin on toinenki, vaikka tilaisesti pitkä, käytettävä lyhyenä, jos loppu-tavu on pitkä, esim. ra'ka'sta:a:; mutta jos keski-arvoinen, niin on sen pitentyäkseen sopivampi, että kerake seuraa, kuin ääntiö. Parempi on sentähden sanoa: rakastun tähän neitoon, kuin jos sanoisi: rakastun ihanaiseen.
Muist. Tätä sääntöä olen noudattanut sanojen sisälläkin, esim. rohke'a'mma:sti, tyttäre'lle:nsä.
Säe 13. mustaa. Tässä on nyt korko polkeuksissa, syystä, että olen käyttänyt sanan-jakoa (caesuria), jolloinka sanan koroton tavu tulee alkamaan runojalan ja siis sattumaan nousuun, esim. Tyttären, kun mustaa patoaan pesi liesikon eessä. Tämmöistä sanan-jakoa tosin ei Suomen kuusimitassa ole vielä juuri hyväksytty ja Genetz on sen yksinpä kieltänyt;[10] mutta, vaikka korkoki siten polkeutuu, on se mielestäni, harvoin ja älyllisesti käytettynä, pikemmin pidettävä runo-säkeen kaunistuksena, varsinki, kun se on Suomen kieleen niin luonnistuva. Pidettiinhän klassis-kielissäki runoa sitä sointuisampana, kuta enemmän sanan-jakoa käytettiin. Sentähden en ole epäillyt sitä joskus viljellä, etenki säkeen kolmannessa jalassa, johon se paraite soveltuu, jos kohta sitä käy muuanneki säkeen sisälle asettaminen.
Säe 115. Lihaa. Tämmöisiä lyhä-pitkiä sanoja, joiden korko on niin jyrkkä, että seuraavan tavun alku-kerake milt'ei kerrota, olen puhe-kielen mukaan käyttänyt kaksi-pitkinä,[11] esim. Elä makaa, Matti, nyt enään.
* * * * *
Nämä nyt ovat ennen muita ne kohdat, joiden kanssa olen tahtonut Lukijata ensin tutustaa, että hän, teokseeni tartuttua, ei lii'oin oudoksuisi tätä kuusimitan käytäntöäni.
Maamme umpisuomalais-kansalle en voi olla ynnä mainimatta, että sen omituisia oloja ja elin-tapoja ei ole vielä kukaan niin nerollisesti ja elävästi kuvaillut, kuin tämä meidän ja koko Pohjolan etevin runoilija Runeberg, ja varsinki tässä runoelmassa. Mutta kun se on ruotsinkielinen, on minussa syttynyt harras halu saada se koko Suomemme omaksi, että sama kansallistunnon ylennys, jota se aina on maamme lukijoissa vaikuttanut, pääsisi rahvaassaki laviammin elähtymään.
Tätä olen kyllä tarkoittanut; vaan voipiko heikko mukailema vaikuttaa yhtä, kuin itse mukailtava taide-teos? Niiden eroitus on sama, kuin kukkasen ja sen kuvan välillä. Kuvaan on mahdoton saada sitä loiston ja lemun suloa, joka on kukkasen viehättävin omaisuus. Sama on myös käännöksien laita, niin tämän, kuin muidenkin. Alku-teoksen omituinen väri ja henki kähenee ja haihtuu sitä muuttaessa, samoin kuin kukkasenki. Mutta, armas Suomalainen, koska niin on, ja et kuitenkaan muulla, kuin tällä keinoin, olisi päässyt siihen tuttavaisi huvittavaan keskuuteen, jonka tässä olet tapaava, niin elä siis mahdotonta vaadikkaan, vaan pidä tahtoani tekona parempata odottaissa. Siihen asti sul'en nyt itseni hyvin toivottavaan suosioosi.
Suomentaja.
Sysmässä 24 p. Syyskuuta v. 1876.
HlRVEN-HIIHTÄJÄT.