LOPPULUKU.
Eräänä seuraavan talven ehtoopäivänä odotti Elisabet kotona, luotsin tuvassa, miestänsä palaavaksi matkalta. Hän käveli levottomana ja silmäili alinomaa ulos ikkunasta. Koko edellisen vuorokauden oli merellä vallinnut myrskysää. Hänen olisi pitänyt palata aamupäivällä, mutta nyt alkoi jo hämärtää.
Hän heitti ompeluksensa, mutta ei voinut vielä sytyttää valoa ja tehdä iltaa, istuihan vain hämärissä liesitulen heittäessä valoansa lattialle. Liedellä porisi pieni kattila. @@ Gjert kävi koulua Arendalissa @@ hän asui tädin luona @@ ja Henrik istui tulen ääressä kirvotellen veitsellään puupalasestaan pitkiä lastuja.
"Alkaa jälleen puhaltaa ankarasti, Henrik", virkkoi hän sitaisten huivin päähänsä aikeissa lähteä ulos.
"Ei maksa vaivaa, äiti", arveli vuoleksija halkaisten veitsellään pitkän puikon rintaansa vasten. "Siellähän on sysipimeä!"
Elisabet luopuikin aikeestaan, ennenkuin oli ehtinyt ovelle. Mutta samassa hän seisahtui kuuntelemaan; hänestä tuntui siltä kuin olisi joku ollut tulossa sisään.
"Hän tulee!" huudahti hän äkkiä rientäen ulos.
Kun luotsi astui eteiseen vettä valuvine öljytakkineen, kietoutui käsivarsipari hänen ympärilleen.
"Kuinka kauan sinä oletkaan viipynyt, Salve!" huudahti hän ottaen mieheltään, mitä hänellä oli kädessään, ja astui edellä tupaan, missä sytytti kynttilän.
"Onko sattunut jotakin erinomaista? Minä kuulin sinun eilen luotsanneen jonkin kaljaasin Arendaliin ja luulin sinun palanneen jo aamulla. Eilen oli kamala ilma, Salve @@ minä olin hieman peloissani", jatkoi hän kiirehtien riisumaan miehensä yltä öljy vaatteita.
"Minä olen ansainnut hyvin, Elisabet!" virkkoi luotsi tyytyväisenä.
"Kaljaasistako?"
"Niin @@ ja sitten minulla oli jotakin toimitettavaa Arendalissa, joten pääsin lähtemään vasta päivällisen jälkeen."
"Olet kai jutellut Gjertin kanssa?"
"Olen kyllä!" @@ Hän loi hieman kärsimättömän katseen kohti ovea.
"Voiko hän hyvin?"
"Kysyhän häneltä itseltänsä!" vastasi Salve oven samassa auetessa ja
Gjertin astuessa sisään äänekkäästi tervehtien: "Hyvää iltaa, äiti!"
Elisabet riensi sulkemaan poikansa syliinsä.
"Ei kuivaa lankaa koko pojassa!" valitti hän säälien kuten äiti ainakin.
"Mutta Salve kulta, mitä tämä merkitsee? Kuinka voi poika olla poissa koulusta?"
"Kun olemme saaneet kuivaa yllemme ja lämmitelleet hieman, niin selitän asian sinulle, äiti", vastasi luotsi veitikkamaisesti, @@ "hän jää tänne luoksesi kokonaiseksi viikoksi."
Elisabet askarteli hyvillä mielin luoden silloin tällöin silmäyksen Gjertiin, jonka näytti olevan ylen vaikea pitää omana tietonaan jotakin uutista, ja hänestä mieheensä, jonka ilme ei kumminkaan mitään ilmaissut.
Ovi oli auki keittiöön, missä takkavalkea loimotti korkeana.
Istuuduttuaan, täytettyään piippunsa ja vedettyään muutamia haikuja virkkoi luotsi:
"No, kerrohan asia, Gjert! Minä näen, ettet kykene kauempaa pidättymään."
"Niin, äiti!" huudahti hän. "Isä sanoo, että minusta pitää tulla meriupseeri ja senvuoksi hän on ottanut minut pois koulusta ja vie minut ensi viikolla mukanaan Frederiksvärniin."
Henrikin suu avautui hiljalleen.
Elisabet, joka hämmensi puuroa, loi mieheensä melkein pelästyneen katseen:
"Mitä ajatteletkaan, Salve?"
"Eikö olisi sangen somaa, jos näkisit pojan kerran astuvan luoksesi tupaan kiiltävässä univormussa, Elisabet? Sinähän olet aina pitänyt siitä kuosista", lisäsi hän hieman leikkisästi. "Ja kun sinusta ei voinut upseeria tulla @@ eivät kerta kaikkiaan huoli ottaa naisväkeä sotalaivojemme miehistöön @@ eikä minustakaan ollut mihinkään sellaiseen, niin olen ajatellut, että annamme Gjertin koettaa."
"Oletko ihan tosissasi, Salve?" kysyi Elisabet silmäillen yhä jännittyneenä miestänsä. Luotsi nyökkäsi myöntävästi.
"No, jos isäsi niin tahtoo, niin @@ niin Jumala sinua siunatkoon, poikaseni!" virkkoi Elisabet silittäen Gjertin otsaa.
"Nytpä voit jälleen siirtää laiturisi tupaan, Henrik! Saat jutella Gjertin kanssa, jos hän vielä suvaitsee vastata sinunlaisellesi halvalle miehelle. Sanohan, tahdotko ruveta laivakapteeniksi ja ansaita yhtä paljon kuin kaksi tuollaista univormupukuista veitikkaa! Niin pääsisimme, äiti ja minä, teiltä rauhaan täällä keittiössä!"
Heidän kahden kesken jäätyään kysyi Elisabet:
"Mitä sinulle onkaan tapahtunut, Salve?"
"Näetkös, minä olin saanut päähäni sellaisen ajatuksen, että Gjertistä pitää tulla hieman parempi mies kuin isästä, ja niinpä menin Beckin, luotsivanhimman puheille ja tiedustelin häneltä, miten minun oli meneteltävä saadakseni pojan edistymään sillä uralla. Niin, minä keskustelin vielä Beckin nuoren rouvankin kanssa."
"Hyvä ystävä, menitkö tosiaankin Beckin luo?"
"Menin. Pojan täytyy päästä eteenpäin! Pyysinpä häneltä vielä puolittain anteeksi vanhoja purevia puheitani @@ ja me sovimme. Hän on pohjaltaan kelpo ukko, jolle minä olen tehnyt paljon vääryyttä. Hän sanoi aina muistaneensa, että minä olin pelastanut hänen vanhan 'Junonsa' ja kertoi silloin aikoneensa tehdä minusta aluksen päällikön. Meidän siinä jutellessamme tuli Beckin nuori rouva huoneeseen ja kuuli, mistä oli kysymys. Hän innostui kovin asiaan, koska @@ kuten sanoi @@ sinä olet hänen vanha ystävättärensä, ja arveli, että Gjert voi saada vapaapaikan opistossa, kunhan hän ensinnä on suorittanut tutkintonsa kesään mentäessä. Hän tuntee siellä vaikutusvaltaisia henkilöitä, ja kun luotsivanhin kirjoitti", @@ jatkoi Salve hieman hämillään @@ "että minä olen kerrassaan harvinainen luotsi, jolle valtion kannattaisi antaa palkinto @@ niin asian pitäisi sujua sitäkin helpommin. Niinpä luotsivanhin kirjoitti anomuksen minun puolestani."
"Entä sitten?" tiedusti Elisabet jännittyneenä.
"Niin, hän sepitti itse minulle todistuksen @@ minulla ei ollut aavistustakaan, että olen niin melkoinen mies", nauroi Salve.
"Näetkös!" huudahti Elisabet luoden mieheensä ylpeän katseen.
"Vihdoinkin! Nyt hän sen tunnustaa!"
"Ja ellei kävisikään päinsä sillä tavoin, niin voinee Salve Kristiansen suorittaa sen omasta taskustaankin @@ sillä luonnistua sen pitää! Kalliiksihan se käy, mutta meillä on vähän säästöpankissa ja loppu saataneen aikanaan. @@ Voipa olla hyväkin, että minua jokin asia kannustaa lähtemään mökistä, muutenhan voisin rakastua liiaksi sekä siihen että sinuun, Elisabet!" virkkoi hän vetäen vaimonsa luokseen. "Minä tarvitsen toisinaan hieman ryöppyä ja rajusäätä; luonto vaatii, kuten hyvin tiedät. Ei saa myöskään kääntyä pelkäksi valheeksi se, mitä luotsivanhin on minusta kirjoittanut."
Elisabet silmäili miestään. Syvä tunne valoi kajastettaan hänen kauniisiin kasvoihinsa.
"Kuinka onnellisiksi olemmekaan tulleet, Salve!" huudahti hän. "Jospa olisi ollut niin laita alusta pitäen!"
"Minä olen miettinyt sitä asiaa, Elisabet!" virkkoi Salve vakaasti. "Siinä on varmaan ollut ohjaajana minua viisaampi, sillä minussa oli paljon pahaa, kun palasin pitkältä matkaltani. @@ Sinä jouduit siitä kärsimään, raukka!"
"Minähän se sinut ajoin niille teille, Salve."