MIETELMIÄ JA PIKKURUNOJA.
Minä kuljen maita manteria ja etsin sanoja sukkelia. Pahat päivät minulle iloa suovat: sanat sukkelimmat ne suuhuni tuovat.
* * *
Mitä siitä, jos sydän sun rauhasi vei ja sun päätäsi viettelys vaivaa. Ken enää ei lemmi, ken eksy ei, saa hautansa hän kaivaa.
* * *
Te menkää! On iloni mulla: ma maljani juon yksinäin. Voi toisten kanssa viisaaks tulla, mut innostua vain omin päin.
* * *
Minun satulaani te jäädä suokaa ja rauhassa telttanne, majanne luokaa. Minä lasketan avaraan maailmaan, minun hattuni yllä tähdet vaan.
* * *
On perintö-osani rajaton: mun omani on aika, se mun peltoni on.
* * *
Innostus se, sanonpa teille, on läheltä sukua ostereille: jos niit' ei nautita tuoreeltaan, ne totisesti on pahaks vaan. Ei innostus ole sillikalaa, jonk' yli voi vuosiksi suolaa valaa.
* * *
Voi täällä kaikkea kestää — yksin ei hyviä päiviä pääksytyksin.
* * *
Sua kompassis johtaa jos tahdot sa antaa, et itse saa magneettikiveä kantaa.
* * *
Niin pitkälle kuinka oot tullutkaan?
Sull' on keinosi ollut, kerrotaan.
Sinä laps! Olen ohjetta seurannut:
en oo ajattelemista ma ajatellut.
* * *
Noin nuoret ne itselleen uskottaa: heidän kastepäivänään luotiin maa. Niin helposti unohtuupi heiltä, mitä kummilahjoina sai he meiltä.
* * *
Ei mulle ois piinaa pahempaa kuin yksin Eedeniss' asustaa.
* * *
Menis elämä tahtihin oivanmoiseen, jos kaikki vois tehdä kertaan toiseen.
* * *
Olet muodolla murheisella jo kulkenut päiviä umpehen. Kai tulis mun tiedustella: mikä pistänyt on sua hyttynen?
* * *
Näin Quidam lausuu: »Vaivainen en ole mestarien, koulujen. Ja aatoskin se luotain poistukoon, ma että vainajille velass' oon.» Tuon puheen tulkitsen ma näin: »Minä olen narri omin päin.»
* * *
On sormia seppelen solmintahan, mut löytääpä pää sitä kantamahan!
* * *
Me ratsain ristiin rastihin päin tuulta nelistämme. Mut kuinka tiemme kääntyykin, soi haukku perässämme. Jo tallist' asti vouskuttain noin koirat ilmaa haukkaa. Se koiran-haukku tietää vain: me lasketamme laukkaa.
* * *
Jos mun kanssani tahdot asustaa, niin jätä sa petosi oven taa.
* * *
Typötyhjä on helppo kantamus, mut on keveä kuorma rikkaus.
* * *
Jalo mies jos on vastahas rikkonut, ole kuin jos et tuot' olis huomannut. Hän viepi sen kyllä kirjoihin: omas korkoines saat takaisin.
* * *
Se teko se vasta teolta maistaa, kun itsensä omassa rasvassa paistaa.
* * *
Siis vihdoin painovapaus! Ken iloinen ei oo! Tää eläköhön tapaus in dulci jubilo. Nyt kaikki painatamme, kaikk' esiin, valohon! Ja hänet vaiennamme, ken toista mieltä on.
* * *
Jos et tahdo sa ostaa rihkamoita, niin älä sa juokse markkinoita.
* * *
Oo kohtelias — rahvaallekin! neuvotaan.
Ei sovi silkki säkin neulontaan.
* * *
Tuli suuresta seurasta parhaillaan
mies, hiljainen oppinut, kotiaan.
Joku kysäsi: »Miten miellytti teitä?»
»Jos kirjoja ois he, en lukisi heitä.»
* * *
Sa kanna kuormas niinkuin voit ja salaa surusi visuimmin. Jos osankin ystävälles soit, saat kohta tusinan takaisin.
* * *
Ilomiellä heitä opettaisi, jollei kohta he mestareiksi saisi.
* * *
Voit säästää sa vaivasi työlään ja harmaan: jos ruusuja on ne, ne kukkivat varmaan.
* * *
Jos käydä sa tahdot äärettömyyteen, mene joka suuntaan äärellisyyteen.
* * *
Ei kurkota katse korkeimpaan, kukin kadehtii vain vertaistaan. On karvain kantaa kateus sen, joka näkee kaikissa vertaisen.
* * *
Tuhat kärpästä surmasin iltasella.
Yks herätti aamuvarhaisella.
* * *
Kiitetty olkoon rypäleen jumala! Nuoruutemme on viinitön humala. Vanhuus jos itsensä nuoreks juo, hyveistä verrattomin on tuo. Elämä suruista huolen pitää, rypäleistä lohdutus itää.
* * *
Suuret ja pienet päällä maan kutovat haurasta verkkoaan. Tyytyväisnä keskeen sen asettuvat he istuen. Mutta jos osuu heihin luuta, huutavat kohta he täyttä suuta, ett' on rikottu palatsi valtainen.
* * *
Et toivoa taitais sa enää muuta kuin että makkarat kiertäisi viinipuuta!
* * *
Jos tahdot taiten vaeltaa, kaks säkkiä sa kanna. Sa kokoo toiseen tavaraa ja toisesta sa anna. Niin teet sinä tavalla oikean prinssin, joka ryösti ja onnellistutti provinssin.
* * *
Kuka mies on kelvoton kerrassaan?
Ken ei käskeä voi, ei totellakaan.
* * *
Että naiset vihaa ja rakastaa, se heille rauhassa sallikaa, mut kun he lausuvat tuomioita, on usein kummaa kuulla noita.
* * *
Sitä miestä kiittää kannattaa, edut vihollisensa ken tunnustaa.
* * *
Mitä magneetti pohjoisest' etsiikään?
Sen ei sallittu löytää itseään.
Vasta silloin rauhasta tietää maa,
kun napa toistaan koskettaa.
Maan lapset, te Luojaa kiittäkää,
että iäksi navat erille jää.
Syvin minulle magneetin arvoitus:
se on sama kuin viha ja rakkaus.
* * *
Koska kumartainkin sa kauniisti toimit?
Kun armaalles kevätkukkia poimit.
* * *
Näin unta ja lemmin kirkkahasti: ett' elin, sen tunsin ma tietoisasti.
* * *
Sinut armahastas jo erotetaan kuin lännestä itä aikoinaan ja sun sydämes harhaa ääriä maan, tien viitat se matkallansa kohtaa: niin lähellä lempiväin Bagdad hohtaa.
* * *
Tääll' oletko, taivahan laina, sun ääneskö ihana soinut on? On ihmettä ruusu aina, satakieli uskomaton.
* * *
Saa aistit sekaannusta sieluhun, ne onneamme uhkaa turmiolla. Kun näen sun, ma tahdon kuuro olla ja sokea, kun kuulen sun.
End of Project Gutenberg's Goethen runoja, by Johann Wolfgang von Goethe