JOHN HABBERTON
John Habberton oli niitä "omatekoisia miehiä", joita erityisesti Amerikassa nousee elämän alimmalta portaalta kuuluisuuteen ja kunniaan. Hän syntyi Brooklynissa 1842, joutui kahdeksanvuotiaana läntisimpään silloisista asutetuista valtioista, Illinoisiin, missä sai kansakoulukasvatuksen. Seitsemäntoista vanhana hän sieltä ilmestyi New Yorkiin, avosilmin, toimihaluisena, mieli uusien olojen vaikutelmia täynnä käydäkseen taisteluun elämästä. Uransa hän alotti latojanoppilaana Harper and Brothersin suuressa kustannusliikkeessä ja sai myöhemmin siirtyä heidän tilipuolelleen. Mutta samassa syttyi Yhdysvaltain verinen kansalaissota, ja Habberton läksi vapaaehtoisena riveihin 1862. Hän yleni ensimäisen luutnantin arvoon ja palveli koko sodan ajan. Seuraavat seitsemän vuotta jälleen työskenneltyään entisten isäntäinsä liikkeessä hän kolmenkymmenen vuoden ijässä perusti oman kirjakaupan, jolla kuudessa kuukaudessa joutui loistavaan vararikkoon.
Nyt alkoi Habbertonin elämässä uusi kausi; joka johti hänet oikealle alalleen. Hän alkoi kirjotella kaunokirjallisiin aikakauslehtiin pikku kuvauksia Lännen elämästä. Ne eivät erityisempää huomiota herättäneet, eikä nuoren perheen toimeentuloa myöskään suuresti turvannut "Christian Union" lehden kirjallisuusosaston toimittajan vähäpätöinen paikka. Neljän vuoden ponnistukset ja pettymykset saivat hänen täydentämään kirjallisia tietojaan, tarkkaamaan päteviä esikuvia ja niiden mukaan syventämään tyyliään. Varsinkin tutki hän Englannin kahdeksannentoista vuosisadan suuria kertojia, sittemmin (1876-78) toimittaen kolmiosaisen kokoelmankin Addisonin ja Steelen aikakauden kirjotelmia.
Onnellisena hetkenä tuli Habberton ottaneeksi aiheen lapsimaailmasta. Se oli pieni kertoelma nimeltä "Helen's Babies, by their latest victim" (Helenan pienokaiset, kuvannut heidän viimeinen uhrinsa). Käsikirjotuksen kohtalo oli alussa masentava. Yksi kustantaja hylkäsi sen liian lyhykäisenä eri kirjaksi, toinen katsoi sen kovin lapselliseksi luettavaksi aikuisille, kolmas näki siinä pahoja opetuksia lapsille. Se saatiin vihdoin ilmestymään Bostonissa 1876. Menestys oli kerrassaan tavaton. Kahdessatoista vuodessa myytiin sitä Yhdysvalloissa 250,000 kappaletta, Englannissa 11 painosta, englantilaisissa siirtomaissa useampia, jota paitsi se käännettiin lukuisille vieraille kielille. Tämän kirjan kertoo tekijä syntyneen yrityksestä yhden ainoan päivän hommissaan merkitä muistiin poikaparin tekoset, jonka tekijä puoleksi omistaa. Se oli kirja kaikille lapsimaailman rakastajille; sen sydämellinen huumori virkisti etenkin lasten vanhempia heidän raskaan, mutta rakkaan taakkansa kantamisessa.
Habberton oli nyt kuuluisuus, jonka suosiosta kustantajat kilpailivat. Jo samana vuonna ilmestyi häneltä — luultavastakin kirjotuspöydän laatikossa maanneina — Lännen elämää käsittelevät novellit "The Barton Experiment" (Barton-koe) ja "The Jericho Road" (Jerikon tie), ja sitte aivan lyhyessä ajassa sarja samanlaisia: "The Scripture Club of Valley Rest" (Lepolaakson raamattuklubi), "Some Folks" (Ihmisiä, kertomuskokoelma), "The Crew of Sam Weller" (Sam Wellerin miehistö), "Canoing in Kanuckia" (Kanootilla Kanuckiassa) yhteistyönä Charles L. Nortonin kanssa ja "Who was Paul Grayson?" (Kuka oli P. G.). Tekijänsä nimi saavutti niille menekkiä, etenkin vuonna 1886 ilmestynyt "Brueton's Bayou"; muita ovat "The Bowsham Puzzle" (Bowsham-arvotus), "One Tramp" (Kulkuri). Mutta Habbertonin voimat eivät riittäneet vaativampiin tehtäviin, eikä hänellä miehuus-ikään ehdittyään ollut enää niin suurta kannustintakaan: kirjailijatoiminta oli jäänyt hänellä enemmän sivutyöksi, "Helenan pienokaisten" jo vuonna 1877 hankittua hänelle mahtavan "New York Heraldin" toimituksessa paikan, jossa hän äskettäin sattuneeseen kuolemaansa asti pysyi. Amerikalaisten kirjailijain tapaan hän sentään koetti näyttämöäkin — ensimäinen näytelmä, "Deacon Crankett", ilmestyi 1880 — mutta amerikalaisesta näytelmäkirjallisuudesta ei kannata puhua.
Habbertonin maine maansa rajojen ulkopuolella perustuu yksinomaan hänen lapsijuttuihinsa. Omasta perheestään saamilla aiheilla hän niissä tarjoaa viehkeän herttaista luettavaa kodeille. Vuonna 1877 ilmestyi "Other People's Children" (Muiden ihmisten lapsia), 1877-80 "Grown-up Babies" (Aikuisia lapsia), "My Mother-in-law" (Anoppini), "Little Guzzy" (Pikku G.), "The Worst Boy in Town" (Kaupungin pahin poika) ja se teos, joka nyt tässä tarjotaan suomalaiselle yleisölle — "Just One Day" (Yksi päivä vain) eli kuten seuraavan painoksen nimenä oli "Mrs. Mayburn's Twins" (Rouva Mayburnin kaksoiset). Kuvausten välitön todellisuus, hieno sielullinen terävyys, leppoisa leikillisyys, jonka pohjalla huokuu vakavuutta ja kaihoa, ovat ne kohottaneet parhaimpain joukkoon alallaan. Joskin "Helenan pienokaiset" on Habbertonin teoksista kuuluisin, on "Rouva Mayburnin kaksoiset" epäilemättä arvokkain. Temmeltävässä lapsiparvessa ahertavan äidin ilojen ja surujen lämpimän myötätuntoiseen kuvaamiseen liittyy terve opetus, joka saa mielestään mallikelpoisenkin perheen-isän hieman ajattelevalle päälle. Habberton ei ihannoitse inhimillisiä heikkouksia, eikä suurentele varjopuolia, mutta hänen elämänkäsityksensä on miehen, joka olemassaolon taistelusta löytää kodissa ainaisen viihdyttävän turvapaikan.
Suomeksi löytyy Habbertonin teoksista ennestään "Helenan pienokaiset" (Hj. Hagelbergin kustantamana Tampereella 1887). Tekijän nimeä ei suomennoksessa mainita.
V. Hämeen-Anttila.