SEITSEMÄS LUKU
Syytökset majesteetirikoksesta. — Karkaaminen Blefuscuun. —
Vastaan-otto siellä.
Ennenkuin käyn kertomaan, mitenkä minä läksin tästä Lilliputien maasta, mainitsen eräästä salajuonesta, jota jo parin kuukauden aikana oli punottu minua vastaan.
Tähän saakka minä olin, alhaiseen syntyperäänikin nähden, ollut kokonaan vieras hovielämälle. Olin kyllä kuullut ja lukenut ruhtinaitten sekä ministerien mielenlaadusta ja luonnosta, mutta en olisi koskaan luullut tällä asianhaaralla olevan niin kamalia vaikutuksia sellaisessa kaukaisessa maassa, jota hallitaan aivan toisenlaisten perus-ohjeiden mukaan kuin Europan valtakuntia.
Illalla kerran, valmistellessani parhaillani matkaa Blefuscun keisarin luokse, tuli luokseni muuan korkea hovin virkamies, jolle joskus ennen olin tehnyt suuria palveluksia, hänen ollessaan keisarin epäsuosiossa. Hän saapui kantotuolissa ja lähetti pyytämään puheille-pääsyä, nimeänsä kumminkaan ilmoittamatta. Kantomiehet lähetettiin pois, minä pistin kantotuolin lordisuuksineen päivineen taskuuni ja sanoin palvelijalleni, ett'en ole kenenkään tavattavissa. Panin sitten oven lukkoon, asetin kantotuolin, tapani mukaan, pöydälleni ja kävin istuvilleni sen ääreen.
Heti ensimmäisten tervehdysten jälkeen huomasin lordin kasvoilla syvän huolen. Tiedusteltuani syytä siihen, hän pyysi minua kärsivällisesti kuulemaan loppuun asti: asia koskee minun henkeäni ja kunniaani.
Hänen puheensa minä kirjoitin muistiin, heti hänen lähdettyänsä. Näin se kuului:
"Tietäkää, että joku aika sitten muutamat neuvoskunnan jäsenet ovat keisarin käskystä ja hänen majesteetinsa läsnäollessa pitäneet salaisia neuvotteluja teistä. Vasta pari päivää sitten hänen majesteetinsa teki lopullisen päätöksensä.
"Tiedättehän, että Skyris Bolgolam, galbeti eli yliamiraali, on ollut teidän verivihollisenne hamasta siitä saakka kuin maahan tulitte. Alkusyitä siihen en tiedä, mutta se on varma, että hänen vihansa teitä kohtaan on yhä yltynyt siitä saakka kuin valloititte Blefuscun laivaston. Sehän himmensi hänen, yliamiraalin, kunnian. Hän sekä valtiovarain hoitaja Flimnap, kenraali Limtoc, kamariherra Lalcon ja oikeus-asiain ministeri Balmuff ovat yhdessä sepittäneet syytösartiklat teitä vastaan majesteetirikoksesta sekä muista hengenrikoksista."
Tämä esipuhe pani minut semmoiseen vimmaan, että olin keskeyttää hänet, sillä minähän tiesin olevani viaton, mutta hän pyysi minua vaikenemaan ja jatkoi:
"Kiitollisena teidän ystävällisyydestänne minua kohtaan, olen hankkinut tiedon koko neuvottelusta ja seuraavan kopian artikloista. Oman henkeni uhalla tulin nyt ilmoittamaan asiasta teille.
"Syytös-artiklat Quinbus Flestrinia (ihmisvuorta) vastaan.
"I artikla. Että, sittenkuin valtakunnan laissa hamasta hänen majesteetinsa keisarin Calin Deffar Plunen ajasta saakka sanottu on, että ken ikinä hänen keisarillisen majesteetinsa palatsin muurein sisällä saastuksen eli pahennuksen aikaansaattaa, kärsiköön sen rangaistuksen kuin majesteetirikoksesta säätty on, ja vaikka tämä laki edelleen on voimassa, ei äsken mainittu Quinbus Flestrin kumminkaan ole siltä itseänsä ojettaa antanut, vaan on, itseänsä sillä tekosyyllä peitellen, että hän Hänen Keisarillisen Majesteetinsa rakastetun ja korkean Puolison huoneissa tulipalon sammuttaa aikoo, sangen häijyllä ja salakavalalla tavalla siihen tarkoitukseen sitä vettä käyttänyt, kuin siinä paikassa säilytetään, johon kaikkinainen rupa ja ruuhka vuotaa, ja näin rikkonut ei ainoastaan valtakunnan lakia vastaan, joka vahvana seisoo, vaan myöskin sitä velvollisuutta vastaan joka hänellä, niinkuin Hänen Keisarillisen Majesteetinsa alamaisella j.n.e., j.n.e. [Niinkuin lukija huomaa, on tekijä tässä ivannut vanhan-aikaista, pitkäveteistä lakikieltä. Valitettavasti ei meillä nykyinenkään lakikieli ole kokonaan vapaa tällaisesta monimutkaisuudesta. Suom. muist.]
"II artikla. Että, sittenkuin mainittu Quinbus Flestrin oli Blefuscun sotalaivaston keisarilliseen satamaan sisälle vetänyt ja sen jälkeen Hänen Keisarilliselta Majesteetiltansa käsketty oli valloittamaan muutkin sanotun Blefuscun valtakunnanlaivat kuin myöskin saattamaan viimeksi sanottu valtakunta maakunnaksi, joka varakuninkaalta hallittaisiin, kuin myös kukistamaan ja hengiltä ottamaan ei ainoastaan maanpakoon ajetut paksumman pään miehet, vaan myöskin kaikki ne sen valtakunnan asukkaat kuin eivät paksumman pään harhaopista itseänsä erotettaa tahdo, on hän, usein mainittu Flestrin, niinkuin yksi kavala petturi Hänen kaikkein armollisinta, Korkeata Keisarillista Majesteetiansa kohtaan, senkaltaisella anomuksella sisään tullut, että hän mainitusta päällepanosta vapahdetuksi tulisi, sillä varjolla, ett'ei hän omaatuntoansa vastaan voi yhden viattoman kansan vapauden ja hengen päälle hyökkäystä tehdä.
"III artikla. Että, sittenkuin sanansaattajat Blefuscun hovista Hänen Keisarillisen Majesteetinsa hoviin rauhaa anomaan saapuneet olit, hän, vielä mainittu Flestrin, niinkuin yksi kavala petturi, näitä sanansaattajia auttanut, kannattanut, rohkaissut ja ilahduttanut oli, itse tykönänsä kyllä tietäen, että he olit sen ruhtinaan alamaisia, joka vähäistä ennen oli julkista vihollisuutta Hänen Keisarillista Majesteetiansa vastaan viljellyt ja julkista sotaa Hänen Majesteetinsa kanssa käynyt.
"IV artikla. Että sanottu Quinbus Flestrin, vastoin kaikkea sitä kuin yhden uskollisen alamaisen tulee ja sopii, nyt parhaillansa itseänsä matkalle varustaa Blefuscun valtakunnan hoviin, johon hänelle ainoastansa suullinen lupa Hänen Keisarilliselta Majesteetiltansa annettu on, ja sanotun luvan varjon alla nyt viekkaasti ja kavalasti tämän matkan edes-ottaa aikoo, sen kautta edes-auttaen, kannattaen ja rohkaisten Blefuscun Keisaria, vihollista, joka julkisessa sodassa Hänen Keisarillisen Majesteetinsa kanssa ollut on.
"Oli siellä muitakin artikloja, mutta nämä ovat tärkeimmät, ja niistä olen teille lukenut otteen.
"Myönnettävä on, että tämän johdosta seuranneissa keskusteluissa hänen majesteetinsa osoitti monta kertaa lempeyttänsä, nimenomaa viitaten teidän palveluksiinne ja koettaen lieventää teidän rikostanne. Valtiovarain ministeri ja yliamiraali sitä vastoin vaativat, että teidät on tuomittava mitä tuskallisimpaan ja häpeällisimpään kuolemaan, sytyttämällä yön aikana teidän asuntonne tuleen. Kenraali puolestaan vaati, että 20 tuhatta sotamiestä pantaisiin laukaisemaan myrkytettyjä nuolia teidän kasvoihinne ja käsiinne. Teidän palvelijanne pitäisi käskeä sirottamaan teidän paitoihinne myrkyllistä mehua, joka syöpyy lihaan ja tuottaa teille mitä tuskallisimman kuoleman. Kenraalikin yhtyi samaan mielipiteesen, niin että enemmistö oli kauan aikaa teitä vastaan. Majesteeti oli kumminkin päättänyt säästää teidän henkenne ja sai vihdoin puolellensa kamariherrankin.
"Tämän jälkeen sai Reldresal, yksityisasian ylisihteeri, kuninkaan käskystä puhevuoron. Hän on aina osoittanut olevansa teidän ystävänne, ja sellaisena hän nytkin esiintyi. Hän myönsi rikoksenne olevan varsin suuria, mutta siinäpä, sanoi hän, on juuri tilaisuutta osoittamaan armoa, tuota hallitsijan kauniinta omaisuutta, josta hänen majesteetinsa on täydellä syyllä niin kuuluisa. Hän sanoi teidän ja hänen välisen ystävyytensä olevan niin ylt'yleensä tunnettua koko maailmassa, että kunnian-arvoinen neuvoskunta kenties pitänee häntä puolueellisena, mutta, noudattaakseen armollista käskyä, hän tahtoo kumminkin vapaasti lausua mielipiteensä. Jos hänen majesteetinsa, lukuun ottaen Flestrinin palvelukset ja oman, armosta uhkuvan sydämensä kehoitusta noudattaen, tahtoisi säästää hänen henkensä ja käskeä vain puhkaista häneltä silmät, niin luulee hän, Reldresal, alamaisimmasti, että oikeuden vaatimukset tulisivat täytetyiksi, ja koko maailma kiittäen ylistäisi keisarin lempeyttä ja niitten kaunista ja ylevämielistä menettelyä, joilla on kunnia olla hänen neuvon-antajinansa. Näön puute ei ole vähentävä Flestrinin voimaa, vaan saattaa hänestä edelleenkin olla hyötyä hänen majesteetillansa. Sokeus lisää vaan ihmisessä rohkeutta, kätkien häneltä vaarat. Silmiänsähän Flestrinkin pahimmin pelkäsi, vihollisen laivastoa noutaessaan. Hän tulee vallan hyvin toimeen, kun katsoo ministerien silmillä, niinkuin suurimmat hallitsijatkin tekevät.
"Moinen esitys kohtasi vastarintaa koko neuvoskunnan puolelta. Bolgolam, yliamiraali, ei osannut hillitä suuttumustaan. Hän kavahti vimmoissaan pystyyn ja sanoi suuresti kummastelevansa, mitenkä sihteeri rohkenee puhuakaan sellaista, että petturin henki olisi säästettävä. Flestrinin palvelukset, valtion kannalta punniten, ne ne juuri raskauttavat hänen rikoksiansa. Mies, joka kykenee likavesillä sammuttamaan tulipalon hänen majesteetinsa keisarinnan huoneissa (kammolla ja kauhistuksella hän, Bolgolam, vieläkin mointa tekoa muistelee), saattaa toisella kertaa vesitulvaan hukuttaa koko palatsin. Mies, joka jaksaa tuoda satamaan vihollisen laivaston, saattaa, jos vähänkin vastoin mieltä käy, viedä sen takaisinkin. Ja sydämessään Flestrin ihan varmaan on paksumman pään miehiä. Ja koska kavallus aina alkaa sydämessä, ennenkuin ilmitekoihin puhkeaa, niin vaati Bolgolam teitä kuolemaan tuomittavaksi.
"Valtiovarain ministeri oli samaa mieltä. Hän todisti, kuinka suunnattomia menoja teidän elättämisenne oli valtiokassalta niellyt; ajan pitkään ei kassa niitä kestä ensinkään. Sihteerin ehdottama silmäin puhkaiseminen ei suinkaan pahaa poista, vaan päinvastoin tekee sen suuremmaksi; sen siitäkin huomaa, että muutamat linnut, kun niiltä silmät puhkaistaan, syövät entistä enemmin ja lihoovat kahta kovemmin. Pyhä majesteeti, sanoi hän, ja neuvoskunta, hänen nykyiset tuomarinsa, ovat omissatunnoissaan täydellisesti vakuutetut Flestrinin syyllisyydestä, ja siinä syytä yltäkyllin tuomita hänet kuolemaan, ilman muodollisia todistuksiakin, joita lain puustavin tarkka noudattaminen vaatii.
"Hänen majesteetinsa oli kumminkin kerrassaan vastoin kuolintuomiota ja suvaitsi armollisesti lausua, että koska neuvoskunta pitää silmäin puhkaisemista liian helppona rangaistuksena, niin saattaa siihen perästäpäin liittää jotain muuta. Silloin pyysi sihteeri, teidän ystävänne, vielä kerran alamaisuudessa puheenvuoroa, vastatakseen ministerin lausuntoon niistä suurista kulungeista, joita teidän elantonne vaatii.
"Koska keisarin varat ovat yksinomaa hänen eksellensinsä hoidossa, niin saattaahan hän välttää kassan häviön siten, että vähitellen supistaa teidän ruoka-annoksenne. Siitä on oleva seurauksena se, että te laihdutte ja kuihdutte, ruokahalu vähenee vähenemistään, ja niin te muutaman kuukauden kuluttua surkastutte ja kuolette.
"Ja tällä tavoin sihteerin ystävyys teitä kohtaan sai asian lukkoon. Päätös tuli tällainen: nälkään näännyttäminen pidetään tarkoin salassa, jota vastoin silmäin puhkaiseminen merkitään tuomioon. Eri mieltä ei ollut kukaan muu kuin Bolgolam, keisarinnan kätyri, jota keisarinna myötäänsä oli yllyttänyt vaatimaan teille kuolintuomiota.
"Kolmen päivän perästä lähetetään nyt teidän ystävänne sihteeri tänne julkilukemaan teille syytös-artikloja ja selittämään hänen majesteetinsa ja neuvoskunnan suurta lempeyttä siinä, että teidät on tuomittu ainoastaan menettämään silmänne. Hänen majesteetinsa tahtoo olla varma siitä, että te nöyrästi ja kiitollisena alistutte tämän rangaistuksen alle.
"Älykkäänä miehenä te tiedätte kyllä, mihin toimiin teidän on ryhtyminen. Ja nyt minun täytyy, epäluuloja välttääkseni, palata yhtä salaisesti kuin tännekin tulin."
Hän läksi, ja minä jäin yksikseni, mieli täynnä levottomuutta ja epätietoisuutta.
Mietittyäni sitten asiatani pitkin ja poikki, tein vihdoin päätökseni, josta minua kenties moitittanee, eikä syyttäkään. Jos olisin silloin tuntenut ruhtinaitten ja ministerien mielenlaadun ja luonnon, niinkuin sittemmin useammissa hoveissa opin tuntemaan, jos olisin tiennyt, millä tavoin he kohtelevat pienempiäkin pahantekijöitä kuin minä, olisin aivan alttiisti antaunut niin lievän rangaistuksen alaiseksi. Mutta siihen aikaan minussa kuohui nuori veri vielä, ja koska minulla oli hänen majesteetinsa lupa käydä kunniaterveisillä Blefuscun keisarin luona, niin käytin tilaisuutta hyväkseni. Ennenkuin nuo kolme päivää olivat kuluneet, lähetin ystävälleni ylisihteerille kirjeen, jossa ilmoitin aikovani, ennen saamani luvan nojalla, lähteä samana aamuna Blefuscuun.
Vastausta odottamatta astuin sille puolen saarta, missä laivasto oli, otin suuren sotalaivan, sidoin köyden sen kokkaan ja nostin ankkurin. Riisuin sitten vaatteet yltäni ja panin ne ynnä peitteen, jonka olin tuonut kainalossani, laivaan ja läksin sitten, hinaten laivaa perässäni, matkalle. Kaalaten ja uiden saavuin sitten Blefuscun keisarilliseen satamaan, jossa ihmiset jo kauan aikaa olivat minua odotelleet.
Siellä minulle annettiin kaksi opasta ohjaamaan minua Blefuscun pääkaupunkiin. Kannoin niitä kädessäni, kunnes saavuttiin parinsadan yardin päähän pääkaupungin portista. Siellä laskin heidät maahan ja pyysin ilmoittamaan tuloni jollekin keisarin sihteereistä ja tiedoksi tekemään samalla, että minä odotan täällä hänen majesteetinsa lähempiä käskyjä.
Tunnin kuluttua tuli vastaus: hänen majesteetinsa, keisarillisen perheensä kanssa, ja seurassaan hovin korkeat virkamiehet, saapuu minua vastaan-ottamaan. Minä astuin satasen yardia eteenpäin. Keisari seurueineen astui alas ratsuilta, keisarinna hovidaameineen vaunuista. Varomista tai pelkoa en huomannut kenessäkään. Minä laskeusin maahan suutelemaan heidän majesteetiensa keisarin ja keisarinnan kättä. Lausuin saapuneeni tänne ennen antamani lupauksen mukaan ja hänen majesteetinsa Lilliputin keisarin, minun herrani, luvalla kunnioittavimmin tervehtimään niin mahtavaa keisaria ja tarjoamaan hänelle palveluksiani, mikäli velvollisuuteni omaa ruhtinasta kohtaan myöten-antaa. En maininnut sanaakaan siitä, että olin joutunut epäsuosioon, koskapa en vielä virallista tietoa siitä ollut saanutkaan. Enkä osannut luulla mahdolliseksi, että Lilliputinkaan keisari tämän salaisuuden ilmoittaa, niinkauan kuin olen hänen valtansa ulkopuolella. Siinä minä kumminkin erehdyin, niinkuin ennen pitkää sain huomata.
En rupea lukijaa väsyttämään seikkaperäisillä kertomuksilla minun vastaan-otostani Blefuscun hovissa. Ne olivat aivan senmukaisia kuin ylevämieliseltä ruhtinaalta sopii odottaakin. Enkä mainitse siitäkään, kuinka hankala minun oli tulla toimeen ilman varsinaista asuntoa: maassa sain vain maata, peitteeseni kääriytyneenä.