MALJA.
Siron, täyteläisen maljan pidin kaksin käsin, siitä juodakseni halukkaasti viinin hurmausta, huolet, surut ajaakseni poies.
Amor, sisään astuin, löysi minut, hymyeli hienotunteisesti, niinkuin tahtonut ois säälitellä:
»Tunnen vielä kaunihimman maljan, jonne koko sielun upottaa voi. Mitä lupaat, jos sen sulle suon ma, täyttäin toisella sen nektarilla?»
Miten täysin sanansa hän piti, kun on taivuttanut sinut, Lida, minun, kauan ikävöivän, puoleen!
Kun sun sylihini suljen, Lida, kun sun huuliltasi rakkahilta lemmen balsamia nautin, silloin puhun itsekseni autuaana:
»Eipä kukaan toinen jumalista tehnyt, omistanut moista maljaa! Muotoja ei noita tee Vulcanus hienoisimmallakaan vasarallaan! Bacchus lehtevillä kukkuloilla vanhimpain ja viisahimpain faunein suokoon parhaan viinin puserrella, itse käymistä sen tarkastellen: eipä voi hän tehdä moista juomaa!»