R0HVESSYÖRI.
Yhdeksännentoista vuosisadan viidennellä vuosikymmenellä osti Viipurin tullikamarin päällikkö, evestiluutnantti Rafael Tavast Ilmein hovin kreivi Armfeltiltä, joka sen taas aikoinaan oli ostanut surullisen kuuluisalta kenraali Kopieffiltä, jota kansa kutsui Kapiovaksi.
Sitä ennen maksettujen rahaverojen asemesta määräsi Tavast alustalaisensa tekemään päivätöitä hoviin, kunkin veronsa ja tilustensa mukaan.
"Jos talonpojat kuleksivat rahaa pyytämässä ympäri maailmaa, niin jäävät tekemättä sekä hovin, että omatkin työt. Mutta jos he työllänsä saavat suorittaa veronsa, niin tekevät he siinä sivussa omatkin työnsä ja oppivat, hovista saadulla käytännöllä, järjellisesti maata viljelemään", saneli tuo ymmärtäväinen ja kunnon isäntä alustalaisilleen.
Tavastin aikana vauristuivatkin Ilmeiläiset kaikin puolin, sekä varallisuudessa että myöskin sivistyksessä. Lukutaito nousevassa nuorisossa edistyi nopein askelin, kun sinne saatiin uusi lukkari, joka samalla oli koulumestarikin, lapsia opettamaan. Vanhoista tosin ei "konkaria" tullut, mutta hekin saivat oppia pesemään silmänsä ja siivoamaan itsensä, jota he sitä ennen eivät juuri pitäneet velvollisuutenansa — ei ainakaan arkisina aikoina.
Muuten elämä Ilmeillä muuttui siivommaksi: juopumus, ynnä sitä seuraavat paheet jäivät vähitellen pois, kun uusi isäntä kielsi alustalaisiltaan kotiviinan polton.
Tavast-herra oli ankara mies: mitä hän käski, se täytyi tehdä, ja mitä hän kielsi, se piti totella, ken ei sitä totellut, se sai hauskia havulinnaan. Eikä hän mitään ylellistä vaatinutkaan: siivollisuus ja ahkeruus olivat hänen päävaatimuksensa.
Pienemmät riidat alustalaistensa kesken ratkasi herra itse, vaan suuremmissa rikkeissä saivat he mennä kihlakuntaan. Vielä nytkin, vuosikymmenien kuluttua, muistelee vanhempi sukupolvi kunnon evestiä ja hänen hyviä töitään. [Evestiluutnantti Rafael Tavast kuoli Ilmeillä v. 1858.]
Muiden hyödyllisten toimien ohessa laittoi evesti sunnuntaikoulunkin hoviinsa. Siinä opetettiin sisälukua, kirjoitusta, laskentoa ja laulua. Ensimältä laittoivat alustalaiset siihen lapsiansa, mutta vähitellen ne tippuivat pois, kun joku pahansuopa oli levitellyt sellaisia huhuja, että lapsia opetetaan sitä varten, jotta he suuriksi tultuaan kelpaisivat sotapalvelukseen. Evesti tietysti julisti moiset juorupuheet perättömäksi, mutta se ei auttanut, lapsia ei vaan laitettu kouluun.
Vihdoin loppui evestin kärsivällisyys. Hän pakoitti omat palvelijansa, sekä piiat, että rengit, kouluun, ja niin jatkettiin koulun käyntiä, ensin huonommalla, sitte paremmalla menestyksellä. Palvelijat, kun olivat pakolla kouluun ajetut, eivät ensimältä tahtoneet mitään oppia, josta opettaja valitti evestille. Seuraavina pyhinä tuli herra itse kouluun ja oli siellä koko opetusajan. Se auttoi. Vähitellen kasvoi opin halu ja niin se meni eteenpäin.
Tämä olkoon kuvauksena kerrottu sen aikuisista oloista. Nyt kerron varsinaisesta aineestani "rohvessyöristä."
Eräänä päivänä, kun evesti oli saanut postin ja vilkaillut sanomalehtiä, sanoi hän emännöitsijällensä, vanhalle Vagertin-mamselille:
"Parin viikon perästä tulee meille vieraiksi minun hyvä ystäväni, professori Lönnrot, jonka minä tulin tuntemaan ollessani platsmajurina Helsingissä. Onkos meillä juottovasikkaa, tahi jotain muuta semmoista, josta sopisi niin arvokkaalle vieraalle ruokaa valmistaa?"
"Herra evesti saa olla huoletta; kyllä minä ruasta huolen pidän, kun näin ajalla sain tiedon", vastasi emännöitsijä.
"Professori Lönnrot lähtee runon keräysmatkalle ja hän on päättänyt käydä Ilmeilläkin. Minä kirjoitan hänelle tässä postissa, että hän tulkoon minua tervehtimään. Siksi meidän pitää varustaida häntä vastaanottamaan, niinkuin ylhäistä vierasta ainakin", selitti evesti.
Pian levisi tieto koko hovin palvelusväelle, että Helsingistä tulee vieraiksi korkea herra. Sisäpiika Johanna kuvitteli mielessään, kuinka hän koettaa hyvin passata tuota korkeaa vierasta ja niiata hänelle aivan uusimuotisesti, jonka tavan hän äsken oli Viipurista oppinut. Tiettävästi antaa se korkea herra hänelle suuren "juomarahan". Mutta mitä hän rahalla sitte tekee, se jääköön päättämättä siksi, kun hän tuumii kyökki-Miinan kanssa.
"Varmaanhan se korkia herra, joka meille tulee vieraiksi, ajaa omilla vaunuillaan ja parilla, jos ei kolmella kyytihevoisella", sanoi Kustaa renki päivällistä syödessään. "Tiettävästi kun hän tulee meille postihevoisilla, niin hän laittaa ne pois, koska hän täällä viipyy useampia päiviä. Ja jos ei hänellä ole omaa kuskia keralla, niin pääsen minä häntä kuskaamaan joko Heponiemeen taikka Rajanotkoon, kun hän Miettilästä tulee ja jatkaa matkaansa Karjalaan. Kas sitte pojalle pistetään rupla juomarahaa kouraan, niinkuin ei mitään."
"Välttäähän kun puolikin saat", vastasi renki Antti.
"Älä lörpöttele", virkkoi Kusti vihaisesti. "Eihän korkiat herrat kehtaa ruplaa vähempää antaa. Muistatkos kun minä toissa kesänä kyytisin senatööriä, niin ruplan hänkin pisti minulle kouraan, vaikka sisäpiika moitti häntä saituriksi."
"Mikähän virkamies tuo korkia herra mahtanee olla, joka tulee meille vieraiksi?" kysyi hovin ruotu-ukko.
"Rohvessyöriksihän tuo karja-Tiina kuului häntä karahteeranneen, mutta minä en tiedä mikä virka hänellä sitte lieneekään. Kas, pehtoori tulee tänne, kysytäänpäs häneltä", vastasi Aapo.
Pehtoorin tultua sisään, kysyivät rengit häneltä: "mikä virkamies rohvessyöri on?"
"Rohvessyöri on yläopiston lehtoori", vastasi pehtoori.
"Mikä se yläopisto sitte on?" kysyi Aatoltti.
"Yläopisto on korkein koulu Helsingissä, jossa papit vihitään, tuomarit ja muut virkamiehet vannotetaan. Kun ei kimnaasin opettajat ketä saa oppimaan, niin laittavat he ne yläopistoon. Kas siellä sitte pojat opetetaan ja selät pehmitetään. Yläopiston opettajia kutsutaan lehtooriksi sen tähden, kun he hakevat lehdosta vitsat, joilla poikia vatsivat (pieksävät), eikä ne pelkää lyödessään, olkoon kuinka suurten herrain poikia tahansa, ne vaan sivaltelevat", selitti pehtoori, ollen tyytyväinen, kun hän oli renkejä viisaampi.
"Mutta kun yläopiston opettajia sanotaan lehtooriksi niin mikäs se rohvessyöri sitte on?" kysyi Kusti.
"Ne lehtoorit jotka jaksavat ankarasti teinejä eli tutentteja, niinkuin niitä nyt sanotaan, kurittaa vissit vuodet, pääsevät vihdoin rohvessyöreiksi ja niillä on kentraalin arvo ja palkka juoksee tunnittain", selitti pehtoori.
"Pieksävätköhän ne muita ihmisiä, kuin teinejä?" kysyi Aappo vähän hämillään.
"Eiköhän ne makson edestä vatkanne ketä tahansa", vastasi Aatoltti ja nikkasi silmää toisille.
"Ei ne sinua pieksä, ole huoletta. He ovat liian suurelliset talonpoikia kurittamaan", lohdutti pehtoori.
Hovin palvelusväeltä saivat alustalaisetkin tietää, että hoviin kohta tulee eräs korkea herra Helsingistä, jota sanotaan rohvessyöriksi. Mitä kummallisimpia juttuja alkoi liikkua rahvaan seassa rohvessyöristä. Muun muassa levisi piiskaamisjuttuja siihen määrään, että muutamat olivat jo tietävinään hovin herran kutsuneen Helsingistä rohvessyörin kurittamaan niitä alustalaisia, jotka ovat olleet niskurit, tahi jättäneet päivätyönsä laimin. Varsinkin Mäkäläisen Lauri oli kauhussaan, kun hän, epärehellisyytensä tautta, oli käsketty tilalta pois muuttamaan, jonka tähden hänen omatuntonsa oli levoton.
"Sitä minä en vielä tällä syöntiäni usko, että meidän herra evesti olisi niin julma, että hän Helsingistä saakka kutsuisi rohvessyörin tänne ihmisiä kurittamaan. Eipäs hän itse, eikä hänen pehtoorinsa, saatikka sitte muut palvelijat, ole saaneet alustalaisia kurittaa, niinkuin Kapiovan aikana, jolloin ei huolinut olla paljon rikettäkään, kun jo sai kasakan pamppua maistaa. Muistanhan minä aivan hyvin, kun evesti meidät, isäntämiehet, ensi kerran hoviin kutsui, piti meille puheen ja virkkoi muun muassa näin:
"Minua säälittää, että te olette olleet alaspoljettuna ja saaneet kärsiä väkivaltaa entiseen aikaan. Mutta Jumalan kiitos, nyt ovat ajat muuttuneet. Minä tahdon teitä kohdella ihmisinä ja tehdä jokaiselle oikeutta; sillä maa on lailla hallittava, eikä väkivallalla. Koettakaa tekin puolestanne olla rehelliset ja tehdä aina oikein, niin meidän välimme tulee olemaan aina hyvä."
"Kuinkasta hän nyt olisi ryhtynyt sellaisiin toimiin, joita hän on tähän asti inhonnut", selitteli Kermisen Samuli toisille lampuodeille.
"Enkä minäkään joutavia jaarituksia visko, että meidän herra tahtoisi meitä kurittaa", arveli Jorosen Pekka. "Mutta se voipi olla paljon mahdollista, että se korkia herra matkustelee tiedustelemassa miten virkamiehet täyttävät velvollisuutensa ja miten he kohtelevat kansaa. Jos hän havaitsee kenessä olevan vilppiä, tahi röyhkeästi kansaa kohtelevan, niin suittaa hän sille antaa selkään, tahi eroittaa virasta, sen minä pikemmin uskon."
"Hän mahtaa olla hyvin vahva mies, kun hän jaksaa täyskasvuisia ihmisiä kurittaa", tuumaili Juosun Sipretti. "Onhan niitä väkeviäkin virkamiehiä, jotka kyllä jaksavat mieheltä puolensa pitää, esim. meidän vallesmanni on sellainen pukari, että kyllä se mieheltä puolensa pitää."
"Oletko sinä niin yksinkertainen että luulet rohvessyörin itsensä kurittavan? Etkös tiedä, että saapihan työ tekijänsä ja leipä syöjänsä. Hän palkkaa miehet kurittamaan ja itse katselee vaan päältä. Voitetaanhan karhukin rahvailla, saatikka sitte yksi mies, olkoonpahan kuinka vahva tahansa", selitteli Juho Akkanen.
"Saisi antaa meidän vallesmannille aika selkäsaunan, kun hän niin tylysti kohtelee kansaa", tuumaili valaja Matti. "Ei kunnon ihminen elukoitansa niin röyhkeästi kohtele, kuin hän kohtelee talonpoikia. Hänellä on aina kasakanletti naulassa, ja onneton se, joka horjahtaa puheessaan, tahi sanoo sanankin vastaan. Kas, silloin hän mulkauttaa nalisilmänsä, jotka ovat niinkuin palavat kekäleet, tempaisee letin naulasta, ottaa miestä niskasta kiinni, ja alkaa mätkittää täydellä voimallansa pampulla selkään, minkä enimmän kerkeää. Saisi sen rymätty saada itse samalla mitalla, jolla hän on muille mitannut."
"Tiettävästi hän tulee saamaankin, jos vaan joku uskaltaa sille korkealle herralle ilmoittaa meidän nimismiehen kujeet ja julmuuden", arveli Revonhännän Samuli.
"Kyllä minä ilmoitan, jos vaan on mahdollista päästä sen korkean herran puheille", uhkaili ompelija Yrjö. "Minä en pelkää nimismiestä, enkä hänen vihojaan. Ei hän minulta vatsaa halkaise, eikä hevosta hankeen aja."
"Sinun sopii kaivatakin, kun olet yksinäinen mies, eikä sinulla ole maata ei mantua, ei kotia eikä kontua, minkäpähän nimismies sinulle mahtaa", virkkoi Akkanen.
"Saattaahan rohvessyörille kaivata kahden kesken kenen päälle tahansa; ei suinkaan hän mene sitä virkkamaan kuka kaipasi. Sittehän ei kukaan uskaltaisi mennä herrojen päälle kantelemaan, jos hän vaan ilmoittaisi kantelijan nimen", arveli Samuli.
"Mutta minäpä uskallan", kehasi ompelija Yrjö. "Tässä on poika, joka ei pelkää mörköjä, kummituksia, halteita, eikä pieniä pirujakaan, sen vähemmin nimismiestä."
Sillä aikaa kun alustalaiset tällaisia arvelujuttuja puhelivat, puuhattiin hovissa ahkeraan ja laitettiin kaikki reilaan, mitä korkea-arvoisan vieraan vastaanottamiseksi tarvittiin. Renki Kusti laitettiin Parikkalaan viemään kirjettä majuri Lagervallille.
Määräpäivänä saapuikin majuri hoviin, evestin kanssa vierasta odottamaan, mutta ikävällä odotettua vierasta ei vaan kuulunut. Vihdoin tulivat herrat levottomaksi, arvellen ystävänsä joko sairastuneen, tahi jonkun muun onnettomuuden häntä kohdanneen. Tätä valitti evesti pehtoorilleen, kysellen samalla häneltä, tiesikö hän kylälle ilmestyneen ketään vierasta herrasmiestä.
"Minä en suinkaan ole kuullut mitään herraa kylällä olevan", vastasi pehtoori, "mutta tänä aamuna kertoi Mäkäläisen Lauri, että hänen kotiinsa tuli toissa iltana eräs mies kontti selässä, Savon lapikkaat (pieksut) jalassa ja harmaa sarssipaltto yllä, ja pyysi yösijaa ja maksun edestä illallista. Lauri ei sanonut uskaltavansa ottaa kirjatonta miestä yöksi, kun muka evesti on sen kieltänyt. Silloin oli vieras sanonut itsellään olevan kirjoja jos kuinka paljon, näyttäen samalla suurta paperitukkua."
"Illallista syödessä oli vieras alkanut kysellä, eikö täällä kuka muistaisi vanhoja runoja, lauluja, sananlaskuja, arvoituksia ja satuja. Seuraavana aamuna oli emäntä haettanut Kukkurais-Vemin, jonka tiesi taitavan vanhoja runoja. Kun kyläläiset kuulivat täällä kirjoiteltavan vanhanaikaista lorua, niin riensivät sinne kilvalla kaikki ne, jotka vanhoja runoja muistivat, vaikka vaan jonkunkin pätkän. Heti kun ihmisiä alkoi sinne tulla, pyysi vieras emäntää keittämään suuren pannun kahvia, josta hän juotti kaikkia, kuka vaan jonkunkaan runon hänelle lauloi. Ukko Tiippanakin on ollut siellä loitsujansa antamassa."
Nämä tiedot saatuaan ei evesti enää malttanut mieltään, vaan käski pehtoorin satuloida hevosen, jolla ratsasti kiiruusti Mäkäläiseen. Siellä istui Lönnrot pöydän päässä ja kirjoitti, suuri joukko ihmisiä ympärillä.
"Hyvää päivää, kunnon veli!" huusi evesti ja riensi Lönnrotille syliin.
Lönnrotin vastattua hyvään päivään, kysyi Tavast:
"Mitä sinä, hyvä veli, tällä lailla kujeilet? Miks'et tullut heti hoviin? Me olemme majuri Lagervallin kanssa sinua odottaneet jo kaksi päivää. Vihdoin sain kuulla täällä jonkun kirjoittelevan vanhoja runoja, niin arvelin sinun täällä olevan. Valmista nyt veikkonen itsesi, minä lähetän vaunut noutamaan sinua."
"Kiitoksia, hyvä veli!" vastasi Lönnrot. "Jos minä olisin ensin hoviin tullut ja sitte vasta ruvennut runoja keräilemään, niin en olisi saanut mitään; mutta nyt on minulla jo koko joukko kirjoitettu. Tekisit, hyvä veli, minulle suuren palveluksen, jos palajaisit kotiisi. Näetkös, kuinka rahvas on hämmästynyt sinun tulostasi. He ovat vetäytyneet ovensuuhun ja porstuaan. Pian voivat he poistua kotiinsa, ja minun runon-saaliistani ei tule mitään."
Tämän kuultuaan katsahti Tavast ympärilleen ja huomasi Lönnrotin sanat todeksi. Hän alkoi kehoittaa kansaa olemaan vapaasti niinkuin ennenkin, mutta kansa ei niin pian häntä totellut. Sen huomattuaan tunsi evesti olevansa liikaa ja teki poislähtöä.
"Milloin saan lähettää hevoiset sinua noutamaan?" kysyi Tavast lähtiessään.
"Minä pyydän, ett'et lähetä ensinkään hevoisia", vastasi Lönnrot. "Minä tulen kun vaan joudun. Käveleminen tekee minulle hyvää, kun olen tässä paikoillani istunut. Siksi älä laita hevoisia minua varten. Ole hyvä ja sano Lagervallille terveisiä! Tänä iltana tulen minä hoviin. Hyvästi!"
"Hyvästi!" sanoi evesti mennessään.
Porstuassa seisovalle rahvaalle hän sanoi:
"Menkää vaan tupaan ja älkää kaippoko mitään. Sanelkaa vaan professorille mitä tiedätte, niin hän kirjoittaa ne paperille."
Kuultuaan professorin nimen, pelästyivät ihmiset niin, että vilunväreet kävivät läpi ruumiin. Talonemäntäkin oli vähällä pudottaa puulautasen kädestään, niin säpsähti hänkin.
Tämän kaiken huomasi Lönnrot. Hän kehoitti kansaa olemaan niinkuin ennenkin; mutta juopa näytti syntyneen heidän välillensä, eikä enää koskaan tarkoin umpeen kutistunut.
Usein uudistetulla pyynnöllä sai Lönnrot seppä-Jussin lopettamaan keskenjääneet verensulkusanat. Mutta uutta ei enää tullut mitään lisään. Töin tuskin uskalsivat laulajat tulla kahviakaan juomaan. Tämä harmitti Lönnrotia. Hän saneli itsekseen:
"Johan minä sen arvasin, kun Tavast tuli tänne, että nyt saalis loppuu, ja niin se kävikin."
Vähitellen läksivät ihmiset tuvasta yksi toisensa perään ja Lönnrot jäi vihdoin kahden kesken emännän kanssa. Kotvan vaiti oltua, ja vieraan konttia järjestellessä, rohkasi viimein emäntä itsensä ja kysyi:
"Tekö, hyvä herra, olette se rohvessyöri, jota meidän hoviin on odotettu?"
"Jos lienen, mitä sitte?" vastasi Lönnrot.
"Olkaa, laupias herra, meille armollinen", rukoili emäntä ja purskahti itkemään.
"Minä en ymmärrä, mikä teille on tullut ja miten minä voisin teitä armahtaa?" kysyi Lönnrot, josta emännän käytös oli niin kummallinen.
Vähän ajan vaitiolon perästä selitti emäntä, että hovinherra oli heidän käskenyt muuttaa konnulta pois ensi Marian aikana, sekä mainitsi syyn, miksikä niin oli tapahtunut. Sitte rukoili hän Lönnrotia pyytämään hovin herraa armahtamaan heitä ja antamaan heidän elää paikoillaan. He puolestaan koettavat olla rehelliset ja uskolliset alustalaiset ja palkita vaikka kymmenen kertaisesti sen vahingon, minkä he olivat evestille saattaneet.
Lönnrot lupasi puolestaan tehdä mitä suinkin voi, heidän edukseen. Maksoa kysyttyään, mitä oli talossa kuluttanut, harkitsi Lönnrot lähtöä. Emäntä ei sanonut mitään ottavansa, jos vaan rohvessyöri olisi hyvä ja puolustaisi heitä, se olisi paras palkinto. Vihdoin jätti Lönnrot makson pöydälle, otti kampsunsa, luki kiitokset ystävällisestä kohtelusta, sanoi jäähyväiset ja läksi.
Illansuussa läksivät Ilmein hovista evestiluutnatti Tavast ja majuri Lagervall kävelemään kylälle päin, vierasta vastaan. Kukkuraisen kohdalla tuli professori Elias Lönnrot heitä vastaan, kantaen tuohikonttia ja nahkalaukkua. Tervehdys oli molemmin puolin sydämmellinen. Vähän aikaa tiellä puheltuaan alkoivat he kävellä hoviin päin. Lagervall otti kontin olalleen ja Tavast otti laukun kainaloonsa. Toiset herrat kävelivät Lönnrotin kahden puolen ja puhelivat ahkeraan.
Hoviin päästyä, huomasi heidät ensin Kusti renki, joka otti hatun päästään, kumarsi herroja ja toivotti heille hyvää iltaa. Herrain mentyä Kustin sivuitse, juoksi tämä renkitupaan ja sanoi toisille palvelijoille:
"Tulkaa nyt katsomaan sitä korkiaa herra rohvessyöriä, jota meidän evesti niin ikävällä odotti, hän on nyt tuossa ampaarin (vilja-aitan) ja pienen pytingin välillä."
Pian riensivät kaikki rengit ulos tuvasta katsomaan vierasta. Vähän aikaa tähystettyä, sanoi Antti:
"Jos tuo nyt on se korkia herra rohvessyöri, niin tämä maailma on mullin mallin."
"Niinhän tuo on kuin suutarin sälli, joka on juonut saappaansa ja kävellä lötystelee uloissa", virkkoi Aatu ja nauraa hihutti, katsellessaan vierasta.
"Ei tuo mies ole ijässään vaunuissa ajanut", jatkoi ruotu-ukko. "Näetkös, miten sillä on suuret jalat, joka todistaa, että hän on jalkaisin kävellä tallustellut. Siihen raukesi, Kusti, sinun toivosi saada häntä vaunuissa kulettaa ja ottaa rupla juomarahaa."
"Joku erinomaisempi mieshän se mahtaa olla", tuumaili Antti. "Näettekös nyt, kuinka meidän evesti taputtelee sitä ystävällisesti olkapäille. Kas nyt, kuinka majuri kyyristää pitkän vartalonsa, kuullakseen mitä vieras sanoo."
Palvelijat katselivat siksi, kunnes herrat menivät sisälle. Sitte hekin kääntyivät tupaan, jonne Mäkäläisen Laurikin saapui, tultuansa pehtoorin luota päivätöitänsä kuittaamasta.
"No, Lassi, nyt on se teidän vieras meillä vieraina", ilmoitti Kusti.
"Ole lemmoilla; milloin hän tänne tuotiin?" kysyi Lauri säikähtäen.
"Lieneekö tuota kuka tuonut, itsehän se näkyi tulleen omilla jaloillaan. Nyt se on toisten herrain keralla suuressa pytingissä", vastasi Kusti.
"Sinä Kusti et näy tietävän mitään: johan meidän evesti kävi rohvessyöriä perässä Mäkäläisessä, mutta silloin ei hän tullut, vasta nyt tuli illansuussa", selitti Antti.
Sitte alkoivat rengit kysellä Laurilta yhtä ja toista siitä kummallisesta rohvessyöristä, jota ei kukaan ymmärtänyt mitä hän oli miehiänsä ja kuta urohiansa.
"En minäkään sen paremmin tiedä, kuin tekään, vaikka hän meillä oli", vastasi Lauri. "Kun hän meille tuli, niin minä kysyin: 'mistä vieras on?'"
"Uudelta maalta, Etelä-Suomesta", vastasi hän.
"Mistä sitä tullaan?"
"Tullaan, tullaan."
"Mihinkä sitä mennään?"
"Mennään, mennään."
Moiset vastaukset lopettivat minulta kärsivällisyyden ja minä tiuskasin vihaisesti:
"Mistä tullaan ja mihin mennään?"
"Etelästä tullaan ja itään mennään", vastasi hän tyynesti.
"Vasta illallista syödessä selitti hän keräilevänsä vanhoja runoja, ynnä muuta lorua. Minä en tiedä muuta koko miehestä, enkä minä arvannut häntä ehk'edes herraksikaan kunnioittaa."
"Tottahan se lienee muita miehiä merkillisempi, koska majuri
Lagervallikin tuli häntä tapaamaan", arveli Kusti.
"Missäs harakka, jos ei siantappajaisissa", sanoi Aatu nauraen. "Ainahan majuri on meillä, olkoot täällä mitkä rehkajaiset hyvänsä. Hänen tulonsa ei siis merkitse mitään, Mutta se suuri puuha ja valmistus, mitä meillä tehtiin rohvessyöriä varten, se todistaa, että hän on muita merkillisempi mies."
Siinä sitten arveltiin miesten kesken sinne tänne, mutta ei perille päästy, miksi niin korkea herra käypi noin prostoissa (halvassa) puvussa.
Ylihuomenna kutsutti hovin herra Mäkäläisen Laurin luoksensa. Vaaleana, kuni kuoleman kuva, astui Lauri evestin työhuoneeseen, jossa kolme herraa istuivat. Lauri kumarsi ja niiasi yht'aikaa oikein syvään.
Evesti nousi seisaalleen ja lausui juhlallisella äänellä:
"Tämän minun korkea-arvoisan ystäväni, herra professorin pyynnöstä, annan minä sinulle Lauri anteiksi sinun epärehellisyytesi ja törkeän rikoksesi ja sinä saat asua entisellä paikallasi ja viljellä tilaa niinkuin ennenkin. Mutta sinun on palkittava se vahinko, minkä minulle olet tuottanut, viidellä ruplalla. Ja muista nyt Lauri se, jos minä täst'edes havaitsen joko sinussa tahi sinun perheessäsi petollisuutta ja epärehellisyyttä, niin ajan minä sinut armotta pois koko Ilmeiltä."
Hämmästyksissään seisoi Lauri hetken ääneti. Vihdoin sai hän sanotuksi:
"Minä kiitän nöyrimmästi herra evestiä ja minä kiitän nöyrimmästi herra rohvessyöriä. Kyllä minä täytän kaikki aivan rehellisesti mitä herra evesti minulta vaatii."
Sen sanottuaan läksi Lauri kumartaen ja niiaten jäähyväisiksi.
Parin päivän kuluttua läksi Lönnrot Lagervallin kanssa Parikkalaan.
Monta vuotta jälkeenpäin muistelivat Ilmeiläiset sitä eriskummallista rohvessyöriä, joka oli niin herttainen mies, eikä ketään kurittanut, vaikka he suotta pelkäsivät.
Renki Kusti jäi kyllä juomarahoitta, mutta ei hän sitä nureksinut. Emme tiedä lieneekö sisäpiikakaan saanut mitään, mutta kunnioituksella hekin muistelevat hyvää rohvessyöriä.