VIIDES LUKU
Vihollisen hyökkäys torjuttu erinomaisella sankarityöllä. — Korkein arvonimi. — Lähettiläitä Blefuscusta. — Rauhanteko. — Tulipalo. — Keisarinnan palatsi pelastettu.
Blefuscun valtakunta sijaitsee saarella pohjoiskoilliseen Lilliputista. Kumpaisenkin saaren välillä on 1100 yardia (n. 1 km) leveä salmi. Minä en ollut vielä nähnyt sitä ja nyt, kuultuani hyökkäyksen uhkaavan siltä puolen, koetin entistä enemmän olla näyttäytymättä rannalla. Blefuscuunhan ei ole vielä tietoa minusta saapunut, ja nyt he saattaisivat huomata minut. Sitä paitsi oli sodan aikana kaikenlainen yhteys molempain valtakuntain välillä hengen rangaistuksen uhalla kielletty ja kaikki alukset otettu sodan tarpeiksi takavarikkoon.
Minä ilmoitin hänen majesteetillensa suunnitelmani, jonka mukaan minä aion valloittaa koko vihollisen laivaston, joka, niinkuin meidän vakoojilta olin kuullut, on parhaillaan Blefuscun satamassa, valmiina ensi tuulella lähtemään liikkeelle. Kokeneilta merimiehiltä sain tietää salmen olevan keskikohdalta nousuveden aikana 70 glumgluffia (noin 6 jalkaa) ja muissa paikoin korkeintaan 50 glumgluffia syvän. Läksin saaren koilliskulmaan, vastapäätä Blefuscua, lymysin erään kukkulan taakse ja tarkastelin taskukiikarillani vihollisen laivastoa: siinä oli 50 sotalaivaa ja koko joukko kuljetus-aluksia.
Kotia tultuani annoin käskyn — siihen näet olin valtuutettu — tuoda koko joukon mitä lujimpia köysiä ja rautatankoja. Köydet olivat tavallisen purjelangan paksuisia ja rautatangot pituudelleen ja paksuudelleen kuin sukkapuikot. Köydet minä kiersin kolminkertaisiksi, samoin rautatangot, joitten päät sitten taivutin koukun muotoon.
Näin varustettuna palasin rannan kallioille, riisuin siellä nutun, kengät ja sukat ja astuin mereen puoli tuntia ennen nousuvettä, ylläni pelkkä liivijakku. Kaalasin niin nopeasti kuin suinkin mahdollista oli ja uin syvimmän kohdan yli, noin 30 yardia, kunnes taas tuntui pohja jalkain alla. Ei kulunut puoltakaan tuntia, niin jo olin laivaston luona. Viholliset, minut nähtyänsä, säikähtivät niin pahanpäiväisiksi, että hypätä loikkasivat laivoistaan mereen ja uivat rannalle. Heitä oli vähintänsä 30000 henkeä. Otin nyt köyteni esille, pistin koukun kunkin laivan kokkaan ja sidoin köysien päät yhteen. Tätä tehdessäni vihollinen laukaisi minuun nuolia muutaman tuhannen, ja niistä sattui minua koko joukko käsiin sekä kasvoihin. Siitä oli paljo haittaa työlleni, puhumattakaan siitä, että haavoja pisti ja kirveli. Enimmin pelkäsin silmiäni, ja pahoin niitten olisi käynytkin, ellei olisi muuan oiva keino johtunut mieleeni.
Niinkuin ennen olen maininnut, oli minulla silmälasit erikoisessa taskussa, joka oli keisarin tarkastajilta jäänyt huomaamatta. Ne minä nyt sidoin nenälleni niin lujasti kuin laatuun kävi ja jatkoin rohkeasti työtäni, välittämättä vihollisen nuolista. Moni niistä kyllä sattui silmälaseihin, mutta ei siitä sen suurempaa vahinkoa; siirrähtiväthän vain lasit sijoiltansa hiukan. Saatuani kaikki koukut kiinni, rupesin vetämään köysiä sidotusta päästä, mutta laivatpa eivät liikahtaneetkaan. Ne olivat kiinni ankkureissaan, ja niinpä oli uljain osa yritystäni vielä suorittamatta. Päästin köydet käsistäni — olivathan ne koukuissa kiinni — ja leikkasin urheasti ankkuritouvit puukolla poikki, saaden pari sataa nuolta käsiin ja kasvoihin. Nyt tartuin jälleen solmuun kiinni ja vedin varsin helposti perässäni viisikymmentä vihollisen suurinta sotalaivaa.
Blefusculaisilla ei ollut ensi alussa aavistustakaan minun tarkoituksistani. Hämmästyen he katselivat, kuinka minä leikkelin poikki laivain ankkuritouveja, ja luulivat minun aikovan saada laivat tuuliajolle ja törmäilemään toisiinsa, mutta pian he huomasivat koko laivastonsa lähtevän liikkeelle hyvässä järjestyksessä ja minun vetävän köysien päästä. Silloin pääsi heiltä niin hirmuinen hätähuuto ja epätoivoinen parkuna, että sitä on mahdoton kuvata ja mahdoton käsittää. Päästyäni nuolten kantamasta minä pysähdyin hetkeksi ja vedin nuolet ulos käsistäni ja kasvoistani ja voitelin niitä sillä rasvalla, jota minulle jo ensi päivänä Lilliputissa oli annettu nuolenhaavoihin pantavaksi, niinkuin edellä jo olen kertonut. Otin sitten silmälasit pois, odotin tunnin verran, kunnes luode oli vähän laskenut, kaalasin keskikohdan yli, saalis perässäni, ja saavuin onnellisesti Lilliputin keisarilliseen satamaan.
Keisari oli koko hoviväkensä kanssa rannalla odottamassa tämän suuren seikkailun päättymistä. Ensi alussa he näkivät laivaston lähenevän lavean puoliympyrän muodossa. Minua he eivät erottaneet, minä kun olin rintaa myöten vedessä. Laivaston tullessa keskelle salmea, ulottui vesi minua kaulaan saakka. Silloin he säikähtivät, keisari luuli minun hukkuneen ja vihollisen laivaston lähenevän täydessä sotarinnassa. Mutta pian häneltä pelko hälveni, sillä salmi kävi matalammaksi joka askeleelta, minkä astuin, eikä aikaakaan, niin jo olin kuuleman päässä rannasta. Silloin minä kohotin korkealle köyden solmupään ja huusin kovalla äänellä: "Kauan eläköön kaikkein mahtavin Lilliputin keisari!"
Maihin noustuani tämä suuri hallitsija otti minut vastaan mitä mairittelevimmilla ylistyspuheilla ja nimitti minut ihan siinä paikassa nardac'iksi, joka siellä on arvonimistä korkein.
Hänen majesteetinsa lausui nyt sen toivomuksen, että minä jossain toisessa tilaisuudessa toisin loputkin vihollisten laivoja hänen satamiinsa. Näin määrätön on ruhtinaitten kunnianhimo. Tämäkään keisari ei näkynyt tavoittelevan sen vähempää kuin tehdä koko Blefuscun valtakunnasta pelkkä maakunta, varakuninkaan hallitsema. Siten hän toivoi saavansa kukistetuiksi paksumman pään miehet kokonaan ja pakottaneeksi senkin puoleisen kansan avaamaan munia terävämmästä päästä. Siten, niin hän ajatteli, tulee hänestä koko maailman yksinvaltias. Minä koetin saada häntä luopumaan moisista ajatuksista, esiintuoden sekä politillisia että oikeusopillisia syitä. Sanoin hänelle suoraan, etten minä ikipäivinä suostu käymään kätyriksi sellaiseen yritykseen, jolla vapaa ja uljas kansa aiotaan saattaa orjuuteen. Asia otettiin keskusteltavaksi valtakunnan neuvostossa, ja siellä olivat viisaimmat ministerit minun puolellani.
Tämä minun avoin selitykseni oli niin täydessä ristiriidassa hänen majesteetinsa hankkeiden ja politiikan kanssa, ett'ei hän saattanut sitä milloinkaan antaa minulle anteeksi. Hän toi tämän mielipiteensä esiin valtakunnan neuvostossa varsin salakavalalla tavalla. Viisaimmat ministereistä — niinkuin perästäpäin sain tietää — näkyivät vaitiolollaan olevan samaa mieltä kuin minä. Toiset sitä vastoin, salaisia vihollisiani, eivät malttaneet olla ohimennen lausumatta muutamia epäedullisia sanoja minusta. Ja siitä saakka rupesi muuan hänen majesteetinsa kannattama liittokunta ministereitä vehkeilemään minua vastaan. Kahden kuukauden perästä puhkesi vihamielisyys ilmiliekkiin ja oli vähällä saada toimeen minun kukistumiseni. Näin vähän painavat suurimmatkaan ruhtinaille osoitetut palvelukset, jos toiselle vaakalautaselle joutuu kieltäyminen tottelemasta heidän oikkujansa.
Kolme viikkoa minun onnistuneen yritykseni jälkeen saapui Blefuscusta juhlallinen lähetyskunta, nöyrimmästi tarjoamaan rauhaa. Se solmittiinkin meidän keisarille peräti edullisilla ehdoilla. Lähettiläitä oli kuusi ja heillä mukanaan noin 500 henkeä saattueena. Heidän esiintymisensä oli kerrassaan loistava, niin hyvin heidän hallitsijansa mahtavuuden kuin heidän toimensa tärkeyden mukainen. Liittokirjaa tehtäessä olin minä heille apuna sen luottamuksen nojalla, mikä minulla hovissa siihen aikaan oli tai minkä ainakin luulin itselläni olevan. Toimensa päätettyään, heidän eksellensinsä tekivät muodollisen visitin minun luonani, sillä he olivat saaneet kuulla, kuinka paljon minä olin pitänyt heidän puoltaan. He puhelivat ensin mairittelevin sanoin minun voimastani ja ylevämielisyydestäni ja herransa ja keisarinsa nimessä kutsuivat minua käymään heidän maassansa, lausuen sen toivomuksen, että minä osoittaisin sielläkin sitä verratonta väkevyyttäni, josta he olivat niin paljon ihmeitä kuulleet.
Minä puolestani pyysin heitä edeskantamaan minun nöyrimmän kunnioitukseni heidän herrallensa ja keisarillensa, jonka hyväin avujen maine on täyttänyt koko maailman ihmettelyllä ja ihailulla, ja jonka eteen minä toivon saavani astua, ennenkuin palajan isänmaahani.
Päästyäni ensi kertaa senjälkeen meidän keisarin puheille, pyysin häneltä lupaa saada käydä Blefuscun hallitsijan luona. Luvan hän minulle suvaitsi antaa, mutta varsin kylmästi, sen huomasin. Syytä tuohon en osannut arvata, kunnes minulle kuiskattiin, että Flimnap ja Bolgolam olivat selittäneet minun keskusteluni lähettiläitten kanssa osoittavan epäkunnioitusta hänen majesteetiansa kohtaan. Omatuntoni oli tässä kohden aivan syytön, ja siksipä minun käsitykseni hovista ja ministereistä silloin ensi kertaa järkähti.
Lukija muistanee vielä, että minun vapautuskirjassani oli muutamia kohtia, jotka eivät minua miellyttäneet, ne kun olivat liiaksi orjamaisia. Enkä olisi allekirjoituksellani niihin suostunutkaan, ellei kova hätä olisi pakottanut. Nyt kun minusta oli tullut ylhäinen nardac, ei tuommoisia toimia enää pidetty minun arvolleni sopivina, eikä keisari — se olkoon sanottu hänen kunniakseen — niistä minulle koskaan edes maininnutkaan. Pian senjälkeen oli minulla tilaisuus osoittaa hänen majesteetillensa ainakin minun mielestäni varsin suuri palvelus.
Sydänyön aikana kerran heräsin siihen, että suuri kansan paljous piti kauheata melua oveni ulkopuolella. Säikähdin todellakin. Kuulin heidän myötäänsä hokevan: "burglum". Muutamat hoviherroista tunkeusivat väkijoukon läpi ja pyysivät minua heti paikalla tulemaan palatsiin, jossa keisarinnan huoneusto oli syttynyt palamaan. Muuan hovidaameista oli nukkunut vuoteesensa romaanin ääreen, lamppu oli kaatunut, ja siitä tulipalo. Minä nousin heti. Käsky annettiin astua syrjään minun tieltäni, ja kun tänä yönä oli kuutamo, niin pääsin palatsille, tallaamatta ketään. Siellä oli jo pystytetty tikapuita seiniä vastaan ja ihmisillä sangot kädessä, mutta vesi oli pitkän matkan päässä. Sangot olivat suuren sormustimen kokoisia, ja ihmiset ojensivat minulle niitä minkä ennättivät, mutta liekki oli päässyt jo sellaiseen vauhtiin, ett'ei moisista mitä apua. Olisinhan minä helposti saanut tulen tukautetuksi takillani, mutta pahaksi onneksi olin jättänyt sen kiireissäni kotia; ylläni ei ollut kuin nahkaiset liivit. Tila näytti varsin surkealta ja epätoivoiselta. Ja niin tuo muhkea palatsi olisi kuin olisikin palanut perustuksiansa myöten, ellei neuvokkaisuuteni — jota minulla toki ei aina ole mukana — olisi tullut avuksi. Mieleeni muistui, että muurin ulkopuolella on muuan likaropakko. Hetkeäkään viipymättä minä harppasin sinne, täytin hattuni tuolla hiukan löyhkäävällä vedellä ja riensin palopaikalle takaisin. Tulipalon sain nyt pian sammutetuksi, mutta sitä tehdessäni olin kauhukseni vähällä hukuttaa keisarinnan ja keisarilliset lapset. Vesi oli näet täyttänyt huoneet, joihin keisarinna lapsineen ja hovidaameineen oli paennut, ja minulla oli täysi tekeminen poimiessani heitä akkunain kautta ulos ihan tunnottomina. Siitä sukesi varsin ikävä juttu minulle, mutta kolmen minutin kuluttua oli tulipalo kokonaan sammutettu, ja tuo jalo linna, monen ihmispolven aikana rakettu, oli pelastettu hävitykseltä.
Aamun koittaessa palasin kotia, odottamatta keisarin onnitteluja. Olin tosin tehnyt erinomaisen palveluksen, mutta enhän ollut varma, mitä hänen majesteetinsa arvelee siitä tavasta, jolla tehtävä tuli suoritetuksi. Valtakunnan perustuslaeissa on näet säädetty hengenrangaistus jokaiselle, ken ikinä olla mahtaa, joka sormellaankaan kajoaa keisarinnaan tai prinsessoihin. Hiukan lohdullisemmalta tuntui, saatuani tietää, että hänen majesteetinsa oli käskenyt oikeusasian ministerin laatimaan minulle nimenomaisen kirjallisen anteeksi-annon. Sitä ei minulle kumminkaan annettu. Yksityistä tietä kuulin keisarinnan olevan kauheasti pahoillansa minun teostani, vetäytyneen sisimpiin huoneisinsa ja päättäneen, ett'ei hän enää entistä asumustansa ikinä kuntoon laitata. Uskotuillensa hovidaameille hän ei malttanut olla ilmaisematta, että hän aikoo kostaa minulle keisarinnan palatsin saastuttamisen.
[Tämä tulipalo-kohtaus on kokonaan jätetty pois Henry Craik'in esipuheella varustetusta painoksesta. Muissa näkyy siitä olevan erillaisia mukailuja. Olemme tämän kohdan ottaneet pääasiallisesti George Routledgen julkaisusta. Suom. muist.]